Kategoria: Raportit

Kill-town Death Fest 29.8.-1.9.2013 Kööpenhamina, Tanska

Näin ensikertalaisen näkökulmasta Kill-town erottuu kaikista muista näkemistäni festareista DIY-henkisyydellään, jota nettisivuillakin kovasti hehkutetaan. Kermaperseille tapahtuma ehkä ei sovi, sillä puitteet ovat hieman nuhjuiset. Käymälöitä kyllä huolletaan, mutta kunto ja koppien lukot ovat vähän niin ja näin. Suomen byrokraattisesta yhteiskunnasta minulla oli Kill-townissa ikävä oikeastaan vain sisätiloissa tukapointikieltoa. Ungdomshuset sisäpihoineen on kaikenkaikkiaan kuitenkin aivan tarpeeksi mukava ja ennen kaikkea kotoisa ympäristö äärimusiikin kekkereitä varten.

Jalometalli 9.-10.8.2013 Club Teatria, Oulu

Viimeisen Club Teatrian maisemissa pidetyn Jaliksen potkaisi käyntiin synnyinseudullaan vieraileva Impaled Nazarene, ja tämä tehtiin tapahtuman arvolle sopivalla tavalla. Olihan se aikakin Impukoiden soittaa Jalometallissa, sillä tämä oli – outoa kyllä – ensimmäinen kerta, eikä Jalometallin tulevaisuudestakaan oikein ota tällä hetkellä selvää.

Hammer Open Air, Mannin navetta, Lieto 19.-20.7.2013

Neljännen kerran jysähtänyt Hammer Open Air toi taas Lounais-Suomen peltoidyllin keskelle muhevan sekoituksen rajua, tunnelmallista ja jyhkeää metallimusiikkia. Vaikka yleisesti ottaen kotimaan sää oli juuri muuttunut hieman nihkeäksi, pääosin Hammerin tapahtumapaikalla päästiin nauttimaan siedettävästä kesäsäästä, jota raikas tuuli ja sadekuurot sopivasti sävyttivät.

 

Perjantai

Jaakko kertoilee havaintojaan perjantain alkupuoliskosta:

Horna veti retrosetin jo 2009 ensimmäisessä Black Flames of Blasphemy -tapahtumassa. Tosin, tuolloin lavalla taisi olla vanhasta Hornasta Nazgul alias Werwolfin lisäksi ainakin Moredhel, jos nyt oikein muistan. Eli, kutakuinkin neljän ensimmäisen albumin (Hiidentornin mukaan laskien) tavaraa tuli, ja yleisöhän tykkäsi pienestä sadekuurosta huolimatta. Vaikka bändi ei ole oikein koskaan ollut minun juttuni, kieltämättä lämmitti kovasti mieltä kuulla nimenomaan Hiidentornin hittejä, joita tuli jo aikoinaan fiilisteltyä suorana muinaisesta Metalliliitto -radio-ohjelmasta. Etenkin viimeiseksi säästetty Sinulle mätänevä Jehova teki tästä katsomisen arvoisen setin.

Funerary Bell on näistä Keski-Suomen black metal -bändeistä niitä uusimpia, no toki kuudetta vuotta mennään jo. Laulusta johtuen keikkaa ei ollut kuitenkaan mahdollista seurata. Jonkinlaista ölisevää huutolaulua sieltä tuli. Tällaista en muista kuulleeni aiemmin, ja sen vuoksi katsoin väkisin kappaleen tai pari, mutta sitten ärsytyskynnys täyttyi. Ei vaan pystynyt.

Länsinaapurin Kill jäi mieleeni todella surkeana tapauksena Black Curse Over Hellsinki II -tapahtumasta vuonna 2010. Ehkä alkoholilla oli osuutta asiaan, sillä esiintymisvuoronsa oli muistaakseni viimeisenä. Bändin tuotantoa on suorastaan tullut kartettua, ja nytkin raahauduin lavan eteen vain katsastaakseni, kuinka huono veto tulee tällä kertaa, ennen seuraavaa reissua anniskeluun. Ja mitä, sieltähän tulikin todella rouhivalla soundilla vedettyä, hitaahkoa black metalia. Bändi veti tällä kertaa triona, ja basso dominoi nyt ihan ansiokkaasti soundia peittämättä kitaraa alleen. Carl Warslaughter sylki vokaaleita muhkeiden viiksiensä läpi eleettömästi, mutta jotenkin helvetin kovalla, vaivattomalla ja röyhkeällä asenteella. Rumpali ei ehkä nopeissa kaahailuissa ihan pysynyt mukana koko aikaa, mutta toisaalta pieni hapuilu ei tyyli huomioiden haitannut kauheasti. Erikoisnumerona tuli Total War – Winter War, jonka aikana lavalle kipusi mm. Neutron Hammerin laulaja Kaosbringer, joka kohkasi klassikon läpi todella timmisti. Yksi positiivisimmista yllättäjistä!

Seppo: – Itse saavuin alueelle Morriganin aloitellessa karheanraastavaa souteluaan. Kahden saksalaisjäpikkään yhtye hoiti esityksensä vähäeleisesti. Aika hyvin mustavalko-maskisen vokalisti-kitaristin ja kasvomaalittoman rumpalin yhteistyö toimi. Selkeää Bathory-tributointia touhussa toki on, mutta hyvin paketti kuitenkin pysyi kasassa. Aika paljas ja raaka meninki sinänsä, kohtalaisen hyvin onnistui kaksikko livenä toistamaan levytetyn materiaalinsa tunnelman. Osa biisien taustakuoroista tuli toki tarvittaessa nauhalta. Kolmannen biisin aikana alkoi reipas sade, mikä hieman ajoi yleisöä kauemmaksi katosten turvaan.

 

morrigan

Kuvassa: Morrigan

Deathchainin aikana aurinko sitten tulikin esiin. Bändin death metal jytisi ja jyskytti ihan kohtalaisesti, ja etenkin basson matalat värähtelyt pääsivät hyvin oikeuksiinsa. No juu, vähän sellainen groove-uhomeininki lavalta silti huokui sen savuverhoisen mystiikan sijaan, jota bändi on viime vuosina estetiikallaan ja sanoituksillaan selvästi tavoitellut. Bathory-cover Sacrifice kuultiin, ihan kelpo oli se. Viimeisenä biisinä soitettu Abzu Doom oli myös melko toimiva.

Stormheit hoilaili hyväntuulisesti. Vokalisoinnit tällä bändillä ovat kyllä mielestäni useimmiten melko rasittavaa ölinää, mutta sopivat varmaankin tietynlaisen maanläheisen ja rehellisen tunnelman luomiseen. Onpahan bändi ainakin omanlaisensa yhdistelmä miehistä uhoa ja folk-nörtismiä. Suomen liput olivat tuttuun tapaan mukana lavalla. Lopuksi soittivat punk-coverin, olikohan Ramonesia?

