HAASTATTELU: Shadow of the Torturer – Unohtakaa jooga ja runous, me tarjoamme pahuutta!

Muutaman näennäisesti hiljaisen vuoden jälkeen amerikkalainen sludgejyrä Shadow of the Torturer on taas vauhdissa. Heidän tuleva Euroopankiertueensa ja kaksi uutta julkaisua antoivat Miasmalle hyvän syyn kysellä nokkamies Mikey Brownilta yhtyeen nykytilasta. Mikey toivoi, että ottaisin yhteyttä myös Blind Date Recordsin Marcel Wieghausiin, koska hän on auttanut yhtyettä niin paljon. Tottelin tietenkin Mikeyn käskyä, joten mukana on myös muutama tuon saksalaisen herrasmiehen antama lausunto. 

SOTTPromo

Koska Shadow of the Torturer on tuskin tuttu läheskään kaikille lukijoillemme, pyydän Mikeytä kertomaan aluksi taustatietoja yhtyeestä ja sen perustamisesta.

– Siinäpä hyvä kysymys… Vuosina 2003–2005 kokeilin ajoittain muita riffejä tuolloisen pääbändini Aldebaranin ohessa. Ennen varsinaiseen studioon menoa me nauhoitimme biisimme neliraiturillamme saadaksemme virheet eliminoiduksi. Nauhoittelin itsekin joskus siinä sivussa muutaman kappaleen ihan huvin vuoksi. Vuoden 2005 loppuun mennessä olimme kiertäneet Amerikkaa Aldebaranin kanssa ja asuin sadan mailin päässä muista tyypeistä. Tuolloin aloin koluta läpi nauhoittamaani kamaa ja kirjoittaa niistä biisejä. Puuhastelin aikani metronomin kanssa ja sain kasaan muutaman upean kappaleen. Sitten teimme Aldebaranin kanssa Texasin ja lounais-Amerikan kiertueen ja palasin kotiin. Pitkän välimatkan ja kiertueen vuoksi luulin, että tekemäni biisit jäivät vaille huomiota. Meillä oli omat juttumme Portlandissa, olimme kaikki kiireisiä elämäntilanteidemme vuoksi, ja keskityin musiikkiin skenen sijaan.

– Sain ajatuksen kerätä kasaan muusikoita ja nauhoittaa kappaleet sooloprojektina. Menin kitaraliikkeeseen, jossa Gabe [Morley] työskenteli ja kysyin häntä mukaan projektiini, joka oli sopivasti nimeltään Aylesbury Pike. Gabe esitteli minulle Shadow of the Torturer -teeman, johon suostuin ja luin heti kaikki kolme kirjaa [kirjailija Gene Wolfe]. Tiesin, että sanoitukseni eivät sopineet kovin hyvin yhteen Shadow of the Torturerin aihepiirin kanssa, mutta mielestäni oli järkevää kirjoittaa muustakin kuin H.P. Lovecraftin maailmoista. Isamu Sato oli usein työskennellyt kanssani, joten tuntui luontevalta pyytää häntä mukaan. Ilman Isamua alkuaikojen nauhoitukset eivät edes olisi olleet mahdollisia, olen niistä hänelle suuressa kiitollisuuden velassa. SOTT syntyi rakkaudesta doomiin ja tarpeesta suorittaa kokeiluja bändirakenteen ulkopuolella.

Yhtyeen uraan mahtuu runsaasti miehistönvaihdoksia, mutta vastaajamme ei tunnu olevan asiasta harmissaan. Ja huolimatta näistä vastoinkäymisistä lopettaminen ei ole vielä käynyt mielessä.

– Minulla on ollut etuoikeus saada mitä hienommat muusikot soittamaan levyillemme, mutta nämä itsenäiset ja voimakkaat muusikot tuovat mukanaan omat musiikilliset agendansa. Enkä oikein voi olettaa, että he haluaisivat soittaa koko uransa vain minun tekemääni musiikkia, vai mitä? Minä vaan jatkan musiikin soittamista ja nauhoittamista ja kysyn ihmisiä siihen avukseni. Joskus minua onnistaa, kuten Marching into Chaosin kanssa vuonna 2010, ja silloin tartun hetkeen ja hoidan nauhoitukset ennen kuin homma alkaa tuntua työltä. Ihan vakavasti ottaen, heti kun huomaan jonkun olevan kyllästynyt soittamaan Shadow of the Torturerissa päästän heidät vapaaksi jo ajan säästämisen vuoksi.

