LOCO_MOTIVE : SI [LP]

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: ARZ Records

Loco_Motive (kyllä, alaviiva kuuluu bändin nimeen) on Tampereelle sijoittuva kahden miekkosen musiikillinen retki. Tekijät esiintyvät levyn kannessa nimillä Ku-ku-gu ja Mayo-Stripe. Toisella heistä on pitkä kokemus hc-punkin parissa mutta tällä levyllä ei punkkia kuulla. Keskeisimmät äänet tulevat lyömäsoittimista, tietokoneista, analogisista syntetisaattoreista, pianosta, kanteleesta ja akustisesta kitarasta. Vierailevien soittajien toimesta mukaan on saatu muun muassa sähkökitaraa ja puhaltimia.

Kuten edeltävistä seikoista voinee päätellä, ei levyn anti ole kovinkaan perinteistä rock- tai pop-pohjaista musiikkia. Aikaisemmin kuulemani Loco_Motive oli lähinnä huminaan ja kilinään keskittynyttä hyvin abstraktia avaruustunnelmointia. Nyt mukaan on saatu jazzia, tummempaa ambientia ja tarttuvampaa elektronisen musiikin sykettä. Ensimmäisen Decomposition-kappaleen hätäiset törventörähtelyt ja syöksyilevät rytmit aiheuttivat aluksi epäilyksen, että levy voi olla varsin rasittava kuuntelukokemus. Loppujen lopuksi kappale on kuitenkin levottoman tyylikäs – tai tyylikkään levoton – ja melodiakuvioista löytyy myös miellyttävää haikeutta. Toisena kuultava Psychogeography muodostui itselleni levyn ”hittibiisiksi”. Siinä hiljainen piippausäänistä muodostuva kuvio kulkee koko kappaleen läpi ja ympärillä tapahtuu kaikenlaista särmikästä ja svengaavaa. Kolmas raita on levyn selkeimmin sykkivä, eräänlainen tanssibiisi, paitsi loppuosaltaan, jossa se uppoutuu surinan ja huminan maailmaan. Toisaalta noista huminoista saa silmät kiinni kuunnellen mielenkiintoisia mielikuvia: outoja koneita, metallisia sudenkorentoja, hämäriä labyrintteja kaukaisen planeetan pinnalla.

Toisen puoliskon kaksi ensimmäista kappaletta etenevät tummemmissa ja hiljaisemmissa merkeissä, tosin sielläkin vaanii äänekkään rysähdyksen karikko, joka säikäyttää hämyilyn keskellä. Viimeisenä kuultava Détournement pelastaa hieman uneliaaksikin äityneen tunnelman rennolla ja sopivan ailahtelevalla yökerho-jazzailullaan. Sounditkin ovat onnistuneet mainiosti, niistä on vaikea keksiä mitään valitettavaa. Synkemmin jyräävää bassovoittoista kuminaa olisin voinut kaivata enemmän, samoin kanteleen taivutusta jonkinlaiseen sähköiseen avaruusfolkkiin. Sen sijaan hermostuneimmista torvitempoiluista en niin hirveästi välitä. Kaiken kaikkiaan SI on erittäin kiehtova kokonaisuus, joka tosin vaatii oikean mielentilan jotta siihen malttaa keskittyä. Eräällä tavalla tämän voisi katsoa olevan äärimmilleen vietyä drone doomia, joka yhdistyy sirpaleiksi iskettyyn elektroniseen musiikkiin ja jazzin haamuun. Hienot kannet ja meripihkan värinen vinyyli keräävät pisteet visuaaliselta puolelta.

Seppo Rautio