KATRA: Out Of The Ashes

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Bullhead Oy

Katra kuuluu siihen ryhmään, josta olisi helpointa sanoa ne maagiset sanat: kuulematta paskaa, mutta jos nyt kuitenkin kuunnellaan ensin ja tuomitaan sitten. Katra Tampereelta on yhtä kuin Katra Anniina Solopuro & bändi. Neidon ura lähti käyntiin Euroviisukarsintojen kautta vuonna 2007. Voittoa ei herunut, vaan Katra joutui plagiointisyytösten kohteeksi, kun Tietäjä-kappale hivotteli liian likeltä Within Temptationin Jillian (I’d Give My Heart) -biisiä. Katra julkaisi ensimmäisen levynsä samana vuonna suomeksi, mutta teki sitten Indicat, ja seuraava levy sisälsi englanniksi käännettynä debyytin materiaalin kuulostaen väkinäiseltä yritykseltä tehdä kansainvälinen läpimurto. Katra päätyi saksalaisen Napalm Recordsin huostaan, jota kyllä saikin ihmetellä, mitä metalliin pääasiallisesti keskittyvä lafka tässä popahtavassa tavarassa näkee. Mutta onhan lafkalla myös samaa heimoa edustava saksalainen Leaves Eyes, joka on jopa ihan hyvin menestynyt, joten kaipa suomalaiskollegoilla voisi ollakin jotain saumaa rikastua.

Nyt kolmas levy jatkaa englanniksi ja kuulostaa jo edeltäjäänsä luonteikkaammalta. Eihän tämä nyt musiikillisesti täyttä kuraa ole, sillä soittimia käsittelevät ehdottomasti ammattitaitoiset muusikot, mutta mitä tulee itse biiseihin, niin täytyy sanoa että musisointi kuulostaa suomalaisittain varsin tutulta ja turvalliselta. Ei jää epäselväksi mitä yhtyettä on kuunneltu Nightwish nimittäin tulee mieleen melko monessa käänteessä, vaikka lähellekään kiteeläismusikantteja ei ole asiaa. Kappalemateriaali soljuu tyypillisen huomaamatta ohitse jättämättä oikein mitään mieleen. Yritystä kyllä kovemmastakin materiaalista on paljon, mutta jostain syystä karkit loppuvat aina kesken. Levyn alku antaa hetken luulla, että Katran musiikki on muuttunut raskaammaksi ja että levyllä olisi enemmänkin paukkuja jaettavaksi asti, mutta hetkeä myöhemmin vaihdetaan kevyttä päälle ja sillä mennään lähes loppuun asti.

Avaava kappale Delirium etenee ilman suuria yllätyksiä. Pientä yritystä saada siihen koukku jos toinenkin on kyllä havaittavissa etenkin laulupuolella, mutta lopulta näitä ei synnykään. Jonkinlaiseksi levyn hitiksi on nostettu kakkosraita One Wish Away, jossa onkin laulussa tarttumapintaa enemmän kuin monen keskikastin keskinkertaisen iskelmäartistin koko uralla yhteensä. Vendetta on puolestaan erittäin vajaa ja rasittava tekele. Kappaleessa häiritsee lähes kaikki mahdollinen, koska se kuulostaa puolivalmiilta juosten kustulta, sovitus tökkii, eikä siinä ole mitään kiinnostavaa. Nimikappaleessa yritetään taas vaihteeksi hevata hieman, mutta aika löyhästi sekin on rakennettu.

Levyn puolivälin raskaampi välillä rauhaisampi Envy saa aikaan toivoa, ettei peli olekaan vielä menetetty, vaikka biisi ei mitään varsinaista uutta tarjoakaan, se kuulostaa ehjältä ja sopivan pirteältä lisältä tähän asti kuultuun, kunnes tulee seuraavan kipaleen aika. Mirrorin käynnistyessä on pakko tarkistaa stereon näyttöä, onko levy vaihtunut salaa kovempaan mättöön, näin ei ole käynyt. Mirror alkaa siis melkeinpä thrashmäisesti, mutta äkkiä meno on lähes sama kuin aiemminkin. Alkulevyä kantavampaa tavaraa tarjoilee myös seuraavat biisit rankempi Anthem sekä Alanis Morissettea muistuttava rauhallinen laulu The End of the Scent, joka onkin oikeastaan levyn paras biisi. Onkin mielenkiintoista, miksi levy paranee vanhetessaan, vaikka yleinen asetelma on nimenomaan toisinpäin.

En kuitenkaan sanoisi Out of the Ashesin olevan mitenkään erityisen voimavarainen ja riittoisa albumi, sen tarjotin on äkkiä tyhjennetty, eikä tähän todennäköisesti tule palattua myöhemmin uudelleen. Se on myös aina vähän huvittavaa näissä naisbändeissä, kun musiikilliset paukut loppuvat, aletaan vähentää vaatteita. Eikä siinä tietenkään mitään väärääkään ole näin miesnäkökulmasta. Hyvän musiikin ollessa kuitenkin kyseessä, voi ulko(näkö)musiikilliset seikat jättää vaikka täysin huomiottakin ja antaa biisien puhua puolestaan. Kovin pitkälle eteenpäin artisti tuskin uralla pääsee paljasta pintaa vilauttelemalla, ellei sitten vaihda alaa. Albumina Out of the Ashes on siis ihan ok, muttei se saa aikaan pienintäkään tajunnanräjäytystä jonka hyvästä musiikista kuuluu saada. Biisit ovat liian tasaisia, joita voisi verrata vaikkapa autolla ajoon suoralla tasaisella tiellä, jossa ei ole muuta liikennettä, mutkia tai mäkiä laisinkaan yhtä tylsää

Petri Klemetti