Profetus – Maatumisen ja melankolian sävyjä

Profetus_logo_original

Hiljalleen jyrisevä ja massiivisen jäätikön lailla tilan haltuun ottava Profetus on tehnyt kolme levyllistä funeral doomia. Oma tapa tehdä asioita, tietynlainen estetiikka ja omalaatuiset nyanssit maustavat bändin harrasta, synkeää etsintäretkeä.

Aikoinaan ensimmäisen levyn jälkeen hastattelin Profetus-tyyppejä printti-Miasmaan. Toisen levyn tiimoilta jutusteltiin taas, tuo haastattelu ilmestyi nettisivuilla. Nyt kun kolmas levy As All Seasons Die oli jo hieman ehtinyt jäähtyä painosta tultuaan, jatkoimme höpinää kitaristi-vokalisti Anssin kanssa. Mitäs uutta? Aloitetaan levyn tekoprosessin kuvailulla:

– Oli ehkä vuoden tauko sävellyksellisesti, mutta viime kesänä levy lopulta tehtiin nopeasti. Keväällä kasaan ja kesäkuussa käytännössä äänitettiin. Sikäli helppo levy tehdä, että piti vain päättää mitä haluaa, ja tekotapa oli jo aika lailla valmiina. Bändillä on jo sen verran ikää, että nuo asiat syntyvät suunnittelun kautta, eikä joka juttua tarvitse kehitellä alusta saakka.

Ensi alkuun levyä kuunnellessani se kuulosti jatkavan hyvin pitkälti edellisen levyn perustuksilta. Anssi kertoo kuitenkin, että levyn tekotavassa on merkittäviä eroja aikaisempiin tuotoksiin:

– Yleensä aina kun on jotain tehnyt, on ollut tarkoitus tehdä jotain melko päinvastaista aikaisempaan verrattuna. Nythän tässä oli vähän enemmän prosessiivinen tapa, käytännössä parin viikon aikana kirjoitin materiaalin ja parin viikon aikana nauhoitettiin, eli lennossa tehtiin enemmän tavaraa kuin aikaisemmin. Nopeilla ratkaisuilla.

– On se tietysti samalla myös suoraa jatkumoa edelliseltä levyltä. Sillä levyllä kun käytännössä luotiin tietynlainen tyyli bändille. Tämän tyylin pohjalta lähdettiin tekemään uutta. Nyt ollaan soitettu yhdessä kahdeksan vuotta. Tiedetään, miten tietty fiilis tehdään. Itseni tarvitsee vain näyttää ideat muille, ja he antavat panoksensa tutulla tavallaan.

 

Häiveitä

Valtavia yllätyksiä levyltä ei heti pistä korvaan, mutta tiettyjä pieniä huomiota herättäviä yksityiskohtia nousee esiin pinnan alta.

– Jossain kohdassa on matalaa puhdasta lauluakin kyllä… Itse tykkään levyistä, jotka kehittyvät kuunnellessa, että kaikki jutut eivät ole heti ”naamalla”. Pieniä tasoja kun on paljon, jaksaa kuunnella.

Vuodenaikateemainen albumi viittaa sattumalta myös numeerisesti vuoden 365 päivään:

– Se kestää 36 minuuttia ja 50 sekuntia. Mutta ei ole harkittu homma. Monet meidän lajityyppimme bändit tekevät sitä, että hitaudella ja pituudella tavallaan kuluttavat musiikin loppuun. Itse ajattelin tehdä levyn, jossa on nopeita juttuja ja pieniä häiveitä, jotka vain käyvät ja lähtevät pois. Ehkä teemakin levyllä on sellainen: kuten kirjoitin Reverie-biisin, joka kertoo lähinnä mielenliikkeistä, muutenkin tarkoitus oli säveltää kappaleita, joissa tapahtuu pieniä asioita, joiden pohjalta kokonaiskuva muodostuu sen sijaan, että olisi joitakin kirkkaita tähtihetkiä ja sitten taas todella tylsiä hetkiä.

