Kaarna / Anima Arctica – Metsäkansan ääniä

Kotimainen Anima Arctica -levy-yhtiö on usean laadukkaan julkaisun takana. Valehtelematta levy-yhtiön julkaisuihin ihastunut allekirjoittanut päätti haastatella miestä kaiken takana, ja raottaa hieman mystisyyden verhoja – jos se antaisi vielä uuden ulottuvuuden jo ennestään rikkaille ja monimuotoisille julkaisuille. Anima Arctican lisäksi Kaarna on tuttu muista musikaalisista yhteyksistään, joten samalla kertaa keskusteltiin myös niistä.

by_the_lake_2013_510

Kaarna (Kuva: Kivelä)

Hei Kaarna! Anima Arctica julkaisi juuri Tervahäät-yhtyeesi uusimman julkaisun, Taival -levyn, joten päätin haastatella sinua levy-yhtiösi ja yhtyeittesi tiimoilta alkavan kesän kunniaksi. Toivottavasti luvassa on lämpöä täynnä oleva kesä, että jokaisen tätä haastattelua lukevan kesäinen taival olisi miellyttävä ja mielenkiintoisia tapahtumia täynnä.

Terve Aleksi! Kiitokset haastattelupyynnöstä ja pahoittelut viiveestä vastausten annossa. Taival on ollut ulkona nyt jo muutaman kuukauden. Toivomasi lämmin kesä toteutui, enpä vastaavaa kuumuutta muista. Taidan olla jollakin tapaa vaihtolämpöinen koska kesällä on luova työ ollut aina enemmän tai vähemmän telakalla. Tämän kesän esittelemällä tukahduttavalla helteellä oli kaikesta kauneudestaan huolimatta suorastaan absoluuttisen lamaannuttava vaikutus. Lämpötila laski kotva sitten tukalasta mukavaksi, ja moni projekti kaivautui välittömästi varjoisasta pakopaikastaan muistuttamaan olemassaolostaan. Päällimmäisinä näistä Aura Shining Greenin tuleva retrospektiivi 2CD, tätä massiivista pakettia työstetään parhaillaan kasaan. Luvassa liki puolitoista tuntia häkellyttävän taiturimaista ja kaunista psykedeelistä folkmusiikkia, eli ensimmäinen katsaus Joonatan Elokuun musiikilliseen historiaan. Toivon että jokaisen tätä haastattelua lukevan syksyinen taival olisi miellyttävä, ja hyviä tapahtumia täynnä!

Voisitko ensimmäiseksi esitellä itseäsi, vaikka suurimmalla osalla tätä haastattelua lukevilla varmasti onkin sinusta jo jonkinlainen mielikuva. Allekirjoittaneelle nimesi on tullut tutuksi juuri levy-yhtiösi Anima Arctican, sekä yhtyeiden Tervahäät, Slave’s Mask ja parin muun kautta. Tämähän on kuitenkin varmasti vain pintaraapaisu.

Koko nimeni on Juha Jaakko-Antero Kaarna Kettunen. Synnyin ja vartuin Savossa paikalliset juuret omaavan miehen ja pohjoisesta kotoisin olevan naisen lapsena, heräsin aikuisuuteen ja taiteeseen asuessani ja opiskellessani nuorukaisena Lapissa, huomasin olevani suomalainen asuessani Tsekeissä, ymmärsin itseäni ja kiinnostuin entistä syvemmin taiteista, kulttuureista ja musiikeista asuessani Helsingissä, ja muutin muutama vuosi sitten takaisin synnyinsijoilleni. Olen muusikko ja mystikko, ja näyttääpä siltä että nämä nimikkeet sylissäni astun sitten aikanaan hautaanikin.

Mainitut Tervahäät ja Slave’s Mask lienee tiedetympiä yhtyeistäni Anima Arctican ohella. Taakse ovat jääneet neofolk-trio MAA, unihoureinen industrial-ambient sooloprojekti Somnivore, ja juuri äskettäin äkillisen kuoleman kokenut post-punk / neofolk duo Key jota teimme Circle of Ouroboruksesta, Vordrista ja lukuisista muista black metal -yhtyeistä tunnetun Raudan kanssa. Tuoreimpana tulokkaana toimivista yhtyeistäni toimii vanhan ystäväni H. Kivelän kanssa muutama vuosi sitten perustettu massiivista, syvää, ja kaikesta viileydestään huolimatta hyvin orgaanista ambient-vaikutteista avaruusmusiikkia tekevä Otavan Veret, jonka debyytti julkaistiin maineikkaan kanadalaisen Cyclic Law:n toimesta viime keväänä.

Otavan_Veret

Otavan Veret (Kuva: Kaarna)

Allekirjoittaneen ensimmäinen Anima Arctica -kosketus oli erinomainen Tuhat kuolemaa sekunnissa -yhtyeen debyyttilevy vuodelta 2007 ja levy-yhtiö onkin ilmeisesti perustettu juuri samana vuonna. Perustamisensa jälkeen olet julkaissut yhteensä kolmetoista levyä, joten tahti ei ole mikään mieletön, mutta tasainen. Ja suurimman osan julkaisuista kuulleena niiden taso on ainakin omasta mielestä hyvin laadukas. Tähän seitsemän vuoden aikaan mahtuu varmasti kuitenkin huippuhetkiä, kuin myös aallonpohjia. Olisiko sinulla mitään tällaista mielenkiintoista tarinaa jonka voisit lukijoillemme kertoa?

On mukava kuulla, että pidät julkaisuja laadukkaina, tähän tietenkin pyrin – laadukkaisiin julkaisuihin. Julkaisutahti ei ole todellakaan mainitsemasi ”mieletön”, vaan mielekäs. Olen julkaissut kaikki haluamani levyt haluamallani tahdilla, ja tällä linjalla jatketaan. Mitään taloudellisia tai aikataulullisia paineita en huoli jalkoihin pyörimään muutamia harvinaisia tai nimellisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeustapauksena tosin esimerkiksi mainittakoon, jos ”Patria”:n painoprosessi olisi kestänyt kuten seuraajansa kesti (Taival painossa liki viisi kuukautta), levy olisi myöhästynyt julkaisupäivästään 6.12. 2012 roimasti. Tällöin julkaisu olisi siirtynyt vuoteen 2013 päivään 6.12. En tiedä voiko tässäkään siis varsinaisesta aikataulusta puhua, vuodella ei niin väliä, kunhan päivä oli tuo. Tässä maassa tehdään jo liiankin kanssa sesonkisidonnaista kertakäyttöviihdykettä ja muotivirroissa kelluvia tallenteita joiden käyttöikä vaihtelee kuukaudesta vuoteen kuin trendit konsanaan. Mielekkäämpiäkin vaihtoehtoja on tarjolla.

