Kategoria: Levyarviot

Sammas’ Equinox / Emanating Void – Temples of Ice 7″EP

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana saatellut maailmalle demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on sittemmin julkaissut uudelleen Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevyllä (2019).

Emanating Void omaa sekin varsin lyhyen historian, jonka aikana siltä on ilmestynyt kutakuinkin albumimittainen eponyymi demonauha (2018). Näistä kahdesta melko lailla alamaailmaisesta ja varjoisesta aktista Emanating Void on vielä askeleen tai parin verran syvemmällä varjoissa, sillä bändistä ei löydy oikein mitään taustatietoa. Sammas’ Equinoxilla on sentään verrattain helposti selvitettävä kokoonpano, vaikkei bändi noin muuten mustanmetallisen tapahtumisen pintakuohuissa uiskentelekaan.    

Levyn A-puolelta löytyy Sammas’ Equinoxin Glaciers in the Somber Night. Lähes seitsemän minuutin mittainen kappale on raaka ja julma mutta samalla melkoisen tarttuva. Väkevä. Tavallaan Glaciers in the Somber Night on hyvin lähellä koulukirjaesimerkkiä pohjoismaisesta mustasta metallista, mutta siitä huolimatta tuntuu hankalalta nimetä mitään tiettyjä vaikutteita.

Noin kolmen ja puolen minuutin jälkeen kappale muuttaa muotoaan ambientin ja dronen suuntaan, mikä ei ole Sammas’ Equinoxille mitenkään tavatonta. Lopputulos on joka tapauksessa loistava. Bändi maalailee soonista kuvaa jäisistä maisemista hieman samaan tapaan kuin Mick Harris levyllään Like a Slow River, olkoonkin, että Sammas’ Equinoxin esiin loihtimat maisemat eivät ole välttämättä tältä planeetalta ja että ilmaisu on huomattavasti tapahtumarikkaampaa kuin mainitulla brittiläisellä gentlemannilla.

Levyn B-puolelta löytyy Emanating Voidin Crystallized in Superiority. Hieman alle kuusiminuuttinen kappale on vimmainen ja kolkko. Kylmä. Päällimmäisenä mieleen tulee kotimainen Warloghe, mutta hieman tempoa laskiessaan Emanating Void tuntuu löytävän samanlaisen likaisen pulssin ja grooven, joka teki demoaikojen Gravelandista niin nautittavaa. A-puolelta löytyvän maanmiehensä lailla Emanating Void onnistuu loihtimaan esiin kuvia tuonpuoleisesta tai ainakin kaukaisesta, jäisestä todellisuudesta, vaikka bändi nojaakin pelkästään metalliseen ilmaisuun.

Temples of Ice on todella linjakas pienjulkaisu, jolla kaikki kansitaiteesta alkaen muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Näin ollen mitään varsinaista voittajaa ei ole mielekästä valita levyn kahdesta bändistä. Sammas’ Equinox ja Emanating Void lähestyvät seiskatuuman teemaa hieman erilaisilla tulokulmilla, mutta vahvasti toisiaan täydentäen. Tästä kehkeytyy se kiitettävän arvoinen kokonaisuus, joka Temples of Ice todellakin on.

Harri Linnera

Pantheon of Blood – Voices Rooted in Blood

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Signal Rex

Pantheon of Blood on operoinut vaihtelevilla kokoonpanoilla reilun vuosikymmenen. Tänä aikana se on saatellut maailmalle puolenkymmentä pienjulkaisua, joiden sisältämistä kappaleista suurin osa on päätynyt käsillä olevalle kokoelmalevylle Henri Sorvalin uudelleen masteroimina. Ainoastaan vuonna 2013 julkaistun Tetrasomia-EP:n kappaleet loistavat täydellisellä poissaolollaan. Mukana on kuitenkin yksi aiemmin julkaisematon kappale, The Pagan Light, vuodelta 2016.

