Kategoria: Levyarviot

Jeff Wagner: Peter Steele (Like, 2016)

peter_steele

Jos vanhemmilleni The Beatles oli se ehdottomasti paras bändi maailmassa, jonka pariin voi aina palata ja joka aina kuulostaa hyvältä, minulle se on Type O Negative… ja toki Carnivore myös. Jeff Wagnerin kirja Peter Steelestä (1962–2010) kiinnosti siis ihan lähtökohtaisesti minua, vaikka koko projekti tuntui olevan vastatuulessa alusta alkaen. Muut bändiläiset ja myöhemmin vainajan sukulaisetkin jättäytyivät pois koko projektista, vaikka heiltä jonkun verran kommentteja onkin mukana. Kustantaja oli jotenkin epäilyttävä, sillä teosta ei tuntunut saavan järkihintaan tilattua mistään alkuperäiskielisenä. Onneksi virallinen suomenkielinen käännös tuli lopulta markkinoille tänä vuonna.

Kyllähän opus ohkaiseksi anniltaan jää, mutta toisaalta haastatteluita on saatu mukavasti Carnivoressa soittaneilta muilta kavereilta. Mielenkiintoisinta antia ovatkin Falloutin ja Carnivoren aikakaudet sekä totta kai Type O:n alkutaival, mutta bändin myöhemmät ajat olivat kyllä aika hyvin tiedossani jo ennen kirjan lukemistakin. Kirjan ansioksi voidaan laskea jonkinlaisen kokonaiskuvan luominen Peteristä, mutta esimerkiksi Type O Negativen tuotannosta jää kaikenlaista kiinnostavaa sälää käsittelemättä paljonkin.

Kirja on niin sanotusti masentavaa luettavaa, eli menestyksen kasvaessa Steelen henkilökohtainen elämä luisuu ihan kunnon ränniin. Toiset huomioiva ihminen on totta kai tykätty ja arvostettu, mutta tämähän johtaa helposti hyväksikäyttöön ja kompromisseihin. Musiikillisestikin menestyksen huomasi negatiivisessa mielessä, vaikka Type O minusta kaikkein kaupallisimmillaankin sai aikaiseksi huolella kasattuja albumikokonaisuuksia. Silti, en voi olla miettimättä, kuinka vielä paljon kovempi musiikin suurmies Steelestä olisi kuoriutunut, jos ei olisi osin vastoin omaa tahtoaan jättänyt päivätöitä 1990-luvun puolivälissä. Kaveri oli varsinainen kärsivän taiteilijan arkkityyppi, suorastaan kliseinen sellainen, joka sai ahdistuksestaan työstettyä suoranaisia timantteja.

Jos myöhempi ura nyt meni vähän kaupallisemmassa hengessä, viimeiseksi jääneen Dead Again -albumin myötä Steelen elämässä tapahtui jonkinlainen orastava uusi, äärimmäisempi alku katolisen uskoon kilahtaneena. Samaan aikaan brutaalia Carnivorea uudelleen lämmitellyt ja toisaalta aborttia kiivaasti vastustava jumalan mies alkoi olla taas sopivalla kahjo ja ehdoton! Tältä pohjalta tuleva tuotanto olisi voinut olla vähintäänkin mielenkiintoisen kuuloista.

No, sitten tulikin noutaja. Paljon oli aikanaan netti pullollaan asiaa siitä, mikä oli miehen kuolinsyy, kenen vika se oli jne. Kirja tarjosi tästä aiheesta minulle yllättäen täysin uutta ja kiinnostavaa tietoa. En spoilaa sitä kuitenkaan tässä. En suosittele kirjaa mitenkään varauksetta, mutta kiinnostavaakin sisältöä oli. Toivottavasti Type O Negativen hengissä olevilta jäseniltä itseltään saadaan vielä jossain vaiheessa lypsettyä virallisempi ja kattavampi niteellinen tarinaa.

