RAPORTTI: Hail of Bullets, Hateform, Maveth – 21.5.2011 Nosturi, Helsinki

Hail of Bullets

 

Teksti: Teemu Vähäkangas

Kuvat: Arto Lehtinen

Varkauden suunnalta saapunut Maveth oli kuin varkain kerinnyt jo aloittamaan settinsä kun pääsimme paikalle. Ajoissahan tässä kuitenkin oltiin, niin kuin aina… Nelikon mustanpuhuva kuolometalli oli livenä vähän tasapaksun kuuloista, ja jotenkin touhu ei tuntunut yhtä vakuuttavalta kuin studioäänitteillä. Plussaa toki miehenkorkuisista nurinpäin olleista risteistä ja täytyy sanoa että kyllähän karjuista sellaista tiettyä katu-uskottavuutta säteili.

Hateform pistikin sitten isompaa vaihdetta silmään. Viisikon rempseä asenne täytti koko lavan ja loi mielikuvan maailmanluokan meiningistä. Tätä touhua voisi kuvitella katselevansa tosiaan joissain ”isommissakin piireissä”, sillä sen verran ammattitaitoinen ote miekkosilla oli. Ilman basistin humoristisia välihöpötyksiä olisi tietämätön voinut pitää Hateformia jonain isompana kansanvälisenäkin aktina.

Bändin tekninen nykythrash kulki vakaasti ja vauhdilla. Biiseissä oli tarttuvuutta yllättävänkin paljon. Kitarasankariutta tarjoiltiin niin oikealta kuin vasemmalta. Komea veto ja varmasti bändi sai tältä keikalta uusia ystäviä.

Illan pääaktia odotellessa ei voinut kuin ihmetellä puolityhjää Nosturia. Arviolta vain noin parisataapäinen yleisö on aika pieni ottaen huomioon kuinka kovasta bändistä on kyse. Tällä hetkellä suoraviivainen ja raaka death metal elää ilmeisesti marginaalin marginaalissa, kun taas esimerkiksi doom metal pyöri marginaalin mainstremissa. Noh, katsellaan missä mennään taas parin vuoden päästä.

Tässä yhteydessä voi tosin sanoa vielä yleisöstä että laatu korvasi määrän. Hollanikkaiden kopistessa lavalle innostui yleisö siinä määrin että oli Martin Van Drunenin syytäkin hymyillä. Nopeampien palojen aikana pyöri pitti ja raskaimpien aikana pyöri letti.

Hail of Bulletsin massiivinen kitaravalli hiveli korvaa ja volumekin oli sopivan isolla. Soundillinen panssarikolonna vyöryi päälle vastustamattomalla voimalla. Nopeissa pätkissä rumpalin iskutehon heikentyessä tuntuivat rummut jäävän jopa kitaravallin alle, mutta tilanne korjautui taas nopeasti jyräävimmissä kohdissa. Martin kähisi ja väyvätteli omaan vakiotyyliinsä ja miekkosen aurinkoinen asenne tarttui hyväntuulisuutena tylymmillekin kuolometallisteille. Myös muu bändi huokui sellaista vapautuneen rentoa ja hyväntuulista asennetta jota aika harvoin nykyään näkee. Yhtenä syynä lie se että Hail of Bullets tekee tätä rakkaudesta rankkaan musiikkiin. Tällä tavarallahan ei mammonaa taota vaan kyse on enemmänkin vapautuneesta harrastustoiminnasta.

Vajaan puolentoista tunnin pläjäys oli riittävän mittava vaikka kyllähän tätä mannaa olisi varmasti pitempääkin jaksanut kuunnella. Toisaalta joku Asphyx-tyylinen kahden tunnin tuuttaus olisi jo saattanut kallistua puuduttavuuden puolelle, sillä tässä materiaalissa ei kuitenkaan suurilla sävyeroilla juhlita.

Myös livenä on havaittavissa ero vanhan lätyn …Of Frost and Warin ja uudemman On Divine Windsin välillä. Jo liki legendaarisiksi kohonneet Lake Ladoga Massacre, Berlin ja Red Wolwes of Stalin erottuivat kepeästi edukseen uudemman levyn materiaalista. Keikan lopettanut massiivinen General Winter pisti jo melkein tipan silmäkulmaan. Hail of Bulletsin ehdoton vahvuus on kyvyssä luoda luoda totaalisen tarttuvia joskin yksinkertaisia riffejä ja jopa koskettavia melodioita. Livenä tämä vielä alleviivattiin.

Uskoisin että tällä keikalla olleet voivat vittuilla tulevaisuudessa aika monelle keikan missanneelle, kuten jokusen vuoden takaisen Bolt Throwerin keikankin tapauksessa. Raskaanbrutaalin death metalin valtikka ja perintö on hienostuneesti siirtynyt Hollantiin jollei Bolt Thrower enää aktivoidu. Henkilökohtaisella tasolla tämä oli vuoden kovin keikka, tähän asti nyt ainakin.