Kymmenen kappaletta sisältävä ja pikkaisen päälle neljänkymmenen minuutin keston omaava Voices Rooted in Blood menee ainakin hieman mahduttaen kansallisromanttisen ja esoteerisesti inspiroituneen mustan metallin kategoriaan. Pantheon of Bloodin musiikillinen paletti on kuitenkin laaja ja vaihteleva. Levyn alkupuolen kappaleillaan bändi ilmentää suhteellisen selkeästi alkukantaista ja raakalaismaista Suomi-BM-saundia, mutta sen jälkeen mukaan tulee vaikutteita perinteisestä hevistä sekä kokeellisempia sävyjä. Tavallaan voisi sanoa, että vaikutteiden suhteen liikutaan Satanic Warmasterista Ved Buens Endeen ulottuvalla akselilla, jonka laitamilta on tarttunut mukaan myös joitakin hankalammin tunnistettavia inspiraationlähteitä.

Edellä sanotun pohjalta voisi helpostikin ajatella, että Voices Rooted in Blood muodostaa melkoisen sillisalaatin. Todellisuudessa levy toimii kokonaisuutena, alusta loppuun saakka kuunneltuna, yllättävänkin hyvin. Punainen lanka säilyy kirkkaana, vaikka musiikillinen tekstuuri muuttaakin muotoaan. Kronologisesti vanhimmista uusimpaan koostettu julkaisu antaa myös vahvan näytön siitä, että Pantheon of Blood on alusta saakka ollut matkalla oikeaan suuntaan, sillä kappalemateriaali kehkeytyy hyvästä kohti erinomaista. Levyn loppupuolelta löytyvä Ma-Kâram on suorastaan häikäisevä veisu.

Voices Rooted in Blood summaa tyylikkäästi yksiin kansiin Pantheon of Bloodin ensimmäisen vuosikymmenen. Toivottavasti seuraavaksi kuullaan veren ääniä bändin ensimmäisen albumin muodossa. Sitä odotellessa.    

Harri Linnera

Orthodoxy – Novus Lux Dominus

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Orthodoxy laitettiin alulleen Espanjassa joskus viime vuosikymmenen puolella ja sen ensimmäinen sooninen emanaatio tuli julki Shaarimoth nimeä kantavan demonauhan muodossa vuonna 2015. Melkoisen visusti varjoissa pysyttelevästä ryhmästä löytyy niukalti tietoa, mutta ilmeisesti bändin kokoonpanon muodostavat muun muassa Profundis Tenebrarumin, Whoredomin ja Domainsin riveissä vaikuttavat musikantit. Näistä viimeisenä mainitulle löytyy vahvistus levy-yhtiön saatetekstistä. Domainsin esikoisalbumi Sinister Ceremonies ilmestyi samaten The Sinister Flamen kautta vuonna 2014.

Novus Lux Dominus rakentuu alkusoitosta, muutamasta välisoitosta ja kuudesta varsinaisesta kappaleesta, joiden yhteispituus on melko lailla ihanteellinen reilu neljäkymmentäkaksi minuuttia.

Jonkinlaiseen kategoriaan asemoituna Orthodoxyn ensimmäisen pitkäsoiton voisi sanoa olevan melko puhdasoppinen ns. pimeän death metalin edustaja. Sen vahvuus ei ole hienlöyhkäisessä musiikillisessa suorittamisessa, jota kannattajakunnassaan taivastellaan F-sana kuolaa valuvilla huulilla, vaan monumentaalisessa raskaudessa sekä ala- ja toismaailmaisessa tunnelmassa. Espanjalaiskvartetin musiikki ei kuitenkaan latistu synkeänpulskeaksi taustapörinäksi, sillä kappaleissa on koukkua, kiinnostavia yksityiskohtia ja tarttuvuutta. Maininnan ansaitsee myös levyn saundimaailma, jossa on saavutettu tyylikäs tasapaino raskauden ja erottelevuuden välillä, varsinkin Nosferatvmin bassottelu hyväilee korvaa.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Novus Lux Dominus on saumaton kokonaisuus, jonka painajaismaiset välisoitot takovat entistäkin tiukemmin yhteen. Tämän vuoksi yksittäisten kappaleiden erottelu on väistämättäkin jonkinasteista väkivaltaa, mutta jos jotakin täytyy poimia, niin olkoon se Flame of Primordial Essence. Petomaista mutta harkittua raivoa, tervanmustaa pimeyttä, alamaailmaista messuamista ja erinomaisen vahva mielleyhtymä kulta-aikojen Morbid Angeliin, kuitenkin niin, että Orthodoxy pyyhkii pöytää menneisyyden mestarilla. Siitä on jo kohta pari vuosikymmentä, kun Sairas Enkeli viimeksi ylsi tämän tasoisiin suorituksiin.

