OPIUM WARLORDS – We Meditate Under The Pussy In The Sky

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

Kulunutta sanontaa käyttääkseni voi olla melko varma, että We Meditate Under The Pussy In The Sky ei jätä ketään kylmäksi. Se herättää takuuvarmasti jonkin sortin tunteita, jos siihen paneutuu vähääkään. Itse kuuntelin levyn ensin muun arkihälinän taustalla, ja jo silloin se säväytti ja toi tunteen siitä, että kyseessä ei olekaan ihan mikä tahansa tekele. Toki vasta keskittynyt kuuntelu toi lopullisesti esille kaikki hienoudet ja vivahteet. Ja niitä löytyy koko ajan lisää, sävelmien tuomat tunteet ja mielleyhtymät vaihtelevat yhä.

Levyssä on paljon mielenkiintoisia elementtejä. Ihan ensimmäiseksi tekee mieli mainita sen erilaisuus vuonna 2009 ilmestyneeseen edeltäjäänsä, kyseessä voisi oikeastaan olla eri bändi. Toisaalta, yhdistävänä tekijänä mukana kulkevat musiikilliset ”ääripäät”. Herkkyys ja äärimmäinen hyökkäävyys yhdistyvät jälleen, tällä kertaa mielestäni entistäkin onnistuneemmin. Lisäksi molemmat levyt ovat hyvin omalaatuisen ja henkilökohtaisen tuntuisia, uudemman teoksen nostan tässäkin suhteessa korkeammalla tasolla. Lisäksi jälkimmäisen soundimaailma on lämpimämpi ja kokonaisvaltaisempi.

Mainitsin ensivaikutelman, ja sen tärkeys onkin luonnollisesti merkittävä. Nyt jäin tavallaan heti koukkuun, yhtenä syynä levyn yllätyksellisyys ja omaperäisyys. Ongelmani kuuntelijana on se, että en oikein osaa heittäytyä musiikin vietäväksi, jos tiedän tekeväni levystä arvion. Alan liian helposti heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien miettiä, miten kuvailisin levyä ja mitä siitä kirjoittaisin. Usein tähän liittyy myös muihin bändeihin tai biiseihin vertailu. Opium Warlordsin uutuuden eräänä vahvuutena onkin juuri luokittelun hankaluus. Sinänsä lyhyt levy on niin ilmeikäs, että yhteen ainoaan karsinaan sitä ei voi mahduttaa. Puhuttakoon yksinkertaisuuden vuoksi doom metal -pohjaisesta kokeellisesta rockista. Tunnelma on raskasmielinen ja ahdistavakin, mutta sisältää yllättäviä hengähdyshetkiä ja raikkaita tuulahduksia, jopa optimismia. Kauneutta, useimmiten karheaa, ei tarvitse myöskään kaivaa esiin syvältä pinnan alta. Moni-ilmeisyys ja yllätyksellisyys tekeekin suorastaan maagisen vaikutelman, jollaiseen ei nykyään usein törmää. Joku voisi syyttää muusikkoa tietynlaisesta tekotaiteellisuudesta tai tahallisesta erikoisuuden tavoittelusta, mutta itse pidän lopputulosta mieluummin omaperäisen artistin rohkeana, rajoja rikkovana ja omaehtoisena teoksena.

Kuulija haastetaan toden teolla välttämällä helppoja ratkaisuja ja ennalta-arvattavia kokonaisuuksia. Ehkä kuitenkin korostan liikaakin levyn kokeellisuutta ja ”vaikeutta”, sillä ei sen ymmärtämiseen mitään musiikin teoriaopintoja tai ehdotonta ambient-henkisyyttä tarvita. Sisäistämistä helpottaa myös se, että albumi on enimmäkseen varsin simppeli ja pelkistetty. Kyytiin pääsee kyllä, kunhan pitää vaan mielen avoimena ja antaa itselleen luvan ihastua äänimaailmaan. Esimerkkinä tästä käy Slippy, jonka musiikin ja lyriikoiden analysoitiin tai tekijän tarkoitusperien miettimiseen voisi käyttää aikaa pienen seminaarin verran, mutta mielestäni musiikin suurin tenho kyllä katoaa, jos siitä tykkäämiseen tarvitaan moista mietiskelyä. Toki monet kappaleet, kuten juuri mainittu, avautuvat vähitellen yhä paremmin, mutta harvoin niin käy sellaisille, jotka kuulostavat jo lähtökohtaisesti täysin surkeilta.

Slippy on ainoa laulua sisältävä biisi ja erottuu muutenkin joukosta. Muut neljä eivät silti häviä sille vaikuttavuudessaan, joskin tehokeinot ovat erilaisia. Ne tuntuvat yhtä lailla merkittäviltä, laulun puute ei ohenna kappaleita millään muotoa, vaan lähinnä pakottaa tarttumaan tarkemmin itse sävelmiin. Kolmen biisin loppuosa Slippyn jälkeen muodostaa tanakan kokonaisuuden, jonka ainoaksi harmin aiheeksi jää levyn loppuminen kesken juuri kun päätöskappale alkaa täydellä teholla imeä mukaansa. Tiivis teos päättyykin jo 35 minuutin taipaleen jälkeen. Mutta jo tuo aika riittää tekemään albumista erään vuoden 2012 mieleenpainuvimmista julkaisuista, joka jättää erittäin suuret odotukset tulevia Opium Warlords -levyjä kohtaan.

Tuukka Termonen