EVILE – Skull

Evile_Skull
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Earache Records

Tarkkaa, napakkaa, muhevasoundista, tasapainoista. Sellaista on tämä keitos. Evile oli itselleni aikaisemmin tuttu lähinnä nimenä ja muutaman satunnaiskappaleen perusteella. Mieleeni piirtynyt kuva on ollut varsin keskinkertainen eikä mitenkään erityisen houkutteleva jatkotutkimuksia ajatellen. Tätä levyä kuunnellessa tutkimusta pääsi tekemään, ja siinä touhussa ennakkomielikuvani syveni, monipuolistui ja muuttui ainakin jossain määrin.

Totta on, että Evile on tietyssä mielessä brittiläinen Metallica – nimenomaan, jos puhutaan kyseisen bändin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun tuotannosta. Lisäksi samojen aikojen Megadeth vilahtelee nurkan takana. Toisaalta jossain nopeammissa kappaleissa voisi kuvitella, että kohta saa huutaa: ”Over! The! Wall!”, eli Testament on mukana vaikutteissa. Tältä pohjalta meininki ei siis ole räväkintä, punkeita, räkäisintä eikä etenkään mustametallisinta thrashia mitä maa päällään kantaa. Eipä siinä, oikeastaan on mukava kuunnella välillä tällaista herrasmiesmäistä, hallittua sahailua sopivan teknisellä otteella ja tukevilla soundeilla.

Kuinkas sitten kappaleet, mikä on niiden laatutaso? Aloitus Underworld ei ensimmäisellä kuuntelulla kauheasti kulmakarvoja kohottanut ripeästä energisyytestään huolimatta. Uusintakuunteluilla huomaa, että se potkaisee kiekon käyntiin oikein mallikkaasti ja tarjoaa herkullista, joskin tavanomaista thrash-riffittelyä ja niskalihaksissa tuntuvia temponvaihdoksia. Melko tasokkaana meininki jatkuu siitäkin eteenpäin. Oli kappale sitten nopea tai keskitempoinen, soitto kulkee dynaamisesti ja kohtalaisen melodiset laulut vuorottelevat rytmikkään karjunnan kanssa, joka ei missään vaiheessa muutu raivoisaksi rääkynäksi. Kertosäkeissäkin on tarttuvuutta, kuten esimerkiksi reippaasti kiitävässä kappaleessa Naked Sun. Tunnelma on tasainen, otteet varmoja ja kyyti turvallista. Väkisin tietynlainen harmaus ympäröi tämän musiikin olemusta, vaikka mitään noloja tai ärsyttäviä yksityiskohtia ei voikaan osoittaa. Keskitemposissa kappaleissa on vaikea välttää Metallican Black-albumiin johtavia assosiaatioita, ja osin niiden pullisteleva asenne jä hieman onton kuuloiseksi. Silti What You Become -raidan robottimainen groove onnistuu pitämään otteessaan. Hyvin varmalta Evile tämän tyylinsä kanssa kuulostaa. Toimii, mutta ei säväytä mitenkään äärimmäisen väkevästi.

—–

Tight, precise, robust-sounding, balanced. That’s how this stuff tastes like. For me, Evile was previously familiar just as a band name and from some random songs listened on the internet. The image i had in my mind was quite average and not especially interesting for deeper investigations to be done. While I listened to this record, however, my suggestion deepened, broadened and also changed a little bit.

It has to be said, that in a way Evile is British Metallica – especially, if we’re talking about the Metallica’s albums from the late eighties and early nineties. Also the spirit of Megadeth from those years can be heard moving between the notes. In some parts, it would also be easy to shout: ”Over! The! Wall!”, so I guess Testament could be added to the list of the band’s influences. So, this is not the punkiest, rawest and hardest, and definitely not the most blackened thrash metal you can find. Well, actually it’s sometimes nice to hear gentleman-like, controlled rolling with suitable technicality and overall steady sound.

Well, about the songs then, how high is their quality? Skull kicks off with Underworld, and with first listen it didn’t exactly blow me away, though it holds some quick-moving energy. With more listens, I found out that it’s a very good song to start a record, offering tasteful yet quite typical thrash riffing and tempo changes which can be felt in your neck muscles. After that the quality stays quite high also. Be a song fast or mid-paced, the band plays dynamically. Fairly melodic vocals contain rhythmic roaring that never turns into insane yelling. There are also some catchy choruses, like in fast and tense Naked Sun. The overall atmosphere is steady and Evile’s maneuvers are confident, so the ride is quite safe after all. Due to this, a certain kind of grayness takes hold of the music, though there aren’t many awkward or stupid details to point out. The mid-tempo songs bring out strong and irritating associations to Metallica’s Black album and the tough-guy attitude in some songs seems a little forced. Still, the robotic groove of What You Become grabbed my attention nicely. Skull is a steady and confident record. It works, but doesn’t startle me with being extraordinarily awesome.

Seppo Rautio