Qstock, Oulu, Kuusisaari & Raatti, 27.–28.2012

Oulun suurin rockfestivaali Qstock on vakiinnuttanut paikkansa Suomen suvessa. Tänä vuonna festivaali soi kymmenettä kertaa aurinkoisessa säässä peruskattauksen voimin. Useita suuria ulkomaisia vetonauloja ei nähty. Takavuosien listajytä, Ruotsin Roxette toimi tapahtuman kassamagneetin roolissa hieman pienempien ulkomaalaisvahvistusten kera.

Qstockin sekä vahvuus että heikkous tuntuu olevan kaikille jotain -asetelma. Joskus se toimii, mutta yleensä enemmänkin ärsyttää. Mitään erityisen suuria odotuksia ketään esiintyjää kohtaan ei tänä vuonna ollut, vaan saattoi odottaa perusfestivaalia peruskovilla esiintyjillä. Kansa saattoi olla eri mieltä allekirjoittaneen kanssa, sillä myytiinhän tapahtuma tänä vuonna loppuun – kaikkiaan 28 000 lippua löysi ottajansa. (PK)

Metallimusiikki ei ole koskaan ollut Qstockin ykköspainotus, ja tänäkin vuonna varsinaisen möykän anti jäi laihaksi. Perusvarmat Stam1na, Viikate ja Kotiteollisuus olivat läsnä, mikä ei juuri jaksa alan harrastajaa suuremmin enää innostaa. Kansalle kuitenkin kelpasi ja se kai on yleisen festariviihtyvyyden kannalta oleellisinta. (JS)

Perjantai

Vaikka ensimmäisen festaripäivän alkuilta ehkä hivenen epäkiitollinen soittoaika Klamydian kaltaiselle yhtyeelle onkin, sai se yleisön lämpenemään heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Päälle vielä hieman yllytystä välispiikkien aikana, ja koko Rantalavan edusta täyttyi mukana laulavista juhlijoista. Settiin oli saatu mahtumaan sekä kaikkien tuntemia ralleja, että ainakin nuoremmalle väelle oudompia vetoja, ja ehkä juuri se teki keikasta kaikille mieluisen. (SB)

Oululavalla ensimmäinen bongaus osui stoneria paiskovaan nousussa olevaan Madhatteriin. Kovasti äijät puskivat rentoa asennetta menemään suorassa paahtavassa auringonpaisteessa. Yleisöllä oli selkeästi tässä vaiheessa vielä festivaalitunnelma hakusessa ja liian moni istui paikallaan kalja-alueelta bändiä tuijottaen. Madhatter murjoi raskasrock-mausteista soitantaansa varsin tasaisesti ilman suurempia tunnelatauksia tai koukuttavia juonenkäänteitä.

Sisätiloissa Kuusisaaren paviljongissa sijaitsevalle Koomalavalle oli koottu sekalainen sakki erityylisiä bändejä. Tarjolla oli niin melodista punkia, rokettirollia sekä raskasta metallia – sopivasti siis jokaiselle vaihtoehtodiggarille jotakin.

Ruotsalaista alternatiivista punkrockryhmää Satan Takes a Holiday katsoi moni suu ammollaan auki. Entuudestaan tuntematon ryhmä roiski hikipäissään rankkaa ajoittain jopa rockabillymausteista rosoilua asiaankuuluvalla otteella ja tiukalla asenteella. Herrat heiluivat kuin heikkopäiset suomalaisyleisön hurratessa. Vaadittiinpa pojat vetämään vielä parit encoretkin. Sen verran mielenkiintoiselta bändin soitto vaikutti lavalla, että pitänee ottaa lähempään tarkasteluun levyformaatissa. (PK)

Rytmiranta-lava oli hieman syrjässä alueen laitamilla, ja katsojakunta oli myös selkeästi nuorinta. Kuitenkin esimerkiksi Salaseura yllätti mukavan leppoisalla ja oivaltavalla murreräppäilyllä, ja viritti vähäiset kuulijat mukavan rentoon festarifiilikseen. Kaiken jytkeen keskellä oli mukava välillä istahtaa hiekkarannalle kuuntelemaan rauhallisia rytmejä, vaikka musiikkigenre ei aivan omaan makuun olisikaan. (SB)

Michael Monroe

Aina yhtä sympaattinen ja energinen Michael Monroe jaksaa viihdyttää suomalaisyleisöä vuodesta toiseen. Ensin oli Hanoi Rocks, sittemmin muita kokoonpanoja, taas Hanoi Rocks ja viimein miehen omakin sooloura on jatkunut jo tovin. Yleisön ikäjakautumaa tutkiskelin ennen Monroen nousemista lauteille. Näköpiirissä oli selvästi teini-iässä olevia rokkityttöjä ja toisella puolen jututin ”hieman” vanhempaa pariskuntaa, jossa mies oli kuulemma päässyt tänä vuonna ensikertaa ilmaiseksi Qstockiin täytettyään 60 vuotta. Hyvin näytti uppoavan Makkosen keikka kaiken ikäiseen kansaan. Monroe veti vähintään yhtä energisen setin mitä on tänä kesänä muillakin festivaaleilla nähty. Michaelin perusvetohan sisältää vaarallisen näköistä mikrofonitelineen pyöritystä, kiipeilyä lavarakenteissa, kättelyä yleisön kanssa ja mikä tärkeintä mielettömän mukaansatempaavia kappeleita. Monroe on kelpuuttanut jostain syystä settiinsä coverin Popedalta, mutta paikalla olleisiin näytti uppoavan. Mikäs siinä.

