Kategoria: Raportit

TUSKA 27.–29.6.2014 Suvilahti, Helsinki

Tänä vuonna Tuska tarjosi verrattain laimean kattauksen. Ei ollut tänä vuonna Bolt Throwerin tai King Diamondin veroisia kiinnityksiä, jotka olisivat lietsoneet porukan hurmioon ja lippuja ostamaan jo edellisen vuoden puolella. Aina ei tietysti voi käydä tuuri saatavilla olevien nimien kanssa, mutta nyt oli toisaalta todella paljon Tuskassa jo aiemmin nähtyjä orkestereita. Jos nyt ulkomaisia ajatellaan, niin siellähän on heti ensikatsomalta jo Dimmu, Satyricon, Neurosis, Carcass ja Emperor tällaisia nimiä, jotka ovat jo tapahtumassa esiintyneet muutaman vuoden sisään.

Swedenrock 2014 – Sölvesborg Ruotsi

10363967_723005247742943_1533509028046011340_n

SWEDENROCK

Sölvesborg 4 – 7.6 2014

Kuvat ja teksti : Arto Lehtinen

Jälleen kerran perinteiseksi muodostunut Swedenrock pärähti käyntiin Etelä-Ruotsissa Sölvesborgin kylässä kesäkuun alussa. Bändikattaus oli hurja, sillä lähestulkoon 80 bändiä oli buukattu nelipäivisille kinkereille. Kaikkia ei ollut mahdollista edes vilkasta, joten periaatteessa kattauksesta löytyi jokaisella jotain sopivaa. Swedenrock on ihanteellinen festari, sillä se ei ole täyteen ahdettu, vaan paikasta toiseen pääsi vaivattomasti liikkumaan. Huolimatta siitä, että reippaasti yli 30.000 henkeä oli saapunut paikalle, kaikki toimi festareilla mallikkaasti. Tässä pieni yhteenveto festarin annista.

KESKIVIIKKO

Aloituspäivä on ollut aina perinteinen lämmittelypäivä, mutta tarjonta on kuitekin ollut varsin mallikasta. Paikalle saapuessani Crowbar ehti juuri lopetella, joten sen missaaminen ei loppujen lopuksi rassannut kovinkaan paljon. Sillä illan tärkein yhtye oli luonnollisesti uudelleen kovaan nousukiintoon lähtenyt Queensryche. Ennen tätä pari orkesteria ehti hyvin tarkastella. Seuraavaksi lavalle saapasteli maineikas Magnum, joka Bob Catleyin johdolla veti vahvan AOR henkisen setin. Harmaantunut Catley muistutti hieman suomalaista ikääntynyttä kesälavojen iskelmätähteä.

Entisten Iron Maiden vokalistien yhteiskeikka sai aikaan aikamoisen kuhinan ruotsalaisissa, sillä Maiden ja entiset jäsenet tuntuvat nauttivat länsinaapurissa melkoista suosiota. Blaze Bayley aloitti keikan esittämällä Maidenin biisejä omalta aikakaudeltaan. Kyllä vain Clasman ja Sign of The Cross kuullostivat hyviltä, siitä ei käy kiistäminen. Blaze oli todella kovassa iskussa koko keikan. Mies ravasi mielettömällä raivolla ympäri lavaa ja pisti liikettä yleisöön. Sen sijaan näin ei voi sanoa Paul Diannon suorituksesta. Mies konkkasi lavalle ja rojahti istumaan rumpukorokkeelle. Noh, setti luonnollisesti koostui Diannon aikakauden piiseistä. Tämän esityksen perusteella voi hyvällä omantunnolla sanoa, että miehen on aika heivata kiertueet ja keskittyä laittamaan itsensä kondikseen.  Keikka oli kyllä todella heikko suoritus niin laulullisesti kuin esiintymisenkin puolesta. Lopuksi parivaljakko esitti duettona Running Freen ja Iron Maidenin. Keikan jälkeen Diannoa auttoi kaksi avustajaa, jotta mies pääsi edes lepäämään.

IMG_6872IMG_6891

Ensimmäisen illan oikeutettu pääesiintyjä oli Queensryche, joka oli tullut vaan ja ainoastaan vetämään Swedenrockin keikan. Setti alkoi vanhalla Nightrider piisillä ja koko setti oli yhtä vanhan liiton juhlaa. Oli edes turha kuvitella, että settiin olisi eksynyt yhtään uudempaa biisiä Taten aikakaudelta 90- ja 2000 luvuilta. Luonnollisesti uusimman Queensrychen levyn, jolla nykyinen vokalisti Todd LaTorre hoitaa vokaalit, biisit  olivat vahvasti esillä setissä. Torren on mies paikallaan Queensrychessä, ääni, olemus ja varsinkin palava into loistavat miehen esiitymisessä. Miehen liittyminen on tuonut yhtyeeseen uutta eloa lavalla. Taten aikana Wilton ja kumppanit hädin tuskin uskalsivat liikkua lavalla, kun taas nykyisin bändi on suorastaan liekessä lavalla ollessaan. On sääli ettei Queensrychea ole saatu Suomeen. Toivottavasti ensi vuonna yhtye nähdään Suomen kamaralla, kun uusi levy ilmestyy.

IMG_6951IMG_7011

TORSTAI

Toisen päivän aloitti entinen Ozzy Osbourne ja Badlandsin kitaristi Jake E. Lee, joka oli jokusen vuosikymmenen tiellä tietämättömillä, kunnes palasi lavalle tänä vuonna. Lee aloitti Ultimate Sinillä ja hyvältä kuulosti homma. Tämän jälkeen alkoivat melkoiset vaikeudet tekniikan kanssa, sillä nuppi ja vahvarit pamahtelivat vuoron perään ja tässä kului aikaa. Jake E. Leen keikka kärsi tästä pahasti. Huolimatta ongelmista bändi veti kunnialla hommansa tyylikkäästi loppuun. Lopuksi tuli odotetusti Bark At The Moon.