En ole koskaan miettinyt Anima Arcticaa samanlaisena entiteettinä kuin mitä yhtyeet parhaimmillaan onnistuessaan ovat. Se on nimi, julkaisukanava, eräänlainen henkimaailman ja maallisen maailman rajapyykkien lomaan pystytetty maakuntavaakuna, jonka alla voi kulkea mikäli maaperä on otollista, eli näkemykset kohtaavat. Julkaisut ovat kaikella rakkaudella tuotettuja, mutta itse teokset ja taiteilijat ovat mielestäni varsinaisia tarinoita ja mielenkiintoisimmat tarinat tapahtuvat yhtyeitten ja niihin kytköksissä olevien tapahtumien ympärillä. Kertomukset ovat tekoprosessien, yhtyeiden ja artistien sisäisten prosessien, valmistautumisten, keikkojen ja kohtaamisten myötä syntyviä. Anima Arctican pito on ollut alusta asti vähän kuivakkaa ja yllättävän työlästä, joskin hyvin mielekästä puuhaa. Näen sen kulttuurityönä, ja tämä katsantokanta hakkaa perustaan tukipaaluja muun rakennelman kurkotellessa menojaan. Tämä julkaisukanava tavallaan siis edesauttaa ja mahdollistaa monien tarinoiden synnyn, muttei itsessään ole varsinainen juttujen runsaudensarvi tai viihdekanava. Tarinoin siis mielummin yhtyeisiin liittyvistä asioista.

Nimestä Anima Arctica voi varmaan luoda useampia tulkintoja, mutta mitä se itse perustajalle tarkoittaa? Vai viittaako nimi vain yleisesti arktisen ihmisen sielunmaisemaan?

Nimi on monitulkintainen mutta samalla rajaava ja mielikuvia ohjaava. Nimi on minulle läsnä usealla eri tasolla; arktisesti ja arkisesti, sielukkaasti ja maallisesti. Vältän tämän nimen henkilökohtaisen tarkoituksen purkamista siitä syystä että nimi on minun keksimäni, tai tuli julki kauttani. Tämä asettaisi mahdollisesti mielipiteeni ja mielikuvani nimestä ”Anima Arctica” jollain tavalla oikeaksi tulkinnaksi ja etusijalle, painavammaksi sanaksi. Tätä haluan välttää. Sanapari toimii parhaiten, kun kokija saa rauhassa peilailla teoksia sen, ja oman kokemuspohjansa heijastuksien valossa. Vaikka sanat ovat ymmärrettävissä monin tavoin, voi aivan tavallisen yleissivistyksen hallitseva saada niistä lukuisia eri mielikuvia. Ei tarvitse lähteä lukemaan kieliä näiden kahden sanan vuoksi.

Anima Arctica logo_550

Anima Arctica (Kuva: Kaarna)

Voitko hieman avata syitä mitkä johtivat oman levy-yhtiön perustamiseen. Koska sinulla itsellä on näpit pelissä isossa osassa Anima Arctican edustamien yhtyeiden riveissä, on lienee turvallista olettaa, että ainakin julkaisukanava omalle musiikille olisi ollut yksi syistä?

Tervahäiden debyytin julkaisemisen jälkeen muistan erityisesti pohtineeni tarkkuusalueen kaventamista, ja tiettyyn alaan keskittymisen tärkeyttä. Miksi laajentaa, kun keskittymällä tärkeimpiin asioihin saa laadukkainta jälkeä aikaiseksi? Kuinka voisin parhaiten toteuttaa ja tukea suomalaista esoteerista, henkistä ja kulttuurillisesti mielenkiintoista musiikkia? Kukapa sen tekisi – ja tekisi parhaiten – ellei juuri suomalaiset muusikot jotka tällä alalla työskentelevät? Ja kuka heistä ellen minä? Päätin siis siinä hetkessä rajata tulevaisuuden kentän tarkemmin lafkan lyhyen historian perusteella, ja alkaa kantaa korsia kekoon. Näin tämän päätöksen kunniakkaana ja myös mieluisana velvollisuutena, joka tulisi hoitaa laatu, kunnia ja aikeen puhtaus silmällä pitäen. Alkumetreillä oli hyvin lähellä ettei Anima Artica sotkeentunut myös kansainvälisempään ja tunnetumpaan musiikkiin. Kaavailut UlverinThemes from William Blake’s Marriage of Heaven and Hell” -vinyylijulkaisusta etenivät melkoisen pitkälle ennen kaatumistaan joskus 2009 tai 2010. Olen hyvin kiitollinen että tämä kortti jäi katsomatta, ja Anima Arctica pysyi täysin suomalaisen taiteen kanavana.

Tämän oman julkaisukanavan ylläpidossa on muutakin pelissä kuin vain taiteellinen ja taloudellinen vapaus, niitäkään tärkeitä seikkoja väheksymättä. Koen tällä tavalla osaltani rakentavani kulttuuriamme mielekkääseen suuntaan. Kuten arvata saattaa, tämä tunne on hyvin palkitseva. Yksi syistä on halu pitää lankoja omissa käsissä. Olen omat kommervenkkini ja pettymykseni levy-yhtiöiden kanssa myös artistina aikoinani kokenut. Vaikka vakavasti ja vähemmän vakavasti otettavia julkaisuehdotuksia tippuukin ympäri planeettaa tänne päin, olen nähnyt vaihtoehtojen edut vähäiseksi. Mahdollisesti myös tämän hallinnanhaluni johdosta; pidän valinnan vapautta ja vastuun ottoa korkeassa asemassa. Kai näihin levyihin pitäisi joku avainlippu tai joutsenmerkki piirrellä näillä määreillä.

Musiikissasi sekä Anima Arctican -yhtyeiden julkaisuissa olen huomannut sen, että niissä tuntuu olevan yhtenä aihepiirinä usein vahvasti läsnä luonto, ja myös monesti suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri laajemmin. Onko tämän suhteen ollut tietoista valintaa suunnan suhteen, vai onko se jotain joka on tullut luonnollisesti? Huomaan myös, että sinun taiteilijanimesi, Kaarna, menee tähän samaan kastiin.

Metsäkansan osallisina nämä julkaistun taiteen aihepiirit usein mainitsemiisi piirteisiin nivoutuvat. Tämä ei ole ollut mitenkään erityistä valintaa, vaan luontainen tapa taiteilijoille toteuttaa itseään. Metsäkansalla sen tavat ja taiteen tekijät. Kokemus metsästä ja luonnosta yhdistää tätä kansaa hyvin vahvasti, myös kansan taiteilijoita. Ehkä tuo yhteinen nimittäjä ajaa vahvana, mutta aivan kautta linjan sitä ei voi vetää. Nimi Kaarna oli alkujaa taiteilijanimenäni jonkin aikaa, alkaen siis Lapin ajoista kun aloittelin taiteen tekijän taivalta vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kun ikävuodet ryhtyivät sittemmin alkamaan kolmosella asuessani Helsingissä, päätin tehdä taiteilijanimestäni virallisen nimen. Perustelin kantani ja pyyntöni kirjallisesti eräälle tuhannesta ja yhdestä tämän maan rikki rakastamasta virastosta, ja ”Kaarna” on siis nykyään aivan oikea nimeni, ei pelkästään taiteilijanimi. Koen tämän nimen nykyisen virallisuuden jostain syystä helpottavana, vaikka se ehkä pinnalliselta kuulostaakin. Kaarna on nimi, joka on eri tavalla kytköksissä elämääni kuin nimeni jotka ovat liitetty minuun vanhempieni ja sukuni kautta, se on tullut muita reittejä myöten. Tämä nimi on ikäänkuin ”kannelta kiville kaadettu”, erästä Tervahäitten kappaletta siteeraten. Kuten huomioit, nimi on toki myös metsän- ja luonnonläheinen, ja sisältää lisäksi paljon mieluista ja osuvaa symboliikkaa.

lokakuu14-kuva 1_510Kaarna (Kuva: Iida G.)