Orthodoxyn esikoisalbumi ei jätä kauheasti sijaa arvailuille, eikä varsinkaan anna aihetta moitteille. Novus Lux Dominus on omassa tyylilajissaan sillä tavalla onnistunut teos, että bändi kaivertaa saman tien nimensä death metalin kunniatauluun, Incantationin, Immolationin ja jo kertaalleen mainitun Morbid Angelin kunnianarvoiseen seuraan. Jos edellä mainitut ryhmät ovat menneillä tai tuoreemmilla teoksillaan soitelleet oikeita kieliä sielussa, niin ei ole mitään syytä jättää Orthodoxyn ensimmäistä täyspitkää kuuntelematta.

Harri Linnera

Perkele / Ironbird – Pohjola

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions

Perkeleen ja sen jatkumon Ironbirdin – jonka nimi pitäisi oikeaoppisesti kirjoittaa kapiteeleilla – yhteislevy Pohjola kokoaa yksiin kansiin bändien pakanametallia reilun parinkymmenen vuoden ajalta. Ensin mainittu bändi ehti noin kuuden vuoden olemassaolonsa aikana kokeilla siipiään myös goottirockin parissa, mutta kyseiseen genreen sijoittuvaa materiaalia ei ole tällä levyllä mukana.

Levyn aloittaa Perkele vuonna 1995 julkaistulla demollaan, joka kantaa samaa nimeä kuin käsillä oleva yhteislevy. Neljä kappaletta sisältävä nauha on ollut omanlaisensa tienraivaaja 90-luvun puolivälin Suomessa, jossa pakanallisesta menneisyydestä ja kansanmusiikista omaksutut vaikutteet vasta odottivat valtavirtaistumistaan. Perkeleen ja monien uudempien tulokkaiden erona on myös se, että ensin mainittu ei ole samalla tavalla velkaa ruotsalaiselle Bathorylle kuin nämä jälkimmäiset. Mahtipontisen raskassoutuisuuden sijaan Perkeleen kappaleet rokkaavat ja svengaavat.

Ironbirdin 90-luvun loppupuolen formaatiolta mukaan on päätynyt kaksi kappaletta. Ari Honkonen eli tuttavallisemmin Arska revittelee rumpukoneen ja neliraiturin kanssa tavalla, jossa on hänen mittapuullaan jo hieman avantgardistinen lähestymistapa. Näin varsinkin kappaleessa The Born of Fire, jonka vimmaisesti kilkattavat konerummut ja erikoiset vokaaliratkaisut muodostavat melko omituisen kokonaisuuden. Jälkimmäisenä tuleva Golden Memories on koneellisesta rumpusaundistaan huolimatta huomattavasti perinteisempi ja maanläheisempi kappale. Itse asiassa koko levyn parhaimmistoa.

Levyn päättää Ironbirdin vuoden 2018 formaatio neljän kappaleen kavalkadilla. Toisen tulemisen myötä bändin saundimaailma on päivitetty analogisesta digitaaliseen, mikä on kieltämättä tuonut mukaan uudenlaista terävyyttä. Mistään kultakorvaiseen makuun pintahiotusta äänimaailmasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Arskan projekteille ominainen maanläheisyys ja raakuus ovat väkevästi läsnä. Noin muutenkin tuntuu, että Ironbirdin toinen tuleminen on tapahtunut varsin suotuisten tähtien alla. Todella vakuuttava kappalekimara, joka nostattaa melkoisesti odotuksia Ironbirdin tulevien julkaisujen suhteen. Niitä odotellen.