IMG_7076IMG_7064

Vanha brittiläinen Cloven Hoof oli kieltämättä erikoinen ilmestys lavalla. Uudet kaverit olivat kuin suoraan kiikutettu tietokoneittensa äärestä lavalla soittelemaan vanhaa heviä, kun nykyiset jäsenet näyttivät aika nuorilta ja olemattomilta. Bändin basisti Lee Payne taas oli ottanut homman tosissaan, sillä kaveri oli pukeutunut asianmukaisiin tamineisiin. Onko tälläisellä bändillä kysyntää ? Ilmeisesti on, kun porukkaa oli raahautunut katsomaan.

Dream Theaterista kenkää saanut Mike Portnoy on ollut varsin aktiivinen bändiensä kanssa. Tällä kertaa mies oli mukana all star kokoonpanossa Transatlantic. Bändin muut kaverit ovat omalla sarallaan hankkineet melkoiset kannukset kuten Marillionissa Spocks Beardissa, joten tietää mitä odottaa.  Transatlantic on melkoista pornoilua ja kikkailua osaamisen ja musiikin kanssa. Tämän tyyppinen progekikkailu on varsin raskasta seurata ja kuunnella festareilla. Sen sijaan klubille tämän tyyppinen matsku sopisi vallan mainiosti.

IMG_7270IMG_7271

Hämeenlinnasta ponnistava Turisas oli saanut paikan festareiden neloslavalta. Komiasti turilaat vetivät ja menoa ja meinkinä oli lavalla. Kuitekin haitaria tuli välillä ikävä, sillä se on ollut olennainen osa Turisaksen soundia. Bändin nokkamiehen höpötykset olivat aivan turhia ja aivan liian pitkiä. Mies hämmästeli muovisia kaljapulloja ja puhui muutenkin pehmoisia, kunnes joku tomppeli sai päähänsä yleisöstä ja nappasi muovisen pullon kohtia Nygårdia. The Varangian Way on edelleen se Turisas levy, josta lähtee komeammat livevetäisyt, kuten Swedenrockissa tuli todistettua. Valitettavasti Turisaksen 2013-levyn matskusta jäi todella valju maku.

IMG_7345IMG_7328

Tesla vieraili jokusen vuosi sitten Swedenrockissa ja heitti varsin leppoisan keikan. Uuden levyn Simplicityn myötä Tesla saapui uudestaan Swedenrockiin. Sama perinteinen Tesla oli lavalla nähtävillä taas. Bändi veti varsin mallikkaan keikan. Huolimatta lavalla leppoisasta meiningistä, Tesla on kuitenkin tiukka vanhan liiton hard rock yhtye, siitä ei käy kiistäminen. Modern Day Cowboy on aina keikan kohokohta.

IMG_7408

Islannin Solstafir on käynyt Suomessa aika tiuhaan tahtiin ja nyt ensimmäistä kertaa Swedenrockissa.  Suurin muutos Solstafirissa oli laulajan ulkonäön näyttävä muutos, kun mies oli sheivannut tuuhean partansa pois. Solstafir on kieltämättä ulkoilmassa hengetön, sillä bändin post rock sopii ilman muuta usvaiseen klubiin. Joka tapauksessa Solstafir hoiti hommansa mallikkaasti.

Tätä miestä ei ole onnistuttu saamaan Suomeen missään vaiheessa, vaikka kaksi kertaa on ollut varsin lähellä. Eli siis Rob Zombie. Rob Zombien setti oli tykitystä alusta loppuun ja todella vauhdikas. Zombien ulkoinen habitus muistuttaa lähinnä haudasta noussutta raatoa ja tietenkin muutkin kaverit olivat sonnastautuneet samaan sotavarustukseen. Zombien ongelma on se, että biisimateriaalia ei riitä täyspitkään keikkaan, sillä väliin oli sijoitettu sooloiluja ja itse Zombien sekoilua yleisön kanssa. Lisäksi Diamond Headin ”Am I Evil” coveri oli aika outo valinta.  Mahtava keikka ja toivottavasti Zombieta ei saada Suomeen ihan heti, saa jengi luvan raahata luunsa katsomaan Zombieta ulkomaisilla festareilla.

IMG_7607IMG_7570IMG_7564

Heti Zombien jälkeen oli vuorossa kauhurokin ikoni Alice Cooper, jota Rob Zombie muisti huudella perään omassa setissään. Cooperin setti oli täynnä vanhoja ikivihreitä(Welcome To My Nightmare etc), pari coveria (Who ja Jim Hendrix) ja myös uudempaa materiaalia (Dirty Diamonds). Cooperin showt ovat ikimuistettavia, sillä niissä riittää katsottavaa. Swedenrockin osalta ei tapahtunut poikkeusta, vaan perinteiset frankeistenit yms. jutut olivat mukana. Yleisöllä riitti seurattavaa lavalla.

IMG_7632IMG_7682IMG_7676

Alice Cooperin seuraaminen oli jätettävä kesken, sillä uudelleen kasattu Dark Angel oli aloittamassa kolmoslavalla. Tätähän oli pakko mennä katsomaan, sillä kuuluuhan Darkness Descends thrash metalin eliittiin millä tahansa mitta-asteikolla mitattuna. Hieman ylin tunnin pituinen setti aloitettiin Darkness Descendillä ja setti koostui suurimmaksi osaksi Darkness Descendin sekä Leave Scarsin biiseistä. Lisäksi biisi Time Does Not Healilta ja pari ekalta We Have Arrivedilta oli ujutettu mukaan. Gene Hoglan paukutti melkoisella vauhdilla ja bändi oli iskussa. Ehkä piirun verran olisi voinut Dark Angel olla rankempi, lisäksi Reinhartin laulu tuppasi välillä katoamaan. Joka tapauksessa kova veto ja varmasti suomalainen thrash porukka näyttää miten laitetaan pitit menemään, sillä ruotsalainen pitti oli aika naurettavaa pyörimistä. Jokainen joka väittää olevansa vanhan liiton rässifani raahautuu sitten elokuussa Jalometalliin.