Oma tyyli ja musiikillinen lokero lienee siis varmistunut?

– Tokihan tämä meidän uusimpamme on ensimmäinen puhtaasti luontolevymme ja korostaa suomalaisuuttamme enemmän kuin aikaisemmat. Siinä on myös tällaista pohjolan luontoviittausta, ja vuodenaikojen vaihtelua. Lisäksi on pari selkeää tribuuttikohtaa suomalaisille bändeille kuten Thergothonille ja Skepticismille. Sävellyksellisesti siis tarkoituksena oli sisällyttää enemmän ”suomalaisia” juttuja mukaan. Eli jos lokero on 90-luvun alun suomalainen funeral doom, koemme jollain tavalla olevamme osa sitä samaa, mitä joskus kaksikymmentä vuotta sitten on tehty.

– Tämä on ehkä pienin genre, mitä ylipäänsä löytyy extreme metalista. En tiedä genreä, jossa olisi vähemmän bändejä per maa ja vähemmän julkisuutta. Se on itseäni aina tässä myös kiehtonut. Skandinaviassa isoja genrejä ovat olleet death metal 90-luvun alussa ja black metal isoimmillaan hieman myöhemmin, ja niitä bändejä löytyy yhä huomattavasti enemmän kuin meidän tyylisiä. Se antaa tavallaan lähtökohdan tehdä musiikkia niin, että siinä voi vielä keksiä jotain uutta.

Mistä maista funeral doomia muuten ylipäänsä löytyy?

– Keski-Euroopasta, esimerkiksi Saksassa on Worship. Hollannissa ja Benelux-maissa yleensä se on suhteellisen iso juttu kuten doom metal muutenkin. Jenkeissä on omansa ja Australiassa pienen porukan genre. Yleensä tämän tyylin edustajia ei Australiaa lukuunottamatta tule kovin lämpimistä maista. Tavallaan kylmä minimalismi on sellaista, että sitä on vaikeaa tehdä, jos kulttuurissa ei ole tietynlaisia piirteitä…tai jos ei ole kuunnellut hirveää kasaa tietynlaisia levyjä.

Luonnonläheisyys musiikissa, kertoisitko hieman siitä?

– Ainakin tämä levy on aika lailla suomalaista mielenmaisemaa, joka löytyy luonnosta paremmin kuin mistään muualta. Se eksotiikka voi sitten kiehtoa muitakin ihmisiä, joille nuo asiat eivät niin tuttuja ole.

Onko seuraavaa levyä jo suunnitteilla?

– Olen kyllä aloittanut säveltämisen, mutta vasta vähitellen on muodostumassa kuva, mitä siinä oikeasti tulee tapahtumaan. Kaikki isot linjat, joiden mukaan levyä varsinaisesti lähdetään tekemään, ovat vasta tulollaan. Aikaisintaan ensi kesänä tehdään taas samanlainen äänityssessio kuin edellisellä kerralla.

Jos villejä ideoita heitellään, olisiko mahdollista, että seuraavaksi mukana olisi kansanmusiikkia tai koneita…?

– Kaikkihan on mahdollista, mutta… Itsehän toki pidän tietyntyyppisestä konemusiikista, mutta sen orgaanisuus, jota haemme, ennemmin mahdollistaisi juuri joidenkin kansanmusiikkisoittimien käytön. Erikoisemmat kielisoittimet, ehkä jotkin klassisemmat elementit. Mutta itse olen halunnut pitää ne viulut ja grand pianot sieltä pois, jotta pysyisi tietynlainen maanläheinen tunnelma.

Sellaisilla erikoiselementeillä olisi helppo herättää huomiota?

– Jollain tavalla olen aina tehnyt niin, että olen pudottanut asioita pois ja jättänyt vain kaikkein raadollisimmat piirteet jäljelle. Ja tuollaista musaa on perinteisesti tehty jollain neliraiturilla ilman mitään orkestraatioita, ja se juuri on itseeni vedonnut. Toki tulevaisuus on sellainen, että never say never.