– Minulta löytyy ehkäpä vielä yksi idea uutta albumia varten. Mutta lopettaminen on nynnyjen puuhaa, ja jos eurooppalaiset haluavat meidät sinne, mehän tulemme. Aldebaranissa ja Mournful Congregationissa vaikuttanut Timmy [Call] on nyt hoitanut rummut, ja olikin yksi kantavista voimista Dronestownin [tuleva LP] toteuttamisessa. Ensi vuonna rumpuja voi soittaa taas joku muu, mistäpä sen tietää? B on tähän astisista basisteistamme vakuuttavin, ja hänen painostava bassosoundinsa ja tekniikkansa tuo meistä esiin äärimmäisen raskauden jo kolmihenkisenä. Olemme suunnitelleet, että Mourful Congregationin Stuart [Prickett] tulisi mukaan tulevalle kiertueelle soittamaan kitaraa. Se olisi upea juttu, mutta en halua painostaa häntä siihen.

 

Apuna tuhon tiellä

Jäsenillä on siis kokemusta muistakin yhtyeistä, kuten Yob ja Aldebaran, ja mukaan on luonnollisesti tarttunut jotain edeltävistä bändeistä. Pitkästä soittourasta huolimatta omasta soundista puhuminen ei tunnu olevan kovin helppoa.

– Sanoisin, että meidän kaikilla bändeillä on täällä maan luoteisosissa vuosien varrella kehittynyt soundi. Itse vaan etenen kappale kappaleelta kirjoittaen ja sovittaen ideoita kuten kuka tahansa muukin säveltäjä, toivottavasti soundi ei kuulosta väkinäiseltä. SOTT soittaa yksinkertaista musiikkia, erittäin hidasta ja kummallisen tarttuvaa, eikä meillä ei ole todellista sanoituksellista yhteyttä Gene Wolfeen tai Severianiin. Minun on vaikea kuvailla tätä kokonaisuutta… Voin ainoastaan kertoa, mitä nuo asiat saavat minut tuntemaan, siinä kaikki.

– Black Sabbathin, Burning Witchin ja Melvinsin kuuleminen synnytti minussa halun soittaa doomia, jossa on hyvä kitarasoundi ja dronemaista rytmiä. SOTT ei halua opettaa joogaa tai toimia henkisenä oppaana, saati sitten hämmästyttää muodikkuudella tai häikäistä runollisuudella. Haluamme auttaa sinua tuhoamaan itsesi, jotta voit olla vapaa tästä maailmasta. Tiedän, että juuri tätä doomin kuuntelijat tahtovat. Synkkää ja painostavaa pahuutta! Me diggaamme luoteisosien bändeistä, ne ovat todellakin hyvän kuuloisia. Ottakaapa kuulolle vaikka Bell Witch, Anhedonist tai Aldebaran. Jos meinaatte pärjätä näiden kanssa, niin saatte tehdä parhaanne…

Ainoa perustajajäsen tunnustaa olevansa yhtyeen hallitseva voima, muttei kuitenkaan rajoita muidenkaan jäsenten luomisvoimaa.

– Anteeksi vaan, mutta minä olen diktaattori. Tämä on minun projektini. Mutta ainahan upeat muusikot tuovat mukanaan hyviä ideoita. Niinpä biisit on tavallisesti kirjoitettu soittajia varten heidän kankaakseen johon maalata. Lisäksi kappaleet sisältävät aina bändin perusidean: Raskaus yhdistettynä yksinkertaisuuteen luo pahuutta!

Bändin ura alkoi jo vuonna 2006, mutta se on  tähän mennessä julkaissut oikeastaan vain yhden levyn. Erikoista on se, että siitä tehtiin kaksi versiota. Blind Daten LP-versio ilmestyi 2009 ja Memento Morin tekemä CD 2011. Vaikka jälkimmäinen sisältää myös samoja biisejä kuin ensimmäinen, niin kyseessä on kuitenkin ihan erilainen kokonaisuus. Kun LP ilmestyi, pidin siitä heti, ja nykyäänkin minun on vaikea löytää siitä mitään vikaa. Ihan ilman syytä sitä ei kuitenkaan nauhoitettu uudelleen.