Pimeämpiin syövereihin puolestaan kurkotti lahtelainen Sacrilegious Impalement, jonka kappaleet olivat kohtalaisen toimivan kuuloisia ja sounditkin tukivat tunnelman luomista. Auringonpaiste tosin söi hieman tehoa musiikilta, jossa mielestäni tavoiteltiin pimeydelle omistautunutta, uskonnollista henkeä. Sekä kireämmät että rokimmat osuudet joka tapauksessa toimivat tällä bändillä hyvin. Vokalisti ansaitsee erikoismaininnan rujosta raakkumisestaan, jossa ei ollut teennäistä ylikireää otetta.

Mustaa metallia kansa sai lisää, kun Norjan Gorgoroth riehui riivattuna. Kova keikka, jossa ei pahemmin sivupoluille lähdetty. Biisejä tuli sekä uran alkupäästä että viime vuosilta. Erityisesti hyytävän intensiivinen Katharinas bortgang viehätti itseäni, eikä viimeisenä kuultu Unchain my Heart!!! huono ollut sekään. Vokalistina toiminut Taake-yhtyeen Hoest ei suinkaan huonontanut bändiä; päinvastoin hänen irvistyksensä, tuijotuksensa ja kiemurtelunsa sopivat hyvin kalmankatkuiseen tunnelmaan. Sen sijaan hieman närkästystä yleisön joukossa herätti muutaman kuuntelijan raivokas moshpit-hilluminen ja yritykset riuhtoa koko ajan uusia ihmisiä mukaan pittiin. ”Ei tämä ole saatana mikään Lamb of Godin keikka”, totesi eräs herra. Ex-Obituary-basisti Frank Watkins (joka Gorgorothissa esiintyy nimellä Bøddel) oli tyylikkään jykevä lyhyine hiuksineen, veri leukaa pitkin valuen.

 

gorgoroth

Kuvassa: Gorgoroth

Dead Congregation toimi asiallisesti murahdellen. Hyvä bändi, mutta itselläni tämä keikka meni sivukorvalla kuunnellen, illan pääesiintyjää odotellessa. Candlemass heittikin erittäin komean keikan. Viimeisimmän (ja näillä näkymin viimeiseksi jäävän) albumin aloitusraidalla Prophetilla aloitettiin, ja olihan se klassisen doomin juhlaa koko paketti. Myös perinteiset At the Gallows End ja Dark Reflections irtosivat bändiltä ja etenkin rennosti esiintyneeltä vokalisti Mats Levéniltä hienosti, vaikka tiettyihin kappaleisiin Messiah Marcolinin ääni toki sopii paremmin – mutta eipä moisia ehtinyt keikan aikana miettimään. Lopuksi tietysti hoilattiin Solitude. Mahtava päätös illalle.

Lauantai

Seppo: – Harmillisesti peruuntunutta Archgoatia paikkasi toisen festaripäivän avaajana Azazel. Ihan ajoissa kello yhdeltä bändi aloitti ja soitto sujui kohtalaisen skarpisti. Romuluisen black metalin hengen täydensi hoippuva nokkamies Lord Satanachia, jonka kirjavat elkeet ovat oma lukunsa. Tyylikäs kohta hänen väli(spiikki)ölähdyksissään oli jollekin yleisössä esitetty kysymys: ”Palvotko sä Luciferiä? Hyvä.” Informaatiotakin miehen puheet sisälsivät: uutta levyä varten bändi on jo nauhoittanut kahdeksan biisiä. Yksi niistä kuultiin tällä keikalla.

Kovin kummia säväyksiä ei tarjonnyt Blood Red Fog. Vokalisti kähisi ankeasti ja musiikkikin oli varsin junnaavaa. Siellä täällä ilmeni kyllä ihan hyviä kitaramelodioita.

Saksanmaan Venenun on hyvä bändi, mutta tässä kohtaa huilasin alueen ulkopuolella. Sen verran kuuntelin, että hienosti mutkittelevan ja vyöryvän death metalin olemuksesta jäi sävyjä puuttumaan muhjuuntuvien soundien vuoksi.

Jaakko toteaa, että suomalainen death metal -klassikko Abhorrence toimi yhtä hyvin kuin Tuskan lavallakin:

– Ehkä he tosin eivät olleet ehtineet treenata tuon keikan jälkeen, koska Koivusaaren otteissa näkyi pientä hapuilua. Se ei kyllä haitannut yhtään, meininki oli hyvä.

 

abhorrence

Kuvassa: Abhorrence

Seppo: – Ram Ruotsista soitti perinteistä, innokasta heavy metalia. Hyvä esitys. Etenkin lavan edessä näytti muutaman kymmenen hengen porukka nauttivan tästä kamasa todella antaumuksella.

Balttilaista pakanaenergiaa hönkäilivät Latvian karvanaamat Skyforger. Biisit vaihtelivat räväkästä hyökkäilystä rentoon lönköttelyyn ja soittajat näyttivät nauttivan. Erityisesti jättikokoisen basistin ilmeilyä ja reuhtomista oli hauska katsella. Nyt bändillä ei ollut mukana huilua tai muita kansanmusiikkisoittimia, mikä ei itse asiassa haitannut yhtään, sillä rehevä maanläheisyys ja eeppisemmät kuviot nivoutuivat hyvin yhteen myös perinteisten rockbändi-soitinten avulla.

Italian Bulldozer revitteli ärhäkkää thrashiaan. Kaljupäinen viittaan sonnustautunut vokalisti ei tällä kertaa huudahdellut puhujanpöntöstä kuten pari vuotta sitten Tuskassa, mutta muuten elkeet olivat tyylikkään omalaatuisia. Keikka tuntui uppoavan todella hyvin ainakin kaikille bändiä jo fanittaville yksilöille.

No, sitten Repulsion. Hillittömän kova. Stench of Burning Death, Horrified, Radiation Sickness ja niin edelleen. Pioneeri-grindcore ei ollut väsähtänyttä vuonna 2013 vaan pisteliään thrashaavaa, punkahtavaa ja kuolettavaa. Trio-kokoonpanolla esiintynyt ryhmä hoiti homman luontevasti, turhia hienostelematta ja lyhyenrennoilla välispiikeillä. Yleisö nautti ja ihmispuuro kupli hurjasti.

Jaakko: – Legendojen tiukan vedon kruunasi hyvällä maulla ja Repulsionin omaan tyyliin sovitettu Slaughter-laina Death Dealer!

