NEKROKRIST SS – Der Todesking

370537
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Primitive Reaction

Edellinen Nekrokrist SS:n täyspitkä levy Suicide iski vuonna 2003 melkoisen kovasti, joten odotukset uuden levyn päällisiksi ovat olleet suhteellisen korkealla. Lunastaako uusi levy, Der Todesking, sitten kaikki odotukset? Valitettavasti allekirjoittaneen kohdalla näin ei käynyt aivan täysin, vaikka ei albumi missään suhteessa kuitenkaan huono olo, päinvastoin se on hyvä. Musiikillisesti Der Todesking jatkaa samanlaisen silottelemattoman ja likaisen black metalin linjoilla edeltäjänsä tapaan, mutta se ei kuitenkaan tarjoa aivan samoissa määrin koukkuja, eivätkä riffit ole myöskään ihan niin tarttuvia.

Äänimaailman puolesta levy ei kuulosta aivan niin kireältä kuin Suicide, joka mielestäni tylsistyttää hieman musiikillista terävyyttä, mutta ei onneksi liiaksi. Basso olisi voinut soundinsa puolesta olla ehkä hieman mureamman kuuloinen, sillä nyt se tuntuu välillä jäävän taustalle lätisemään hieman liian usein. Vokaalit ovat tälläkin kertaa ensiluokkaista rääkymistä ja sopivat musiikin kanssa hyvin yksiin. Kappaleiden laulumelodiat, jos nyt tämänkaltaisessa musiikissa varsinaisista laulumelodioista voidaan edes puhua, ovat myöskin hyvin tarttuvia.

Der Todesking on hyvä, perusvarma black metal -levy, vaikka se ei varsinaisesti mitään yllätyksiä tarjoile, eikä se varmasti ole sitä edes yrittänytkään. Levy tuntuu olevan kuin hyvän aikaa kypsymässä ollut raato ja nyt se palvelee omaa tarkoitustaan, eli on aggressiivinen hyökkäys herransa Saatanan nimessä.

The previous full-length Suicide from 2003 by the band Nekrokrist SS struck me quite hard, so my anticipation for the new album has been pretty high after that. Does the new album, Der Todesking, redeem all the expectations that I have laid over it’s hypothetical shoulders? Unfortunately, in my case at least, the expectations were not totally made true. This does not mean that the album is a bad one though, on the contrary it’s a good one. Musically Der Todesking continues in the same vein of raw and dirty black metal as it’s predecessor did, but it just does not offer that much hooks and it’s riffs are not as catchy as was in the case of Suicide.

The album does not sound as tight as Suicide did, and this dulls the musical edge a bit in my opinion, but fortunately not too much though. The bass could have been a bit more crisp with it’s sound, as now it feels in some moments to just buzz in the background noise. This time too, the vocals, are really superb shrieking and fit the atmosphere of the music like a glove. The vocal melodies, if you can even call them like that in music like this, are also very catchy.

Der Todesking is a good and sure black metal album, even though it does not offer any real surprises, but I would wager that was not even in the agenda in the first place. The album feels like a corpse left down to rot for it’s time, and now it serves it’s purpose, which is an aggressive attack in the name of it’s master Satan.

Aleksi Vaittinen