Harri Linnera

Blut Aus Nord – Hallucinogen

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Debemur Morti Productions

Ranskalainen Blut Aus Nord laitettiin alulleen jo 90-luvun alussa, jonka jälkeen bändi on saatellut maailmalle päälle parikymmentä erilaista julkaisua, mukaan lukien kaksitoista pitkäsoittoa. Tyylillisesti keskeishahmon ja visionäärin Vindsvalin luomus on seilannut jatkuvan uusiutumisen hengessä tunnelmallisesta mustasta metallista konemusiikkiin ja ambientiin saakka.

Blut Aus Nordin kolmastoista albumi Hallucinogen kääntää ainakin näennäisesti ruoria menneisyyden suuntaan. Siinä missä pari vuotta aiemmin ilmestynyt Deus Salutis Meæ oli kolkko, kylmä ja teollisen dissonantti, voisi sanoa nykypäivää par excellence, tuorein levy on maanläheinen, huuruinen ja melodinen. Hieman kuin taikasienten mahdollistama aikamatka, jossa liidellään värikkäällä matolla Varg Vikernes matkaseurana kultaiselle 60-luvulle ja eksytään paluumatkalla Oranssin Pazuzun keikalle. Sekään ei synnytä mitään skenepoliittisesti oikeamielistä raivoa, vaan sienipussi kiertää porukassa täydellisen veljeyden hengessä. Timanttinen keikka, hemmot.

Edellä sanottu toimii melko hyvin mittatikkuna sille, onko Blut Aus Nordin hallusinogeeneilla täytettyyn pussiin yleensäkään tarvetta kurkistaa. Jos mainittu tamperelaisyhtye sekä post-alkuiset asiat synnyttävät pakonomaisen tarpeen repiä pakki vauhdissa päälle, niin siitä vain haromaan vaihdekeppiä kouraan.

Levyn avausraita Nomos Nebuleam liehittelee kyllä aluksi hieman burzummaista transsia, mutta kehkeytyy kuitenkin varsin nopeasti progressiiviseen suuntaan. Taustakuoro hymistelee toismaailmaisesti. Askeleen lähemmäksi mustan metallista ilmaisua pääsee Mahagma, jossa sentään kuritetaan nahkoja mättökompilla, tosin tässäkin kappaleessa progevivahteet tulevat melko nopeasti mukaan.

Noin muuten seitsemän kappaletta ja lähes viidenkymmenen minuutin keston omaava kokonaisuus toimii todella mainiosti. Pääpaino on huuruisessa ja toismaailmaisessa tunnelmassa, mutta kappaleissa on kuitenkin riittävästi yksityiskohtia ja tarttumapintaa pitämään mielenkiintoa yllä, olkoonkin, että siellä ja täällä on myös pientä tyhjäkäyntiä. Tämäkin ongelma luultavasti korjaantuisi ottamalla levynnimestä kuuntelusessioiden ohjenuoran. Laadukasta tunnelmamusiikkia valikoivan sienestäjän tarpeisiin.

Harri Linnera

Armagedda – Only True Believers

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Nordvis Productions

Ruotsalaiskaksikko A. ja Graav aloittivat yhteisen musisoinnin nimellä Volkermord vuonna 1999. Muutaman vuoden ajan toiminut bändi vaihtoi milleniumin myötä nimekseen Armagedda, joka sekin katosi synkiltä taajuuksilta verrattain nopeasti. Noin neljän vuoden mittaisen olemassaolonsa aikana Armagedda sai kuitenkin aikaiseksi kunnioitettavan määrän pienjulkaisuja ja siihen päälle kolme täyspitkää albumia. Alkuperäisen bändinsä multiin laittamisen jälkeen herrat A. ja Graav jatkoivat musisointia yhdessä ja erikseen muuan muassa ryhmissä Lönndom, LIK ja Stilla. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat edelleen toiminnassa.

Tässä tarkastelun kohteena oleva uusintajulkaisu Only True Believers on Armageddan toinen täyspitkä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2003. Bändin esikoisalbumi The Final War Approaching ilmestyi vuotta aikaisemmin ja samalla vuoden intervallilla se saatteli myös maailmalle viimeiseksi jääneen albuminsa Ond Spiritism: Djæfvvlens Skalder Anno Serpenti MMIV.