Yksi asia mikä monen Anima Arctican julkaisun kohdalla vienyt alussa huomioni, on niiden hyvin tyylitellyt ja koreat ulkomuodot. Usein levyt ovat digipakkeja (esimerkiksi Tervahäät) tai sisältää muuten vain hyvin komeaa kansitaidetta (Key’n Silver moon slumber). Onko levyjen kansitaide yleensä yhtyeiden harteilla, vai onko sinulle käytössä joku luottograafikko, joka tuottaa kansitaiteen ja niiden designin?

Vaikka kansitaide olisikin jonkun muun kuin minun tekemääni, pidän yleensä huolta lopullisesta kansidesignistä – taidan siis jollain tavalla olla mainittu luottograafikko. Osani tosin vaihtelee alusta-loppuun -tekijän ja loppuviimeistelyn antajan välillä. Poikkeuksiakin mahtuu joukkoon, esimerkiksi Cloama+Blutleuchte -julkaisu on täysin artistien käsialaa. Ensimmäiset kymmenen julkaisua ovat olleet tavallisia CD:itä lukuunottamatta Golden Blood split LP:tä. Tämä siis Somnivoren ja Circle of Ouroboruksen välillä jaettu 12″ vinyyli. Digipackeja ovat olleet viimeiset kolme julkaisua, jotka sattuivat kaikki olemaan Tervahäät-yhtyeen levyjä. Valokuvaan mustavalkovalokuvaa perinteisin tekniikoin ja teen grafiikkaa. Maalata en osaa, tämän tarpeen on hoidellut yleensä Lappilainen taidemaalari ja vanha ystäväni Samuli Kontio, vaikka muitakin kuvataiteilijoita on käytetty. Samulin käden jälkeä on ”Golden Blood” split 12″, Pyhä Kuolema: ”Saavun vaikken kulkisi” ja Virta: ”Elon syvä lempi”. Pyhä Kuoleman esikoisteos julkaistaan piakkoin uudelleen digipack-muodossa, jolloin erinomaisen kuvataiteen rooli korostuu entisestään.

PK_svek

Mitkä ovat ne seikat joihin kiinnität huomiota, kun olet katsomassa mahdollista levyä, jonka voisit julkaista Anima Arctican kautta? Kuinka yhtyeet päätyvät Anima Arctican leiriin?

Julkaisen sielukasta suomalaista musiikkia. Tietynlainen äärimmäisen hankalasti määriteltävä ominaisuus, jonkinlainen syvyys tai henkisyys, on yleensä piirre joka vetoaa myös muussa kuuntelemassani musiikissa, ja haluan tämän piirteen tulevan jollain tavalla esille myös julkaisemissani levyissä. Ainoastaan yksi levy on julkaistu lähetetyn demon perusteella, vaikka demoja on saapunut vuosien varrella tasaiseen tahtiin. Taannoin kotisivuillekin auki kirjoittamani tarkennus suomalaisen musiikin julkaisemisesta hillitsi ulkomailta tulevan intoilun virtaa. Sitä kansalainen pääsi useaan otteeseen aivan yllättymään, millaista demoa saattaa itsetuhoinen italialainen, uskalias ukrainalainen tai infernaalinen irakilainen tarjota Suomen suuntaan julkaistavaksi täysin vakavalla naamalla ja jäykkien palopuheiden kera. Pääasiallinen tarkennus on neofolkissa, folkmusiikin eri suunnissa, ja ambient/industrial -julkaisuissa, tosin kallistumassa vahvemmin neofolkiin ja folk-musiikkiin näinä päivinä. Otavan Veret -debyytti ja myös Slave’s Maskin toinen levy olisivat molemmat tyyliensä ja sisältöjensä perusteella olleet soveliaita myös Anima Arcticalle. Halusin näissä tapauksissa ottaa itse hieman etäisyyttä julkaisun eteen tehtäviin puuhiin, ja antaa ulkopuolisten hoitaa hommaa parhaaksi näkemällään tavalla. Kanadalainen Cyclic Law hoiti Otavan Veret -levyn julkaisun oikein mallikkaasti, ja Slave’s Maskin Soak Kaos on myös varsin komea paketti.

Taiteilija varmasti ammentaa inspiraatiota monesta asiasta ja itse elämästä ympärillään, mitkä ovat sinun suurimmat inspiraation lähteet? Onko sinulla joitakin artisteja, joita voisit kutsua esikuviksi tai jotka ovat vaikuttaneet sinuun suuresti?

Inspiraatio on tuuli joka nousee yllättävillä tavoilla ja yllättävistä suunnista, eikä minulla ole siihen sen enempää hallintaa kuin muihinkaan sääilmiöihin. Toiveita tietenkin aina on. Mukavaahan se on jos sää suosii ja tuuli suotuisasti puhaltaa, mutta jos sattuu seisomaan piknik-huovan ja -korin kanssa orastavassa alkusyksyn lumisateessa on joko katsottava kohti seuraavaa kertaa tai jatkettava epäsuotuisista olosuhteista huolimatta. Molemmissa keinoissa puolensa. Seuraava kerta – eetteriin piirretty ja siirretty aie – on aina tästä hetkestä näennäisesti irroitettu toivon kipinä, jonka lämpimäksi tuleksi saattaminen on taas uusien vaiheiden, haasteiden ja mahdollisuuksien takana. Epävarmaa siis. Toisaalta harkittu ja tiedostettu itsensä pakottaminen saattaa johtaa jonkin lukon aukeamiseen ja äsken ylitsepääsemättömältä vaikuttaneen haasteen äkilliseen purkautumiseen. Toisaalta taas pitkään jatkuva väkisin tai intohimotta työskentely on hyvin kuluttavaa, ja sen tuoma rasite kantautuu lopputulokseen asti epäedullisella tavalla. Liian pitkään saattaa tässä tapauksessa olla päivä tai muutama minuutti. Olen pyrkinyt elämään niin että säävaihteluille on elämässäni tilaa, ja hyväksyn niiden jylläämisen vuosi vuodelta paremmin. Inspiroivien asioiden rajaaminen ja nimeäminen on mahdotonta. Inspiroidun lähes kaikesta, kun olen inspiroituneella tuulella. En tiedä kuinka tämä olo ja tuuli aina nousee, sääntöä tai ennustetta on mahdotonta tehdä.