Profetus-as-all-seasons-die_cover

Oma blues

Sitten pohditaan aihepiiriä ihmisten ikääntyminen ja funeral doom. Ainakaan lajityyppi ei vaikuta miltään nuoruuden yli-innokkaalta kohkaamiselta. Kuinka näkisit itsesi soittamassa samantyylistä kamaa kahdenkymmenen vuoden pääästä?

– Aika helposti. Jokainen soittaja tai kuuntelija etsii tavallaan sitä omaa bluesiaan ja minulle tämä on sitä: siinä on kaikki elementit, joiden avulla homma voi jatkua pidempäänkin. Ei siis ole mitään nuoruuden kapinaa, lähinnä sisäisiä kapinoita sillä saa aikaan. Onhan se sisäänpäin kääntynyttä musiikkia, jota usein myös kuunnellaan yksin. Meilläkin on keikkoja tulossa, mutta aina pitää kehittää erityinen suhde tilanteeseen, jotta saa keikan onnistumaan, koska ei ole suoraviivaista ”nyt kaikki kädet ilmaan” -meininkiä.

– Nyt ollaan taas aktivoitumassa keväällä. Silloin olemme Roadburn-festareilla, johon meitä onkin usein kyselty. Se on meidän tyylisille bändeille sellainen areena, jossa saamme vastaanottavaisen yleisön, joka haluaa musiikiltaan enemmän kuin sitä tavanomaista riehumista.

Roadburnissa esiintyminen ei siis ole mikään hetken päähänpisto:

– Koko bändin uran ajan olen ollut yhteydessä ihmisiin Roadburnin liepeillä. Siitä on ollut puhetta niin kauan kun olemme keikkoja soittaneet. Tänä vuonna kävinkin siellä Tyranny-bändin kanssa, jossa myöskin soitan. Jos Profetus-keikka edes lähentelee sitä, mitä tuolloin saatiin aikaan, on tulossa aika hyvä setti.

Luontoteemaa tuossa aikaisemmin jo sivuttiinkin. Millainen on bändin jäsenten luontosuhde käytännössä?

– Kyllä moni meistä harrastaa perinteisiä suomalaisia luontoon liittyviä asioita, kuten hiihtoa tai kalastusta. Olemme siinä mielessä kaikki hieman samantyylisiä. Tällä hetkellä myös treenaamme vanhalla maatilalla keskellä ei-mitään. Se onkin nykyisin hyvin keskeinen osa bändin juttua, eli hyvä vain, että olemme päässeet pois betonin keskeltä.

Funeral doomin sisältä voi itse asiassa löytää mahdollisuudet monenlaisiin teemoihin, siis muihinkin kuin mätänemiseen ja kuolemaan –  miksei myös rapistuviin kolkkoihin kaupunkeihin tai teollisuusalueisiin?

– En ole yleensä ollut kauhean kiinnostunut modernista ahdistuksesta musiikissa enkä siitä, kuinka valitetaan kurjuudesta ja viillellään itseään jossain kylpyammeessa. Se ei ole meikäläisen juttu, aika kaukana sellainen ajattelu. Musiikissa saisi mieluusti olla jotain korkeampaa. Sellainen mahtipontinen suhde, jonka luonnon helmassa voi saavuttaa, on jotain aivan muuta. Kaikilla bändin jäsenillä on tosiaan jollain tasolla ajatus siitä, että musiikkimme tekeminen on hyvin luonnollista toimintaa. Eli ollaan rauhassa joidenkin asioiden äärellä.

Useinhan moderni ihminen näkee luonnon vain väliaikaisena virkistyksen ja nautinnon lähteenä?

– Valitettavasti usein on näin. Tästä voisi aloittaa pidemmänkin ekologisen puheen, mutta jääköön se. Hyvin voisin kuvitella, mitä vanhemmaksi tulen, että muuttaisin tuonne jonnekin korpeen mökkiin ja siellä vain sudet ulvoisivat. Siellä sitten itsekin ulvoisi viimeiset ulvontansa ennen kuin lusikka lentää nurkkaan.