Only True Believers edustaa Armageddan elämänkaaressa sekä julkaisuhistoriallista keskikohtaa että ennen kaikkea taiteellista puoliväliä. Ensimmäisellä täyspitkällään bändi kompuroi Darkthronen kannoilla jokseenkin epävarmasti, eikä varsinaisesti eronnut edukseen muista samanlaisista yrittäjistä. Kolmannella ja viimeisellä täyspitkällään Armagedda kuoriutui ulos vanhoista nahoistaan ja loisti aivan omanlaisenaan entiteettinä. Näiden välissä ilmestyneessä Only True Believersissa kuuluu vahvasti edellä mainitun norjalaislegendan vaikutus, mutta samalla se enteilee jo toisenlaista tulevaisuutta.

Yksitoista kappaletta ja reilun viidenkymmenen minuutin keston omaava albumi alkaa jollain tavalla humoristisen kuuloisella samplella, jonka lähde on David Lynchin klassikkosarja Twin Peaks. Hurmioitunutta hallelujaata seuraa avausraita Refuse the Blood of Jesus. Musiikillisesti ollaan tiukasti kiinni darkthronelaisen mustan metallin traditiossa, mutta samalla Armagedda on jättänyt esikoislevynsä lapsukset taakseen: Tore Stjernan vääntämissä saundeissa on voimaa ja särmää, soitto kulkee, vokaaleissa on saatanan henki vahvasti läsnä ja siihen päälle vierailevana rumpalina toimiva Erik Danielsson kurittaa nahkoja eläimellisesti mutta tarkasti.

Toisena tuleva nimikkokappale esittelee Armageddan rokkaavampaa ja tarttuvampaa puolta. Tässäkään ei varsinaisesti keksitä mitään sellaista, mitä gentlemannit Fenriz ja Nocturno Culto eivät olisi keksineet, mutta kappale murskaa kuin puskutraktori ja tarttuu kuin rutto.

Suurin osa levystä hahmottuu melko hyvin kahden ensimmäisen kappaleen pohjalta. Traditionaalisen pohjoismaisen mustan metallin viitekehyksessä varioidaan raivokkaan ja rokkaavan välillä. Siellä ja täällä kauhaistaan Celtic Frostiin saakka, mutta tässäkin on Darkthrone toiminut välittäjänä. Kappaleissa on kuitenkin aina ideaa ja pienistä yksityiskohdista pilkistelevä paholainen, kuten vaikkapa F.T.W:n bassottelu, pitää mielenkiintoa yllä. Mitään varsinaista täytetavaraa ei avausraidan ja levyn päättävän Ghostwood-nimisen loppusoiton väliin jää, eikä kokonaisuus myöskään väsähdä loppua kohti. Itse asiassa loppusoittoa edeltävä Endless Fields of Sorrow on yksi levyn parhaimpia kappaleita.

Käsillä oleva Nordvis Productionsin maailmalle saattelema uusintajulkaisu pitää sisällään myös kaksi bonusraitaa. Näistä Domedagens Triumf on julkaistu aiemmin Tormenting Legends -kokoelmalla (Blut & Eisen Productions, 2003). Todella väkevä kappale, joka tyylinsä ja laatunsa puolesta olisi sopinut suoraan levylle, vaikka onkin sävelletty ekslusiivisesti edellä mainitulle kokoelmalle. Sen sijaan Satyricon-laina Night of the Triumphator on ollut mukana joissain levyn aiemmissa versiossa. Suhteellisen yhdentekevä ralli, jota Armagedda ei ole saanut muunnettua kauheasti paremmaksi jos ei myöskään huonommaksi.

Yhteensummattuna Only True Believers on todella tarpeellinen uudelleenjulkaisu. Hiljalleen parin vuosikymmenen rajapyykin saavuttavaan albumiin ei ole pahemmin ajan hammas purrut, vaan se kuulostaa edelleenkin täydellisen relevantilta. Ei ehkä klassikko tai edes pikkuklassikko, mutta erinomaisen vakuuttava siivu perinteikästä pohjoista mustaa metallia.

Harri Linnera