DEATH WITH A DAGGER: On the Edge of the Unknown

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Deaf Forever

Kahden vuoden takaisella debyytillään Death with a Dagger luukutti kelvollisen annoksen heavy-vaikutteista hardcorea, ja yhtyeen tunnistaa yhä samaksi. Hardcoresta – saati sitten punkista – ei tosin ole enää juuri hajuakaan jäljellä, ellei sitten suttuista huutoa siksi lasketa. Lisää puuttuvaa särmää tasapaksu ääntely ei ainakaan tuo. Bändin tavaramerkiksi on näemmä vähitellen muodostunut 1980–luvun alun brittihevistä lainaava metalli, johon oman lisänsä antavat sekä 70–lukuinen happorock että Motörhead-ihannointi. Mukana kuuluu toki yhä kaikuja myös japanilaisesta hardcoresta, mutta liian vaimeana, jotta ne toisivat merkittävää lisäarvoa. Ehkä parempi niin, sillä jo nyt tuntuu että Death with a Dagger yrittää kaapia sävelmänsä kasaan hieman liian laajalta alueelta. Levy tuntuu nimittäin tyylillisesti hajanaisemmalta ja epäjohdonmukaiselta kuin edellinen pitkäsoitto. Mukana on niin nopeita ja aggressiivisia rykäisyjä kun pitkiä ja hitaahkoja biisejä, ja niiden yhteensovittaminen samoihin kansiin tuntuu hiukkasen väkinäiseltä. Ja kun nuo rajummatkaan vedot eivät iske tarpeeksi lujaa, niin hieman aneeminen vaikutelmahan tästä jää.

Toisaalta bändin esittämä leppoisa heavy on juuri sitä, mitä tuon alan bändeiltä on totuttu kuulemaan, joten eiköhän homma toimi juuri niin kuin genren puitteissa pitääkin. Rehellisyyden nimissä on lisäksi tunnustettava, että ei yhtyeestä voi silti olla täysin pitämättä, sillä hienot melodiat, mehevä riffittely ja kieli poskessa (toivottavasti) sooloilu saavat parhaimmillaan hymyn nousemaan huulille. Sanoitukset vetävät sen sijaan suun ajoittain mutruun, sen verran tyypillisiä ja noloja heavylyriikoita levylle on pahimmillaan rustattu. En tosiaankaan jaksa kuunnella enää yhtään ”dokataan kunnes sammutaan” -biisiä… No, on toki väärin tuomita kaikki tekstit yhden mädän omenan takia, mutta olisin kuitenkin kaivannut hieman niihin ihan yleisesti hieman enemmän järkeä.

Haukkumisen puolelle lipsahtamisesta huolimatta levyn suositteleminen tämän kaltaisesta musiikista kiinnostuneille on helppoa. Kyseessähän ei todellakaan ole mikään amatöörimäinen tekele, vaan lämpimiä soundeja ja genreuskollisia kansia myöten varsin hiottu paketti.

Tuukka Termonen