Provinssirock 15.–17.6.2012, Seinäjoki

Ensimmäisenä festariesiintyjänä jokaisella festarilla tuntuu aina olevan Amorphis, ja täytyihän sitä käydä taas katsomassa, miten ne Joutsenen rastat tällä kertaa kieppuvat. Siellähän pyörivät, ja keikka oli selvästikin suunnattu vähän enemmän uutta tuotantoa kuuntelevalle pullamössöyleisölle. Harmittavaa sinänsä, sillä Joutsenen örinälaulussa ei ole mielestäni moitteen sanaa. Ihan koko keikkaa ei siis jaksanut seurata, vaan lähdin vaeltelemaan kohti lakutiskiä.

Jyväskyläläinen Ghost Brigade on ratsastanut hitaasti mataavan doom metal -villityksen aallolla, ja kun doom näyttää kokoajan kasvattavan suosiotaan, on tällekin bändille alkanut sataa menestystä, myös metalligenren ulkopuolella. Sitä ei voi kuitenkaan laskea vain sattumankaupaksi, sillä bändi yhdistelee taitavasti hitaaseen pauhuunsa sekä melodista että progressiivisempaa metallia.

Keikkaa seuraamaan oli ajankohdasta huolimatta tullut kiitettävästi porukkaa, eikä bändi tuottanut pettymystä. Ghost Brigaden lavashow’ta on kehuttu useammalta taholta ennemminkin. Musiikki tunnelmoi välillä matalissa sfääreissä ja välillä kitarat raikasivat ison maailman malliin. Soittajat käyttivät lavaa kiitettävästi hyväkseen, eikä keikkaa ollut tylsä seurata. Doom metal -keikaksi yleisönkin liikehdintä oli yllättävän reipasta!

Nightwishin imperiumi on kasvattanut itseään yhä moninaisempaan suuntaan, ja täytyihän uusin keikkakin käydä katsomassa, kun esitteessä luvattiin Cirque du Soleil -meininkiä. No, eihän siellä kukaan keikkunut trapetsilla, mutta ainakin Holopaisen syntikkasetti oli saanut Davy Jones -urkukoristuksen. Suurempaa sanottavaa keikasta ei ole, yllätyksenä tuli kuitenkin Gary Mooren muistoa kunnioittaen cover Over the Hills and Far Away. Hyvin pyrotekniikkatäyteisen keikan loppumausteena oli myös ilotulitus, eli suuren maailman meininkiä ei tästä keikasta puuttunut.

Kuvassa: OFF!

Lauantailta ei paljoa ollut odoteltavaa. Iltapäivällä valuin paikalle juuri sopivaan aikaan tarkastaakseni amerikkalaisen punklegendan OFF!in. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja teki lauantaista gooteille vaikeimmain päivän provinssissa. OFF! aloitti keikkansa rikkinäisellä vahvistimella, ennen kuin edes ensimmäistä sointua oli keritty rääkätä kitarasta ulos. Laulaja Keith Morris kuitenkin hoiti vanhan lavakonkarin ottein tilanteen lätisemällä niitä näitä, kun vahvaria vaihdettiin. Bändin leppoinen habitus kiteytyi muutenkin hyvin Morrisin vetämiin välispiikkeihin. Puheenaiheena oli enimmäkseen Amerikan rappeutuneisuus. Kotiseuturakkaus ei todellakaan paista tästä bändistä.

Paikalle oli tullut harmittavan vähän porukkaa kunnioittamaan tätä legendaa verrattuna vaikka myöhemmin päälavalla soittaneeseen Rise Againstiin. Bileet kuitenkin olivat riehakkaat, ja bändi piti huolen, että fanit saivat juuri toivomiaan kappaleita. Pitti pyöri, ja suut olivat hymyssä sekä lavalla että yleisössä. Allekirjoittanut ei ole tähän musiikkigenreen niin perehtynyt, mutta varsinkin Morrisin pyyteetön olemus ja yleisön puhdas riemu tarttuivat kyllä ja keikan kuunteli todella mielellään loppuun asti. Saarilava sopi esiintymispaikaksi päälavaa paremmin, sillä päälavan mainstream-imago olisi vetänyt parhaimman terän tästä keikasta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen yhtye!

