MASTEROID / SLUGSTAIN: Venomous -split MCD

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Omakustanne

Tuntuupa miellyttävältä saada käsiinsä näin tyylikkäällä ulkoasulla varustettu julkaisu. Mielenkiinto tutustua ennalta tuntemattomiin esiintyjiin herää ihan eri tavalla, kuin jos levy olisi pakattu tavanomaiseen muovikuoreen tai vaikka mustavalkokansiin. Tällaisille kestoltaan lyhemmille äänitteille pahvikannet ovatkin hyvä valinta. Tosin kyllä tässä kuunneltavaa riittää, vaikka alle puolen tunnin jäädäänkin.

Masteroid avaa pelin kappaleella, joka alku ei täysin vakuuta. Syynä tähän on lähinnä laulaja, joka käyttää hieman liikaa heavy metal -maneereja. Miehen kunniaksi on tosin sanottava, että näiden kahden biisin aikana hän ei tosiaankaan tyydy yksipuoliseen ääntelyyn, vaan esittelee taitojaan laidasta laitaan, aina puhtaasta laulusta murinaan. Musiikkipuoli kuulostaa suhteellisen hyvältä stoner-doom –hölkältä ja soitossa on yleisesti ottaen varsin mukavasti potkua ja intoa. Harmi vaan, että bändi ei malta lopettaa kappaleitaan ajoissa, vaan ne venyvät liikaa menettäen tehoaan loppua kohti. Ensimmäisen vedon lopun pitkä instrumentaaliosuuskin kuulostaa tiettyyn rajaan asti hyvältä, mutta sitten tyhjäkäynti alkaa vaivata. Muutenkin mukaan mahtuu hieman päämäärätöntä sooloilua, vai olisiko se sitten psykedeliaa? Kakkosbiisi kestää vieläkin pidempään ja kärsii hieman sekavuudesta. Mutta ei näitä nyt kuitenkaan voi huonoiksi tuomita, hieman lisää hiomista ja päämäärätietoisuutta niin tulevaisuus näyttää – ja kuulostaa – varsin auvoiselta.

Slugstain räväyttää omalla osuudellaan rähmät pois silmistä oikein kunnolla. Bändi ei turhia sooloile tai maalaile, he luottavat tiiviiseen ja tiukkaan ilmaisuun. Homma kulkee suoraviivaisesti ja energisesti, ja lopputuloksena levylle on tallentunut kaksi luontevasti eteenpäin kulkevaa doom metal -biisiä. Niissä yhdistyvät sopivassa suhteessa rosoisuus ja melodisuus, varsinkin jälkimmäinen sisältää erittäin vangitsevia sävyjä. Osa-ansio tästä on tietenkin jaettava laulajalle, jonka tulkinta pysyy koko ajan sopivasti maan pinnalla ja sisältää lievästä lakonisuudestaan huolimatta kuitenkin tarpeeksi variaatioita ja eläytymistä. Vahinko vaan, että Slugstain tarjoaa vain kaksi biisiä, enemmänkin olisi uponnut. Lienee kuitenkin vain hyvä, että ruokahalu ei tyydyty kerralla, vaan kuulijat jätetään himoamaan lisää. Ainakin minä aion ahmia myös heidän seuraavan tuotoksensa.

Tuukka Termonen