 IMG_7911IMG_7875IMG_7799

PERJANTAI

Kuinka moni muistaa sellaisen bändin kuin Q5 80-luvun puolen välin tietämiltä? Oletettavasti ei kovinkaan moni. Tämä Seattlestä kotoisin olevan yhtye oli suoraan verrannollinen Queensrychelle aikoinaan, mutta bändi sössi toisen levyn täydellisesti, perustajajäsen häipyi yhtyeestä ja lopuksi bändiä kusetettiin managereiden toimesta oikein kunnolla.  Olisiko tämän Q5:n tarvinnut tehdä comeback? Eipä oikeastaan, sillä olisivat voineet antaa bändin uinua rauhassa ja antaa olla. Joku taho on ilmeisesti aivan väkisin tahtonut Q5:n Swedenrockiin. Bändi oli aika valju lavalla ja biisit olivat aika heppoisia, sillä niistä puuttui se viimeinen tatsi. Levyllä biisit kuullostavat kovilta, mutta livenä oli aika heikkoa.

IMG_7950

Annihilator on perus thrash kauraa alusta loppuun. Bändi on täysin Jeff Watersin ja siinä mukana vokalisti Dave Padden menee hyvin mukana.  Pari muuta kaveria jäävät täysin taustalle. Annihilator tarjoili aimo annoksen teknistä rässiä tunnetuimpien piisien muodossa. Sinänsä yllätys, että Alison Hell tuli jo keikan keskivaiheilla.

IMG_7991IMG_8009

WASP tai pikemmin Blackie Lawless jaksaa vääntää samoja biisejä vuodesta toiseen ilman suurempi muutoksia. Se on kuitekin fakta, että yleisö haluaa kuulla ne WASPin piisit, joten vaihtoehtoja ei liiemmin ole. Soitto kulki hyvin ja voi hyvinkin väittää, että osa tuli suoraan taustanauhoilta. WASP oli peruskauraa, joten yllätyksiä ei ollut tarjolla.

IMG_8165

Illan ja koko festarin pääesiintyjän oli ilman muuta Black Sabbath. Onko bändi nyt viimeisellä rundilla, ken tietää… Joka tapauksessa Ozzy kumppaneineen oli varin hyvässä vedossa koko keikan läpi. Keikka starttiin War Pigsillä ja siitä jatkettii Into The Voidille. Settiin oli mahdotettu kaksi uudempaa biisiä 13-levyltä. Muuten Sabbath keskittyi Vol 4, Paranoid, Black Sabbath, Master Of Reality ja Vol 4:n tunnetuimpiin biiseihin. Sen sijaan Sabbath Bloody Sabbathilta kuultiin tuttua riffittelyä. Olisi kiva, jos jotain siltä levyltä tulisi livenä. Black Sabbath oli pirteä ja Iommi vaikutti hyväkuntoiselta.

IMG_8231IMG_8226IMG_8315IMG_8267

UDO oli buukattu korvaamaan Megadethin, joka jäi himaan suremaan Dave Ellefsonin menehtynyttä veljeä. Udo osoittautui varsin tiukaksi ja oikeastaan setti oli aika hevi. Pääsetti koostui Udon omista piiseistä. Uusiutuneen kokoonpanon käsittelyssä ne olivat saaneet ihan uuden puhdin. Kasperi ja venäläinen kitaristiaisapari ovat antaneet vanhalle hevipapalle aivan uuden iskun livekeikkoihin.

IMG_8368IMG_8377

Death SS on ollut ”bändi joka pitää nähdä”-listalla muutaman vuosikymmenen, ja vihdoin mahdollisuus koetti Swedenrockissa. Koko Death SS homma keskittyy täysin bändin nokkamiehen Steve Sylvesterin ympärille,  joka on luotsannut bändiä 79-luvun lopulta lähtien. Death SS keikat ovat aina olleet aika visuaalisia tapauksia, mutta Swedenrockissa oli hieman riisutumpi versio. Tietenkin videoscreenillä pyöri asiaan kuuluvia videoita, lavalla keikkui mimmi, joka pyörähteli lavalla useampaan otteseen ja lopuksi samainen mimmi pyöritteli ristiä haarojensa välissä, itse Steve lueskeli jonkin sortin loitsukirjaa. Setti koostui pääosin uudemmasta matskusta ja olihan vanhempaakin tarjolla kuten Heavy Demons. Death SS oli varsin viihdyttävä livenä huolimatta siitä, että uudempi materiaali ei miellytä vanhan liiton fanaatikkoja. Biisit toimivat kuitenkin varsin mallikkaasti.

IMG_8445IMG_8401IMG_8506

LAUANTAI

Eräs Miasman toimituskunnasta totesi, että Swedenrockia pitäisi syyttää nekrofiliasta, kun raahaavat näitä vuosikymmeniä haudoissa olleita yhtyeitä takaisin parrasvaloihin. Kutakuin voi näin sanoa Madam X kohdalla kuin myös edellispäivänä soittanutta Q5:stä. Madam X oli varsin viihdyttävä tapaus. Varsinkin basisti laittoi tuleemaan. Mies iski pari bassoa säpäleiksi ja niistä jääneet roippeet päätyivät yleisöön. Muuten Madam X touhu oli aika kohkaamista ja sähläämistä hyvällä ja hauskalla tavalla. Olihan tämä pakko katsoa loppuun saakka.

IMG_8561IMG_8560

Neljännellä lavalla aloitteli toinen 80-luvun nimistä, joka hajosi 86-87 tietämillä, eli The Rods. Let Them Eat Metal on edelleen allekirjoittaneen suosikkilevy. Alkuperäinen kolmikko keskittyi alkupään levyjen tuotantoon, joukossa oli myös viimeisimmän levyn Veageancen biisi. Soitto kulki hyvin ja meno oli suhteellisen leppoisaa lavalla. Yleisö diggasi, kuin myös Nifelheimin Tyrant, joka oli antaumuksella mukana keikan aikana.