Samat artistit ovat pysyneet esikuvina noin pitkään. Inspiraatio kulkee usein hyvin monisyisen oloisena jonkinlaisen teeman, tai merkillisillä tavoilla rajatun maailman esiinnousun kautta. Nämä maailmat elävät oman aikansa ja jättävät jälkensä, ja vaikuttavat tekemääni musiikkiin ja taiteeseeseen ennalta arvaamattomilla tavoilla. Saatan viettää päiväkausia uppoutuneena vaikkapa Sherlock Holmes:in seikkailuihin ja Sol Invictuksen discografiaan. Voi mennä viikko, että kahlaan läpi valittuja Tarkovskeja, 2001: Space Odysseyta, Troumia, Alien-quadrologiaa, Darkspacen discografiaa ja Bad Sectoria, ja siitä viikosta suodattuu omat pisaransa vaikkapa Otavan Verille. Moiset teemat ja mielikuvat saattavat kaikota nopeastikin, kun Kirsi Kunnaksen Tiitiäiset etsiytyvät käsiin Laura Soinnen tai Topeliuksen tai Grimmin kertomusten kera, Rudolf Koivun maalaukset alkavat näyttää herttaisilta, teevarasto täyttyä heräteostoksista ja Current 93 antaa vielä teemalle vauhtia. Näistä aineksista saattoi pusertua tippoja vaikkapa Key:n keitokseen. Kansalliset ja paikalliset luonnonläheiset ja yhteiskunnalliset teemat lietsoontuvat herkästi Gerhardin Hallstattin tekstien, Jack Donovanin napakoitten aivoitusten, Tolkienin klassikoiden ja Moynihanin operoiman Tyr-kokoelman myötä erityisesti kun kesä on kauneimmillaan, ja alkusyksystä kun latautunut maa tarjoilee antimiaan. Näissä tuumailuissa myötämielisenä esimerkiksi Blood Axis, Forseti, Burzum ja Allerseelen.

Huomasin viimeksi tänään puutöiden ja saunomisten jälkeen Tapio Rautavaaran lauluja ja Wovenhand:ia kuunnellessani, että sattumalta jo esiin tulleiden tunnelmien ja tapahtumien alleviivaaminen musiikilla, ja musiikin alleviivaaminen tapahtumilla on hyvin yksioikoisella tavalla kohdallani erittäin toimivaa. Voi ikäänkuin lietsoa esiin noussutta maailmaa isompaan liekkiin toisten näkemysten avulla. Tällä nimenomaisella hetkellä inspiroidun ranskalaisesta luomupunkusta, orastavan syksyn ja sen sieni- ja marjasadon tuoksuista ja mauista, kymmenen vuoden takaisista Keski-Eurooppaan muuton tunnelmista ja muistoista, ja Albin Juliuksen The Moon Lay Hidden Beneath a Cloud:in viljavasta ja väkevästä tuotannosta. Eilen taas ei haastatteluun vastailu sujunut; luin koko päivän Antti Hyryn mainiota kirjaa ”Uuni”, keittelin pakurikääpää, tein uutetta pujoviinaa varten, hoidin sienimetsässä ruhjottua etusormea ehjemmäksi ja kuuntelin Tenhiä. Ei ollut mies juttutuulella. Joskus sulkeutuneisuus inspiroi siis eniten ja on tarpeellinen latautumiskeino. Nämä inspiroivat maailmat manifestoituvat yleensä usealla eri osa-alueella, ja valtaavat elämää aika-akselilla muutama tunti – muutama viikko.

En hetkeäkään väitä, tai edes villeimmissä kuvitelmissa luulottele, että nämä minun maailmojen rakentelut ja teemojen etsinnät olisivat muille jotenkin mielekkäitä toisinnettavaksi tai edes mielenkiintoisia luettavaksi, saati antaisivat mitään tarpeellisia eväitä tekemäni tai julkaisemani taiteen kokemiseen. Siitä Pernod, Peste Noire, Asterix, Jeunet ja Bataille -Ranskisryppäästä tai Kahlil Gibranin ja Dead Can Dance:n limittäisestä vuorokaudet läpeensä kestävästä palvonnasta ei välttämättä välity mitään ulkopuolisin korvin kuultavaa tekosiini, joten yhtäläisyysmerkkejä ei mielestäni voi, eikä kannata edes yrittää vetää. Tästä syystä olen tähän mennessä yleensä vältellyt kysymyksiä tai pyyntöjä seikkaperäisemmästä tutkiskelusta asiasta ”inspiraation lähteet”. Lähteet ovat monet, kaukaiset ja perusteltavissa ulkopuolisille kehäpäätelmämäisesti ainoastaan omalla olemassaolollaan.

Tervahaat_I_KaarnaTervahäät, Kaarna (Kuva: Riimu)

 Levy-yhtiön ja distron sekä lukuisien yhtyeiden parissa toimiminen vie varmaan hyvin paljon aikaa päivätasolla, mutta silloin kun et ole tekemisissä musiikin kanssa, niin mikä on tapasi rentoutua?

Sisätiloissa luen, puuhailen keittiössä, nautin elokuvasta, tai uppoudun johonkin tv-sarjan tallenteeseen. Radiota ja televisiota vältän kuin ruttoa koska sitä ne pääsääntöisesti ovat. Yle Puhe tai Klassinen saattaa autossa saada varttinsa levyjen kuuntelun välissä, tätä tapahtuu suunnilleen kerran kuussa. Televisiota sivusilmällä silloin tällöin jossain vieraillessani vilkaistuani on yleensä kohdannut melkoista pääkaupunkiseudun hurrien ja hipstereiden eetteriin oksentamaa kauppasaksajuhlaa ja pölhöilyä. Ohjelmat kuin mainoksia ja siinä välissä mainokset kuin lyhytelokuvia. Osta, osta. Hyi helvetti. Joku Markus Kajo tai Perttu Häkkinen tosin saattaa joskus valopilkkuna mustassa horisontissa vilahtaa, ja toivon kyllä vilpittömästi että tämän kaltaiset herrat saisivat kaskettua tilansa ja pitkäikäisen paikkansa kaiken tyhjänpäiväisen audiovisuaalisen tuotteistetun rikkaruohon keskelle.