Sighin viimeisin levy In Somniphobia teki hieman pesäeroa pari levyä kestäneeseen sinfonisen metallin kauteensa. Onneksi tämä näkyi myös settilistassa, jossa oli nyt uusien kappaleiden lisäksi pari vetoa suosikkilevyltäni Imaginary Sonicscapeltä. Vanhoista black metal -aikakauden klassikoista Desolation oli todella mieluisa yllätys, mahtavaa! Totta kai Mirain ja Mikannibalin tällä kertaa pinkkiä ja mustaa yhdistelevistä asuista voi olla mitä mieltä vain, mutta näinkin vanhana bändinä Sigh’lla on minun silmissäni varaa tehdä melkein mitä vain. Mikannibalin heiluminen lavalla on välillä vähän vaivaannuttavaa, mutta toisena vokalistina Mirain rinnalla hän on todellakin paikallaan, ja saksofonikin sopii hyvin sekaan, koska avantgarde on eräs koko yhtyeen peruspilareista. Abigail- ja Barbatos-pääjehu Yasuyuki oli tällä kertaa tuuramassa Satoshia basson varressa, ja nelikielinen dominoi soundia kyllä turhankin paljon. Mutta sentään nauhalta tulleet orkestraatiot eivät olleet uudemmissa kappaleissa niin pinnassa kuin aiemmin näkemilläni keikoilla, vaan ne vedettiin enemmän bändin voimin tällä kertaa, ja hyvä niin. Vahva esitys! Bändillä oli aika hassua oheistuotetta myynnissä, joista mainittakoon joku pienen pieni (naisten?) kangaskassi ja sitten pieni mikrokuituliina, joka tietysti meikäläisen porukoissa heti nimettiin runkkurätiksi ollen täten pakkohankinta.

Seppo: – Kun tuo Japanin ihme pisteli menemään kokeellista ja teatraalista mutta kuitenkin huikean mukaansatempaavaa blackthrashiaan tai mitä lie, olin yksi monista hämmästelijöistä: mitä hittoa täällä tapahtuu? Todella positiivinen yllätys.

 

sigh

Kuvassa: Sigh

Muutama vuosi sitten haudasta noussut brittibändi Hell jyräsi energisesti, etenkin huikeasti esiintyneen vokalistin toimesta. Porukan napakanraskaasti venkoileva heavy ei itseäni ole kotioloissa hirveästi innostanut, mutta keikka kyllä toimi.

 

hell

Kuvassa: Hell

Secrets of the Moon tuntuu aika turhalta bändiltä. Vähän tuollaista ”silkkipaita, söherösymboli ja koristelu tikari” -meininkiä. Salaperäinen uhkaavuus jäi ontoksi tynnyrin kuminaksi enkä jaksanutkaan esitystä kovin tiiviisti seurata.

Venom päräytti keikkansa käyntiin kappaleella Black Metal. Kyllä siinä monet perusasiat loksahtivat paikoilleen. Pyrotekniikka lämmitti kesäyötä ja etenkin vanhat kappaleet pörisivät hyvin. Kovaa meininkiähän se pääosin oli, mitäpä sitä Venomia sen kummemmin selittelemään.

 

Tänä vuonna ei pidetty erikseen jatkoklubeja Turussa vaan kaikki bändit pääsi kokemaan varsinaisella alueella. Ruokajärjestelyistä on hieman urputettava, sen verran vaatimaton oli hampurilaisiin ja makkaraan pohjautunut yhden ruokapisteen systeemi. Ruoka- ja kahvijono kasvoi kumpanakin iltana turhauttavan pitkäksi. Plussaa toki hernekeitosta. Juomatarjoilussakin oli hieman liian aikaisin lauantai-iltana havaittavissa varastojen riittämättömyyttä.

Yleisen mielipiteen mukaan kahden ensimmäisen Hammerin aikainen alue tuntuu olevan piirun verran viihtyisämpi kuin tämä nykyinen, mutta kyllähän tuollakin porukka näytti tyytyväisenä häröilevän. Lavat olivat tänäkin vuonna vierekkäin, tosin pienemmän lavan kokoa oli kasvatettu ja ne olivatkin olemukseltaan melko tasaväkisiä. Soundchekit oli järjestetty aiempaa järkevämmin niin, että sentään kovin monen bändin aikana viereisen lavan säätäminen ei pahasti haitannut, kuten vuosi sitten tuppasi käymään. Narikkasysteemi toimi vaivattomasti ja läheisellä nurmikolla pystyi viettämään piknik-henkistä luppoaikaa, mikä on aina plussa/peukalo ylös/risti alaspäin.

Festaribussin lähtöpaikka oli tänä vuonna Turun Kauppatorin laidalla, mikä oli hyvä siirto. Samoin mahdollisuus ostaa matkaranneke tuolta lähtöpaikalta sujuvoitti hyvin festarikarjan nousemista kyytiin etenkin paluumatkalla. Bussimatkojen tunnelma tietysti oli asia erikseen, vaihdellen hiljaisesta väsymyksestä yleisen höpöttelyn kautta kieroutuneen huumorin välähdyksiin. Kiitos ja näkemiin toivottavasti taas ensi vuonna.

 

Teksti: Seppo Rautio, Jaakko Marttila

Kuvat: Timo Hanhirova

Swedenrock 2013 – Sölvesborg, Ruotsi

Jälleen kerran Etelä-Ruotsissa Sölvesborgissa järjestettävä Swedenrock kutsui puoleensa. Tämä taisi olla allekirjoittaneella kahdestoista kerta, kun tulee vierailtua siellä päin. Joka vuosi bändikattaus on massiivinen. Tänä vuonna oli kaiken kaikkiaan 77 yhtyettä hämmästeltävissä eri genreistä – klassisesta rockista aina dödöosastoon neljän päivän aikana.

 KESKIVIIKKO

Paikalle päästyäni puolalainen dödöjyrä Vader meuhkasi neloslavalla täydessä iskussa. Jos bändi oli viime vuonna Jalometallissa hieman puoli unessa, tällä kertaa nelikko tamppasi menemään todellisella tappo-otteella.

IMG_4279

Ruotsalainen Bullet on enemmän bilehardrockia ja aika naurettava tapaus loppujen lopuksi. Hauskan keikan pyrojen kanssa swedupetterit vetivät.  Ensimmäisen lämmittelypäivän viimeisenä ja pääbändinä toimi Candlemass. Legendaarinen doomkvartetti on pistämässä hommia jäähylle ja tekemässä viimeisiä festarivetoja. Kieltämättä on aika laittaa pillit pussiin, näiden vokalistisekoilujen kanssa, sillä nyt keulilla nähtiin Mats Leven. Mies on loistava vokalisti, joka osaa hoitaa sujuvasti vanhat ja uusimatkin veisut, mutta keulahahmona en menisi missään tapauksessa vertaamaan Messiah Marcoliin. Siitä huolimatta Candlemass veti todella tiukan keikan ja Leven on tuonut lisää potkua ja energiaa bändin esiintymiseen.

