PUHELINKOPPI – Kiitosmulkut 1989-2013

kiitos
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Omakustanne

“Mitä vittua?”, huudahdan samalla kuin sivelen toisella kädelläni kiihottunutta sukuelintäni ja toisessa pitelen uutta Puhelinkopin levyä. Voiko oikeasti olla, että Puhelinkoppi, yhtye jonka luulin jo lopettaneen aikoja sitten julkaisee vielä jotakin? Kyllä niin näyttäisi olevan ja levyn nimestä voisi helposti päätellä, että kyseessä voisi olla jonkinlainen kokoelmalevy, joka keräisi yhteen parhaat kappaleet tai nitoisi koko julkaisuhistorian yksiin kansiin. Tähän ansaan ainakin allekirjoittanut lankesi ja pettymykseni olikin lopulta vallan suuri, sillä eihän siellä mitään kokoelmaa ollutkaan vaan uusi levyllinen kuraista punkkia.

Yhtyeen edellisestä julkaisusta Kovempana kuin koskaan on kulunut jo kymmenen vuotta ja tuntuu siltä, että musiikillisesti uran huippuhetket olivat Tunteiden tulkki ep:n ja ensimmäisen täyspitkän Vitummoista pörinää aikoina. Siinä missä jälkimmäinen on lähestulkoon täydellisyyttä hipovaa punk-meininkiä on Kiitosmulkut 1989-2013 vain kalpea aavistus menneistä kunnian (sanaa vapaasti käyttäen) päivistä.

Nyt kappaleet tuntuvat pääasiassa laiskoilta ja vaikka soitannollisesti yhtye tuntuu olevan aivan hyvässä terässä, ei samanlaisiin aikaisempien levyjen iskevään tunnelmaan vain jostain syystä päästä. Kappaleiden aiheet tuntuvat myös olevan hieman tekemällä tehtyjä. Tuntuu, että se aito nuoruuden raivo ja vitutus on jo menetetty, tämä on vertauskuvia käyttäen sitä vanhojen juoppojen katkeraa marinaa siellä kantapaikkana toimivassa lähiräkälässä. Ketä oikeasti jaksaa naurattaa lökäpöksyjen roikkumisesta tehty kappale useammin kuin kerran? Toisaalta taas Vitun ravimies toimii yhä edelleen. Tosin kuinka minä voisin tällaisen jalostuneen ja hienon vittuilun päälle ymmärtää yhtään mitään, olenhan itsekin absolutisti-sivari-vegetaristi nykyään, eli ihan pohjasakkaa ja paska jätkä.

On levyllä toki myös hyviä kappaleita, mutta niitä on aivan liian vähän ja herääkin kysymys, että ehkäpä joku ep olisi ollut formaattina parempi kuin ihan kokonainen täyspitkä. Nyt julkaisu sisältää vain ihan liikaa jonninjoutavuuksia. Nimestä päätellen havaittavissa on ehkä jotain finaalin ja lopullisuuden tuntua. Ehkäpä tämä on nyt sitten piste Puhelinkopin pitkälle uralle. Toivoisin tosin, että joku hieno taho tekisi kulttuuriteon ja ottaisi tehtäväkseen julkaista yhtyeen koko discografian uudelleen, niin ettei meidän yhtyeestä kiinnostuneiden tarvitsisi jallittaa foorumeilta ja muualta niitä puhkinussittuja ja ylihinnoiteltuja c-kasetteja ja seiskatuumaisia.

Aleksi Vaittinen