Ulkona vietän aikaa vuosi vuodelta enemmän. Kävelen tai juoksen, istuskelen tai makoilen. Viime vuosina selkeytyneet havainnot elintilan laajentamisesta ja luontokokemuksista ammentamisesta saivat lisävirtaa jokaisen paikkakunnan muutoksen myötä, Lappiin muutto, Tsekkeihin muutto, Helsinkiin muutto – kaikki pakottivat määrittämään elintilansa ja elinolonsa uudelleen. Oli tavallaan opittava jokainen paikka, ja keksittävä keinoja selviämiseen ja mielekkyyden hakemiseen. Oli mielenkiintoista ja introverttiuteen taipuvaiselle myös tärkeää etsiä ja löytää Rovaniemen keskustasta laavu, Brnon tunnelmallisin ja rauhallisin puisto, ja huomata vaikkapa Seurasaaren yllättävän voimakas lataus. Siellä on kai jotenkin kannettu vesi kaivossa pysynyt. Mahtavia vanhoja rakennuksia kärrätty ympäri Suomea ja vähän muistaakseni rajojen ulkopuoleltakin saarta lataamaan. Eri kaupunkien kauppahallit ja torit viehättävät hinta-laatu -suhteellaan ja palvelullaan koko ajan enemmän. Kuopion tori ja Kauppahalli mainioina esimerkkeinä. Oulussa ja Tampereella aivan loistavat puitteet myös, ja kyllä Hakaniemen tarjontaakin on välillä vähän kaihoisaa muistella. Se kaksikymppinen torimummolle kannettuna on loistava, suora ja helppo sijoitus lähimmäisensä hyvinvointiin. Ei mene veroja pölhökustaan taskuun, ja mummu saa tarkoitusta ja mielekkyyttä elämään, javoisilmän aamupuuroon. Itse kostuu hyvän mielen lisäksi tietenkin muutenkin, laadukasta lähiruokaa hyvään hintaan.

Kohdallani oli tärkeää – arvomaailman ja tervehenkisen elämän kannalta – peräytyä tietoisesti kauemmaksi sisätiloissa sähköllä toimivasta muka-ikkunasta, ja oppia lähiympäristönsä potentiaali. Uutta voimaa luontokokemuksista nauttimiseen ja niiden etsimiseen on virrannut myös jo mainitun Gerhard Hallstattin lisäksi myös muunmuassa Veikko Huovisen, Kaarina Davisin ja Gallen-Kallelan elähdyttävistä teksteistä. 2km päässä sijaitseva rauhallinen uimaranta tuntuu jo olevan takapihallani, ja sen viereinen kallioranta tuntuu jo terassilta, koska sillä tavoin sitä toistuvasti käytän. Tutuksi käynesiin metsiin kilometrien päässä menee nykyään kuin olohuoneeseensa; tietää nojatuolin ja divaanin, tietää missä paras ikkuna. Metsästä palaa aina hyvällä tavalla latautuneena mutta rentoutuneena, ja sisältä päin puhdistuneena. Koskaan ei ole sellainen olo, että olisi hukannut aikaansa. Teen toki myös useita erilaisia henkisiä ja fyysisiä harjoitteita mutta niiden tarkempi avaaminen julkisesti ei tunnu mieluisalta. Rentoutuminen ei ole näissä harjoitteissa päämäärä, vaan mieluisa ja tarpeellinen sivutuote.

kuvaKaarna (Kuva: Iida G.)

Kaikista yhtyeistä joiden parissa toimit, on allekirjoittaneelle parhaiten tutuksi tullut Tervahäät ja yhtyeen hyvin värikäs tuotanto. Kaikki levyt kuulostavat onnistuneesti erilaisilta, mutta silti tunnistettavilta ja ehkä ensimmäistä levyä lukuunottamatta, tuntuu siltä, että levyjen sanallinen sisältö olisi rakentunut aina enemmän tietyn teeman ympärillä.

Tervahäät vaikuttaisi olevan yhtye, joka kuuntelijan puhuttelussa onnistuttuaan tekee sen syvällä tasolla. Olemme hyvin kiitollisia saamastamme palautteesta. Levyt ovat todellakin keskenään hyvinkin erilaisia, ja sisältävät vaihtelevia kappaleitakin. Esikoinen määritti vahvasti tunnelmaa, avasi yhtyeen maailmaa ja muotoili peruskiveä – tosin omalla eteerisellä tavallaan. Kalmonsäie ja Patria valmistuivat rinnakkain vuosien varrella. Taival kulkee ehkä musiikillisesti jossain näiden kahden välissä, mutta on temaattisesti jonkin verran omilla poluillaan, jos tällainen ilmaisu tässä kohtaa sallitaan. Kalmonsäie on hyvinkin alleviivatun kuolemateemainen teos, johon tosin perisuomalaiset uskonnolliset piirteet viilsivät oman puumerkkinsä vaivatta. Patria käsittelee maatamme ja kulttuuriamme, ja aloitti trilogian jonka seuraaja Virtus on tällä hetkellä alasimella. Isänmaasta keskusteleminen ja asian määritteleminen oli tehtävä taiteen kautta, pelkät sanat ja keskustelut eivät enää riittäneet. Vaikka tietynlaiset animistiset, isänmaalliset ja kuolemaan liittyvät seikat tulevat kaikilla levyillä esille, painotukset vaihtelevat paljon.

Tekstit Tervahäiden kappaleissa ovat usein hyvin mielenkiintoisia. Siellä on paljon käytetty myös kalevalamittaa, ja hieman vanhahtavaa suomenkieltä. Millä tavalla sinulla vastuut kappaleista on sinun ja Riimun kesken jaettu? Kuka kirjoittaa tekstit, kuka säveltää kappaleet? Vai onko yhteistyö saumattomampaa ilman selviä vastuualueita?

Vastuunjako on sikäli helppo määrittää, että me molemmat olemme vastuussa kaikesta. Tekotavat vaihtelevat kappalekohtaisesti, ja ne ovat hyvin määrätietoisia vaihtelevuudestaan huolimatta. Tärkeintä on saada kappale valmiiksi, ja molemmat meistä tietävät, että kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Vaikka painotuksia onkin eri osa-alueisiin, olemme silti yhtenä miehenä seisomassa jokaisen ratkaisun takana. Tekstejä ei lähdetä tieten tahtoen vääntämään runomittaan tai vanhahtavaksi, koreaksi tai kiroavaksi. Toisen kynä menee menojaan toisen tehdessä vaikka bassolinjaa, lumitöitä, miksausta tai saunapuita – tai samaa tekstiä kaverina. Tekstejä kirjoittavat molemmat, ja vaikka useimmiten kirjoittaja laulaa tekstinsä, tämä ei ole mikään sääntö. Sääntöjä ja jakoja ei ole kiveen kirjoitettu, puhdas toteuttaminen ja lopputulos on päämääränä nostettu korkealle jalustalle. Koska kumpikaan ei saa, huoli tai tarvitse osa-alueestansa sen kummempaa kunniaa, saa päämäärä ja näkemys velloa välissämme vapaana kunnes kohtaavat. Tarkkasilmäiset ja -korvaiset huomaavat eroja kirjoitustyyleissä, tekevät johtopäätöksiä kuvataiteesta, tunnistavat kumpi on äänessä, tietävät Riimun taiturimaisen kitaran käytön, tai minun tapani rakentaa kappaleita muissa yhteyksissä, mutta mikään näistä ei ole täydellisen määräävä piirre – näissä kaikissa löytyy myös poikkeuksia enemmän tai vähemmän. Tervahäät toteuttaa itseään kauttamme, ja olemme hyvin kiitollisia sen tuomista kokemuksista. En oikeastaan edes tiedä kuinka yhteistyö voisi olla saumattomampaa ja puhtaampaa, koska ainoastaan lopputuloksella, eli hyvällä levyllä, on merkitystä. Jokaisen kappaleen kasvukaari on tähän mennessä ollut ainutlaatuinen, ja on miellyttävää ja palkitsevaa muistella tekoprosessien paikkoja, tapoja ja kirjavia keinoja myös seuraavaa kappaletta suunnitellessa.