IMG_4476

TORSTAI

Päivän aloitti legendaarinen vanhan liiton brittihevi legenda Demon. Bändin on pitänyt lopettaa useampaan kertaan, mutta eivät vain malta lopettaa uraansa. Samapa tuo sillä bändi oli vireessä ja setti luonnollisesti koostui vanhoista hiteistä kuten ”Night Of The Demond”. Usalaista casino-aor oli tarjolla seuraavaksi, kun Rocky-leffoista tuttu Survivor esitteli kuntoansa. Yhtye tunnetaan parhaiten juuri näistä Rocyky leffojen kappaleista ”Like A Burning Heart” ja tietenkin ”Eye Of The Tiger”. Näiden aikana yleisö heräsi joraamaan oikein kunnolla. Valitettavasti muut piisit jäivät hämärän peittoon.

Näköjään Devin Townsendin keikoista on tullut pakollisia vuosien aikana. Mies tuppaa olemaan yhdellä sun toisella festarilla. Mikäs siinä, kun kysyntää riittää, kuten Swedenrockissa, jossa kolmannen lavan alue oli tupaten täynnä. Townsendin lavakarisma on todella kova, joka jättää yhtyeen muut jäsenet täysin taustalle.

IMG_4624

Olen pitänyt Five Finger Deathpunch lähestulkoon tylsänä nyky Jenkkimetallin edustajana, jota ei ole kovinkaan paljon kiinnostanut tsekata. Bändi pääsikin pahasti yllättämään varsin reippaalla keikalla. Bändin keulamies Ivan Moody olikin melkoinen tunnelman luoja. Mies pisti ruotsalaisen yleisöön vauhtia sen verran, että järjestysmiehet muistivat minkä takia tekevät työtänsä.

IMG_4689

Swedenrock tekee joka vuosi muutamia kultturitekoja buukkaamaalla enemmän underground-ympyröissä suosioita nauttivia kulttinimiä kuten Manilla Road. Yhtye todellakin nauttii enemmän kulttisuosiota, mikä oli havaittavissa jo yleisökoostumuksesta. Fanaattisimmat fanit olivat jo runnineet eturiviin, kun keskiverrot munkkeja mussuttavat hevisvenssonit seisoskelivat hyvän etäisyyden päässä. Manilla Road on täysin kitaristi Sheltonin bändi, jossa on nyt mukana pari taustajätkää ja pitkäaikainen vokalisti Bryan ”Hellroadie” Patrick. Settilista koostui kuuden levyn materiaalista. Keikka päräytettiin käyntiin Masque Of The Red Deathilla ja jatkettiin Death By The Hammerilla.

IMG_4725

Amon Amarth on takuuvarma täky festareilla, sillä tälläkin kertaa kenttä suorastaan pursui, kun porukka yritti päästä lähelle lavaa. Amon Amarth oli satsannut lavaan, sillä puolikas viikinkilaiva oli raahattu lavalle, lisäksi keihäitä yms. Nähtiinpä pienimuotoinen viikinkitaistelun tynkäkin keikan aikana.

IMG_4801

Päivän päätti Kiss, jonka Helsingin keikka oli loistava. Hesan keikalta ei puuttunut pommeja ja räiskettä koko rahan edestä. Koko paketti toimi aivan loistavasti. Mitä tulee Swedenrockin keikkaan, bändi ei ollut samalla tavalla vireessä kuin pari päivää aikaisemmin Helsingissä. Ensimmäiseksi Paul Stanleyn ääni kuulosti suorastaan kamalalta. Mies suorastaan joutui pinnistelemään, että sai äristyä jotain kurkustaan. Muuten Kissin touhu vaikutti suhteellisen lepsulta lavalla. Kovasti hehkutettu jättimäinen hämähäkki ei nähtävästi toiminut samalla tavalla kuin Helsingissä. Mekaaninen kyhäelmä lähestulkoon pysyi paikallaan, kun taas Helsingissä sitä liikuteltiin aktiivisesti.  Noh olihan keikka loppujen lopuksi melkoista pommien ja pyrojen juhlaa.

IMG_4994_miasma

PERJANTAI

 Paikalle saavuttua Ozzy Osbournen kitaristin Gus G:n oma yhtye Firewind veti powertallisia sointuja. Yhtye veti ihan mallikkaan keikan, joka ei nyt tarjonnut suurempia yllätyksiä. Firewind on peruskauraa. Entisen Metallica basistin Jason Newstedin useiden vuosien hiljaiselon jälkeen mies aktivoitui uuden omaa nimeänsä kantavan Newsted yhtyeen kanssa. Biisit olivat suurimmalta osin tuntemattomia, sillä levy ei ollut vielä ilmestynyt, paitsi neljän biisin ep. Newsted itse oli vauhdissa lavalla ja oli luonnolisesti ”se” kaveri lavalla, jota kaikki seurasivat. Newstedin musaa voisi kuvailla Motorhead ja varhaisen Metallican ristisiitoksi.

IMG_5032

Saksalainen ilopilleri Doro jaksaa vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen vääntää vanhoja Warlock biisejä samalla innolla kuin parikymppisenä. Perinteiset Warlock klassikot runnottiin melkoisella tykityksellä läpi. Olihan settiin erehtynyt Priestin Breaking The Law coveriversiokin. Muutama Doron soolokaudelta oleva kappale oli nyös setissä.

IMG_5248

Sen sijaan ruotsalainen tanssi poppoo heviretkue Amaranthe oli taas aivan toisesta laidasta. Kamalaa soopaa, jota tuhannet ihmiset olivat tulleet katsomaan. Kaikki vain hypetyksen ansiosta. Suomalaista väriä edusti Leningrad Cowboys. Aluksi ihmetytti, että mitä tämä täällä tekee. Kun keikkaa seurasi, yleisö oli suorastaan täysin palkein mukana Leningrad Cowboyseista. Aikamoinen yllätys. Palataas taas asiaan, sillä Jalometallissa esiintyvä Naglfar veti Swederockissa todella tiukan keikan. Bändi oli todella iskussa ja setti oli täyttä murhaa alusta loppuun. Biisejä tuli mm. “I Am Vengeance”, “The Brimstone Gate”. Joten Nalgfar on edelleen kova bändi lavalla ja varsinkin laulajan Kristoffer ”Wrath” Oliviusin tappajan katse oli varsin vangitseva.

IMG_5421

Saxonin keikkaan oli oikein satsattu. Lavalla oli paljon pyroa ja muutenkin Saxonin keikka näytti varsin mahtipontiselta kuin perinteiset Saxon festarikeikat yleensä.

At The Gates jaksaa vetää reunion rundia vuodesta toiseen, vaikka homman piti olla one in lifetime tyyppiin ratkaisu. Keikka pukkaa ja jälleen kerran Swedenrockissa. Kieltämättä At The Gates on kovassa vedossa livenä ja vanhat biisit kuullostavat edelleen hyviltä ja ajattomilta. Kaikki perinteiset ATG biisit Slaughter of the Soul, Under A Serpent Sun tulivat ja keikan päätti Kingdom Gone biisi. Lisäksi coverina oli Slayerin Captor Of Sin, joka oli tietenkin Hannemanin muistolle omistettu.

