ESOTERIC: Paragon of Dissonance

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Season of Mist

Kuudenteen levytykseensä tullut Esoteric ei periaatteessa ole muuttunut paljon sitten 2008 The Maniacal Valen, mutta kuitenkin on. Paragon of Dissonance on pirun hankala kuunneltava. Tämä on tuttua Esotericia, mutta jotenkin kappaleita on hankala erotella toisistaan ja samalla tuntemuksia koko äänitettä kohtaan. Jos post-metal on hardcore-taustaista psykedeelisempää ja hitaampaa jumittelua, kai Esoteric on sitten post-äärimetallia, mutta kieltämättä tämä rajanveto on väkisinkin häväistys Esotericia kohtaan. Esoteric on uniikki. Usein yli 15 minuuttia kellottavat kappaleet saavat ajantajun katoamaan, ja tämä ei taatusti sovi kaikille, ei edes läheskään automaattisesti vaikkapa doom metalia diggaaville. Esoteric on yksi harvoista bändeistä, joiden olen kuullut mestarillisesti yhdistäneen äärimmäisen, hitaan metallin ambientiin.

Sanoisin, että Esoteric on ottanut ehkä varovaisen askeleen psykedelisempään suuntaan. Edellisellä kiekolla oli deathmetallisempi Caucus of Mind sekä ultraraskas Ignotum Per Ignotius. Paragon of Dissonancen kohdalla esiin nousevat todella melankolinen Disconsolate sekä hieman Metamorphogenesis-kiekon riitasointuisuudesta muistuttava Aberration. Ehkäpä Esoteric on matkalla jonkinlaiseksi äärimmäisen metallin pinkfloydiksi. Psykedeelistä kitaranlurittelua ja leijuntaa on nyt hieman enemmän kuin jyrkkää ja synkkää louhimista aiempaan verrattuna. Ilmapiiri on ehkä vähemmän synkkä, mutta se ei ole lainkaan vähemmän syvällinen.

Yhtyeen vaihtuva kokoonpano ei onneksi – ainakaan vielä – tunnu vaikuttavan lainkaan sen musiikilliseen tasoon. Kosketinsoittaja Oliver Goyet on poistunut kokoonpanosta. Vahvistamattomien tietojen mukaan myös toinen perustajajäsen Gordon Bicknell olisi myös nostanut kytkintä alkuvuodesta, mutta hänen soittoaan tällä tuplalla ilmeisesti kuitenkin vielä kuullaan, kenties myös Goyet’n.

Vaikka nautiskelen kovasti Paragon of Dissonancen kuuntelusta joka kerta, tulee mieleen samalla, että toivottavasti viimeaikaiset kokoonpanomuutokset saavat aikaan jonkinlaista isompaa muutosta bändin luomisprosessiin. Nykyilmaisullaan Esoteric on ehkä nyt viimeistään saavuttanut jo kaiken mahdollisen. Se on luonut oikeastaan aivan oman genrensä, jota se dominoi miltei ilman kilpailua.

Uskaltaisin veikata, että tulevaisuudessa suunta on koko ajan enemmän ambientmaiseen suuntaan, vaikka tietysti en usko äärimmäisen metallin juurten ikinä huuhtoutuvan irti Esotericista. Kohta 20 vuoden ikään kerinnyt bändi saa minun puolestani hieman pehmetäkin ja saada jopa lisää kuulijoita, sillä nimenomaan liverintamalla toivoisin heille lisää resursseja saada aikaan kunnolla tuotettu valo/videoshow – juuri vaikkapa Pink Floydin hengessä.

Levylläkin nykyistä vähemmän raskaampana Esoteric voisi olla silti edelleen ”yksi maailman parhaista bändeistä”, joka se on minulle tällä hetkellä. Toisaalta, olisin ehkä aivan yhtä mielissäni, jos nykyinen, kohtalaisen – muttei liiaksi – tuotettu soundi päätettäisiinkin päivittää likaisempaan suuntaan. Epäilisin silti kehitystä vastakkaiseen suuntaan, ja tosiaan näille brittiveteraaneille sen soisin, vaikka yleisesti ottaen metallibändien kehitys pehmeämpään ja tuotetumpaan suuntaan on toki aina pahasta.

Tipautan arvosanamaksimista pois yhden siitä syystä, että tupla kuulostaa ehkä kuitenkin hieman liiaksi samankaltaiselta kuin edellinen.

Jaakko Marttila