LOVE DE VICE – Silesian Night 11.11.11 [DVD]

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Metal Mind Productions

Voi juku, nyt tuli oikein makoisa live-DVD arvosteltavaksi. Vieressäni istuva Miasman päätoimittaja oli tukehtua kaksin käsin suuhun survomaansa pitsaan samalla hetkellä kun DVD:n ensimmäiset sävelet lähtivät soimaan. Kahdesta alfauroksesta koostuva seurueemme niin sanotusti repesi nauruun, että mitä vitun paskaa tämä nyt oikein on. Koko arvostelu on kirjoitettu siis tämän ensivaikutelman perusteella, tiukkapipoisimmat voinevat siis jättää arvostelun lukematta.

Kumpikaan toimittajista ei ollut aiemmin kuullut halaistua sanaa koko yhtyeestä, joten lähdimme tähän arvosteluprojektiin puhtaasti yhtyeen nimestä tulevan mielikuvan perusteella: luvassa olisi herkkä homoeroottinen iltama sohvalla, käsi kädessä istuskellen. Tämä oli vitsi. Love De Vice on puolalainen progressiivista rokkia soittava yhtye, jolla on ilmeisemmin jo muutama aiempikin levytys takana. Yhtyeen musiikki on pääasiassa todella kevyttä ja tästä johtuen täysin semmoista musiikkia jota ei Miasmassa normaalisti edes olisi mitään syytä arvostella. Mutta koska DVD nyt lähti soittimeen pyörimään, kaukosäädin on liian kaukana jotta jaksaisin nousta läskiperseeni kanssa sitä hakemaan sulkeakseni sen ja olen muutenkin täysin patalaiska, niin tuntui vaan helpommalla kirjoittaa levystä jotakin kun kerran tähän kirjoitusvälineetkin olin ottanut.

Yhtye soittaa melko hillitysti, välillä hieman intensiivisemmin. Ehdottomasti parasta DVD:llä oli kappaleen Minutes of Joy aikana nähtävät ydinräjähdykset. Se kertonee jo jotakin siitä, kuinka helvetisti tämä kiinnosti. Joitakin erikoisempia soittimia nähdään myös lavalla (dilruba), mistä syystä yhtyeen musiikkiakin voidaan ehkä progressiiviseksi kutsua.

Koko keikasta sai vaikutelman, että yhtye on lähtenyt tekemään edustavan näköisen live-nauhoituksen, yrittäen ehkä kuulostaa vähän liian hyvältä, sillä kaikki varsinainen elävän musiikin henki ja meininki puuttuu – mikä tosin voi johtua ihan kappalemateriaalista, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Yleisön osallistuminen oli apaattista. Luultavasti ovella oli annettu jokaiselle nappi valiumia huuleen. Kappaleiden välillä oli kuultavissa jotain vaisua taputukselta muistuttavaa läpsytystä, joka kuulosti lähinnä ankalta tallustelemassa asfaltilla.

Koska Love De Vicen musiikki ei nyt varsinaisesti upponnut, niin tästä on oikeasti todella paha mennä sanomaan mitään järin analyyttista. Ihan hyvinhän yhtye soittaa, vaikka saatekirjeessä sanellut vertaukset King Crimsoniin kuulostavatkin hieman kaukaa haetuilta ja megalomaanisilta. Olisitte ehkä kuitenkin voineet lähettää levyn jollekin semmoiselle musiikkimedialle jota se voisi ihan oikeasti kiinnostaa?

Aleksi Vaittinen (feat. Markus Mähönen)