IMG_5504

Kun Ruotsin hard rock ylpeys Europe aloitteli päälavalla, samaan aikaan Hypocrisy aloitti neljännellä lavalla. Ymmärtääkseni Hypocrisyn pitäisi olla suhteellisen suosittu yhtye, mutta yleisömäärän perusteella Tangtrenin johtama nelikko ei taida olla perus hard rockia diggaavan yleisön mieleen. Samapa tuo, sillä Hypocrisy luukutti menemään aina toiselta levyltä viimeisimpään The End Of Disclosure albumiin saakka.

IMG_5666

 LAUANTAI

Swedenrock yleisö ei ole juurikaan vuosien varrella lämmennyt thrash metalliin tai metallin muille alalajeille. Lauantaina oli tiedossa heti aluksi kolme keikkaa tiukkaa old skool thrashia tiedossa.  Ensimmäiseksi aloitti saksalainen kaljarässin pioneerit Tankard. Bändi veti varsin tiukan setin, jossa kuultiin sekä vanhaa että uutta materiaalia. Rehellisesti sanottuna 80-luvun materiaali kuten Zombie Attack, Chemical Invasion, The Morning After kolahtavat parhaiten. Gerre oli melkoisessa vauhdissa keikan aikana.

IMG_5740

Saku thrashillä jatkettiin, kun Mille Petrozzan johtama Kreator asteli kakkoslavalle. Kreatoria oli kuitenkin raahautunut hyvä määrä porukkaa katsomaaan. Kreator veti perusvarman setin, joka pääosin koostui 2000-luvun levyjen biiseistä. Täytyy kyllä myöntää, että tämän vuosisadan puolen biisit kuulostavat varsin hyviltä. Välillä mentiin takaisin Pleasure To Kill ja Endless Pain aikaiseen materiaaliin. Noh Mille räyhäsi perinteiseen tapaan lavalla.

IMG_5802

Tämän jälkeen neloslavalle, johon Bay Area thrash patrolli Heathen viritteli vehkeitään kuntoon. Kun bändi aloitti, paikalla oli kourallinen porukkaa lavan lähettyvillä notkumassa ja loput istuivat kaljateltassa. Joka tapauksessa Heathen on harvinaista herkkua, joten pakkohan tämä oli katsoa alusta loppuun. Setti oli pääpainoltaan keskittynyt viimeisimpään levyyn The Evolution Of Chaosiin ja tietenkin kahdelta vanhemmalta levyltä oli poimittu muutama biisi. Hyvä keikka, huolimatta siitä, että yleisö oli todella ankeaa.

IMG_5901

Saman tien oli suunnattava katsomaan entisten Sabaton miesten uutta bändiä Civil War. Ei Civil War paljon eroa itse Sabatonista musiikin suhteen. Sen sijaan Civil Warin laulaja, monista muista bändeistä tuttu Nils Patrik Johansson on loistava vokalisti. Joten ei ole ihme, että mies on haluttu moniin yhtyeisiin. Civil Warista tekeekin kuunneltava juuri Johanssonin laulut. Saksalaisella hevillä jatkettiin kun legendaarinen Accept marssi kakkoslavalle. Setti oli melkoista tykitystä alusta loppuun. Accept todisti olevansa taas kerran todella tiukassa iskussa. Keikka päräytettiin käyntiin Hung, Drawn and Quartered  biisillä ja jatketiin uudemman levyn kappaleella Hellfire. Tämän jälkeen tuli liuta vanhoja biisejä. Wolf Hoffman ja Peter Baltes ovat todellisia showmiehiä, kun taas Herman Frank jäi suosiolla taka-alalle.  IMG_6090

Rush oli viimeisen päivän ns. pääesiintyjä. Yhtye aloitteli jo puoli kymmenen aikoihin, kun yleensä pääbändit aloittelivat yhdentoista jälkeen. Noh kaiketi kanuukeilla oli kiire nukkumaan ajoissa. Mistään väsymyksestä ei ollut häiväikään Rushin keikassa. Kolmikko veti timmisti ja tarkasti, joten sen osalta ei jäänyt narinalle osaa. Rushin ohella oli käytävä nopeasti tsekkaamassa Vomitoryä, joka heittää tämän kesän jälkeen pyyhkeen kehään. Bändi kuulosti tappavan kovalta kuten toukokuun lopulla Hyvinkään Steelfestissäkin.

IMG_6195

Rushin aikaisesta soittoajasta johtuen Avantasia ja Paradise Lost olivat vielä jäljellä . Erityisesti Paradise Lost kärsi soittoajasta kolmannella lavalla. Paikalla ei ollut kuin kourallinen väkeä, kun goottilegendat soittelivat. Nähtävästi Nick Holmesia jurppi väen kaikkoaminen, kun ärjäisi mikkiinsä ”Where are you guys going – oh fuck off”. Noh huolimatta vähäisestä yleisöstä ja ankeasti soittoajasta Paradise Lost veti varsin mallikkaan keikan. Settilista koostui sekä vanhoista klassikoista ja tietenkin uudemmasta materiaalista.

IMG_6328

Jälleen Swedenrock on koettu ja nähty. Festarin line-up oli jälleen varsin kattava ja todella värikäs death metallista amerikkalaiseen casino-aoriin. Swedenrock on varsin oivallinen festari, sillä se ei ole koskaan täyteen ahdettu ja lavoilta toiselle siirtyminen on varsin helppoa. Joten kannattaa lähteä ensi vuonna !!

 

www.swedenrock.com

 

Tekstit ja kuvat: Arto Lehtinen

Tuska open air, Suvilahti, Helsinki, 28.-30.6. 2013

Suurin osa Miasman edustajista oli tämän vuoden Tuska-festivaaleilla kiinnostunut eniten perjantain tarjonnasta. Siispä kirjasimme ylös oheisia huomioita enimmäkseen kyseiseltä festarien avauspäivältä.

Heikki: – Tämän kesän Tuska tarjosi perjantaina hyvinkin miasmaattista meteliä. Lahtelainen grindcore-trio Cut to Fit tarjoili klubin puolella vapaamielistä mättöään. Kitaristilla oli tyylikäs(?) Paavo Pesusieni -kitara ja vokalistin välispiikit olivat mukavan spontaaneja. Nuoriso tykkäsi ja pyöritti pittiä. Vokalisti totesi, ettei bändi tule vähään aikaan soittamaan näin isoilla lavoilla. Eli ilmeisen pessimistisellä asenteella ollaan liikkeellä, jos yhtyeen sivuilla kuitenkin todetaan että tulevat soittaamaan jokaisen keikan jolle heidät pyydetään!

