PSYCHO HORROR – Satan Conduit Le Bal [kasetti]

PsychoHorror
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: omakustanne

Omituisen tölkinavaus-mumina-radiokanavan säätö-intron jälkeen tilan valtaa rosoinen, mateleva, yksinkertainen ja raskas riffi. Valkeakoskella vuosituhannen vaihteessa perustetun porukan musiikki hahmottuu karuksi doomdeathiksi, joka tuntuu koko ajan olevan pysähtymisen tai hajoamisen partaalla, aivan kuin bändi ei olisi varma, jatkuuko kappale vielä seuraavan soinnun jälkeen. Sinänsä siis on totta saatekirjeessä kuvailtu soundi, joka jättää ”heikomman psyyken omaavat kuuntelijat psyykkisen sekä fyysisen tasapainon romahtamisen partaalle”. No, pääasiassa tämä tasapainon menetys voi johtua siitä, että a-puolen ainoa varsinainen kappale muuttuu pian kokeelliseksi vingutteluksi, korinaksi ja kilkutteluksi, jolle en oikein näe mitään funktiota. Etenkin, kun tuo häröily jatkuu ja jatkuu minuuttikaupalla. Leppoisasti bändi itsekin myöntää saatteessa, että a-puolen loppu ”ei ole onnistunein osuus”.

No, b-puolella on onneksi tarjolla kolme vakavammin otettavaa kappaletta. Niissä rupinen, raskaana kumiseva ja tietyllä tapaa pahvinen soundi palvelee tarkoitustaan. Myös kitarariffit kuljettavat kappaleita luontevasti ja keskitempoisemmat ja nopeat osuudet tuovat mukavasti energiaa kokonaisuuteen. Toisaalta menon yksinkertaisuus kääntyy paikoitellen itseään vastaan, kun tyylikäs romuluisuus alkaa kuulostaa monotoniselta. Myös soundit menevät välillä hieman liian heikoksi rätinäksi, vaikka tällaisessa tavarassa ei mitään kiiltäväksi puunattua äänivallia kaivatakaan. Kasetin nimikappaleessa on mukavasti tarttuvaa riffittelyä ja toisaalta melankolisen black metalin piirteitä. Ehkä kyseinen veto on näistä paras. Toisaalta viimeisen biisin rullauksessa on hyvää meininkiä, sen kun saisi kuulla hieman paremmalla soundilla ja aggressiivisemmin esitettynä. Kappale yllättää myös hienolla kitarasoololla. A-puolen häröily ja paikoitellen liiankin suurpiirteinen rämistely laskevat pisteitä armotta. Muuten tässä on ihan mielenkiintoinen tapaus, jonka kolkon räminän takaa paikoin nousee esiin mukavan omaperäinen lähestymistapa.

Seppo Rautio