As All Seasons Diessä on melko hienot kannet ja kansipaperien kuvat.

– Vanha ystäväni Lappeenrannan vuosilta, Honkasen Timo on vastuussa näiden kansien kuvista. Timo on kuvannut paljon luontoa sekä Lapissa että Etelä-Suomessa. Häneltä pyysin palvelusta, että kasaisi omasta mielestään hyvän kollaasin vuodenaikateemaiselle levylle, jotta saisimme oikeanlaisen visuaalisen ilmeen. Ja koska musiikki on vähäeleistä, myös kuvien tulisi olla vähäeleisiä, ettei niissä olisi kauheasti mitään seliteltävää. Tietysti myös kolkkoja voisivat olla.

– Kesäkuvan valinta oli vaikeinta, luonnollisesti. Ehkä meidän musiikkityyliin sopiikin, että sekään kuva ei mikään iloinen kukkakedon kuva kuitenkaan ole. Kannen piti mahdollisimman paljon näyttää maatuvalta luonnolta. Ruskea on luonnossa kuoleman väri, kun maa-aines sekoittuu elossa olleeseen, vaikkapa puunlehteen. Sen vuoksi kansi on sen tyyppinen. Emme myöskään halunneet, että kansi viittaisi suoraan yhteen vuodenaikaan tai olisi mikään neljän vuodenjan kollaasi.

Levyn ensimmäinen kappale on kevätaiheinen ja se on lähinnä intro-tyyppinen.

– Hypätään biiseissä aika äkkiä kevään ja kesän yli näihin oikeisiin doom-vuodenaikoihin! Se oli oikeastaan kaikkein vaikeinta levyllä, että saatiin kevät ja kesä sinne mukaan.

 
Profetus_promo_2014_3_pieni

 

Eristyneisyyden siunaus

Levytyksen aikaan bändissä oli kolme kitaristia?

– Juu, mukana on myös Matti Mäkelä, eli ex-Wormphlegmin ja nykyinen Tyrannyn jäsen. Sovittiin, että menen Tyrannyyn soittamaan koskettimia ja hän tulee meille soittamaan kitaraa. Sellainen vaihtokauppa, ei mitään sen mystisempää. Nyt oli kyllä hienoa saada oikeasti kolme erillistä kitaraa levylle ja siitä syntyi hieman variaatiotakin. Englantilainen Dan Lowndes [Cruciamentum, Imindain] oli levyllä mukana, hän on nyt jo muuttanut takaisin Englantiin. Lisäksi vanha jäsen Erik soitti kitaraa. Dan oli kyllä aika olennainen osa tämän levyn tekoa. Hänellähän on oma studiokin, ja on masteroinut melko kuuluisiakin bändejä. Hän vastasi äänitysten toteutumisesta ja miksauksesta. Mukavaa oli saada englantilainen panos tähän levyyn, onhan Englanti oikeastaan doomin synnyinkoti. Saimme siis sen kaanonin näkemyksen ja näimme, miten se suhtautuu tähän meidän omaan tekemiseemme, niitä asioita pääsimme myös juttelemaan läpi.

Levyn kolmannella raidalla kuullaan varsin komea soolo.

– Soolon soitti australialainen Justin Hartwig, Mournful Congregationin kitaristi. Hänet tapasin ulkomailla vähän ennen kuin aloimme äänittää. Hän halusi tulla vierailemaan levylle. Minulla oli tehtynä sopivasti tuo syksy-biisi, joka on yhden riffin kappale – aina on pakko tehdä yksi sellainen levylle! – ja hän tarjosi panostaan siihen. Ajattelimme, että annetaan hänelle mahdollisuus näyttää. Ja soolohan on ihan ylimaallista tavaraa, eli biisi olikin sitten sitä myöten kerralla valmis. On sanottu, että hän soittaa siinä enemmän nuotteja kuin meidän koko tuotannossamme on soitettu. Koko levyhän pohjautuu tavallaan kokeiluun, ja tuo oli yksi niistä. Se on sitä progea, josta osa bändissämme tykkää.