IMG_8615IMG_8616

Viime vuonna Sodom veti todella kovan keikan Steelfestissä varsin railakkaan yleisön edessä. Noh Swedenrockin keikka oli umpitylsä ja ennalta arvattavissa, ettei paljon tarvinnut odotella mitään erikoista settiä. Ehkä keikan hauskin osuus oli se, että Angelripper kompuroi selvinpäin lavamonitoreihin.

IMG_8658IMG_8673

Miasman entisen päätoimittajan Marttilan Jaakon suuresti fanittama Y&T on kuulunut Swedenrockin vakiokalustoon vuosia. Bändi on siinä mielenkiintoinen, että se on ollut todella suuri nimi valtameren tuolla puolen, toisin kuin täällä Euroopassa. Suomessa Y&T:n olemassa olosta tietää vain vannoituneet hård rock diggarit. Y&T on aina vetänyt Swedenrockissa varsin hyviä ja rentoja keikkoja, joissa on ollut mukana hyvä meininki ja hyvä biisit. Vaikka aikaisemmat keikat ovat olleet Swedenrockissa varsin maukkaita, jotenkin tuntui, että nyt puuttui se viimeinen potku soitosta ja esiintymisestä. Dave Meniketti on edelleen hyvissä voimissa ja varmasti Y&T tullaan uudestaan näkemään Sweduissa.

Necrophobic keikka Steelfestissä uuden vanhan murisijan Anders Strokirkin kanssa oli aika hakemista, sillä perhekonfliktien takia sivuun siirretty Tobias Sidegård oli lavalla aika maaninen tapaus. Strokirk on hieman tasapaksu ja ilmeetön keulahahmo Necrophobicissa, ja mies hakee omaa paikkaansa mikin takana, sillä Sidegårdin maanisuus puuttuu Strokirkilta tyystin.

IMG_8803

Emperor nähdään Tuskassa yhtenä pääesiintyjänä, joten odotukset black metal fanien keskuudessa ovat varsin korkealla.  Tänä vuonna yhtyeen maineikas In The Nightside Eclipse täyttää pyöreät 20 vuotta. Aikaa on vierähtänyt tovin siitä, kun gossit vetivät niittejä ja maskeja naamaan, sekä täyttivät true evil määritelmät. Näinä päivinä kaverukset näyttävät varsin yhteiskuntakelpoisilta perheenisiltä, jotka ovat laittaneet vanhan bändinsä kasaan alkuperäisellä rumpalilla ja soittavat muutaman festarikeikan. Norskit vetivät tämän black metallin virstanpylvään läpi varsin perusotteella ilman suurempia kommervenkkejä. Faustin paluu takaisin rumpujen taakse oli jengin mieleen. Miehen kannutus ei ole niin teknistä kuin Trymin. Se ei juuri haittaa, sillä Emperor nauttii fanaattista suosiota, kuten oli nähtävissä Swedenrockissa. Onhan tämä myös eräänlainen nostalgiapläjäys. Alue oli aivan tupaten täynnä, kun Nightside runnottiin läpi. Encorena kuultiin Ancient Queen, Inno A Satana ja lopuksi hieno tribuutti Quorthonille, jonka poismenosta on kulunut 10 vuotta, A Fine Day To Die.

IMG_8921IMG_8927IMG_8940IMG_9035

Emperorin jälkeen oli kiirehdittävä varsin kovaa vauhtia alueen toiseen päähän, kun vanhan liiton rässi veteraanit Flotsam And Jetsam veivasivat. Rehellisesti sanottuna Flotsin kärkilevyt ovat edelleen nämä uran alkupään kaksi ensimmäistä levyä, sillä sen jälkeen tulleet tekeleet ovat olleet vähemmän mairittelevia. Setti pääosin koostui kahden ensimmäisen levyn biiseistä ja joukkoon oli ripoteltu jokunen biisi eri levyiltä, joita on pitkin matkaan julkaistu. Eric AK:n ääni oli iskussa ja bändi oli myös tikissä. Ericiä hieman kaiherteli, kun Ted Nugent soitti viereisellä lavalla. Sinänsä hauska, sillä Flotsia taisi olla enemmän jengiä katsomassa kuin Dark Angelia.

IMG_9101IMG_9118

Asphyxin paluukeikan jälkeen miehistö on vaihtunut aika lailla. Bändin perustaja ja sielu Bob Bacghusin jättäytyminen pois bändistä oli aikamoinen isku. Siitä huolimatta tämä bändi Martin Van Drunin johdolla jaksaa jyystää edelleen tiukkaa vanhan liiton dödöä. Asphyx kuulostaa yhtä sadistiselta ja barbaarimaiselta kuin ennenkin, mutta kuitenkin Bagchuksen rumpalointia tuli ikävä, vaikka nykyinen kannuttelija hoiti homman mallikkaasti.

IMG_9165IMG_9245

Arch Enemyn ympärillä kävi kevään aikana melkoinen säpinä, kun Gossow hyppäsi sivuun ja tilalle tuli kanuukkimimmi Alissa White-Gluz The Agonistista. Kolmannen lavan kenttä oli tupaten täynnä, kun mielenkiinto uutta vokalistia kohtaan oli kova. Mimmi osoittautui lavalla melkoiseksi energiapakkaukseksi. Pienikokoinen mimmi viiletti menemään sellaista tahtia lavalla, että svenssoneilla oli täysi työ seurata Alisan riehuntaa. Soundit tuppasivat häviämään vokaalien osalta paikka paikoin, mutta bändi oli kovassa tikissä. Vokalistin vaihto on tehnyt hyvää Arch Enemylle. Luonnollisesti kuultiin uuttaa matskua tulevalta War Eternal levyltä ja tietenkin vanhat pakolliset kuten Ravenous. Tervetuloa Suomeen syksyllä.

IMG_9336IMG_9273

Näin Swedenrock 2014 on kahlattu läpi. Festari oli upea ja ensi vuonna jälleen uudestaan aivan varmasti.

Steelfest Open Air – 16.-17.5. 2014, Villatehdas, Hyvinkää

Jo parina vuotena kesän alun merkkinä toiminut Steelfest materialisoitui nyt kolmatta kertaa. Miasman edustajat pyörivät karkeloissa mukana ja katselivat, miltä meno maistui, näytti ja kuulosti.