Sunnuntai käynnistyi hyvin unisissa merkeissä festivaalialueella. Puoli yhden aikoihin paikalla oli toinen toistaan säälittävämmän näköistä kulkijaa ja ruoan metsästäjää. Sunnuntai oli kuitenkin kiinnostavin päivä, ainakin näin miasmaattiselta kannalta. Sadekuurot haittasivat hieman päivää, mutta metallikansa viihtyi enimmäkseen telttalavoilla, joten he pysyivät kuivana. Festivaali kuitenkin todisti olevansa kaiken kansa juhla – vanhin vieras oli 102-vuotias.

Oululainen Hebosagil avasi Provinssirockin viimeisen päivän Rumba-stagella. Epäkiitolliseen aikaan aloittaneen bändin kannalta tilanne näytti yleisön määrän suhteen hieman pahalta vielä viisi minuuttia ennen keikkaa, mutta lopulta keikalle alkoi valua väsynyttä pitkätukkaa aivan mukavasti.

Keikka alkoi arveluttavan nihkeästi bändin saapuessa lavalle. Yleisön odottava tunnelma oli kuitenkin käsin kosketeltavissa, ja odottamansa se saikin, kun bändi oli saanut soittimensa oikealla taajuudelle. Taisipa siinä muutama suukin loksahtaa auki, kun hieman flegmaattisen oloiset poikaset kiskaisivat ensimmäiset soinnut ilmoille. Energia oli valtava, ja tunne soittamisen takaa välittyi hyvin yleisölle, jossa muutama otti oikein tanssiksi. Bändi veti koko keikan samalla meiningillä, eli ihan täysiä! Soittamisesta ei ole moitteen sanaa, se pörisee ja korisee juuri oikeilla hetkillä. Tatu Junnon laulu oli piristävän hyvin artikuloitua puuroisten festarikeikkojen keskellä. Vaikka yhtyeen äänimaailma on suhteellisen brutaali, se ei silti jätä kylmäksi. Turhempia spiikkailuja bändi ei harrasta, ja lavaltakin poistuivat hyvin liukkaasti. Yleisön kanssa kontaktin luominen jäkin hyvin vähäiseksi.

Hebosagil veti kuitenkin kiistatta kovan keikan, ja yleisön joukosta hajanaisia kommentteja kuunnellessa kaikki olivat pelkästään positiivisia. Myös Voice of Finland -kisaaja Mikko Herranen kävi hetken fiilistelemässä keikkaa. Allekirjoittaneen mielestä keikka olikin musiikillisesti yksi Provinssin antoisimmista. Ehdottomasti suosittelen tämän tulokkaan tarkastamaan, jos joskus tulee mahdollisuus.

Kuvassa: Carnalation

 

Provinssin raskainta kalustoa edustava seinäjokinen death/grind-jyrä Carnalation oli jo ennen keikkaa kerännyt kohtuullisen yleisön Rumba-stagelle. Esiintyminen oli bändille jo kolmas peräkkäinen Provinssissa, ja samalla paikassa orkesteri myös perustettiin vuonna 2008. Bändin suosion kasvu on ollut nopeaa, ja viime vuonna se kiinnitettiinkin Spinefarmille.

Ammattitaito kuului soundista, eikä huomaamatta jäänyt varsinkaan Jonne Soidinahon pohjalainen äijämeininki. Päävokalistin lavapreesenssi olikin hyvin hallitseva. Muutenkin soittotaito on tässä bändissä keskimääräistä metallijyrää parempaa. Musiikki jyräsi alleen kuin kamelikaravaani eikä hellittänyt hetkeksikään. Kappaleet olivat lyhyitä ja tiivisti pakattua tykitystä. Allekirjoittaneen makuun musiikki oli kuitenkin hieman tasapaksua, mutta sen verran rytmikästä kuitenkin, että se sai yleisöstä melkein valtaosan käsittävät skeittaripojat sekoilemaan vauhdikkaasti. Pitti ei kuitenkaan kovin hyvin pyörinyt itsekseen, vaikka Soidinaho kovin kannustikin ihmisiä päästämään sisäiset demonit valloilleen ja turpakäräjät irti. Bändiä ennen lavalla soittaneeseen Hebosagiliin verrattuna tämä bändi otti kyllä hyvin yleisönsä.

Kuvassa: Mastodon

 

Mastodon oli Slayerin tavoin tulossa Provinssiin suoraan Tukholmasta, mutta lennon myöhästyessä myös keikka myöhästyi puolisen tuntia ja sen pituuttakin jouduttiin lyhentämään. Bändin ryhmä suoritti pikaisen soundchekin yleisön kökkiessä innosta pinkeänä lavan edessä. Ehkä pienen kiireen vaikutuksesta keikan soundi oli valitettavan puuroinen, mutta tämähän ei estänyt kovaa juhlintaa.