 

Tuska Cut to Fit 999

Kuvassa: Cut to Fit

Tämän jälkeen Abhorrence veti kakkoslavalla kaiketi kaikki äänittämänsä kappaleet. Yleisö vaikutti huvittavan heterogeeniseltä, kun taisivat soittajien äidit ja vaimotkin olla paikalla. Mukavahan siinä vieressä oli omaakin ääntä paskoa rääkymällä Vulgar Necrolatryä. Pääsipä sitten todistamaan tämä iki-ihanan veisun myös Jukka Kolehmaisen yrjöämänä. Amorphiksen versiohan on hieman erilainen. Gylve Nagellin näköinen basisti veti kyllä pisteet kotiin räyhäkkäällä olemuksellaan.

Seppo: – Abhorrence kyllä jytisteli tappavasti. Kappaleiden yksinkertainen jurnutus, johon toisaalta yhdistyy sairasta särmikkyyttä, toimi ulkolavalla yllättävän hyvin. Soundi oli itse asiassa jopa parempi kuin vaikkapa Completely Vulgar -cd:ltä kuunneltuna. Setti alkoi pahaenteisellä Pestilential Mistsillä ja päättyi Vulgar Necrolatryyn, meiningin ollessa yhtä aikaa sekä perinnetietoista että tuoretta. Soittajat esiintyivät kukin tavallaan, hyvin vähäeleisestä soittimen nypläilystä kunnon ilmehdintään ja moshailuun.

 

Tuska Abhorrence 999

Kuvassa: Abhorrence

 

Sisälavalla meuhkannut Torture Killer oli vetänyt hallin täyteen, yleisön takarivi kun oli oviaukon tuntumassa. Terävästi tampannut ja vetävästi rokannut materiaali upposikin yleisömassaan hyvin. Ehdin kuulla vain osan keikasta, mutta tuo annos nosti bändin osakkeita asteikollani reippaasti.

Heikki:Bolt Throweria oli odotellut varmasti moni ja varmasti monen odotukset täytetiinkin. Kyllähän siinä onnenkyynel meinasi vierähtää poskelle kun mahtipontinen intro pärähti ilmoille ja hyväntuulinen bändi saapasteli lavalle. 4th Crusadella alkanut varsinainen hittiparaati ei eloonjääneitä jättänyt. Moshpitissä oli hyvä meininki, pienin osallistuja taisi olla siellä koko ajan pyörinyt noin 140-senttinen tyttö. En vieläkään oikein ymmärrä circle pitin ideaa ja onneksi siellä oli joku muukin samaa mieltä. Bändin merkkareihinhan piti käydä käsiksi heti alueelle päästyä, jos jotain tiettyä kokoa halajasi. Bolt Thrower pyysi paidoistaan 10-15 euroa ja punk-yhtye Lama 25 euroa!

Seppo: – Brittien sotakone jyräsi massiivisemmin kuin uskalsin odottaakaan. Selkeät soundit, vokalisti Karl Willettsin rennot välispiikit – joissa tosin tyypilliset yleisön kehumiset ja ”we are Bolt Thrower from UK” -hokemat toistuivat turhan usein – ja tietysti kappalemateriaalin kovuus loivat pohjan kunniamerkin arvoiselle suoritukselle. Willettsin vokaaleissa oli levyllä kuultuun murinaan verrattuna enemmän käheää huutovivahdetta, jossa kuului hauskasti myös brittiaksentti. For Victory, Cenotaph, No Guts No Glory, When Cannons Fade… huh-huh. Kyseessä oli vieläpä yhtyeen ainoa Euroopan-keikka tänä vuonna. Tässä oli kyllä eräs parhaista koskaan näkemistäni death metal -keikoista.

Tuska Bolt Thrower 999

Kuvassa: Bolt Thrower

 

King Diamond loi komean shown kullanpunervassa ilta-auringossa. Jättimäinen kartanon julkisivu, portit, isoäiti pyrätuolissa, erilaiset naishahmot…tavallaan kitsch-sävytteistä ja perinteistä mutta silti tinkimättömän tyylikästä kauhukuvastoa. Sekä tietysti Kingin oma irvokkaasti virnuileva, vihainen, pelokas silinterihattuinen hahmo. Toki pimeys olisi luonut lisätehoa esitykselle ja settilistaankin olisi voinut keksiä erikoisempia vetoja, mutta jokaisella tuntuu olevan kunkun tuotannosta omat suosikkinsa joita kaikkia ei ns. pakollisten klassikoiden lisäksi oikein voi ottaa settiin, jos showta ei kasvateta viisituntiseksi. Sekin olisi varmaankin sopinut hurmoksellisimmille faneille, mikäli heidän ilmeitään ja eleitään keikan aikana oikein tulkitsin. Maestron ääni kesti ja kantoi hyvin, vaikka tietyissä kohdissa hän kurkkuaan hieman säästelikin. Oikeastaan draamallisen jännitteen vuoksi biisien järjestys olisi voinut olla hieman toisenlainen, mutta äh, eipä nyt spekuloida moisella. Kokeneen bändin soitossa ei juuri mitään vikaa ollut, rumpusoolosta en tosin erityisesti innostunut. Kaiken kaikkiaan King Diamond oli kyllä ansaitulla paikallaan perjantain kruununa.

Tuska Kinkku 999

Kuvassa: King Diamond

 

Markus: -Itse olin paikalla myös lauantain ja sunnuntain, joskin myös minulle suurin osa kiinnostavimmista esiintyjistä nousi lavalle jo perjantaina. Lauantai-iltana olin valinnan edessä koska samaan aikaan soittivat Testament ja Dark Buddha Rising. Testament aloitti keikkansa todella upeasti, mutta kaikesta uudesta kiinnostuneena päätin kuitenkin ahtautua sisälavalle katsomaan jälkimmäistä. Se kannattikin, sillä Dark Buddha Risingin audivisuaalinen mielenraiskaus oli jotain aivan järjettömän hienoa. Tarkkaan harkittu lavaesiintyminen ja valojen käyttö loi mielikuvia todella tehokkaasti äänivallien pauhatessa äärimmäisen raskaasti. Hidasta doomjunttausta ja erilaisia ääniefektejä käytettiin suorastaan nerokkaasti. Ainut valittaminen keikasta oli itse tilasta ja miksauksesta joka ei tahtonut pysyä bändin mukana ja särki korvia välillä ikävästi. Kaikesta huolimatta helposti parhaita keikkoja tämän vuoden puolella ja kokemuksena jotain aivan omaa luokkaansa. Sunnuntaina potin korjasi sisälavalla rennon groovailevasti melankolista rokkia soitellut Death Hawks, joka sai jammailemaan tahdissaan täysin spontaanisti. Sisälavan äänimaisema ei ollut ihan omiaan bändin musiikille, joka olisi varmasti päässyt paremmin oikeuksiinsa ulkosalla.

