Inkvisitor – Dark arts of sanguine rituals

   

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Omakustanne

Thrash metal nousi jostain kumman syystä uudelleen kansan suosioon 2000-luvulla. Lukuisat vanhat bändit alkoivat tekemään reunion-keikkoja ja levyjä. Anthraxin ja Megadethin kulta-aikojen levyt ilmestyivät myyntiin jopa vihoviimeisen peräkylän S-Marketiin. Tämän seurauksena uusia bändejä alkoi ilmestyä vähän sieltä sun täältä. Tietenkin, kuten jo kultaisella 80-luvulla, myös uuden aallon bändeistä suurin osa on aivan kuuntelukelvotonta törkyä. Tähän kuitenkin tekee suuren poikkeuksen jyväskyläläinen Inkvisitor uudella levyllään Dark Arts Of Sanguine Rituals.

Musiikillisesti edellisen levyn jälkeen on otettu aimo harppaus synkempään suuntaan. Inkvisitorin ensimmäinen kokopitkä Doctrine Of Damnation sisälsi enimmäkseen alan perinteiden mukaan kitarointia ja ns. ”ihan hyvää pittirässiä”. Levy ei varsinaisesti ollut kovin huono, mutta ei kovin mielenkiintoinenkaan. En ole koskaan jaksanut kuunnella sitä alusta loppuun yhdeltä istumalta. Uudella levyllä materiaali on huomattavasti omalaatuisempaa.

Levyn avausbiisi Dark Arts Of Sanguine Rituals alkaa mukavalla keskitempoisella tuplapoljennolla, joka tahdittaa jokseenkin jyväskyläläisen kuuloista riffiä. Sitten lähtee. Kuulijalta otetaan luulot pois heti kättelyssä, kun uuden laulajan Markus Martinmäen ääni pieksää tärykalvoja. Hänen brutaalimpi ilmaisunsa tukee todella hienosti bändin ottamaa uutta muusikillista suuntaa.

Kahden biisin verran kaahataan, mutta sitten on aika hidastaa tahtia. A Shadow Suspended By Dust oli ensimmäisellä kuuntelulla todella tylsän kuuloinen raita, mutta sen merkityksen kokonaisuuden kannalta ymmärtää kuunneltuaan levyn läpi useamman kerran. Kyseessä on konseptilevy jolla ei ole täytekappaleita. Todella hienot kitarasoolot johtavat aggressiivisempaan finaaliin. Tämä lienee yhtyeen tulevien keikkojen huippukohtia.

Levyn hienoimmat hetket ovat kaikin puolin aivan täydellinen singlekappale Mindslaver sekä Paradigm Shiftin loppuosa, jossa puhtaalla soundilla näppäillyn kuvion päälle hyräillään melodiaa ja soitetaan blastbeatia. Yhdistelmä kuulostaa siltä ettei se voisi mitenkään toimia, mikä tekeekin siitä entistä hienompaa. Kappale loppuu todelliseen raivonpurkaukseen.

Levyn tekoon on panostettu huomattavasti. Se on äänitetty Electric Fox studiolla ja miksattu Sonic Pumpilla. Levyyn kannatti sijoittaa rahaa sillä se kuuluu soundeista. Tämä ei ole perinteinen tunkkaisen kuuloinen rässilevy eikä nykyaikaiseen ylikompressointiin ole sorruttu. Tämä kuulostaa hyvältä niin kotiteatterista, bluetoothkaiuttimesta kuin auton kaiuttimistakin. Bändi on tehnyt levyn omakustanteena, koska levy-yhtiöitä ei heidän musiikkinsa kiinnostanut. Levymyynnin hiipuessa tämä on toki ymmärrettävää, koska yhtye ei juurikaan omaa kaupallista potentiaalia. Tämä on nimittäin miesten heviä.

Tuomas Jouha