KAARNEKORPI – Aaltojen Alle [demo]

aaltojen-alle-cover
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Omakustanne

Kymmenen vuotta demojaan vääntänyt Kaarnekorpi on allekirjoittaneelle täysin uusi folk metal -tuttavuus. Aaltojen alle on lukumäärällisesti jo yhtyeen kahdeksas demojulkaisu, ja mielestäni vielä melko laadukas sellainen. Se herättää kysymyksen, että miksi yhtye on yhä tällä tasolla ja julkaisee vain demoja, kun vaikuttaisi siltä, että pätevyyttä olisi isompaankin julkaisuun? Ilmeisesti yhtye on aikaisemmin toiminut pitkään pelkästään kaksihenkisellä miehistöllä, mutta tällä demolla on kokonainen orkesteri jo kasassa, mikä voi toki olla ainakin yksi syy.

Yhtyeen musiikki on nopeatempoista ja melodista metallia, jossa kitarat tykittävät aika armottomasti melko tarttuvia kuvioita ja melodioita. Ehkä joku keskitempoinen kappale olisi voinut tuoda vähän enemmän vaihtelua, mutta toisaalta, ihan hyvä näinkin, eivätkä kappaleet kuitenkaan mitään mielipuolista paahtoa missään vaiheessa ole. Demossa herättivät huomiota erityisesti sen laulusovitukset, joissa on paljon vaihtelua, ärinää, kuorolaulua, huutoa ja väliin on myös saatu laitettua puhtaita naisvokaaleita, ilman että ne sieltä sen pahemmin töksähtelevät esiin. Tuotanto on mielestäni demoksi hyvä, ehkä soundit olisivat voineet olla hieman selvemmät, mutta hieman rosoinen äänimaailma, niin kuin nyt, on myös ihan toimiva.

Demon neljästä kappaleesta on vaikea valita suosikkia, sillä ne ovat kaikki oikeastaan melko pitkälle samalla tasolla. Kaikkiaan Aaltojen alle oli erittäin positiivinen yllätys, ja kyllähän tällaista musiikkia olisi voinut kuunnella ihan mielellään vaikka täyspitkän julkaisun verran myös. Ehkäpä se on sitten yhtyeen seuraava etappi?

Aleksi Vaittinen