FM2000: Opium Grilli

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Sakara Records

Tätäpä olisi helppo lähteä tuomitsemaan jo biisiäkään kuulematta. Sehän on jotain huumorimusiikkia Mokoman ja Stam1nan hengessä, tai ainakin näin voisi helposti ennakkoon olettaa. Ei kuitenkaan toteuteta kristillistä mallia, vaan tutkitaan ennen tuomitsemista.

Avausraita Matkalaukussa hautaan vyöryy turvallisen metallisesti ohitse, herättämättä vielä sen kummempia ajatuksia. Ihmetys herääkin vasta kakkosraidan perverssin finnhitsien ja laukkakompin yhdistelmän, Kinukin kohdalla. Nytkö sinne huumorimusiikin saralle mentiin? Kappaletta lähemmin tarkastellessa kiinnittyy huomio kuitenkin mukavan kipeisiin sanoituksiin. Kiinalaisen ravintolan lihanhankintametodit villissä lännessä alkavat kääntyä varsin death metallisiin puitteisiin. Kolmas kappale Olga hyökkää silmille sirkkelikompin ja tyypillisen mutta toimivan Sakara-kertsin saattelemana. Tässäkin numerossa niksi on kuunnella varsin oivaltavat lyriikat. Moskun kohdalla livetään jo kohti perinteisempää suomimetallia, vaikkakin varsin toimivasti. Tämän tyyppistä materiaalia on kuultu jo monelta toimijalta aiemminkin ja parin alkuraidan mielenkiintoisempi vaihe tuntuu taittuvan.

Albumin keskivaihe osoittautuukin varsinaiseksi mahalaskuksi sysihuonon Piimää ja serlaa -kappaleen myötä. Vielä kun pari seuraavaakin kappaletta osoittautuvat vähemmän tarpeelliseksi, on albumi menettänyt jo hiukan otettaan kuulijasta. Taisteluvoitto ja hyvän puolelle kallistuva arvosana voitetaan kolmen viimeisen kappaleen herättävällä vaikutuksella. Hyvä silokki -laulu on teos, josta voidaan hyvällä omalla tunnolla käyttää nimitystä musiikillinen napakymppi. Tämä kiero ja hypnoottinen sienensyöntikertomus saa vielä seurakseen levyn toisen etnisen kokin tarinan, Hans Ali Hassanin ja levyn päättävän tuomionpäivän boogien, Luutarhurin. Kolme viimeistä biisiä ovat albumin parasta antia.

Fm2000 vihjailee musiikissaan moneen samantyyppiseen genreblenderiin, kuten Waltari, YUP, Primus ja System of a Down. Kuitenkin tekemisessä paistaa oma selkeä identiteetti ja slaavilainen henki, joiden vaikutuksesta ei yhtyettä voi juuri plagioinnista syyttää. Opium Grillin musiikillinen anti yllättää kuulijan useaan otteeseen ja kappaleiden tarinoissa on jotain varsin vangitsevaa. Suurimmaksi onnahdukseksi muodostuvat albumin keskenään epätasaiset kappaleet. Tällaista perusteellista puutetta ei edes loistava soundimaailma pysty pakkeloimaan piiloon. Vielä lukuisten kuuntelukertojenkaan jälkeen en pysty Opium Grillin perusteella sanomaan, onko Fm2000 lintu vai kala, mutta se lienee tänä päivänä vain pelkästään hyvä asia.

Markus Makkonen