– Jos vaan tietäisit mitä kaikkea paskaa jouduimme kokemaan koettaessamme saada ensimmäisen version b-puolta nauhoitetuksi. Isamu soitti siinä rumpuja! Varsinainen rumpalimme Gabe oli teillä tietämättömillä yhdeksän kuukauden ajan… Mikä painajainen! Mutta mahtui siihen toki joitain hienoja hetkiäkin. Pidän levystä vieläkin, mutta halusin lisätä siihen muutamia biisejä, ja päästä työskentelemään Autopsy Room Studiosiin Jessen kanssa, joka oli tehnyt upeata jälkeä Aldebaranin Dwellers on Twilight -LP:n parissa. Kun Memento Mori tarjoutui julkaisemaan kaman CD:nä, se oli ok. Pidän lafkan bändeistä, ja tuntui fiksulta suostua tarjoukseen, Mikey muistelee.

LP:n julkaissut Marcel Wieghaus ei tiedä tarkasti syitä siihen, miksi bändi oli tuotokseen tyytymätön. Hän itse piti tietenkin jo ensimmäisestä versiosta.

– Minä kyllä rakastan sitä, se on raaka ja raskas, mikä tekee tunnelmasta juuri sellaisen kuin tämänkaltaiselta musiikilta vaaditaan. No, olen ehkä hieman kummallinen suhteessani musiikkiin ja soundeihin, mutta loppujen lopuksihan bändi on se jonka on oltava tyytyväinen lopputulokseen. Minä taasen olen tyytyväinen siihen, että uusimmat levytykset kuulostavat samankaltaisilta kuin Marching into Chaosin ensimmäinen versio. Mutta pari kolme kiloa painavammilta!

Marching into Chaosin uusintaotto kuulostaa kyllä tuhdimmalta, mikä on helppo ymmärtää kun Mikey kertoo mitä sitä varten tehtiin eri tavalla.

– Lisäsin kitaroita, meillä oli käytössämme kokonainen huone täynnä mitä ihmeellisimpiä mikrofoneja ja analogisia efektejä, joita käytimme laulun ja rumpujen muokkaamiseen. Ensimmäisellä kerrallahan meillä oli stereoteknisiä ongelmia rumpumikkien kanssa. Käytimme kuukausia harjoitellen ja keikkaillen, jotta saimme hiottua kappaleet täydellisiksi. Mielestäni Black Sabbath -laina Who Are You kuulosti tyrmäävältä, joten otimme sen mukaan levylle. Karlin [Fowler] Yaks of Sodom oli myös upea lisä, näin ollen albumi kuulostaa nyt paljon kokonaisemmalta, siinä kaikki.

SOTTpromo 2

Julkaisukiemuroita

Keväällä 2013 ilmestyy kaksi uutta SOTT-levyä, LP:n nimeltä Dronestown ja split-LP:n Ghost of Wemin kanssa. Ei ole kovinkaan tavallista päättää julkaista kahta levyä päällekkäin, ja se tapahtuikin osittain sattumalta.

– Nämä levyt häviävät hyllyiltä vähitellen, muita julkaisuja on tuskin tulossa muutamaan vuoteen. Kirjoitin kappaleet viiden vuoden aikana, joten ne ovat kokeneet joitakin muutoksia. Materiaalia tuntui olevan paljon, mutta lopulta se kutistui vain kahdeksi biisiksi, Mikey selittää.

Marcel puolestaan kertoo, että hän ei käyttänyt mitään sen kummmempaa päätösvaltaa julkaisuaikataulun suhteen.

– Julkaisen levyt, kunhan kaikki materiaali on valmista painoon, takana ei ole mitään suurta bisnesideaa. Tässä tapauksessa on ihan sattumaa, että teen – Fistulan LP mukaan lukien – kolme levyä yhtä aikaa. Yhteistyössä Parasiticin kanssa julkaistavaa Shadow of the Torturer LP:tä tehdään 500 kappaletta ja Ghost of Wem -splitiä 300 kappaletta.  Näistä 100 on värillisellä vinyylillä, kuten aina. Nämä ovat muuten viimeiset julkaisuni aika moneen kuukauteen.

SOTT on – toistaiseksi – aika tuntematon bändi ja nykyisin maailma on pullollaan sludge metal -tyylistä kamaa. Sekä Mikey että Marcel luottavat kuitenkin siihen, että molemmille levyille riittää kysyntää.