tervahaat_jaervisoihtu

Tervahäät (Kuva: Kivelä)

Slave’s Mask julkaisi vasta jokin aika sitten toisen pitkäsoittonsa, Soak Kaosin, joka tulikin kahdeksan vuotta debyyttilevyn Faustian Electronics & Bruise Poetryn jälkeen, joten sitä saatiinkin jo pieni tovi odotella. Kahdeksan vuotta on aika pitkä aika hautoa levyä, mutta oliko tähän ajan kulumiseen välissä myös muita syitä? Nokkelampi ihminen voisi ainakin päätellä, että oma levy-yhtiö, jonka taisit myös perustaa jotakuinkin hieman Slave’s Maskin debyytin jälkeen, on vienyt ison osan ajastasi?

Tämän levyn kohdalla ei ollut minkäänlaisia valmistumisen paineita tai aikataulua. Vuodet vierii, miehet muuttuu, levyt valmistuu kun valmistuu. Levyä ei ”haudottu” varsinaisesti ollenkaan, tekokertoja oli ryppäittäin halki vuosien, ja halusimme yhdistää levyssä rouheaa improvisaation ja alkuvoimaisuuden tuntua huoliteltuun ja täsmälliseen ulosantiin. Kaikki teokset ottavat aikansa, Soak Kaos tarvitsi kahdeksan vuotta. En näe sitä mitenkään erityisen hyvänä tai huonona asiana, tai edes pitkänä aikana, se oli sen teoksen aika. Uskoisin että kiinnitimme tähän ajan kuluun huomattavasti vähemmän huomiota kuin ihmiset luulevatkaan. Olen pannut merkille, että ihmiset jotka eivät itse tee musiikkia, huomauttavat ajan kulumisesta ehkä herkemmin kuin levyjä tekevät muusikot. Vain musiikkia tekevät tietävät kuinka aikaa vievää hommaa se voi olla. Aikaa on toki mennyt molemmilla muihin yhtyeisiin rutkasti, mutta tämä muihin yhtyeisiin käytetty aika luonnollisesti myös muovaa persoonaa ja mieltä, ja siten myös Slave’s Maskia vaikkei suoranaisia yhtäläisyysmerkkejä voi ilman pakottamista Slave’s Maskin ja muiden yhtyeidemme välille piirrellä.

389362

Slave’s Mask kuulostaa paljon saatanallisemmalta ja pimeämmältä musiikilta verrattuna muihin yhtyeisiin joissa toimit. Tämä selittyy varmaan jo osittain sillä, että Slave’s Maskin yhteistyö- ja rikoskumppanillasi SG.7:lla on paljon taustaa mustan metallin parissa.

Kaikki yhtyeeni operoivat sillä alueella, missä minun ja yhtyeen toisen puoliskon näkemykset ja mielenkiinnon kohteet kohtaavat. Yhtyeeni ovat ja ovat olleet kaksikkoja lukuunottamatta hajonnutta trioa MAA:ta ja sooloprojektia Somnivorea. Spellgoth, eli Slave’s Maskin kohdalla puhuttaessa sg.7, on erittäin vahvasti ja värikkäillä tavoilla herraansa Saatanaa elämällään ja taiteellaan toteuttava ja palveleva henkilö, ja täysin omintakeinen persoona millä tahansa mittapuulla mitattuna. Ehdotonta kärkikastia niin suomalaisen viihdemusiikin ja maailmanlaajuisen mustan virran, black metalin, saralla. Aika mielenkiintoinen yhdistelmä? Yksi monista, sen voin sanoa. Sg.7:n monisyinen ja ajan kuluessa entisestään syventyvä Saatanausko ei voi siis olla vaikuttamatta yhdessä tehtyyn lopputulokseen, vaikkakin saatanallisuus on elämästäni tällä hetkellä suorastaan kaukana ja kauemmaksi näyttäisi koko ajan olevan menossa. Hänen kanssaan on myös hyvin helppoa ja nautinnollista työskennellä musiikin saralla. Kaikesta tästä huolimatta hän on elähdyttävän määrätietoinen oman tiensä kulkija, joka on jo hyvin varhain tiennyt mitä elämältään haluaa, ja tehnyt tarvittavat asiat visiotaan toteuttaakseen. Hänellä on myös koko valtakunnan kautta aikain kuvatuin kulli, mikäli pelkät lukuisat muut meriitit eivät onnistuneet vakuuttamaan. Jörnit ja Henryt jäävät kauas taakse.

Debyyttilevyssä oli paljonkin saatanallisia aspekteja, estetiikkaa ja filosofiaa. Levy on mielestäni vieläkin oikein onnistunut, ja kuvaa hyvin tuon aikaista ajatusmaailmaamme. Saatanallisuus, tai pikemminkin ehkä satanismi, oli elämässäni jälkeenpäin katsottuna lyhyt, tarpeellinen ja ohimenevä vaihe, jonka muut traditiot pyyhkivät vaivatta sivuun muutamien vuosien kuluttua. Myönnettäköön ja mainittakoon, etten tosin koskaan ole huomannut saatananpalvonnan ja satanismin eroa itse toteuttajissa, en itsessänikään. Paperilla sivumennen nähtynä ehkä jotain lirkuttelua filosofia vs. rituaali -erottelusta, mutta mitään kovin juurevaa ja vakuuttavaa käytännössä ei tämän jaon saralla ole tullut vastaan.