 

Perjantai

–Seppo: Saavuin paikalle Baptismin aloittaessa. Sisälavan soundit olivat yllättävän hyvät, itse asiassa viimevuotiseen tilanteeseen verrattuna tason kohoaminen oli havaittavissa useammalla tuon ison hallin keikalla. Toki ovesta sisään astuessa kuulokuva oli lähinnä kaikuvaa kuminaa, mutta lähempänä lavaa korvatulppien kanssa kuulostellen tämäkin keikka siis jytisi oikein asiallisilla soundeilla. Ihmisiä oli paikalla hyvin jo näin varhaisessa vaiheessa. Bändin kappalevalinnat muodostivat toimivan kokonaisuuden, ja keikka tuntui olevan yllättävänkin nopeasti ohi. Hieman tunnelmassa oli tosin tietynlaista tasapainoilua sisäänpäinkääntyneen pohdiskelevuuden ja fetarikansan innostamisen välillä, kun Lord Sarcofagian ajoittain elehti ”kädet ilmaan” -tyylisesti. Myös valospottien levoton välke ja liikehdintä vaikutti paikoin hieman liian diskomaiselta Baptismin musiikin taustalle. Viimeisessä The Prayer -kappaleessa Hornasta ja Sotajumalasta tuttu Mynni liittyi porukkaan ja kävi lauleskelemassa biisin puhtaat vokalisoinnit.

Turkin Raven Woods soitti melko jykevällä ja teknisellä otteella. Tunnelmaa ja käänteitä sisältäneissä kappaleissa oli melko vahva death metal -painotus. Hieman haalealta meininki mielestäni kuitenkin vaikutti.

 

ravenwoodsRaven Woods

 

Hautakammiolta ehdin kuulla viimeisen kappaleen. Ihan reippaalta ja tyylikkään melodiselta mustalta metallilta kuulosti.

Maveth lanasi armotonta, synkeää death metaliaan vakuuttavasti. Tarkkaa soittoa, hemmetin väkevää (ja tarkoituksellisen monotonista) korinavokalisointia, ei lainkaan sooloja tai tunnelmallisia melodisia liidejä. Virvelirumpu paukkui karusti kuin peltipurkki. Lavan etureunassa kaksi isoa ristiä nurinpäin.

 

mavethMaveth

 

Ruotsinmaan Valkyrja oli hyvin pitkälti sellaista Watain-matkintaa kuin arvelinkin. Kovasti yrittivät rokata ja kiemurrella, mutta ei oikein iskenyt. Kitarasoundi oli myös jotenkin sekavasti suriseva.

Markus: – Valkyrja oli kyllä pettymys sinänsä. Levyllä ihan hienolta kuulostanut melodinen vinguttelu oli vaisua lavalla ja äänipuolella oli tosiaan toivomisen varaa.

Seppo: – Aura Noir, kyllä! Näin sitä pitää. Levyllä ehkä hieman kuivakalta kuulostanut bändi toimi lavalla kuin maksalaatikko. Pääjehu Apollyonin lisäksi ääntään pääsivät käyttämään myös kitaristit Aggressor ja Blasphemer. Tämä oli reippaasti rokkaavaa thrashia sopivan uhkaavalla mustalla taustahehkulla.

Markus: – Aura Noirin veto oli kyllä kivan agressiivista rähinää ja sai mukavan punkahtavia sävyjä välillä. Aiemmin en muutamaa biisiä enemmän ollut bändiin tutustunut, mutta live-esityksen perusteella täytyy ehdottomasti tutustua konklaaviin tarkemmin.

 

auranoirAura Noir

 

Seppo: – Nifelheimin aikaan sisälavan edustalla oli jo todella runsaasti populaa. Bändin soundi oli kirkas ja kenties liiankin diskanttivoittoinen. No, eipä tuolla niin väliä kun mm. Sodomizer ja Storm of the Reaper hyväilivät korvia. Itselläni ei tämä bändi ole ikinä kuulunut suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin, mutta ainakin yleinen fiilis näytti nousevan keikalla melkoisen korkealle.

Markus: – Nifelheim oli yksi eniten odottamistani keikoista, vaikka bändi ei ole koskaan ollut mikään oma ykkössuosikki. Minusta Nifelheimin diskanttivoittoinen soundi toimi yllättävän hyvin sisähallissa, missä muuten kaikki ääni tuntui puuroutuvan herkästi. Keikka oli aivan helvetin hyvä. Hellbutcher johti lavashowta ja hyppeli pitkin lavaa kuin klonkku ikään. Speedmetaliin taipuva black / thrash rytinä sai yleisön mukaan ja tunnelman kattoon välittömästi. Ehdottomasti paras keikka tämän vuoden Steelfestissä.

 

nifelheim2Nifelheim

 

Seppo: – Australian pojat Deströyer 666 kohkasivat menemään reippaasti. Kummallista kyllä, yhtään kappaletta ei tainnut tulla viimeisimmältä Defiance-levyltä. No, soitetuissa biiseissä sinänsä ei paljon valittamista ollut. Myös Slayer-cover Black Magic lämmitti viilenevässä illassa. Pisteenä öön päälle vielä Satanic Speed Metal.

Inquisition sai kunnian päättää illan. Yhtenäisenä massana velloneet ja tempoilleet kappaleet vapauttivat kyllä osan siitä kosmisesta potentiaalista, mitä tämän kaksikon musiikki pitää sisällään. Hieman kuivuutta meiningissä tosin oli, eli toinen kitaristi tai kosketinsoittaja olisi kenties ollut hyödyllinen, jotta tietyt yksityiskohdat olisivat nostaneet biisien nousuja ja laskuja tarkemmin esille. Mutta kahden miehen bändi on kahden miehen bändi, pisteet tinkimättömästä otteesta ja tiiviistä tuunnelmasta. Baptismin kohdalla märisin valaistuksesta. Nyt valot toimivat mainiosti: sininen ja violetti hämy vahvisti Inquisitionin toismaailmallista auraa.

