GRAVE – Endless Procession of Souls

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Century Media Records

Kuulostaa hyvin tutulta. Kuten ennenkin, Graven tummasävyinen ruotsalainen death metal etenee voimakkaana virtana. Vauhtia on juuri sopivasti, samoin painostavampia mateluja. Ensimmäisellä kerralla levy kuulostaakin lähinnä ihan toimivalta peruskamalta. Kuitenkin tietyt kohdat ja kappaleet jäävät takaraivoon kummittelemaan, ja vähitellen haudan tuoksut huumaavat mielen kuten ovat tehneet monella aikaisemmallakin levyllä.

Edellinen arvioimani Grave-levy oli neljän vuoden takainen Dominion VIII, sen jälkeen tullut Burial Ground jäi kuulematta. Eipä bändi ole tällä aikaa kauheasti soundiaan tai tyyliään uudistanut, mikä tosiaan sai ensikuuntelun tuntumaan hieman laimealta. Olinkin melko varma, että nyt antaisin pienemmän arvosanan kuin Dominion VIII:lle, jolle raapustin aikanaan kahdeksikon. Jonkinlaisella kokeneen työläisen mutkattomalla varmuudella Grave kuitenkin pitää musiikkinsa reippaana eikä liiallinen kuolonkankeus pääse yllättämään. Ainoan alkuperäisjäsenen eli kitaristi-vokalisti Ola Lindgrenin karheat ja matalat mutta selkeästi artikuloidut murinat kulkevat musiikin mukana todella ongelmattomasti, mikä lisää konkarimaisen vakuuttavuuden ilmapiiriä.

Soundit ovat paksut ja jykevät, mutta äänimaisemassa on silti sopivasti avaruutta eikä soittimia ole pakattu liian tiiviisti omille urilleen. Siksi musiikki on tasaisuudestaan huolimatta eläväistä eikä kuunteluelämystä pilata hengettömällä nakutuksella tai konemaisella säksätyksellä. Lisäksi kappaleiden tasaisuus ei tarkoita sitä, ettei vaihtelua löytyisi: muutama biisi kiinnittää huomion erityisen toimivalla energiallaan. Esimerkiksi puolenvälin jälkeen kuultava Encountering the Divine rokkaa todella raskaasti tarttuvalla pääriffillään ja sen jälkeen Perimortem raikastaa ilmaa thrash-vaikutteilla ja slayermaisella hyökkäävyydellä. Toisaalta alkupuolen Disembodied Steps on malliesimerkki dynaamisesta, herkullisesti vyöryvästä death metal -kappaleesta. Suuria yllätyksiä levyllä ei siis ole luvassa mutta murjovaa energisyyttä löytyy siinä määrin, että suurimmat epäilykset ja vastalauseet poljetaan hautuumaan multiin.

Seppo Rautio

Lue myös Grave-haastattelu seuraavassa Miasmassa 3/2012.