Mikey: – Itse asiassa Marcel mainitsi, että Marching into Chaos oli loppuunmyyty ja hän harkitsi tekevänsä uusintapainoksen kiertuetta varten. Minä markkinoin hänelle sen sijaan ajatuksen Dronestownista, ja Parasiticin avulla se toteutuu uusintapainoksen sijaan, jota en halua tehtävän. Aion kuitenkin saattaa vuoden 2010 version vinyylille tulevaisuudessa. Emme myöskään kirjoita  samaa albumia montaa kertaa. En ole vielä tähän mennessä ansainnut dollariakaan doomia soittamalla, joten bisnesideani ei ole vaarassa. Kun saavumme teille päin tänä keväänä, meillä on tarjolla hyviä levyjä niille, jotka niitä kaipaavat. Soitamme doomia, koska rakastamme tuota taidemuotoa, emme nouse sen avulla maineeseen. Kaikki sankarini käyvät yhä päivätöissä, niin minäkin.

Marcel: – Nykyään on kyllä hiukan hankalaa laittaa maailmalle 300 tai 500 kappaletta, kymmenen vuotta sitten se sujui helpommin. Mutta olen kyllä varma, että saan nämä menemään. Shadow of the Torturer kuuluu diggaamieni doombändieni kärkiviisikkoon ja olen todella iloinen näistä uutuuksista. Melkein kaikki, joille suosittelin ekaa albumia pitivät siitä. Toisaalta varmaankin inhoat bändiä, jos et pidä hitaasta musasta. Minusta Shadow of the Torturer on ainutlaatuinen, en ole koskaan kuullut samankaltaista doomyhtyettä. Isäni tosin väittää yhä sen olevan pelkkää melua.

Kevään julkaisujen tallentamisessa ei tullut eteen mitään ongelmia,  ja tärkeänä syynä onnistumiseen lienee ollut huolellinen valmistautuminen. Mikey kertookin olevansa nauhoituksiin todella tyytyväinen.

– Nauhoitan kotistudiossa ja demotan jokaisen biisin itse. Koska työskentelen huippumuusikoiden kanssa, teemme studiossa tuhoisaa jälkeä. Lisäksi pidän erittäin paljon treenaamisesta, se on hauskaa.

Pyydän molempia vastaajia kertomaan, kenelle he suosittelisivat yhtyeen uutuuslevyjä. Helpotuksekseni saan kuulla, että tuore kama sopii myös kaltaisilleni vanhoille faneille.

Mikey: – Mielestäni Dronestown miellyttää äärimmäisen doom metalin faneja. Se ei ole lainkaan tavallinen levy ja sitä on kuunnella. Diggasit sitten Pink Floydia tai Eyehategodia, niin suosittelen tutustumaan, tai ihan miten vaan. Minä en oikeastaan välitä, haluan vaan soittaa tätä paskaa. Valinta on sinun!

Marcel: – Tämähän on juuri sinun kaltaisiasi vanhoja kuulijoita varten. Täydellistä musiikkia teille, koska ei tarvitse heilua pitissä moshaamassa, riittää kun nyökyttelet päätäsi. Sellainen on helpompaa vanhoille miehille… Oikeasti voin suositella kaikkia hitaasta musasta pitäviä tutustumaan bändiin. Olen saanut käännytettyä monet nopean musan kuuntelijat myös hitaan pariin, sillä eihän raskauden, voiman ja tyytymättömyyden välittämiseen tarvita nopeata tempoa. En ole kovinkaan taitava kuvailemaan musiikkia, mutta jos diggaat bändeistä kuten Loss, Corrupted ja Aldebaran, niin kehoitan hankkimaan Shadow of the Torturerin levyn.

 

Suuret kuviot eivät kiehdo

Kuten on jo käynyt selväksi, niin yhtyeen luotettu kumppani Euroopassa on saksalainen sludgeen keskittynyt levy-yhtiö Blind Date Records. Mikey kertoo, että Marcel on tukenut häntä siitä asti, kun hän julkaisi Aldebaranin Dwellers on Twilight LP:n [2008]. Ja kun Mikey lähetti Marcelille  muutaman Shadow of the Torturer -biisin, hän oli halunnut kuulla lisää ja lähti näin mukaan myös tähän projektiin.

Ensimmäistä LP:tä painettiin vain 333 kappaletta eikä tuleviakaan levyjä tehdä suuria määriä. Tämän lisäksi yhtyeen medianäkyvyys ei ole koskaan ollut järin laaja eikä yhteydenottoja isommilta lafkoilta ole tullut. Jalat maan pinnalla pitävä Mikey ei tunnu edes halajavan suurempaa suosiota, vaan on tyytyväinen underground-asemaansa.