Markus: – Illan kruunannut Inquisition vyörytti kosmista saatanallista sanomaa erinomaisella tunteella. Lavaesiintyminen ei luonnollisesti kahden miehen bändillä ole kummoista, mutta se ei Inquisitionin kohdalla haitannut mitään. Tunnelmaan ja musiikkiin pystyi keskittämään kaiken huomionsa. Erinomainen esitys.

 

inquisitionInquisition

 

Lauantai

Seppo: – Oma kakkospäiväni alkoi Archgoatilla ja hyvin alkoikin. Heti alkuun Lord of the Void puhdisti pöydän kaikestä ylimääräisestä hifistelystä ja lässyttämisestä. Mitäs muuta… Goddess of the Abyss of the Graves ja Goat and the Moon kuultiin myös. Todella varma ja yhtenäinen esitys. Hienosti jyrisevä soundi, jossa myös rujoista kitarariffeistä sai hyvin selvää. Tällä bändillähän on periaatteessa kaksi vaihdetta, eli armottomasti takova ja pahaenteisti keinuva hitaampi asetus, mutta näiden oikeanlaisella balanssilla saadaan aikaiseksi todella alkuvoimaista jälkeä, jossa on mukana jotain black metalille hyvin olennaista. Kellon kumahdukset ja urkujen tuuttaukset täydensivät kappaleiden kulkua mukavasti [edit. Nämä eivät tulleet nauhalta, kuten aikaisemmin kirjoitin, vaan ne olivat piilossa pysytelleen kosketinsoittajan käsialaa].

Markus: – Goatmoon veti taas perinteiseen tapaansa oikein nohevan setin. Raakaa black metalia, ärjyntää ja hoilausta. Vielä ei ainakaan toistaiseksi mitään kohua saatu aikaan vaikka muutaman biisin kohdalla yleisössä heilattiinkin aika innokkaasti. Aurinko porotti keikan ajan täydeltä taivaalta suoraan lavalle. Se ei tosin menoa eikä tunnelmaa haitannut vaikka laulaja taisikin tuumata jossain välissä, että onpa kuuma.

 

gaotmoonGoatmoon

 

Markus: –Mustan Kuun Lapset oli ilmeisesti aika odotettu esiintyjä mitä nyt ihmisten kanssa jutustelin ja odottelin sitä itsekin tavallaan, sillä viimeisin kontakti bändiin omalla kohdalla oli Prologi -ep vuodelta 98. Valitettavasti meno oli hieman kauhtunutta vaikka heti alkuun tulikin ko. ep:ltä klassikkomateriaalia. Miesten lavaesiintyminen ei oikein mätsännyt musiikin kanssa ja muutenkin tuli sellainen olo, että mieluummin soittaisivat jotain aivan muuta. Keikka kuitenkin piti yleisön fiiliksissä, mikä on aina hieno asia.

 

mklMustan Kuun Lapset

 

Seppo: – Urfaust toimi yllättävänkin hyvin auringonpaisteessa ulkolavalla. Sekä rumpalin että kitaristi-vokalistin toiminta oli skarpin oloista, jos moista sanaa tässä yhteydessä voi käyttää. Suriseva kitara ja letkeästi rullanneet rumpukompit kuulostivat tyylikkään hypnoottisilta ja vokalisti eläytyi kärsivän näköisenä kaihoisan jollotukseen ja kärinän täyteisiin kappaleisiin. Setti alkoi tuttuun tapaan ensimmäisen kokopitkän levyn ensimmäisellä biisillä Die Kalte Teufelfaust. Eräs yllätysmomentti oli vieraileva punakaapuinen vokalisti yhden kappaleen aikana.

 

urfaustUrfaust

 

Desolate Shrine synkensi ja vakavoitti tunnelmaa isolla kauhalla. Bändillä on kaksi vokalistia: toinen on tuttu The Crescentin mikrofonin ääreltä ja toinen Lie in Ruinsin mörisijänä. Hyvin näiden miekkosten erilaiset korinat ja ärinät toisiaan täydensivätkin. Vahvasti doom-painotteisessa tunnelmallisessa death metalissa oli kyllä moni asia kohdallaan. Ehkä tuossa paikassa ja tilanteessa en päässyt uppoutumaan niin syvälle musiikin maailmoihin kuin biisien laatu olisi mahdollistanut. Kenties soundit olivat hieman vaisut? Tälle bändille annan vielä jatkossa mahdollisuuden vakuuttaa levyltä tai livenä. Rennommin svengaavissa osuuksissa meininki oikeastaan toimi jopa paremmin kuin hitaassa matelussa. Yhdestä kappaleesta tuli mieleen Motörheadin Orgasmatron, mikä on ehdottomasti plussa.

Norjan Aeternus vyörytti mielenkiintoista yhdistelmäänsä, jossa täsmällisen raju death metal kohtasi kylmän black metalin ja ajoittain haikean folkin sävyt. Ainoa alkuperäisjäsen Ares mörisi voimallisesti.

Markus: – Aeternus oli ehdottomasti yksi lauantain parhaista. Jyräävän kylmää murjontaa, mutta silti tarpeeksi melodista pitääkseen kiinnostuksen yllä yleisössä alusta loppuun. Keikka toimi ulkolavalla erinomaisesti paikan paremman akustiikan ansiosta.

 

aeternusAeternus

 

Seppo: – Necrophobic oli sitten vaihteeksi ruotsalaista meloblackia, jossa Dissection-vertaukset nousevat mieleen väistämättä. Hyvin bändi sinänsä veti, vaikka kitarat kuulostivat mielestäni hieman turhan epäselvältä puurolta. Lisäksi jotkin soolot olivat hieman imeliä, kuin jostain hard rock -balladista repäistyjä. Vokalistin ääni oli kyllä asiallisen raaka. Necrophobic siis voitti kokonaisuutena edellisen päivän Valkyrijan, joka edustaa pitkälti samaa tyylisuutaa.

