PARADISE LOST – Tragic Idol

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Century Media

Paradise Lostin edellinen albumi Faith Divides Us – Death Unites Us jakoi mielipiteitä. Toinen puoli kuulijoista näki sen odotettuna paluuna yhtyeen rankempisoundisen ilmaisun pariin, kun taas toisille levyn seitsenkielisin kitaroin jyrätyt riffit söivät yhtyeeltä sen tärkeimmän syömähampaan, eli riipivät melodiat. Itse lukeuduin tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Kun uusikin albumi on jälleen Jens Bogrenin tuottama, huomaan suhtautuvani Tragic Idoliin ennakkoon hieman empien.

Avausraita Solitary One herättää kuitenkin kiinnostuksen välittömästi. Hieman OSI:n loistoalbumi Bloodia muistuttavin eteerisin syntikoin varustettu numero voisi olla vaikka päivitetty versio Iconin aikoihin sävelletystä kappaleesta. Nick Holmes palaa levyllä suorastaan häkellyttävän hyvin Draconian Timesilla käyttämäänsä karhean tunteikkaaseen laulutyyliin ja hymy hiipii kieltämättä huulille jo ensimmäisen raidan aikana. Paitsi että Tragic Idol tarjoilee lopultakin kainostelematta yhtyeen ydinosaamista, edustaa se myös uudistumista. Fear of Impending Hell esittelee riisutun version Lostin aiempien kausien melodisemmasta materiaalista. Nyt Depeche Mode -vaikutteet loistavat tosin poissaoloillaan ja kuulaan melodisen kappaleen taustalla kuullaan koneiden sijaan ”vain” tyylikästä bändisoitantaa. Kappale on yksi levyn pysäyttävimmistä. Toinen uutta lukua yhtyeen historiaan kirjoittava raita lienee Theories from Another World, joka on koukuttava yhdistelmä rujoa tuplabasaria ja cathedralmaista vahvasti doomahtavaa tunnelmaa. Muukaan materiaali ei petä ja albumi kantaa kannesta kanteen horjumatta, varmoin ottein.

Tragic Idol ei jätä oikeastaan minkäänlaista toivomisen varaa, tai moitteen sijaa. Kappalemateriaali on vahvinta sitten yhtyeen suurimman täysosuman, edellä mainitun Draconian Timesin. Tuotannollisilta arvoiltaan kirkas ja sovituksiltaan tasaisen toimiva albumi rullaa selkäytimeen poikkeuksellisen sujuvasti. Tästä kielivät jo Ipodiin kirjautuneet kohtuullisen huikeat ensimmäisen päivän soittomäärät. Kun yhtye tarjoaa täsmälleen sitä mitä siltä toivotaankin, ilman väsynyttä itsensä toistelemista, säilyttäen musiikillisen relevanttiutensa, sekä onnistuen jopa hieman uudistumaankin, voi julkaisulle lätkäistä huoletta parhaan mahdollisen arvosanan. Hieno paluu ruotuun.
Markus Makkonen