JUMALHÄMÄRÄ – Resitaali [LP]

374503
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Ahdistuksen Aihio Productions

Kun viimeksi kuuntelin Jumalhämärää, kappaleena soi Puhdas isänmaa ja vuosi oli jokin 2000-luvun alun vuosista. Aikaa siitä on siis kulunut. Nyt kuunnellessani Resitaali nimisen julkaisun minulle toimitettua kasettikopiota, en voi muuta kuin todeta, että tyyli on muuttunut aika paljon. Jumalhämärä on toki julkaissut myöhemmin paljon muutakin, mutta omat kokemukseni yhtyeen kanssa päättyivät syystä tai toisesta tuolloin aikoinaan. Yhtye vietti jonkin aikaa hiljaiseloa vuoden 2001 Vanity of Humanity ep-levyn jälkeen, kunnes taas vuonna 2007 aktivoitui uudestaan.

Nyt kuulemassani musiikissa on poissa nuoruuden uho, aggressiivinen provokaatio. Tilalle on tullut jotain syvällisempää, ja vaikka nuoruuden palon tunnetta tuskin voi käydä kiistäminen, on tällainen rauhallisempi ja harkitumpi tunnelmallisuus ainakin omalla kohdalla paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa. Tyylilajina yhtyeellä on myöhemminkin ymmärtääkseni ollut black metal, mutta ollen kuitenkin luonteeltaan hieman enemmän kokeellista malliltaan. Resitaalilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä black metalin kanssa.

Resitaali hieman yli puolen tunnin mitan minimalistista harmonista urkumusiikkia. Vieläpä ihan hyvää ja tunnelmallista sellaista. Tästä syystä yllätys olikin suuri, kun odotukset olivat suuntautuneet jonnekin aivan muualle kuin mitä todellisuudessa annettiin. Jostain syystä Resitaali muistuttaa minua hieman Armon Kuilu -nimisen yhtyeen erinomaisesta ensiteoksesta, vaikka onkin ilmaisultaan vielä yksinkertaisempaa ja luottaa ainoastaan urkujen luomaan tunnelmaan. Minkäänlaisia vokaaleja Resitaali ei myöskään sisällä.

Olisin itse ehkä hieman kaivannut enemmän vaihtelua, ehkä muita instrumentteja, sillä nyt musiikki ei kuitenkaan vangitse niin hyvin kuin se ehkä voisi. Nyt se jää hieman soimaan taustalle ja tuntuu enemmän taustamusiikilta, vaikka onkin miellyttävää sellaista. Suosittelen varauksella, sillä julkaisu ei kuitenkaan ole musiikillisesti sellainen, millaiseksi sitä voi helposti luulla yhtyeen aiempaan materiaalin verrattaessa.

The last time I heard Jumalhämärä, the song was Puhdas isänmaa and the year was one of the first years of second millenia. So, some time has passed since then. Now, as I am listening to the cassette copy of the recording called Resitaali, I can only say that the style has changed very much. Jumalhämärä has, of course, released material after Puhdas isänmaa, too, but for some reason I cannot really recall my experiences with the band ended somewhere at that time. The band spent some time in silence after the 2001 release Vanity of Humanity ep, and they got active again in 2007.

Now this music I am hearing on this tape is lacking its youthful emanation and that aggressive provocation they had. In it’s stead there has entered something more deeper, and even though you really cannot deny the feeling of youth’s flame, this kind of more calmer and calculated ambience is much more interesting to listen to, at least on my part. The style of the band’s music has always been black metal, and on their later albums their touch have had a bit more experimental touch, at least as far as I know. Resitaali, however, does not have anything to do with black metal.

Resitaali is thirty minutes and some over of minimalistic harmonic organ music. And being even pretty good and atmospheric at that. For this reason the surprise was pretty big, as my expectations were something totally different than was actually delivered. Resitaali reminds me for some reason a bit of Finnish band Armon Kuilu and their excellent self-titled release, even though it is much more simpler and relies only on the ambience created by the organs. Resitaali does not contain any vocal elements either.

As for me, I would have liked to have a bit more variation on the record, and maybe some other instruments too, as now the music does not capture the listener as good as it maybe could. The music seems to go to background and work it’s way there, even though it does fit perfectly to there background. I would recommend this with small reservation, as the release is not what you could expect from the band, if you are familiar with their earlier material.

Aleksi Vaittinen