DEMONIC DEATH JUDGE – Skygods

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Inverse Records

Jo aiemminkin ajoittain säväyttänyt kotkalaisyhtye on tehnyt ehjimmän tuotoksensa. Ja niin toki pitikin, sillä jos kehitys olisi pysähtynyt uran alkumetreillä, olisi varmaan syytä vaihtaa alaa tai tyyliä. Eipä sludgen vääntäminen kuitenkaan mitään helppoa ole, sen Skygods osaltaan osoittaa. Kuten aiemminkin, yhtyeellä on soittotaito ja muu perusosaaminen hallussa, mutta lopulliseen sydämeni valloittamiseen se ei vielä pysty.

Albumi jyrää perinteisellä sludgetyylillä, meno on mureaa ja raskasta Eyehategodin ja Iron Monkeyn suuntaan kumarrellen, tosin tällä kertaa mukana on entistä enemmän melodisia elementtejä. Joka tapauksessa ongelmana on, että esimerkiksi mainitut klassikkobändit ovat jo levyttäneet varsin ylittämättömiä genren helmiä, eli jotain lisäarvoa tuovaa tarvittaisiin. Eivät Skygodsin biisit suinkaan mitään tylsiä ole, mutta hieman persoonattomia, ja kun se yhdistetään samalla adjektiiville kuvailtavaan huutoon, ei omaperäisyydestä voi puhua tarpeeksi. Kaipaan lisää mieleenpainuvuutta, nyt suhteellisen lyhyet kappaleet eivät poraudu tarpeeksi syvälle päähäni. Tähän vaikuttaa myös vallitseva keskitempoisuus, joka ei auta biisejä erottumaan toisistaan. Hyvä asia on kuitenkin se, että kokonaismitta on maltettu jättää kohtuulliseksi, näin kokonaisuuden hahmottaminen ei käy liian hankalaksi.

Ehkäpä juuri yrityksenä liikahtaa omaperäisempään suuntaan mukana on myös rauhallisempaa meininkiä, varsinkin levyn loppupuolella. En oikein tiedä löytääkö se oikean paikkansa juuri tuolla, mutta tuo kuitenkin jonkinlaisen raikkaan tuulahduksen. Toisaalta, entistäkin tylympi finaali olisi voinut viedä tukan lopullisesti päästä. Lisäksi laulutyylin muutos Nemesiksessä tuntuu hieman väkinäiseltä, biisi tökkääkin liikaa esille muuhun materiaaliin verrattuna. Tästä suhteellisen tylystä arviosta huolimatta en silti halua antaa levystä liian heikkoa kuvaa, sillä pidin siitä kuitenkin melkoisesti. Maailma on varmasti väärällänsä paljon kehnompiakin yrittäjiä, mutta silti peräänkuulutan vieläkin suurempaa itsekritiikkiä ja yritystä erottua massasta. Uskon kuitenkin kenen tahansa sludgefanin viihtyvän vaivatta Demonic Death Judgen parissa, ja ainahan kotimaisia tuotteita kannattaa suosia.

Tuukka Termonen