Kun Mastodon viimein aloitti, yleisö ryhtyi villiin tanssiin ja huutoon, joka ei tauonnut koko keikan aikana. Viimeksi bändi oli Suomessa tammikuussa, jolloin se tanssitti ihmisiä samalla tavalla Helsingin The Circus -klubilla. Mastodonin maine onkin hyvin erikoinen metallipiireissä; sen keikoilla on ihmisiä kaikista alakulttuureista, ja niin täyttyi saarilavan edusta tälläkin kertaa jos jonkinmoisesta hiippailijasta. Lavalla vaikutti myös olevan hauskaa. Valitettavaa vain oli, että kukaan muu kuin laulaja-kitaristi Brent Hinds ei oikeastaan ollut showmiehiä. Muut yhtyeen jäsenet pönöttivät lavalla koko keikan ajan, kun Hinds veti yhden miehen show’taan. Eipä siinä, kyllä häntä ilolla seurasikin.

Mastodon oli yksi eniten odottamistani bändeistä, mutta valitettavasti jouduin valumaan ennen keikan loppua odottamaan Slayerin kuvauspittiin pääsyä. Vaikka bändin soittama setti oli valitettavan lyhyt, ei jäänyt epäselväksi, että Mastodon hallitsee oman erikoisen genrensä varsin mallikkaasti.

Kuvassa: Slayer

 

Provinssin päätti thrash metalin pioneeri Slayer. Slayer on alkuaikojensa jälkeen vieraillut Suomessa suhteellisen säännöllisesti. Edellinen keikka oli Helsingin Jäähallissa hieman yli vuosi sitten. Provinssirockin päätöskeikan he aloittivat solidaarisuudesta Mastodonia kohtaa kymmenen minuuttia myöhässä, etteivät keikat menisi päällekkäin, mikä oli minusta todella ihailtavaa toimintaa!

Kentälle oli jo hyvissä ajoin keskittynyt väkeä odottamaan keikkaa, vaikka suurin osa Slayerin kuuntelijoista halusi selvästi seurata myös Mastodonkin keikan. Lavalla ei Slayerille uskolliseen tyyliin ollut turhia krumeluureja – vahvistinrivistökin oli hyvin vaatimaton verrattuna joskus nähtyihin vahvistinvuoriin. Samalla tavoin herrojen esiintyminen oli hyvin hillittyä ja niukkaeleistä, pois lukien päiden hillitön vispaaminen. Slayerkään kovana keikkailijana ei kuitenkaan ole voinut välttyä iän tuomilta vaivoilta. Basisti-laulaja Tom Arayan ei enää ole nähty moshaavan hänelle 2010 tehdyn selkäleikkauksen jälkeen. Poissa lavalta oli myös hämähäkin purema Jeff Hanneman, jota tuurasi Exodus-yhtyeen Gary Holt.

Keikka vedettiin läpi pahemmin spiikkailematta, ja miehet antoivat musiikin tehdä kaiken työn. Ja sen se tosiaan tekikin. Lähes koko keikan ajan pyöri yleisössä suuri pitti, jonka imuun joutui välillä etuosaan ahtautuneita teini-ikäisiä faneja. Slayerin fanikunta jaksaa todellakin uudistua, sillä aina keikalla on eturivi täynnä juuri häpykarvat saaneita poikalapsia fanipaidat päällä, katseessaan villi kiilto. Takaosaan olivat sitten sulloutuneet ne ihan alusta asti mukana olleet, jo setäihmisiksi kääntyneet jantterit, joille tulee varmasti hyviä muistoja mieleen tällaisista keikoista. Tällaisia dinosaurusten keikkoja ei kyllä kannata koskaan jättää väliin, sillä iso historia tuo tullessaan isomman tunnelman.

Alkupuolen hippasen ”hitaammat” vedot vaihtuivat loppupuolen tiukkaan tykitykseen, ja keikan lopetti tietysti Raining Blood.

Olisihan sitä paskemmin voinut illan viettää. Toivotaan, että ensi vuoden Provinssiin on vielä kiinnitetty metallinimiä eikä festari muuta nimeään Provinssidubiksi, kuten se tänä vuonna olisi hyvin voinut tehdä.

 

Teksti ja kuvat: Tiia Takamäki

One comment on “Provinssirock 15.–17.6.2012, Seinäjoki

Comments are closed.