DIRGE ETERNAL – Under the Spell [EP]

352041
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Omakustanne

Dirge Eternal on Kanta-Hämeestä seuraamme saapuva heavy metalia soittava suhteellisen tuore yhtye, joka on vasta vuonna 2008 perustettu. Aikaisempia julkaisuja yhtyeellä on takana yhden demon ja yhden EP:n verran. Under the Spell on aikaisempien julkaisujen tapaan myös julkaistu omakustanteena ja ainakin mitä omat makunystyrät levystä sanovat, niin en ihmettelisi jos jossain vaiheessa joku hyvää heavyyn erikoistunut julkaisija ottaisi yhtyeen siipiensä alle.

Perinteinen heavy metal on melko pitkälle homman nimi ja mikäpä siinä, kyllä minulle ainakin hyvällä tyylitajulla tehty heavy metal on maittanut. Musiikin konseptiin kuuluvat siis hyvin kitaravetoiset ja melodiset kappaleet, hyvällä maulla (ja liioittelemattomasti) toteutetut kitarasoolot ja laajaskaalaiset laulusuoritukset. Omassa korvassa erityishuomiota saivat etenkin levyn erinomaiset toteutukset vokaalien suhteen, sillä nyt kappaleissa tuntui olevan mukavasti vaihtelua ja syvyyttä erilaisten laulutyylien yhdistelyjen ansiosta.

Mitään pahaa sanottavaa en tästä EP:stä oikeastaan edes löydä, sillä useammankin kuuntelukerran jälkeen siitä ei oikeastaan löytynyt mitään ikävää mikä olisi erityisesti särähtänyt korvissa. Kappaleita tietysti saanut toki olla enemmänkin, ihan vaikka levyllisen verran, mutta tällaisenaankin julkaisu on omiaan tyydyttämään pienen heavy metalin nälän.

Dirge Eternal is pretty fresh and new band (formed just in 2008) that comes from Tavastia Proper and they play heavy metal. Past releases include one demo and another EP. Under the Spell has been self-released just like previous records and at least my taste buds tell me that it wouldn’t be a great wonder if some label that specialises in heavy metal would take this band under their wing.

Pretty traditional heavy metal is what these boys do, and I don’t mind to listen to some good heavy metal made with some good taste and elegance. So the songs are very guitar driven and have lots of melodies, guitar solos are done with a good taste and in a fashion that is not exaggeration. Vocals are done with wide scale and especially vocals got some special attention in my listening experience, because they really did give a lot of variation and depth to the songs because they mixed different styles so fluently.

I don’t find anything really bad to say about this EP, because after many times of listening it there really isn’t anything that would crack the listening experience and sound bad. Of course I would have appreciated if there would’ve been even more songs, for example for a full album, heh. But as it is it’s already a good way to satisfy a little hunger for heavy metal.

Aleksi Vaittinen