Kategoria: Levyarviot

Inferno – Gnosis Kardias (Of Transcension and Involution)

Arvosana: 6/10

Julkaisija: World Terror Committee

Yli 20 vuoden ikään päässyt tshekkiläinen Inferno rimpuili jo edellisellä Omniabsence Filled by His Greatness (2013) -levyllään irti perinteisestä black metalista tuoden rinnalle utuisempia ja helkkyvämpiä kitaroita perusriffien rinnalle. Tämä psykedeelisyys on ammuttu entistä syvempiin vesiin tällä 7. albumilla.

KERETIK – Terra Mater [kasetti]

Arvosana: 7/10

Julkaisija: Rämekuukkeli Records

 

You suffer, but why? Niin ei kysytä tällä äänitteellä eikä musiikkikaan ole painelukemiltaan Napalm Deathin suunnilla, mutta Must We Suffer? -niminen kappale täältä löytyy. Viimeinen kolonna -bändissä aikaisemmin operoineet jannut ovat pistäneet pystyyn jäyhän raskaasti ja kolkosti rymisevän punk-metallibändin.

Excommunion – Thronosis

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Dark Descent Records

Terry alias Christbutcher is back! Mavethin kuoppaamisen jälkeen tämä suomalaistunut jenkki ja toinen aisapari Kyle Spanswick päättivät aktivoida Coloradossa operoineen Excommunionin, joka hyytyi noin 10 vuotta sitten.

Charnel Winds – Verschränkung

Arvosana: 10/10

Julkaisija: Feuer Publications

Virroilla vuonna 2003 alkunsa saanut Charnel Winds on saattanut materiaaliaan maailman kuultavaksi harkiten ja tarkasti säännöstellen, sillä tähän päivään mennessä julkaisuhistoriaa on kasautunut neljän pienjulkaisun ja kahden täyspitkän verran. Näistä pitkäsoitoista jälkimmäinen – eli tarkastelun kohteena oleva Verschränkung – ei kuitenkaan merkittävästi kasvata yhtyeen julkaistujen kappaleiden määrää, koska levyn seitsemästä kappaleesta neljä on julkaistu aiemmin Sound of Satan’s Voice -demolla (Saturnian Productions, 2013).

King Satan – King Fucking Satan

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Saturnal Records

Reilu vuosi sitten King Satan julkaisi ensimmäisen demonsa We Are King Satan and We Fuck the World, joka erottui edukseen saatanallisella aggrotech tykityksellään. Bändin vahva demo vetosi selvästi muihinkin, sillä keikkaa on yhtyeellä riittänyt, vaikka debyyttialbumi King Fucking Satan julkaistiin vasta eilen. Kymmenen kappaletta sisältävä albumi jatkaa siitä mihin demo jäi eikä jätä edelleenkään kylmäksi.

Thyrane – Black Harmony

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Woodcut Records

Kemissä vuonna 1995 perustettu ja ruotsalaisen Mardukin kappaleesta nimensä lainannut Thyrane saattoi vuosikymmenen mittaisen olemassaolonsa aikana maailmalle demon (1997), split-julkaisun yhdessä The Dead Beginnersin kanssa (2000) ja neljä täyspitkää (1999, 2000, 2003 ja 2005). Bändin oli tarkoitus lämmitellä norjalaista Satyriconia pariinkin otteeseen vielä vuonna 2006, mutta mainitut keikat jäivät lopulta kuitenkin soittamatta. Hajoamista seurasi vuosikymmenen hiljaisuus, joka päättyi vuonna 2016, kun Thyrane nousi Jalometalli-festivaalin lavalle.

1997 tyylikkäänä demokasettina julkaistu Black Harmony päätyi ensimmäisen kerran cd-formaattiin vuosi ilmestymisestään, jonka jälkeen sama materiaali julkaistiin vuonna 2000 myös The Dead Beginners -splitillä. Thyranen uuden tulemisen vanavedessä Woodcut Records julkaisi bändin esikoisteoksen uudelleen kaikissa mahdollisissa formaateissa, jonka myötä Black Harmony on ensimmäistä kertaa saatavilla myös vinyylinä. Uudelleen julkaisun mielekkyydestä ei ole kahta sanaa sanottavana, sillä kotimaisen mustan metallin sukupuussa Thyranen esikoisella on oma ansaittu paikkansa.

Retrospektiivisesti ja kriittisesti tarkasteltuna Thyrane ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen omaperäinen ryhmä, vaan norjalaisilta esikuvilta omaksutut askelmerkit ovat aina olleet suhteellisen helposti tunnistettavissa. Kemin miesten ansio on kuitenkin siinä, että he ovat onnistuneet noiden askelmerkkien puitteissa säveltämään kappaleita, jotka tasokkaimmillaan jättävät vaikuttajina toimivien ryhmien tuotannon varjoonsa. Samaa ei voi sanoa monista aikalaisbändeistä.

Hämmästyttävää kyllä Thyrane haastoi esikuviaan väkevästi jo ensimmäisellä julkaisullaan. Demon aloittava nimikkokappale versioi avausriffissään häpeilemättä Satyriconia, mutta kasvaa hetkessä niin voimalliseksi ja mukaansatempaavaksi veisuksi, että alun lainatavarasta ei jää ikävää jälkimakua. Toisena tuleva Sacrifires on vimmaisuudessaan oikeastaan koulukirjaesimerkki siitä, mitä dynaaminen ja melodinen musta metalli on parhaimmillaan. Puhdasta mustaa energiaa. Demon kolmas kappale, yksitoistaminuuttiseksi venähtänyt Enthroned by Antichrist, tunnelmoi paikka paikoin hyvinkin vakuuttavasti mutta sisältää myös tyhjäkäyntiä. Satanic Ages Overture on tyylikäs lopetus täyspitkän levyn mittoihin kasvaneelle demolle, vaikkei ihan ylläkään alun kappaleparin tasolle.

Aika on kohdellut Thyranen esikoisteosta suopeasti. Melkoisina sanatulvina hyökyvät lyriikat pöhköilevät ontuvimmillaan Immortalin ja Dimmu Borgirin hengessä, mutta olennainen asia välittyy, kunhan on valmis ja kykenevä korjailemaan sanarimpsuja mielessään. Samanlaista luovan energian hallitsematonta purskahtelua on toki myös sävellyksissä, joista olisi pienellä hiomisella ja tiivistämisellä hyvinkin voinut muotoutua virheettömiä timantteja. Oli miten tahansa, Black Harmony on oman aikakautensa arvokas monumentti, joka ansaitsee tulla kuulluksi vielä tänä päivänäkin.

Harri Linnera