Lapsuuden evlut-meiningit esiteininä polttanut tunkkainen ateismi yhtä aikaa paradoksaalisesti orastavine pakanuuksineen kaskesi pohjaa henkiselle heräämiselleni, joka siis manifestoitui eräänlaisena hapuilevana pakanallisena satanismina tai millä lie sata-termillä sitä nyt kutsuisikaan. Sittemmin herännyt kiinnostus luontoa ja luontomystiikkaa, ja eri valtauskontojen mystisiä traditioita kohtaan sai jalansijaa erityisesti 2000-luvun alussa alkaneiden Taolaisten meditaatioharjoitteiden tehdessä mieleen ja henkeen tilaa, ja samaan aikaan taideopintojen muassa tapahtuneen musiikillisen sysäyksen avulla. Nämä mainitut harjoitukset ja tutkimukset minulle uusista uskonnoista ja harjoitteista pyyhkivät pöydän järkähtämättömällä kädellä, ja jättivät vain muutamia palasia entisestä maailmankuvasta paikoilleen. Tästä uudesta suunnasta olen ikuisesti kiitollinen opettajani Jori Vihosen kautta toimineille mestareille. Musiikki teki omalla sarallaan saman tempun, tutustuminen neofolkiin, ambientiin ja raaempaan industrialiin vei menessään. Olin tosin kuunnellut jo kansantajuisempaa gootti- ja industrialmusiikkia jo melkoisen varhaisessa vaiheessa, joten jonkinlainen musiikillinen otollinen pohja oli hyvinkin olemassa. Faustian Electronics & Bruise Poetryllä kuultavat EBM-vaikutteet juontavat juurensa peruskouluaikoihin asti. On jälkeenpäin jopa hiukan hämmentävää miettiä kuinka kamalan pienenä muksuna sitä tuuttasi kopioiduilta kaseteilta aivoonsa Ministryä, GGFH:ta, Laibachia, Leaether Strip:iä, Nine Inch Nails:ia, huumeista Electric Hellfire Club:ia, vanhaa synkkää Lacrimosaa, Sisters of Mercyä ja esoteerista Fields of the Nephilimiä eikä vielä edes ensimmäiset karvat kasvaneet.

Entiteetit kuten Lucifer ja Loki – sanotaan nyt tässä välissä vaikka vähän aiheeen vierestä meneekin – ovat edelleen mielenkiinnon ja tutkimuksen kohteina ja tuovat uusia kokemuksia yllättävillä tavoilla, mutta Saatana on pitkään ollut olemukseltaan minulle luotaantyöntävä useimpien palvojiensa ja seuraajiensa tavoin. Spellgoth on asiassa poikkeus. On ollut hyvin mielenkiintoista ja palkitsevaa seurata hänen uskonsa ja maailmankuvansa muotoutumista ja kehittymistä, kuten myös hän on seurannut minun polkujeni kulkua mielenkiinnolla. Olen nähnyt valitettavan useaan otteeseen Saatanauskon muotoutuvan jonkinlaiseksi synkäksi askeesiksi, ja etsitty musta liekki on polttanut lietsojansa sisältäpäin poroksi tavalla tai toisella. Harvoin siis näkee että tuo tie syvenee kovinkaan mielekkäällä tavalla. Hyvinvoivia, kehittyviä ja vakavasti uskonsa ottavia pitkän linjan Saatananpalvojia näyttäisi olevan melkoisen harvassa.

Näkemyspiirimme sg.7:n kanssa – niin uskonnollinen, musiikillinen, kuin kulttuurillinenkin – on molemmilla sen verran laaja, että vaikka seisomme toisistamme kaukanakin, nämä piirit kohtaavat edelleenkin laajalla alueella. Tällä alueella on perusta yhtyeelle nimeltä Slave’s Mask. Jos yhteinen alue joskus katoaisi, katoaisi perusta ja yhtye kaatuisi kuolemaansa. Tälläista ei ole näköpiirissä, olemme hyvin innoissamme piirteistä joita kolmas levy on jo ottamassa, ja pyrimme myös pikimmiten saamaan yhtyeen esiintymiskuntoon. Soak Kaosin kappaleiden laulaminen tuottaa vieläkin aivan suunnatonta mielihyvää, olisi vallan mainiota tehdä sama myös lavalla hyvässä seurassa.

 SM_Soak_KaosSlave’s Mask (Kuva: Kari Jokinen)

Somnivore oli ambient-projektisi, millä nimellä julkaisit pari täyspitkää albumia ja muutaman split-julkaisun muun muassa no Xivicin ja Circle of Ouroborusin kanssa. Olet sittemmin (ilmeisesti vuonna 2010) kuopannut Somnivoren, mutta mitkä johtivat lopettamispäättökseen? Somnivoren henki varmasti elää kuitenkin muussa tuotannossasi, kuten esimerkiksi Tervahäiden musiikissa, jossa on usein vahvoja ambient-elementtejä mukana.

Somnivore kuopattiin samana talvi-iltana ja samana hetkenä kuin Riimu kuoppasi duonsa Tuhat Kuolemaa Sekunnissa. Nämä kaksi laukausta päähän ovat vieläkin kirkkaita virstanpylväitä muiden yhtyeidemme teillä, ja erityisen vaikuttavia yhtyeeseen nimeltä Tervahäät ja Riimun sooloprojektiin Pyhä Kuolema. Hetki oli kaunis ja kaivattu. Taivalsimme näiden päätöksien jälkeen lumimyrksyn halki Helsingin Vallilaan silloiselle treenikämpällemme purkamaan ja selvittämään kysymystä ”Tervahäät esiintymässä?”. Totesimme, että kolmas henkilö on tarpeen, ja nimi H. Kivelä nostettiin esille. Hän on hoitanut ansiokkaasti tonttinsa livebasistina sittemmin.

Nimi Somnivore sisälsi epäterveen latauksen johtuen projektin kivuliaasta alkutaipaleesta. En saanut yrityksistä huolimatta tätä kieroutunutta ja synkkää latausta ja menneisyyden painolastia koskaan talttumaan, joten projekti oli lopetettava kuin vanha hulluksi tullut ja isännälleen vaarallinen koira. Somnivoren henki ei elä, se on omin käsin tapettu talviyöhön. Se, että teen edelleenkin ambient-vaikutteista musiikkia ei tuo tätä nimeä eikä näitä latauksia takaisin. Circle of Ouroboruksen kanssa tehty split LP ”Golden Blood” tasoitti omalla tavallaan tietä minun ja Raudan yhteisen projektin Key:n perustamiseen. Nauhoitimme kolme demoa kummallista post-punk neofolkia, ja teimme kaksi täyspitkää levyä samankaltaisilla linjoilla. Kolmas levy oli miltei valmis, kun päätös lopettamisesta ja kolmannen levyn hylkäämisestä olikin jälleen esillä, tällä kertaa lopullisesti.

R-1394543-1240315783Somnivore / Circle of Ouroborus – Golden Blood

En ole varmaan edes tietoinen kaikista musikaalisista toimistasi ja yksi mitä ei olla vielä haastattelussa käyty läpi, on ymmärtääkseni Otavan Veret, joka on ambient-musiikkia. Onko vielä joitakin muita projekteja tai yhtyeitä, joita haluaisit mainita tässä haastattelussa?

Tässä mainittavia ei tällä hetkellä muita. Tervahäät elää omaa elämäänsä, Slave’s Mask tapahtuu omalla painollaan, Otavan Veret virtaa verkkaisasti seuraavaa levyään ja esiintymisiä kohti.

