DARKEST ERA: The Last Caress of Light

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Metal Blade Records

Irlannin rikkaan kulttuurihistorian ja kansantaruston luulisi olevan metalliyhtyeille mitä parhain ammennuskenttä. Kuitenkin suurin osa maan bändeistä ammentaa oppinsa ulkomaisilta kollegoiltaan. Tätä taustaa vasten on virkistävää kuulla Darkest Eran kaltaista yhtyettä, jonka soinnissa kotimaa kuuluu näinkin vahvasti. Temaattisesti yhtyeen fokus on ajassa ennen Pyhän Patrickin ja kristinuskon saapumista. Melodioissa on pakanametallille tuttua polveilevuutta ja mollivoittoisuutta, kuitenkin kelttiläisen näkövinkkelin kautta tarkasteltuna. Riverdance-komiikkaan ei sorruta ja sävellyksellisesti ollaan ajoittain hyvinkin komeissa sfääreissä.

Darkest Era lataa musiikkiinsa valtavasti tunnetta. Kitarat surisevat ilmavasti ja musiikissa on mereltä nummia pieksävän sateen melankoliaa. The Last Caress of Light on tulvillaan maukkaita nyansseja, eikä albumilta pahoja sudenkuoppia löydy. Vokalisti Krumin heittäytyvä tunteen palo syrjäyttää siellä täällä silotellumman vokalisoinnin, mutta antaa samalla bändille varsin persoonallisen ilmeen. Primordial-vertauksia on helppo lähteä syytämään jo yhtyeiden kotimaan pohjalta, mutta omaan korvaani Darkest Era muistuttaa enemmän vaikkapa Färsaarten Tyriä, tai perinteisen vokalistin palkannutta Amon Amarthia, kuin kulttimaineen omaavia maamiehiään. Primordialin black metallista ponnistava ilmaisu on kuitenkin Darkest Eran ilmettä huomattavasti tummempaa ja dramaattisempaa.

Pakanametallin fanien kannattaa painaa nämä Irlantilaiset mieleensä, sillä kelttiläinen näkemys skandinaavien dominoimasta ilmaisusta on erityisen maukasta kuultavaa. An Ancient Fire Burns, Heathen Burial, tai vaikkapa Poem to the Gael ovat kaikki tarkastamisen arvoisia raitoja, ennen kaikkea syvällisemmän folkmetallin ystäville. Tinapillejä ja polskaa ei siis onneksi tarjoilla, mutta syvyyttä, tunnetta ja komeaa sielunmaisemaa siitäkin enemmän. Kovasta debyytistä on siis kysymys. Tervetuloa, Darkest Era.

Markus Makkonen