Markus: – Jostain syystä Necrophobic ei toiminut tällä kertaa yhtään. Vastikään vaihtunut laulaja, joka on bändissä vaikuttanut aiemmin vuosina 92-94, ei jostain syystä ilveilyllään vakuuttanut sitten millään. Keikka jäi vaisuksi. Harmi, sillä levyltä bändiä kuuntelee mielellään edelleen.

 

necrophobicNecrophobic

 

Seppo: – Puolan veteraanit, Vader, olivat kova tapaus. Melko samanlaista perusvarmaa ja mukaansatempaavaa jyräähän tuo oli kuin levylläkin. Esimerkiksi debyyttilevyn armoton Decapitated Saints potki hyvin, eivätkä myöskään maltillisemmin jytisevät vedot saaneet festarikansaa haukottelemaan.

Markus: – Vader veti kyllä yllätyskovan keikan. Ensimmäistä kertaa todistin näitä hemmoja livenä ja voin sanoa, että toimii. Liekkö perusveto Vaderin keikoilla, mutta loppuun nauhalta soitettu Imperial March sai hymyn huulille.

 

vaderVader

 

Seppo: – Illan päätteeksi sitten Primordial. Ei ollut paras näkemäni keikka näiltä irkuilta, mutta ihan väkevää suorittamista kuitenkin. No Grave Deep Enough on kyllä mainio keikan aloitusbiisi. Toisena heilahti ilmoille Gods to the Godless, mainiota. Loppusetti mentiin myös tutuissa merkeissä ja Empire Fallsiin lopeteltiin. Tällä kertaa eivät muuten soittaneet Heathen Tribesiä eivätkä Gallows Hymniä.

 

primordialPrimordial

 

– Festivaali myytiin viime hetkillä loppuun. Erityisen ahdasta ei kuitenkaan ollut ja jonotusajat esimerkiksi olutta hakiessa pysyivät melko lyhyinä. Juomavalikoima ansaitsee kiitoksen, sillä tarjolla oli myös siedettävään hintaan kohtalaisen laadukasta ipa-olutta ja tummaa lageria. Sen sijaan vesipisteiden hommaamisessa oli tullut jotain ongelmaa, ja niinpä kaiken juomaveden joutui alueella ostamaan pullotettuna. Ruokavalikoima oli tämän kokoiselle tapahtumalle varsin monipuolinen. Erityisesti nachot ja burrito, joissa oli mukana tuoretta käsin tehtyä salsaa, maistuivat itselleni. Hieman närää joissakin herätti se, että ulkona anniskelualueesta oli rajattu lavan edusta kokonaan pois.

Sää oli perjantaina raikkaan viileä ja lauantaina lempeästi kesää enteilevä – ja nyt kirjoitushetkellä onkin helvetillinen helle pelmahtanut yllemme. Joka tapauksessa, kiitos tästäkin kerrasta, Steelfest! Hyvää jatkoa, toivottavasti näemme uudelleen.

Teksti: Seppo Rautio, Markus Mähönen
Kuvat: Markus Mähönen

Metal All Stars – Hartwall Areena 6.4.2014

”Olipas kokemus” voidaan heti aluksi todeta, kun Metal All Stars on nyt takapäin. Noh, alun perin suuria ja nimekkäitä metallilegendoja ja musiikoita mainostettiin saapuvan tapahtumaan, kuten Rob Halford, Phil Anselmo, Cronos, Vince Neil, Tom Aray jne. Vähitellen luvatut nimet alkoivat tippua pois ja syyksi ilmoitettiin jos jonkinlaisia syitä, kuten vedottiin erilaisiin sopimusrikkomuksiin, sairastumisiin. Kun kiertue oli alkanut, Nick Menza ehti ilmoittaa, ettei ole mukana, Venomin keulahahmoa Cronosta ei näkynyt, sillä mies oli ”sairas”. Lisäksi monien odottamaa Vince Neiliä ei näkynyt. Noh, ollakseen realistinen, olisi ollut suhteellisen surrealistinen ajatus, että kaikki olisivat mahtuneet samaan venäläiseen bussiin, joka starttasi hotellin edestä sunnuntai-iltapäivänä kohti Hartwallia. Etukäteen osasin odottaa ja pelätä pahinta, että halli tulee kumisemaan tyhjyyttään. Olihan lippuja villien huhujen mukaan myyty 2000 kpl, eikä kiertueella olevat hevistarat olleet ihan niin tyytyväisiä järjestelyihin, sillä tilanteet vaihtelivat liian nopeasti.

Kun entisen Manowar-kepittäjän Ross The Bossin johtama Death Dealers saapasteli lavalle, areenalla oli ehtinyt valua reippaasti alle sata ihmistä. Tilanne näytti suorastaan hävettävän kauhealta. Onhan lämmittelybändin rooli yleensä suhteellisen ankea, mutta tämä näytti täyttävän lähes tulkoon Spinal Tapin merkit. Death Dealer veti varsin mallikkaan oloista vanhan liiton US power speed metalia. Keulilla lauluja hoitava Cagen vokalisti Sean Peck on varsin kovan luokan kepittäjä, jonka ulkoinen habitus muistuttaa yhä enemmissä määrin Rob Halfordia. Death Dealer tuuttasi menemään abouttirallaa 30 minuuttia ja lopuksi vedettiin Manowarin Hail And Kill.

IMG_4877

IMG_4849

Kun Death Dealer oli saatu onnistuneesti pois lavalta, alkoinen sitten illan jukebox-show. Ensimmäisenä lavalle hyppäsi Kobra Paige, joka heitti neljä biisiä. Setti aloitettiin Manowarin Kings Of Metalilla, jatkettiin Fear Of The Darkilla ja koko setti lopetettiin Symphony Of Destructionilla. Välissä neiti esitti yhden oman kappaleen.

IMG_4930

Pikahälytyksen saanut Joe Lynn Turner oli suorastaan tylsä. Taustabändikään ei ollut saanut kunnon mahdollisuutta treenata biisejä kunnolla, joten esitetyt klassikot kuten Smoke On The Water, Highway Star, I Surrender ja Diolle omistettu biisi Long Live Rock’N’Roll, eivät saaneet kunnon potkua missään vaiheessa.

