GRAND SUPREME BLOOD COURT: Bow Down Before the Blood Court

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Century Media

Eric Daniels ei kerinnyt mukaan Asphyxin uuteen tulemiseen 2008. Hinku revitellä vanhaa kunnon death metalia kuitenkin jäi, ja tästä seurasi hauskan nimen saanut nyky-Asphyxin rinnakkaisyhtye Grand Supreme Blood Court. Muodon vuoksi sentään Paul Baayens on jätetty tästä porukasta pois, ja yhdessä Danielsin kanssa kitarassa on nykyinen Asphyx-basisti Alwin Zuur. Rummuissahan on toki Bob Bagchus. Martin Van Drunenille tämä on jo kolmas aktiivinen kokoonpano nykytilanteessa, ja kun mies vetää enemmän ja vähemmän samalla tyylillä kaiken lisäksi Hail of Bulletsissakin, se alkaa olla aikamoinen ongelma kovallekin fanille. Eikö siellä Hollannissa muka oikeasti muut osaa kuin Martin, häh? Vokaalipuoli kyllä toimii, mutta alkaahan tuo jo turhan tutulta kuulostaa.

Ennakkoon oli melko kovastikin varautunut kuullessani tästä ”vara-Asphyxistä”, mutta kieltämättä albumi kuulostaa armottomalta siinäkin valossa, että sitten vuoden 2008 Asphyx on kerinnyt julkaista jo pari kiekkoa, kuten myös Hail of Bullets. Daniels on saanut näistä lähtökohdista aikaiseksi aavistuksen, mutta juuri ja juuri tarpeeksi omaleimaisuutta sisältävän paketin julmia riffejä. Erona Asphyxiin voisi ehkä nostaa esiin sen varsinaisen doomahtavuuden puuttumisen, pieniä välähdyksiä lukuun ottamatta toki. Vääjäämättömästi etenevä, hitaahko death metal on Danielsin visiossa hieman vielä paksummin alleviivatussa muodossa.

Aivan kuin kovasti kritisoitu Dan Swanökin olisi nyt onnistunut aavistuksen paremmin miksauksessa kuin mitä viime vuosina tulleilla Asphyxin sekä Hail of Bulletsin levyillä. Äänimuuri on edelleen pirun täyteen ängetty ja Bagchusin rummut kuulostavat koomisilta, kuten monilla muillakin Asphyx-kiekoilla. Vähän on ehkä parannettu siitä, mutta en suosittele kuuntelemaan tätä kunnon kotistereoilla, vaan kuulokkeilla! Jos volyymiä laittaa vähänkään enemmän, soundi ei potki vaan enemmänkin ”raapii” kuuloelimiä. Tämähän ei sovi death metaliin, joten siitä hyvästä yksi piste pois heti kärkeen.

Kappalemateriaali on ihan kelpotasoa, ja monissa päällisin puolin simppeleissä jutuissa on pientä koukkua, jota rinnakkaisbändillä ei ole tarjota. Kaksi kitaraa ehdottomasti virkistää, vaikka luolamiesmäisestä metallista onkin kyse. Rohkeamminkin olisi voinut vielä sooloa heittää mukaan, mutta brutaaliudesta ei selvästikään ole haluttu tinkiä. Sanoituksissa on laki- ja oikeusterminologialla höystettyä ja pilke silmä kulmassa heitettyä juttua oikeusistuimesta, joka tuomitsee porukkaa kaikkein brutaaleimman kaavan mukaan. Huomattava parannus Deathhammeriin verrattuna, josta tuli hieman Manowarin ”death to false metal” -meininki mieleen.

Jos saisin valita, seuraavan kesän festareilla ja vaikka klubikeikalla näkisin mielelläni Asphyxin sijaan nyt Eric Danielsin ja kumppanit. Samallahan voisivat soitella muutenkin vanhaa Asphyxiä – ja Soulburniä – kahden ekan levyn sijaan. Itse asiassa tätä kiekkoa useaan otteeseen kuultuani omissa kirjoissani varsinainen Asphyx tippuu toistaiseksi ”vara-Asphyxin” paikalle. Toivottavasti Eric Danielsilla riittää pikaisen paluun jälkeen virtaa ja riffimielikuvitusta jatkossakin.

Jaakko Marttila