KONGH – Sole Creation

Kongh - Sole Creation
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Agonia Records

Ruotsalaissynkistelijöiden uutuus tuntui aluksi todella suurelta pettymykseltä, ja vaikka tunne on sittemmin hieman lieventynyt, niin kyseessä on silti valtaisa takapakki kahteen edeltävään albumiin verrattuna. Sekä Counting Heartbeats että Shadows of the Shapeless kuuluvat länsinaapurimme viimeaikaiseen sludge-eliittiin, mutta nyt yhtye on näemmä kokenut, että on aika astua hieman eri urille. Mielestäni väärille, sillä nykymenosta tulee turhan usein mieleen jylhä heavy metal sekä eeppinen doom, joille aiempi ankara ja maanläheinen sludge on saanut antaa liikaa jalansijaa.

Levyn aloittava nimibiisi onkin yhtyeelle epätyypillinen esitys sisältäen runsaasti melodisuutta sekä puhdasta laulua, ja varsinkin kertosäe jää mieleen erityisen kuvottavana. Totta kai on sinänsä hienoa, että bändi ei ole jäänyt toistamaan pelkästään samoja vanhoja kuvioitaan, mutta miksi vaihtaa loistokkuus kuraan? Tällaista liian sliipattua, ikävystyttäviä kitarasooloja sisältävää metallia piisaa maailmassa kyllä ilman Konghin osanottoakin. Ehkä suuhuni jäänyt karvas maku saa minut kuitenkin hieman liioittelemaan, eikä tuo ole sentään levyn koko kuva. Neljään biisiin on mahdutettu myös vanhan koulun sludgen suuntaan kumartavaa kamaa, joka potkiikin palleille varsin riettaasti. Liian pinnassa kulkevat ja jatkuvaa ärsytystä aiheuttavat laulusuoritukset tekevät kuitenkin koko ajan niin paljon hallaa, ettei mielenkiinto oikein pysy yllä. Monipuolisuuden puutteesta yhtyettä ei tosin voi haukkua, mutta jos se merkitsee päätöskappaleen kaltaisten pitkäveteisten doom rock -biisien mahduttamista mukaan, niin pysyttelen mieluummin tasapaksumpien levykokonaisuuksien parissa.

Vaikka edeltävän lukeneet ehkä tajusivatkin, että en diggaa Sole Creationia ihan täysillä, niin yhtye ei toki ole menettänyt iskuaan kokonaan. Miehet kykenevät yhä latomaan pöytään sangen hätkähdyttävää ja raskasta materiaalia, ja ajoittain varsinkin instrumentaaliosuudet runttaavat eteenpäin todella tylysti energiaa puhkuen. Yhtye onnistuu kuitenkin aina hyvän hetken tullen ajautumaan jälleen pian sivuraiteille ja sammuttamaan syttyneen kipinän. Valonpilkahduksista huolimatta en siis kaipaa tämän kaltaisia sekasotkuja, kyllä nykyään julkaistaan aivan tarpeeksi pelkkää laadukasta musiikkiakin sisältäviä teoksia. Mutta toisaalta ehkä Konghin tavoitteena ei olekaan enää vain minun halujeni tyydyttäminen. Jos he ovat rehellisiä itselleen ja tekevät yhä musiikkia ”vain itselleen”, niin antaa mennä vaan.

Tuukka Termonen