Jaakko Marttila

Ordinance – Relinquishment

Ordinance, Relinquishment
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Ahdistuksen Aihio Productions

 

Sain Ordinancen debyyttialbumin digitaalisessa formaatissa joskus loppukesästä 2014. Syksyisissä tunnelmissa kuunneltuna Relinquishment oli samaan aikaan sekä helppo että hankala tapaus.

Goatess – Purgatory Under New Management

564956
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

 

Basso pörisee ja parta tärisee! Siinä lyhyesti fiilikset ruotsalaisen Goatessin uudesta kakkosalbumista. Vuonna 2009 perustettu yhtye julkaisi erinomaisen debyyttinsä kolmisen vuotta sitten ja uutukainen parantaa entisestään yhtyeen sopivan psykedelian huuruista pärinää. Yhtyeessä vaikuttaa lauluhommissa myös suomalaisesta Lord Vicarista tuttu Christian Linderson.

Cosmic Church – Vigilia [MCD]

Cosmic Church (kansitaide)
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Kuunpalvelus

 

Tamperelainen Cosmic Church on reilun vuosikymmenen mittaisen olemassaolonsa aikana saattanut olemattomuudesta olevaksi toistakymmentä julkaisua, joihin kuuluu myös kaksi täyspitkää levytystä (Absoluutin lävistämä, 2010 ja Ylistys, 2013). Cosmic Churchin yhden ja ainoan jäsenen, Luxixul Sumering Auterin tahti ei kuitenkaan osoita merkkejä hiipumisesta, sillä viimeisimmän pitkäsoiton jälkeen on ilmestynyt jo kolme lyhytjulkaisua, joista yksi on vuonna 2015 ilmestynyt Vigilia.

Vigilia antaa oman olemuksensa näkyä jo levyn kansitaiteessa. Pylväin petäjäisin rajatussa pyhäkössä kirkkaanpunaiseen kaapuun sonnustautunut vaeltaja on vain kasvoton haamu, jonka väistämättömänä kohtalona on kadota, sulautua ja tulla itseään suuremman osaksi.

Samanlaista korkeampaa katsantoa ja laajempia sfäärejä tavoittelevaa ilmavuutta on myös Luxixul Sumering Auterin sävellyksissä. Mustan metallinen ydin leimuaa punahehkuisena, mutta samalla levyn kappaleilla on taipumus kohota sellaisiin korkeuksiin, että kysymys genrestä on lopulta täydellisen yhdentekevä. Aivan yhtä merkityksetöntä olisi alkaa verrata Cosmic Churchia menneisiin ja nykyisiin tekijöihin, olkoonkin niin, että vokaalityylistä ja musiikin yleisestä hypnoottisuudesta voisi poimia muutaman yhdistävän tekijän yhteen J. R. R. Tolkienilta nimensä lainanneeseen menneisyyden suuruuteen.

Levyn neljä kappaletta, joista yhdelläkään ei ole mitään järjestysnumeroa kummempaa nimeä, ovat ansainneet osansa kokonaisuudessa, jonka pituus kääntyy muotoon 666 hyvin yksinkertaisella matemaattisella operaatiolla. En tiedä, onko levyn pituus puhdas sattuma vai suunniteltu juttu, mutta kieltämättä tuo jo hieman käytössä kulunut Pedon luku onnistuu tavoittamaan jotain merkityksellistä Vigiliasta, jonka kappaleissa Perkeleen uhmakas raivo, pettymykset ja surut sulautuvat yhdeksi dynaamiseksi kokonaisuudeksi.

Vigilia on kaikin tavoin vaikuttava julkaisu, joka samalla nostaa odotukset Cosmic Churchin seuraavan täyspitkän suhteen melkoisen korkealle. Bändiin ensimmäistä kertaa tutustuville se on ihanteellinen lähtökohta, sillä reilun puolen tunnin annoksen sisäistää huomattavasti helpommin kuin esimerkiksi toiselle tunnille venähtävän Ylistyksen.

Harri Linnera