Tekstit: Heikki Sikanen, Seppo Rautio, Markus Mähönen
Kuvat: Heikki Sikanen

Steelfest Open Air 2013 – 24.-25.5. Villatehdas, Hyvinkää

Festivaalien kesäkausi potkaistiin käyntiin äärimetallin voimin, kun Steelfestin lavoille nousi laaja valikoima koti- ja ulkomaisia bändejä. Sääkin suosi hevareita, etenkin lauantain leppeä keli oli peräti ihanteellinen alueella palloiluun, bändeistä ja virvokkeista nauttimiseen sekä muuhun oheistoimintaan.

Perjantai

Viime vuodesta poiketen toinen lava oli sijoitettu sisälle. Kyseinen areena sijaitsee isossa hallissa, joten Nuclear Omniciden aloitellessa tunnelma oli aluksi hieman hämmentynyt, koska paikalla ei ollut kuin muutama kymmenen ihmistä. Reippaasti Kirkkonummen nuoret thrasherit kuitenkin ottivat tilanteen haltuun. Setisssä oli mukana yksi uusi kappale, taisi olla nimeltään Institution Execution. Biisi olikin oikein mainio, sisältäen sekä raskaampaa tunnelmointia että räväkämpää kaahausta. Soundiongelmia oli jonkin verran, harmillisesti toinen kitara oli osan keikasta aika pimennossa. Hyvin energistä toimintaa bändiltä kuitenkin, soittamisen ilo näkyi ja kuului ja vokalistin naljailevat välispiikit keräsivät yleisön sympatiapisteet.

Ulkolavalla Gorephilia toi päivään rutkasti lisää raskautta ja kieroutta. Tekninen, synkkä death metal sujui bändiltä mallikkaasti. Välillä meininki yltyi melkeinpä pakahduttavan brutaaliksi. Biisit kuulostivat hyvinkin tasokkailta. Ehkä vokaaleihin olisin kaivannut monipuolisempia korinan sävyjä. Kokonaisuutena keikka oli kyllä oikein kelvollista rankaisua.

Satanic Warmaster oli viihdyttävä. Paikoitellen hard rockahtava ja toisena hetkenä kylmäävän julma black metal toimi hyvin, vaikka jotenkin koko keikan ajan säilyi tietynlainen odotteleva ja tunnusteleva ”kohta lähtee” -fiilis. Ehkä myöhäisempi soittoaika ja aavistuksen pidempi setti olisi tänään sopinut bändille paremmin.

Haudasta noussut, aikoinaan 1990-luvun alussa toiminut nokialainen Purtenance soitti liejuista death metaliaan, jossa palikat olivat todellakin kohdallaan. Runsaasti hidasta matelua ja sopivan yksinkertaista kulmikkuutta sisältänyt tavara kuulosti vakuuttavalta eikä hommassa ollut noloa väkisin vääntämisen meininkiä.

The Crescent soitti sisälavan hämärässä ja ihan kelvosti soitteli. Osittain touhu kuulosti valitettavasti Enochian Crescentin laimennetulta versiolta. Vokalisti Hellwind on kyllä kohtalaisen hyvä ärjyjä, mutta tällä hetkellä bändin yhteinen identiteetti näytti olevan hieman hakusessa. Setissä kuultiin tuttuja hittejä ja yleisö vaikutti keskimäärin tyytyväiseltä kuulemaansa. Viimeisenä kuultu Risti alkoi olla jo sen luokan pehmoheviä, että itseäni alkoi jo haukotuttaa.

 

qQsUBpHaQkH9spslIkuSB0Rf8j2Aa8Lc1ybDTxieGsM

Kuvassa: The Crescent

 

Goatmoon rääkyi ja pillipiiparoi hyvin tehokkaasti, keikasta tuli jopa iloinen vaikutelma. Syntikkapimputukset ja tietyt ulkomusiikilliset maneerit toivat mukaan koomisen vivahteensa.

Mustan metallin ytimeen iski Horna. Ja iski muuten tehokkaasti. Soundit olivat murskaavat ja Spellgoth esiintyi keskittyneesti, hartaasti eläytyen. Niinpä myös vokaalit repivät ilmaa erityisen hyvän kuuloisesti. Yhden kappaleen ajaksi lavalle saatiin myös bändin alkuperäinen vokalisti Nazgul. Erittäin onnistunut esitys kaiken kaikkiaan.

 

t4vX-v6BVZNsA1vk-XCgOC9foxxWE-gV4ETlaX9XV-g

Kuvassa: Horna

 

Kun Vomitory jytisteli ulkolavalla, tuntui ilta siirtyneen isommalle vaihteelle. Bändi on ilmoittanut lopettavansa tänä vuonna, joten nyt alkoi olla viimeisiä tilaisuuksia nähdä nämä Ruotsin pojat livenä. Erittäin rujosti Vomitory asiansa esitti ja yleisö kiitti synnyttämällä pienoisen moshpitin. Korinavokaalit kuulostivat olevan aika pinnassa, sen sijaan kitaroiden soundiin olisin kaivannut aavistuksen lisää selkeyttä.

Rujo oli myös Darkened Nocturn Slaughtercult. Aggressiivinen, tiukka black metal toimi kuten edellisen kerran bändin nähdessäni Hammer Open Airissa. Kaikki kappaleet eivät mitään kaikkein omaperäisintä ja kiehtovinta kamaa ole, mutta etenkin vokalistinaisen hyytävän lumoutunut olemus ja riipivä ääni tuovat bändin manaukseen huomattavaa lisäarvoa.

Belphegor pyöritti isoa soundia kuten jykevässä black/death metalissa kuuluukin. Yleisöäkin oli paikalla todella hyvin. Belphegorin kappaleissa löytyy sopivasti sekä rokkaavuutta että tuhovoimaista brutaaliutta. Levyltä bändi ei aivan iske omaan makuhermooni, mutta keikan jaksoi seurata ainakin sivusilmälä. Näiden itävaltalaisten tunnetuin kappale taitaa olla Bondage Goat Zombie, ja siihen keikka sitten lopetettiinkin.

Lopulta oli illan pääesiintyjän vuoro. Vanhojen ja vetreiden sakemannien Sodom oli pitkälti sitä mitä odotinkin: rokkaavaa thrashia ja hittejä kuten Sodomy and Lust, M-16 ja Outbreak of Evil. Leppoisa ja hyvä tunnelma. Jos olisin yläasteikäisenä Agent Orangea kasetilta kuunnellessani tiennyt, että näen bändin livenä vasta 21 vuoden päästä, olisin pitänyt odotusta ehkä lievästi liian pitkänä. No, välillä Sodom on jäänyt hieman unholaan mutta kyllä tämä oli hieno päätös illalle. Bändin soitto ei mitään maailman tiukinta ollut mutta eihän sen aina tarvitsekaan olla. Soundien puuroisuudestakin voisi valittaa jos jaksaisi. Lopussa Bombenhagel-kappale pommitti yleisön tyytyväiseksi ja perjantaista jäi hyvä kokonaismaku.

