NAPALM DEATH – Apex Predator – Easy meat

NapalmDeath
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Century Media Records

Maailmassa soditaan nykyisin vähemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Kaikenlainen väkivalta ihmisten välillä on vähentynyt merkittävästi viimeisten vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana. Köyhyys vaivaa miljoonia mutta entistä useammat pääsevät siedettävän elintason piiriin myös kehitysmaissa. Diktatuurin hallitsemia maita on koko ajan yhä vähemmän demokraattisesti johdettuihin valtioihin verrattuna. Hyvällä tiellä siis ollaan ja onni lisääntyy kaiken aikaa, joten turha on purnata mistään ja maalailla tuhovisioita, eikö niin?

No, ei aivan. Kyllähän perinteistä paskaa maailmassa riittää ja lisäksi uudet ihmisten manipuloinnin ja hallinnan muodot saavat myös ulkoisesti hyvinvoivat ihmiset kokemaan elämänsä sisällöttömäksi, tai sitten ainoa sisältö, status ja arvokkuus luodaan toisille ihmisille tai luontokappaleille aiheutetun tuskan kautta. Luonnon monimuotoisuuden hiipuminen ei ole mikään pikkujuttu myöskään. Tähän sitten päälle median luomat pelot ja odotukset ja poliitikkojen opportunismi. Napalm Deathin viidestoista levy löytää kyllä polttoaineensa tuttuun tapaan ympäröivän todellisuuden julmuuksista ja vääryyksistä.

Myös musiikillisesti meno on sitä mihin tämän vuosituhannen nappiksessa on totuttu: raivokkaasti  takovaa grindausta selkeillä soundeilla, ryyditettynä death metalin raskaudella ja punkrokahtavammilla rytinöillä. Pariin edelliseen levyyn en itse ole tutustunut singlebiisejä lukuunottamatta, mutta esimerkiksi Smear Campaignin tunnelmista kulkee hyvin suora tie tämän levyn sisälmyksiin. Tyylikkään uhkaava intro kiristää otetta kuin liian tiukka solmio bisnesnevuotteluissa, minkä jälkeen Smash a Single Digit räjäyttää pankin puolentoista minuutin raivoamisella. Kyseisessä kappaleessa muuten on kumman tarttuva kertosäe, vaikka siinä vain hoetaan kappaleen nimeä. Sen verran jännästi karjunta on rytmitetty. Sama pätee monessa muussakin vedossa: Barney ei todellakaan vaan korise menemään jotain tasaista oksennusta vaan huutaa sanoitukset juuri sopivan vaihtelevin sävyin ja oikeaan tahtiin. Kitaristi Mitch Harris tukee sanomaa omilla rääkynöillään.

Tarttuvuutta on myös riffeissä. Itse asiassa Timeless Flogging -biisin pääriffi toi oudosti mieleeni erään eurodance-klassikon: 2 Unlimitedin No Limit. Dear Slum Landlord taas kuuluu Napalm Deathin osastoon ”hitaammat, uhkaavat ölinät”. Hiton hyvä sekin, ja tyylikkäästi sijoitettu levyn puoliväliin. How the Years Condemn omaa reilusti hittipotentiaalia ollen samalla kuitenkin sopivan raivohullu. Mitäs vielä? Vaikkapa crustcorempi pala Bloodless Coup rokkaa armottomasti. Yleisesti kaikki tuntuu sujuvan hyvin luontevasti: rytminvaihdokset ja raivonpuuskat tapahtuvat kuin itsestään. Melkeinpä mieli tekisi osoittaa hyytymisen merkkejä, mutta eipä niitä tahdo löytyä. Jos siis 2000-luvun ND on ollut sinulle mieluisaa, on Apex Predator – Easy Meat varma valinta. Kansikin on karmea. Tykkään.

Seppo Rautio