EPITIMIA – (Un)reality

EPITIMIA-Unreality
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Hypnotic Dirge Records

Uusiutuminen ja rajojen kokeilu on yleensä hyvä asia, vaan ei välttämättä ihan aina. Täytyy todeta, että en ihan ensi kuulemalta olisi kyllä tunnistanut Epitemian uutta albumia ja tuplalevyä, (Un)realitya, saman yhtyeen tekeleeksi kuin muutaman vuoden takaista melko hyvää Faces of Insanitya, vaikka siinä toki samoja elementtejä myös on. Valitettavasti muutos ei ole ollut tällä kertaa kovin onnistunut. Kokeellisuutta levyllä on omaan makuuni hieman liikaa, sekä siinä yhdistellään tyylilajeja yhä rankemmin kuin edellisellä levyllä. Nyt tyylilajeja edustettuna on muun muassa jazzista black metaliin ja myös koneellisia elementtejä (esimerkiksi kappaleen Illusion IV – Reflectionin säksätykset ja muut) ja ambienttia. Yhdistelmät eivät ole aina kovinkaan hyvin sulautettu yhteen.

Melkein kaksituntiselle levylle mahtuu paljon sisältöä, mutta koska hyvää materiaalia levyllä ei ole lähellekään niin paljon, olisi varmasti materiaalia voinut typistää ja jättää turhat ilmat pois. Äänimaailman puolesta levy myöskin tuntuu hieman liian siistiltä ja lattealta. Kitarat olisivat voineet viiltää ja repiä hieman enemmän, sekä kuulostaa raaemmalta. Edellisellä levyllä vakuuttaneet mielipuolisen kirkuvat vokaalit ovat myös valitettavasti kadonneet jonnekin ja nyt mukana on vain tasapaksua ärjyntää.

Pitkän kestonsa vuoksi levy tuntuu valitettavan tylsältä ja edelliseen levyyn verrattuna tuntuu, että sävellykset ovat ottaneet takapakkia, eikä niin tarttuvia melodioita ole myöskään havaittavissa kuin Faces of Insanityllä oli. Hyviä hetkiä ja kappaleita levyllä toki on, kuten esimerkiksi Illusion II – Oath,  mutta niitä on kokonaisuuteen nähden aivan liian vähän. Levystä kuulee kyllä sen, että yhtye on lähtenyt hakemaan reilusti erilaista musikaalista kokemusta edelliseen julkaisuun nähden, mutta tässä tapauksessa ollaan mielestäni menty kyllä metsään. Valitettavasti.

Aleksi Vaittinen