NOSDRAMA – Gravity

Nosdrama_Gravity
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Inverse Records

Neljännen levynsä julkaiseva Nosdrama on mielenkiintoinen tapaus. Tampereella perustettu yhtye liikkuu jossain genrejen rajamailla, sillä mukana on doomahtavaa metallia, herrasmiesprogea, klassista hard rockia ja grungehtaviakin elementtejä. Edeltävillä julkaisuilla meno on pääsääntöisesti ollut tyylikästä ja tasapainoista, joskin jonkinlainen varovaisuus ja tunnusteleva yleisote on jättänyt levykokonaisuudet loppujen lopuksi hieman etäisiksi. Mutta katsotaanpa, millainen on Gravityn vetovoima.

Ainakin bändin otteet tuntuvat aikaisempaa vapautuneemmilta. Melodiat soljuvat notkeammin ja riffit putoilevat energisemmin. Myös rytmiosasto hengittää miellyttävällä sykkeellä. Vokalisoinnissa on uudenlaista rohkeutta ja melodista osaavuutta. Tyyli on sama melankolisen kurkisteleva tumma rock kuin aikaisemminkin, mutta ehkä tylsin junnaus on jäänyt vähemmälle ja bändi uskaltaa käyttää enemmän peräti popahtavia melodioita ja toisaalta eläväisemmin vaeltavia kitarakuvioita. Ummehtuneita uudemman Katatonian matkimiskohtia ei siis hirveästi tule vastaan. Jostain syystä, liekö äskettäin katsomani Rush-dokumentin vuoksi, kappaleista tulee välillä mieleen kyseinen Kanadan progejätti. Samanlaista hienotunteisuutta yhdistettynä terävyyteen olen havaitsevinani.

Levyn kappaleiden kaari on hyvin aseteltu. Hittipotentiaalisimmat rokit, kuten Lighthouse, vaihtelevat nimibiisin kaltaisten herkempien sävellysten ja The Curityn tyyppisten painostavien raitojen kanssa eikä kumpikaan puoli saa yliotetta niin, että musisointiin ehtisi kyllästyä. Soundit ovat miellyttävän kuuloiset, joskin kitaroiden rytinä voisi olla voimakkaammin esillä. Syntikan tyylikäs käyttö sopivissa paikoissa tuo kappaleisiin mukavan usvaista sävyä. Puolivälissä albumi vaipuu hieman tylsäksi ja odottelevaksi – näin ollen soisin rokimpia osuuksia olevan levyllä enemmän kuin hiipiviä tunnelmointeja – mutta loppupuolen kappaleet nostavat taas jännitettä ja viimeisen raidan keskittynyt tunnelma hienon naislaulun tukemana saattelee kymmenen veisun kokonaisuuden tyylikkääseen päätökseen.

Seppo Rautio