EXUMER – Fire & Damnation

Exumer - Fire & Damnation
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Metal Blade Records

Saksan Exumer muistetaan kahdesta 80-luvulla julkaistusta levystään. Debyytti Possessed by Fire jatkoi siitä mihin Metallica kahdella ensimmäisellään jäi, kun taas kakkoskiekko Rising from the Sea otti huomattavasti slayermaisemman lähestymistavan, ei vähiten uuden laulajan Paul Arakakin aggressiivisemman ulosannin innoittamana. Nyt, 25 vuotta edellisen levyn jälkeen, paukahtaa ilmoille uusin lataus Exumeria. Yhtyeen kolmas albumi kantaa nimeä Fire & Damnation, eikä sillä ainakaan taka-askelia ole ryhdytty ottamaan.

Heti avausraitana kuultava nimibiisi tekee selväksi mistä hommassa on kyse. Sodomin hengessä jyystävä germaani-thrash puree ja potkii, eikä tarttuvuuttakaan ole unohdettu. Debyytillä laulanut Mem V. Stein on taas mikin varressa. Myös toinen yhtyeen perustajajäsenistä, kitaristi Ray Mensch, on mukana, joten paluu haiskahtaa hyvinkin autenttiselta. Steinin maaninen rääkynä on vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa tasoittunut enemmänkin Sodom-tyyliseksi huutamiseksi, mutta homma hoituu edelleen mallikkaasti. Myöskään rytmipuolella ei löysäillä, vaan koko levy liikkuu joutuisasti balladivapaalla vyöhykkeellä. Vermin of the Sky, The Weakest Limb tai Waking the Fire ovatkin jokainen varsin mallikasta rässitystä, mutta kärkiralliksi laskisin kuitenkin pykälän verran melodisemman menopalan, Devil Chaserin. Hauskana kuriositeettina mainittakoon levyn kaksi uudelleenversiointia. Debyytiltä napatun Fallen Saintin käy tulkitsemassa kakkoslevyn Paul Arakaki, kun taas Stein vetäisee vastaavasti Rising from the Sealta löytyvän I Dare Youn. Valitettavasti levyn loppupuolelle eksynyt vaisuhko Crushing Point löysää hieman otetta kriittisellä viimeisellä kolmanneksella, mutta selkeästi voittavaan sarjaan Fire & Damnation kuitenkin lukeutuu.

Exumerin paluu on täten terävä ja onnistunut peliliike. Hyvää thrashia ei tehdä koskaan liikaa, eikä tätä partioita voi ainakaan kehäraakkeina pitää, sen verran on ruuti kuivaa. Toivoa sopii, että Fire & Damnation ei jää yhtyeen testamentiksi, sillä siinä määrin pätevästä ja tuoreen tuntuisesta albumista on kyse. Ainakin Suomen keikkoja täytyisi tälle partiolle saada hetimmiten!

Markus Makkonen