 

uuY7SbFTqaU7_yLTN_JgZX0UEBibkn0leoRcGt7lq6EKuvassa: Sodom 

 

Lauantai

Tulin festivaalialueelle juuri, kun Barathrum oli lopettanut keikkansa. Kuulemma yhtye oli tällä kertaa yllättävänkin hyvässä vedossa.

Barathrum sai ulkomusiikillista huomiota Janne Sovan edellisen illan toilailuista, joten siihen nähden Barathrumin keikka oli todella iloinen yllätys. Sova hoippui lavalla heikossa hapessa, muttei päässyt pilaamaan todella mureilla soundeilla soittanutta bändiään. Kun biisit olivat vielä mukavan old school-panotteisia, sanoisin, että Steelfestissä nähtiin paremman luokan Barathrum-veto. (TH)

Ulkolavan otti haltuun Italian Darkend. Ensin vähän ihmettelin, sitten muodostin mielipiteeni: ei näin. On se kumma, miten italialaiset niin usein onnistuvat tekemään varsin paskaa metallia. Vokalistin teennäinen elehtiminen, laiskasti eteenpäin nytkähdellyt puolieeppinen melodeath/dark metal ei vain ottanut toimiakseen.

Tyranex sen sijaan toimi. Ruotsalaistrion kiihkeän kireä thrash piristi hieman hitaasti herännyttä tajuntaa ja potkaisi lauantain kunnolla käyntiin. Linnean kiljaisut lähtivät reippaasti, tosin ne eivät välillä oikein päässeet kuuluviin muun musiikin alta. Väkeä ei hirveästi tässa vaiheessa ollut sisälavalle raahautunut. Tuntuikin, että Tyranex olisi toiminut paremmin ulkolavalla. Bändi soitti myös uuden, vielä äänittämättömän kappaleen ja sekin vaikutti oikein kelpo veisulta.

Black metalia oli jälleen luvassa, kun Kadotus jyysti menemään auringonpaisteessa. Musiikki oli paikoitellen yllättävänkin juurevaa black metalia, josta lähdettiin silloin tällöin hurjempiin kiihdytyksiin. Kitarasoundi oli mukavan selkeä ja nopeissakin kohdissa kahden kitaran kuviot erottuivat hyvin. Vokalistille myös plussaa monipuolisesta ilmaisusta. Nautiskelin keikan pääasiassa nurmikolla maaten, taivasta ja puiden lehtiä katsellen. Ei ehkä paras tapa eläytyä mustan metallin maailmoihin mutta kyllä se näinkin upposi tajuntaan.

Flame oli reipasta, rehellistä black speed metalia. Soundit olisivat voineet olla vähän terävämmät. Sisälavalla Lie in Ruins veivasi hyvin, sounditkin olivat kohdallaan. Mukavan Autopsy-henkistä on tämän bändin meininki. Vielä paremmin musiikki olisi tietenkin toiminut jossain pienemmässä loukossa.

Necromancer kuulosti aluksi liian löysältä aikuisrokilta, joten tuli lähdettyä keikalta pois. Useiden todistajien mukaan meno kuitenkin oli parantunut setissä koko ajan ja tämä haudasta noussut Hyvinkään oma speed/thrash-porukka oli heittänyt oikein mainion keikan.

Todellakin, Necromancer oli hieman ruosteessa olleen NNS:än vastakohta itsetietoisella esiintymisellään ja ainakin äijien ”kypsä” tekninen thrash iskee omaan makuuhermoon optimaalisesta kulmasta, eli posereita ja aikuisia ollaan sitten varmaan. Aivan tyhmät välispiikit vielä pois, niin bändin livekunto on kohdallaan. Ihmettelen suuresti, että aikoinaan näin valmis bändi ei päässyt oikein mihinkään. Demot ja yksi 12″ jäi kyllä musiikin laatuun nähden aivan liian niukaksi tuotannoksi. (TH)

 

--T2DoEGpyNkZ36PUKXgwaN6n0h266NDS1jG-yM9NCM

Kuvassa: Necromancer

 

Norjan Blood Red Throne ei etukäteen kauheasti kiinnostanut, mielestäni bändi on aina ollut vähän liian keskinkertaista death metalia. Hyvin jäpikät kuitenkin soittivat ja loppujen lopuksi kappaleetkin olivat aika monipuolisia. Yleisökin innostui jo kohtalaiseen pittiin. Jokin ikävä haaveri tosin kävi jollekulle, joka menetti tajuntansa ja jonka ambulassi kävi hetken kuluttua hakemassa. Itse asiassa myös Blood Red Thronen kitaristilla näytti olevan pientä pahoinvointia, mies nimittäin oksensi lavalle.

_B8B1960

Kuvassa: Tsjuder

Ja lisää norjalaisia. Tsjuder oli yhtä kovaa black metalia kuin Horna edellisenä päivänä. Aluksi tämäkin bändi tuntui hieman kärsivän isosta lavasta mutta tunnelma tiivistyi koko ajan keikan edetessä. Etenkin rumpalin toiminta oli todella reipasta. Kappaleissa oli voimakasta imua ja sekä hitaat että nopeat osuudet toimivat hyvin. Hyvin toimi myös Bathory-cover Sacrifice. Viimeisessä biisissä Spellgoth tuli antamaan bändille ärjyntätukea. Kova meininki.

Destruction on jäänyt itselleni aina hieman etäiseksi enkä ole tämän saksalaisbändin levyjä soittimessani pyöritellyt. Nyt homma kuitenkin toimi ja yleisöäkin on paikalla runsaasti. Soitto oli tiukempaa kuin Sodomilla ja olivathan ne biisitkin ihan kelvollisia. Hyvä henki näytti levivävän yleisöön kulovalkean tavoin. Nyt oltiin metallin peruselementtien äärellä.

 

5x8lQxprE8prE8293keVvwMIPY53KUaoNOqj6uc_IaA

Kuvassa: Destruction

 

Mayhem oli pettymys. Kitaroista ei saanut oikein mitään selvää. Attila mumisi ja kähisi jossain lavasteiden välissä. En jaksanut jäädä katsomaan loppuun asti. Kokonaissaldo festareista jää kuitenkin plussan puolelle. Ongelmattomat järjestelyt, hyvä ruokavalikoima, sopivan kokoinen alue. Hyvin pyörähti kesä käyntiin Villatehtaan tiiliseinien huomassa.

 

Teksti: Seppo Rautio

Kuvat: Timo Hanhirova