IMG_5068

Shadows Fallin laulajan oma esitys ei lähtenyt kunnolla lentoon. Osa setistä koostui oman yhtyeen biiseistä ja lopuksi tuli Raining Blood, joka vedettiin yhdessä Max Cavaleran kanssa.

IMG_5009

Oikeastaan homma sai kunnolla potkua vasta, kun vanha kunnon Udo nykyisen U.D.O bändin kitaristin, Kasperi Heikkisen, kanssa tykittivät oikein kunnolla kasarikauden Udo ja Accept biisejä. Neljän biisin setti aloitettiin Animal Housella ja heti perään Metal Heart, Balls To The Wall ja lopuksi Fast As A Shark. Ko. päivä sattui olemaan myös Udon syntymäpäivä, kun saksa hevi-ikoni täytti 62 vuotta. Tämän vuoksi lavalle oli järjestetty pientä hauskuutusta, kun Udolle tuotiin kakku ja samalla raahattiin isompi boksi, josta ponkaisi kitaristi kalsariasusteissa ja ravasi tovin ympäri lavaa. Udolla tuntui olevan hauskaa, kun viimeisen piisin aikana pariin otteeseen paukutteli kaverin stringejä.

IMG_5110

Max Cavalera laahusteli seuraavaksi heittämään neljän biisin sikermän. Mies on hieman turvahtanut sitten viime kerrasta kun olen miestä viimeksi todistanut lavalla. Noh, se ei ole ainakaan latistanut Maxin old school -meininkiä, sillä rotsi oli täynnä hakaneuloilla kiinnitettyjä pätsejä. Tässä vaiheessa iltaa muodostui ensimmäinen pitti ja samalla illan ainoa. Setti koostui puoliksi Soulflyn ja puoliksi Sepulturan biiseistä.

IMG_5161

Anthraxin Joey Belladonna oli illan viimeinen esiintyjä. Mies veti varsin pirteän oloisen rupeaman. Settilista ei ollut mitenkään yllättävä; perinteiset Anthrax viisut Madhouse ja Medusa ja lisäksi pari coveria AC/DC:n TNT ja lopuksi Diolle omistettu biisi Man On The Silver Mountain. Belladonna oli hyvässä iskussa koko keikan ja oli hauska seurata, miten Anthraxin nykyinen kitaristi Joe Donais hoiti hommansa.

IMG_5212

 

Lopuksi lavalle saapasteli Zakk Wylde jonka setti alkoi tyypillisellä machokitaraelvistelyllä. Tämä suotakoon Wyldelle, sillä mieshän tunnetaan kitarataitojensa esittelystä. Miehen setti koostui kaiken kaikkiaan viidestä biisistä. Ei ollut mikään yllätys, että setti rykäistiin käyntiin Black Sabbathin kappaleella Into The Void. Settiä jatkettiin Sabbathin biiseillä Fairies Wear Boots ja N.I.B. Väliin mahtui jopa yksi Black Label Societyn biisi Stillborn, jota kukaan ei edes huomannut. Wylde hoiti hommansa mallikkaasti.

IMG_5241

Lopuksi oli oletettavasti tarkoitus heittää jokin kappale, jossa kaikki artistit olisivat olleet
edustettuina. Belladonna ehti jo kiivetä rumpupallilla istumaan, kunnes miehelle vinkattiin, että tulehan pois sieltä ja tekemään pakolliset kummarrukset ja lähdetään pois.

On mielenkiintoista, miten Metal All Stars tulee jatkumaan. Ainakin puitteet olivat tällä kertaan liian isot, sillä parituhatta päätä Hartwallilla näytti todella ankealta. Onko loppujen lopuksi mieltä tuoda moista pakettia paikalle jos kerran suosio on noin surkeaa ?

IMG_5279

 Teksti & kuvat: Arto Lehtinen

FM2000 – Lutakko, Jyväskylä 22.3.2014

Kaksi sanaa. Sekoilu-thrashin ytimessä. Toimittaja eksyi viikonloppuna ystävän syntymäpäiväjuhlista jatkoille Lutakkoon. Illan viihdyttäjänä toimi pieksämäkeläinen vuonna 1999 perustettu vaihtoehtoista thrashia/metallia veivaava FM2000. Lämppärinä toimi bändin oma nukketeatteri, joka oli varsin hauskasti toteutettu ja sopikin mainiosti yhtyeen hieman kieliposkella runnovaan sekoilumenoon.

IMG_3447

Keikka oli todella positiivinen yllätys. Harvoin jos koskaan näkee niin paljon energiaa lavalla setin alusta loppuun sakkaan. Tunnelma välittyi myös yleisöön ja moshausta riitti takariviin saakka. Välillä yleisössä mentiin letkajenkkaa ja huudettiin mukana biiseissä, joskin suurimmalle osalle katsojista bändi oli selvästikin ennestään tuttu. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan vähemmän yhtyettä kuunnelleita yhtään, ainakin allekirjoittanut oli fiiliksessä mukana.

IMG_3260

FM2000:n musiikki yhdistelee raskasta ja nopeatempoista thrash-sekoilua, kevyempää metallia, sekä hieman punkahtavampaa menoa ja etnisiä elementtejä. Kaikinpuolin meininki oli hyvin viihdyttävää ja humpahtavat kohdat biiseissä eivät tuntuteen väkinäisiltä vaan saivat kyllä hymyn huulille.

IMG_3421

Miksaus oli aikalailla nappiin osunut ja kaikki erottui laulua myöten selkeästi. Mieleen jäi erityisesti uudelta levyltä lohkaistut Jack ja Rautatie, joissa energiaa ja tunnelmaa riitti todella hyvin. Keikka oli erinomainen ja täytyy todeta, että FM2000 on todellakin livebändi. Uusi levy kannattaa tarkastaa jos homma kuulostaa omaan korvaan sopivalta, mutta keikalla yhtyeen musiikki nousee tuhanteen potenssiin.

Teksti: Markus Mähönen
Kuvat: Jussi Häkkinen