 

 

Milloin olisi odotettavissa seuraavaa Profetus-keikkaa?

– Suomen osalta keikkamme hoitaa nykyisin Blow Up That Gramophone -yhtiö, ja Esan kanssa ollaan puhuttu alkuvuodesta 2015. Päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tarkoitus olisi kokeilla Suomen kamaraa ennen sitä Roadburnin reissua. Mahdollisesti Etelä-Suomessa, pääkaupunkiseudulla nyt ainakin, keikka tai pari.

Miten näet funeral doomin suhteessa muihin doomin genreihin ja perinteeseen, onko se hyvinkin erillinen alagenrensä?

– Pitkä ja vaikea kysymys vastata… Mutta itse näen asian niin, että funeral doom on äärimmäisempi genre vaikka siinä onkin samoja asioita kuin perinteisessä doomissa. Siinä onkin eräänlainen linkki black metaliin, ainakin kun puhutaan skandinaavisesta black metalista. Monet vanhat hyvät bändit voisivat jopa olla funeral doomia, mutta sattuvat vain menemään helpommin black metal -lokeroon.

Kehtaatko paljastaa tai arvailla, mihin suuntaan bändin sanoitukset tulevat jatkossa liikkumaan?

– Muuttuvat joka tapauksessa siitä, mitä nyt ollaan tehty. Mutta ehkä seuraava levy tulee käsittelemään aikaa ja siihen liittyvää tietynlaista rappiota ja muita ajan vaikutuksia. Ehkä koko aihepiiri on jo spoilattu tällä, kun nyt menin sanomaan! Ehkä teemme sen omalla tavallamme eli siitä tulee ihan muuta kuin äkkiseltään ajattelisi, ja saapa nähdä mihin suuntaan aihe kehittyy.

Kuinka muuten bändin treenaus nykyisin sujuu?

– Minä ja Matti asumme Helsingin suunnalla, muut täällä Tampereella päin. Mutta kun menemme viikonlopuksi sinne maatilalle Hämeenkyröön, voimme keskittyä kunnolla tähän yhteen asiaan, kun lähimpään naapuriinkin on kilometri matkaa. Sieltä ei edes käytännössä pääse talvella kovin hyvin mihinkään. Edellisten nauhoitusten aikana oli itse asiassa tie poikki pari päivää, ei päässyt edes kauppaan silloin.

Eli voittaa jonkin professionaalistudion vaikkapa Helsingissä?

– Aika hienoa kyllä on mennä kuistille istuskelemaan ja kuuntelemaan yön ääniä ja sitten takaisin soittamaan. On se toista kuin katsella jotain rekkoja ja muuta, mitä yleensä on treenikämppien pihoilla. Ollaan ihan tyytyväisiä tuohon paikkaan, vaikka sinne kerääntyminen oman vaivansa vaatiikin. Se oli yksi syy, miksi levystä tulikin luonnonläheisempi kuin alunperin suunnittelimme. Edelliset levyt onkin äänitetty taajama-alueella.

Sitten onkin haastattelun lopon ja finaalilausunnon aika.

– Ostakaa levyä, tai ainakin kuunnelkaa netistä… En edes tiedä, missä paikoissa siellä se on vapaasti kuunneltavissa. Vinyyli on pääartikkeli meillä, onhan cd kokenut jonkinlaisen inflaation. Selkeästi pienempi cd-painos tehtiin nyt kuin viimeksi, vinyyliä kun pääasiassa menee. Ja levystähän tehtiin kaksi erillistä masterointia, ja juuri tuo vinyylimasterointi on mielestäni paremman kuuloinen, eli sitä kannattaa kuunnella. Kuunnelkaa vinyyliä!

 

www.profetus.com

 

Teksti: Seppo Rautio
Kuvat: Profetus