– Rehellisesti sanottuna en usko, että meillä on mitään tarjottavaa suuremmille lafkoille. Viihdyn hyvin pienempien suojissa, ei meille ole tullut mitään isompia tarjouksia, heh! Pysyttelen kaukana skene-elämästä enkä himoitse kuuluisien ihmisten kiintymystä. Tosiasiassa olen melkoinen erakko, mutta täkäläiset kyllä tietävät, että kaikki missä olen osallisena kuulostaa raskaalta. Se riittää minulle. Jos joku tarjoaa meille apuaan, voisin toki harkita sitä.

Nykyisin maailmasta löytyy satoja hienoja bändejä ja voikin olla vaikeaa nousta esille keskinkertaisuuksien massasta. Shadow of the Torturer ei mielestäni kuulu tuohon joukkoon ja siitä on helppo löytää paljon omalaatuisia ja positiivisia ominaisuuksia. Vaikka tehtävän ei siis pitäisi olla vaikea, niin oman yhtyeen kehuminen ei  tältä muusikolta kuitenkaan oikein onnistu.

– Heh, voin ainoastaan sanoa, että me olemme SOTT ja murskaamme teidät doomilla! Meillä on tarjota ainoastaan taiteemme, ota tai jätä! Heikot sortuvat elon tiellä, mutta koettakaahan päästää meidät pois päiviltä!

Marcel sen sijaan keksii hetken miettimisen jälkeen monia syitä siihen, miksi Shadow of the Torturer on niin ainutlaatuinen ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

– Vaikea sanoa, mutta yksi syy voisi olla monotonisen musiikin ja viihteellisyyden täydellinen symbioosi. Biiseissä on mahtavaa riffittelyä tai melodioita ja intensiivistä laulua. Heti ensimmäisen kerran yhtyettä kuultuani tajusin, että kyseessä on jotain erikoislaatuista, joka on saatava tallennetuksi vinyylille. Se kuulosti aivan siltä, kuin kymmenet panssarivaunut olisivat ajaneet ohi kadulla. Ja kun olin lähettänyt Mikeylle rahaa ja huumeita, hän suostui lopulta levynjulkaisuun!

Yhtyeen jäsenten mielessä pyöri haastattelua tehdessä eritoten lähestyvä kiertue. Sen suhteen odotukset ovatkin pelkästään positiiviset, eikä reissuun lähdetä valmistautumattomana.

– Tuskin maltan odottaa Eurooppaan pääsyä, sekä metallifanina että soittajana. Tarvitsen lomaa! Minua miellyttää se, että eurooppalaiset ovat kiinnostuneita meistä ja pidän heidän rakkaudestaan metalliin. Timmy ja minä olemme reissanneet paljon yhdessä ja tiedämme, että se vaatii paljon työtä.  Luulenpa, että olemme valmiita rokkaamaan täysillä. Sovittuna on nyt noin kuusi keikkaa. Muutamat kaverimme ovat kehuneet Heavy Days in Doom Townin [Kööpenhamina] meininkiä, joten haluan itsekin päästä paikan päälle.

SOTT on historiansa aikana ehtinyt kiertää Yhdysvaltoja ristiin rastiin, ja on sitäkin kautta saanut käsityksen mantereen metallielämästä.

– Viime aikoina bensan hinnannousu on hieman hiljentänyt kiertelyä, mutta yleisesti ottaen doom metalin pesäpaikkoja ovat San Franciscon lahden alue ja Portland, Oregon. Olemme soittaneet paljon keikkoja ja tehneet kiertueita. Muutoin doom metalilla ei kyllä pyyhi kovin hyvin, Euroopassa ihmiset ovat innostuneempia. Meillä on paljon hyviä bändejä, mutta vain kourallinen paikkoja joissa soittaa.

Unelmista ja jatkosuunnitelmista kysyessäni Mikey pysyttelee arvoituksellisena. Toivottavasti hän ei kuitenkaan laita hanskoja naulaan vielä lähitulevaisuudessa, sillä miehellä tuntuisi olevan vielä paljon annettavaa raskaan musiikin kuulijoille.

– Luulenpa, että me toteutamme metalliunelmiamme tekemällä levyjä ja tutustumalla kaltaisiisi mielenkiintoisiin ihmisiin. Haluaisin kovasti matkustaa Eurooppaan vaikka joka vuosi, mutta uskallan luvata, että vietän muutaman seuraavan vuoden kirjoittaen Dronestownin veroista albumia. Tämä voi olla joutsenlauluni, joten kuuntelehan se jos saat siihen mahdollisuuden. Doom metalin kanssa ei voi kiirehtiä.

http://shadowofthetorturer1.bandcamp.com/

Teksti: Tuukka Termonen

Kuvat: Shadow of the Torturer