Loppukevennyksesi haluaisin kysyä mielipidettäsi siitä, että mitä jos Anima Arctica ei toimisikaan ääniaalloilla, vaan hoperuudulla ja olisikin suomalainen elokuva, niin minkälainen elokuva se silloin olisi? Oma veikkaus olisi joko vanha mustavalkoinen suomifilmi, vähillä eleillä ja dialogilla, tai värikäs mykkä luontofilmi hypnoottisella taustamusiikilla joka tyytyisi kuvaamaan Suomen korpimaita ja kolkkia, ränsistyneitä mökkejä ja muita hylättyjä paikkoja joissa luonto ottaa vallan takaisin.

Mielenkiintoisia vaihtoehtoja molemmat veikkauksesi! Mitäs jos elokuva alkaisi hyvinkin abstrakteista mustavalkoisista muodoista, joista vähitellen rakentuisi tarkkuusalueiden ja rajausten muutosten kautta tuon ensin mainitun kaltaisen vähäeleisen suomifilmin puitteet ja miljöö. Tässä miljöössä kerrottaisiin alleviivausta ja sormella osoittelua välttäen uskottavien henkilöhahmojen kautta joku ”ikuisista tarinoista” – menetystä ja löytöä, kasvua ja kuihtumista, rakkautta ja vihaa, sukupolvien ja sukupuolien välisen kuilun ihmettelyä, henkisen ja maallisen maailman risteysten tutkimista, lähtöä ja paluuta. Tämän mustavalkofilmin tarinan loputtua samaa miljöötä aletteisiin kuvata kuvakulmista, jotka saisivat katsojan huomion kiinnittymään henkilöhahmojen sijaan lähialueiden kasveista muodostuviin kuvioihin ja hahmoihin, rakennusten arkkitehtuuriin ja sen sommitteluun kuvassa ja yleensäkin miljöön tunnelmaan. Samaan aikaan kuvaan alettaisiin ajaa väriä kuva kuvalta vähän kerrallaan. Kuvakulmat ja kompositiot ajaisivat tunnelmia äärimmäisten lähikuvien ja kuvakulman vuoksi hankalasti hahmotettaviin tunnelmallisiin kuviin kasvimaailman abstrahoinnit sekoittuisivat vaivihkaa taivaan tähtitarhojen ja pilviparvien muotoihin ja eleisiin. Nämä johtaisivat värikylläisyyden nousun ja toista ehdotustasi mukailevan luontokokemuksen kautta takaisin abstraktimpaan ulosantiin ja värimaisema saavuttaisi tangenttinsa näissä perinteistä poikkeavissa kuvissa. Vähitellen nämä kuvausmetodien avulla abstrahoidut muodot ja hahmot alkaisivat haalistua, ja kuvat muuttuisivat värien poistumisen kautta kohti täysin abstraktia ja mustavalkoista. Hahmojen liike hidastuisi kohti mustavalkoista ajoittain aaltoilevaa massaa, joka tummenisi vähitellen kohti mustaa koko ajan. Kun mustassa näkyisi enää yksi vaivoin erotettavissa oleva tummanharmaa juuri ja juuri liikkuva hahmo, alkaisi vähitellen mustavalkoinen muoto ja liike vahvistua, ja elokuva alkaisi uudelleen. Mahdollisesti tarinaa, jota aiemmin käytettiin, voisi leikata uuteen uskoon – lisäillä ehkä jotain tai ottaa jotain pois, ja saada samasta materiaalista erilainen tarina. Tämä tarina – jälleen yksi ikuisista tarinoista joka saa omintakeisuutensa ainoastaan käsillä ja esillä olevien persoonien kautta – kokisi taas saman kohtalon: luontoyhteyden ja abstraktin värimassan kautta kohti pysähtynyttä mustavalkoista, ja siitä jälleen dualismin jaon johdattelemana kohti uutta elämän tarinaa.

independence day 2009(Kuva: Kaarna)

Anima Arctican lähiaikoina tulevat uutuudet onkin listattu jo levy-yhtiön kotisivuilla ja herättävät odotuksia, joita ovat Keyn uusi julkaisu (jota allekirjoittanut odottaa erinomaisen Silver Moon Slumberin jälkeen), sekä albumit Pyhältä Kuolemalta ja Aura Shining Greeniltä, joista aikoinaan myös Pyhän Kuoleman debyytti vaikutti suuresti. Onko jotain muuta missä sinulla on ehkä sormesi pelissä mukana myös musiikillisella osastolla odotettavissa tuon Aura Shining Green’in tulevan levyn lisäksi?

Täytyy heti tässä kärkeen vielä todeta, että yksi rakkaista lapsista nimeltä Key menehtyi pitkäaikaisen sairauden turmelemana juuri kotva sitten. Tämä oli yhtä aikaa yllätyksellistä ja odotettavissa kuten kuolemat aina. Kuin muidenkin pitkäaikaissairaiden tapauksessa, tämä pitkään kestänyt ongelmatila kulminoitui äkkiarvaamatta. Tuleva albumi oli hyvin lähellä valmista, muttei valmistu. Toivon että tekemämme kolme demoa ja kaksi täysipitkää levyä ovat löytäneet paikkansa.

Anima Arctican distroa olen vähitellen jälleen laajentamassa niin, että valikoimassa olisi kokeellisempaa ja tummempien sävyjen musiikkia enemmänkin kuin omat julkaisut ja niihin kytköksissä olevat julkaisut. Aura Shining Green on täysin Joonatan Elokuun peukalon alla oleva tapaus, hän on käyttänyt vierailevia laulajia, mutta näkemys on vahvasti tämän miehen. Pyhä Kuoleman kolmas levy odottaa itseään ja nauhoituksiaan, uusintapainos debyytistä ”Saavun vaikken kulkisi” otetaan piakkoin, ja Tervahäitten trilogian ylevä jatko-osa ”Virtus” ja sumuisia kalmaisia suomaisemia luotaava ”Noitanaama” on manifestoitumassa tekijöitäkin hämmentävin keinoin. Onhan tässä puuhaa, ja hyvä niin.

Keyn kuolemasta oli ikävä lukea, mutta toisaalta syntyminen ja kuoleminen on osa elämän kiertokulkua, ja kaikilla asioilla on oma aikansa. Haastattelun teon aikana kerkesi todellakin kuuma ja miellyttävä kesä mennä ohi, ja nyt viileä ja pimeä syksy on saapunut. Allekirjoittanut  kiittää Kaarnaa erittäin mielenkiintoisista ja syvällisistä vastauksista, ja jää innolla odottamaan uusia julkaisuja haastateltavan henkilökohtaisten yhtyeiden, että Anima Arctican muiden artistien tiimoilta.

 

Anima Arctica
www.animaarctica.fi

Tervahäät
www.animaarctica.fi/tervahaat

Otavan Veret
http://www.cycliclaw.com/index.php?route=product/product&product_id=1371

 

Teksti: Aleksi Vaittinen