DEA MARICA – The Curse Of The Haunted

a0394758471_10
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Weird Thruth Productions

Englantilaisen Dea Marican tyylilajina on melko perinteisen oloinen, raskaalla otteella soitettu, doom metal. Yhtye perustettiin viime vuonna ja nyt julkaistu The Curse of the Haunted on jo yhtyeen toinen levy, eli tahti materiaalin teon suhteen on ollut kiitettävän rivakka. Ja mikäpä siinä soitellessa, sillä vaikka The Curse of the Haunted ei nyt aivan täysosumalta tunnukkaan, niin se on silti toimiva levytys.

Kappaleissa on välillä hyviä koukkuja ja tarttuvia kitarakuvioita, joka on yleisesti ottaen ainakin itsellä toimivan doom metalin edellytys. Vokaalit vaihtelevat puhtaiden ja death metalmaisesti raa’empien kurkkuärjyntöjen välillä, joka tuo lauluihin kyllä ihan mukavasti vaihtelua. Nopeus kappaleissa ei päätä huimaa missään vaiheessa, mutta mistään tivolin etanajunasta ei voida kuitenkaan puhua. Äänipolitiikka on kunnossa, kitarat kuulostavat oikein sopivilta ja rytmisoittimet hyvin tukevilta, ja kaikki elementit ovat sopivassa tasapainossa.

Levyllä on hyviä kappaleita, kuten The Last Goodbye ja Dead and Damned, mutta sillä on toisaalta myös mittaa hieman yli seitsemänkymmentä minuuttia. Se on kuitenkin ehkä hieman liikaa tässä tapauksessa, ja kappaleita olisi voinut joko hieman lyhentää tai ehkä jopa muutaman karsia pois, kuten tylsähkön Skeletons and the Blind Skullsin. The Curse of the Haunted on siis sitä niin sanottua perusvarmaa materiaalia. Toimivaa doomia jota kyllä useamman kiekonpyörähdyksen verran kuuntelee.

The style of English band Dea Marica is pretty traditional doom metal, played with quite a heavy touch. The band was founded last year and now released The Curse of the Haunted is their second full-length album already. So it’s fair to say that their speed with releasing material has been quite commendable fast. And what would be the reason not to doom on, as, even though not being total bull’s eye hit, The Curse of the Haunted is still pretty solidly working record.

The songs have quite good hooks and catchy guitar riffs at times, which is, at least for me personally, pretty much a base requirement for working doom metal. The vocals go between clean and death metal-like rawer growling, which brings nice variation to songs. The speed on the songs is not anywhere fast, but then again it’s not totally sluggish like those slug-themed children train rides in carnivals either. Soundwise everything is working, too, and the guitars sound very fitting and bass and drums support that riffing well. All of the elements seem to be in appropriate balance.

The album has good songs, like The Last Goodbye and Dead and Damned, but on the other hand it still clocks a bit over seventy minutes. In this case I think it’s a bit too much, so the songs could have benefitted from being a bit more shorter or maybe some more boring songs, like Skeletons and the Blind Skulls, could have scrapped altogether. The Curse of the Haunted falls to that so called “sure” category of material. It is finely working dooming and it holds up to multiple rotations of the disc.

Aleksi Vaittinen