Päälavan perjantain päätti PMMP – Paula ja Mira vai Mira ja Paula? Kansa tanssi, jammaili ja joi.
Suurin osa väestä poistui PMMP:n myötä Oulun yöhön, vaikka festivaalit jatkuivat vielä miltei perinteisimmällä tavalla kuin saattaa, nimittäin joka ikisessä Qstockissa perjantain päättäjänä toiminut vaihtoehtorockpunk-ryhmä Radiopuhelimet teki sen taas! Koomalavan uumeniin oli jälleen kokoontunut sitkeimmät festarijuhlijat tarkistamaan bändin livekunnon. Ja hyvässä iskussahan se on edelleen. (PK)

 

Lauantai

 

Olli Herman / Reckless Love

Allekirjoittaneen lauantai alkoi muutaman biisin katsastuksella sirkusteltassa esiintyneeseen Reckless Loveen. Bändihän on erittäin kovassa nousussa ulkomaita myöten ollut debyyttialbumistaan lähtien ja tänä vuonna useilla festivaaleilla esiintynyt poppoo tuntuu soittavan aina vaan itsevarmemmin. Reckless Loven esiintyessä yleisö koostui – yllätys yllätys – kiihkeistä fanitytöistä, mutta kyllähän se on myönnettävä että tämän tyylistä erittäin tarttuvaa 80-luvun henkeen kallistuvaa ammattimaista glamrockailua katselee ja kuuntelee ihan mielellään tämmöinen vanhempikin. (PK)

Kauko Röyhkä

Lauantai käynnistyi tuttuun tapaan festivaalitunnelmasta nauttien, ensimmäinen varsinainen kiinnostavuus oli Rantalavalla esiintynyt Kauko Röyhkä & Narttu. Legendaarisen kokoonpanon soiton svengaavuus oli ihailtavan mukaansatempaavaa. Vaikka yleisö oli tullut katsomaan ”oman kylän poikaa” sankoin joukoin, ei Rantalava sittenkään ollut paras mahdollinen paikka Röyhkän kaltaiselle artistille. Hikinen ja pimeä Paviljonki olisi tarjonnut keikkakokemukselle paremmat olosuhteet, ainakin niille, jotka sisään olisivat ehtineet. Rantalavan eteen sentään mahtuivat kaikki halukkaat. Kake väitti Lauralle, että Mainostaulujen taakse kätkeytyi Paska Kaupunki, yleisö palkitsi artistin raikuvasti ja Röyhkä Narttuineen veti tämän kesän yhden kovimmista keikoista. (JS)

Aikataulutus hieman ihmetytti, kun Kauko Röyhkän elokuvassa Miss Farkku Suomi soittava Torttu oli laitettu esiintymään samaan aikaan Kaukon kanssa Oululavalle. Vuosien kokemus paistoi selvästi Röyhkän itsevarmana lavaesiintymisenä, mutta ei kuitenkaan näkynyt rutiininomaisena vetämisenä toisin kuin esimerkiksi Viikatteella, jonka keikka oli hyvä, mutta ikävän tasapaksu ja sen näköinen, että sama show on vedetty jo sata kertaa tänä kesänä. (SB)

Sata kertaa soitetun näköinen ja kuuloinen oli myös Stam1nan show. Onpa bändi tullut jo muutamaan kertaan nähtyä tälle vuodelle, joten katseet kääntyivät festivaalielämän muuhun tarjontaan.

Koomalavalla seuraava kohde oli aina yhtä varmassa iskussa oleva melodista asennemetallia työstävä Before the Dawn, joka henkilöityy edelleen bändin kaljuun keulakuvaan Tuomas Saukkoseen, johon varmasti monen katseet keskittyivät tälläkin keikalla – Tuomas tarjosi silmänruokaa etenkin naisyleisölle esittelemällä paljaita treenattuja vatsalihaksiaan. Bändi soitti erittäin itsevarmasti ja Qstockin yleisö diggasi. Mitäs tähän voi muuta sanoa. (PK)

Martti Servo & Napander veti puolestaan takuuvarman, mutta yllätyksettömän tunnin hittiputken. Servon hyväntuulisuus on tarttuvaa lajia ja sen voimalla jaksoi hymyillä loppufestivaalin ajan.

Viimeinen esiintyjä oli paviljongin tunnelmaan äärettömän hyvin sopiva Swallow the Sun. Läpi koko keikan bändi kylpi sinertävässä taustavalossa, jolloin yleisö näki muusikoista ainoastaan heiluvat figuurit, eikä kasvoja lainkaan. Tämä yhdistettynä musiikkiin ja vokalisti Mikko Kotamäen vähäeleiseen lavapuheluun toimi loistavasti! Show tarjosi varsin kokonaisvaltaisen, unenomaisen tunnin ja päätti festivaalin parhaalla mahdollisella tavalla. (JS)

Qstock 2012 oli pääosin bändien puolesta perusvarma, mutta melko yllätyksetön. Keskisarjan ruotsalaisnimet myöskin tuntuvat ravaavan Suomessa sen verran tiuhaan tahtiin ettei niistä ehdi välillä toipua. Meiningiltään festivaali toki toimii aina, paljon tuttuja ihmisiä ja hyvä leppoisa ilmapiiri. Mikäs sen hienompaa, ensi vuonna tavataan! (PK)

Teksti: Petri Klemetti, Jani Suopanki & Sirja Bordi
Kuvat: Petri Klemetti