Kategoria: Artikkelit

MR. PETER HAYDEN VALMIINA KIERTUEELLE

Teksti: Tuukka Termonen
Kuva: Helena Näätänen

Mr. Peter Hayden julkaisi kesällä toisen pitkäsoittonsa. Vain yhdestä biisistä koostuva Born a Trip on lumonnut sekä arvostelijat että muut kuulijansa ympäri maailman. Nyt yhtye on valmis kiertueelle, jossa pääpaino onkin juuri mainitun albumin materiaalissa. He aikovat nimittäin esittää tuon tuoreen järkäleen joka ilta kokonaisuudessaan. Keikkojen kunniaksi Miasma lähestyi basisti Lauri Kivelää saadaksemme hieman ennakkotietoja tulevasta.

Millä tavalla valmistaudutte tuleviin keikkoihin? Onko jotain tehtävä eri lailla kuin ennen, onhan tuo Born a Trip kuitenkin yli tunnin mittainen ”siivu”?

– Ei sellaista tarvetta ole, tuo ison kokonaisuuden soittaminen on meille ihan normaali toimintatapa. Me ollaan viimeiset neljä-viisi vuotta vedetty aina yhtenäinen setin mittainen kokonaisuus. Itse asiassa paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki keikat ovat olleet sellaisia.

Pysyykö jännite ja soittovire päällä ihan automaattisesti koko biisin ajan, vai tarvitaanko jotain joka auttaa teitä jaksamaan koko tunnin täysillä mukana? Siis esimerkiksi energiapatukoita tai muuta sen sellaista piristettä…

– Ahahahaha, jos ei pysyisi, niin ei levystä olisi tullut sellaista kuin se on, koska se rakentuu kuitenkin alun perin livepohjalle. Vesi, olut, lonkero tai Gin Tonic juomapuolella piisaa. Harvemmin tuollaisen tunnevyörytyksen aikana ehtii edes ajatella mitään janoa tai energiavajauksia.

Miten tärkeitä live-esiintymiset ovat teille? Oletteko koskaan saaneet yleisöstä irti joitain odottamattomia reaktioita?

– Tärkeitä. Sataprosenttista nautintoa ja hauskanpitoa, totaalista sekoilua. Se on sellaista kukkaan puhkeamista. En oikein muista noita yleisön reaktioita, pääasiassa sitä on löytänyt itsestään niitä odottamattomia reaktioita, yleisö on ollut kovin ymmärtäväistä vaikka joskus onkin saanut vähän osumaa.

Onko tavoitteenanne ollut aina tehdä sellaisia biisejä, että voitte toistaa ne keikoilla samankaltaisina?

– Biisien on ollut tapana kehittyä livenä, mutta ei me ikinä olla paneuduttu siihen että annettaisiin livetilanteen rajoittaa sävellystyötä, enemmänkin ottaa huomioon sen mahdollisuudet. Varmaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan soitetaan keikalla settiä, josta valtaosa on jo nauhalla. Yleensä siis on tapana ollut livenä mennä eteenpäin, eikä toisintaa historiaa ja niin kai tässäkin käy lopulta, sillä kohtalaisen paljon tuo levy on elämäänsä jatkanut tallennushetken jälkeen.

Onko keikoilla musisoinnin lisäksi jotain muita elementtejä, siis esimerkiksi kuvallista ilmaisua? Oletteko käyttäneet sellaista koskaan?

– Valot ja savut on aika perusvakio. Käytämme erilaisia visuaaleja aina kun se on mahdollista. Tulevaisuudessa on vähän enemmän mahdollisuuksia panostaa visuaalisuuteen, eli sillä puolella on myös jotain odotettavissa.

Teidät on buukattu ensi kevään Roadburniin. Mitä mietteitä se herättää? Luuletteko esiintymisen siellä jännittävän tavallista enemmän?

– Hienoa että saatiin kutsu, onhan se mahtavaa mennä soittamaan tuon kaltaiseen tapahtumaan. Jännityksestä en osaa vielä sanoa mitään, mutta yleensä siinä lavalle nousemisen vaiheessa ollaan niin syvissä maailmoissa ja keskinäisissä energioissa, että tuskin se mitenkään normaalia enempää päätään nostaa.

Roadburn lienee yksi uran kohokohdista. Mutta mitä sen jälkeen? Olisiko kiinnostusta lähteä kiertelemään esimerkiksi Amerikkaan?

– Eurooppaa on vielä jäljellä. Kreikasta ja Briteistä on kuulunut hyvää. Mutta käydään nyt ensin tuo Baltia-Puola-Saksa -akseli läpi ja mainittu Roadburn, edetään sen jälkeen sitten pala kerrallaan.

Mr. Peter Hayden “performs Born A Trip” -kiertue.

21.11. Rytmikorjaamo, Seinäjoki (+ Domovoyd, Ravage Ritual)
30.11. Psychotropic Caravan Club, Lepakkomies, Helsinki (+ Väljasõit Rohelisse [EST])
01.12. Hervanta Must Die, Hervannan elokuvateatteri, Tampere (+ Koiramato, This is Sirius, Väljasõit Rohelisse)
06.12. Vastavirta, Tampere (+ Giantwall, Sons of Kings, The Fërtility Cült)
07.12. ?
08.12. Hämeenlinna
22.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki (+ Oranssi Pazuzu, Genitaalinärpes, Kairon; IRSE!, Streak and the Raven)

ensi vuoden keikoista:
20.04 Roadburn, Tilburg, Hollanti.

HAASTATTELU: Kuolemanlaakso – Katveessa kadotuksen

Teksti: Markus Makkonen

Kuva: Kuolemanlaakso

”Oli jotenkin hyvin luontevaa yhdistää Eino Leino, sekä raskas ja synkkä musiikki toisiinsa.”

Synkkää, raskasta ja yksinkertaista. Noilla sanoin Markus Laakso kuvaa yhtyeensä Kuolemanlaakson debyyttiä. Alun perin puhtaaksi sooloprojektiksi kaavailtu yhtye on paisunut jo täysimittaiseksi bändiksi, eikä loppua nousukiidolle ole näkyvissä.

 

Kun Laakson yhtyeen, Chaosweaverin, kakkosalbumin teko venyi massiivisiin kolmen vuoden mittoihin, ehti tuottelias muusikko/journalisti polkaista käyntiin myös alun perin projektiluontoiseksi tarkoitetun Kuolemanlaakson.

Jos emoyhtyeen musiikki on varsin massiivista ja monisäikeistä, paloi taiteilijamme halusta tehdä jotain tyystin päinvastaista, pelkistettyä ja äärimmäisen painostavaa. Tähtiin ja kosmokseen tuijottelun sijaan oli aika kääntää katse sisäänpäin, omaan elämään ja henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiin. Kuin tätä korostaen, globaalin englannin sijaan ilmaisun kieleksikin valittiin kotoinen suomi. Sattumat johtivat toisiin, ja nyt Kuolemanlaakso on täysimittainen metallibändi, jolla on kaiken lisäksi debyyttialbumikin ulkona. Uljas uusi maailma -nimeä kantava pelinavaus julkaistiin marraskuussa Svart Recordsin toimesta.

 

 

Projektista bändiksi

 

Laakson (kitara, koskettimet) lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Kouta (Chaosweaver), rumpali Tiera (Cult of Endtime, ex-Discard), basisti Usva (Elenium, The Nibiruan), sekä vokalisti Kotamäki (Swallow the Sun, Barren Earth). Alun perin yhtyeessä hääräsi kuitenkin vain kapellimestari itse.

– Chaosweaverin levyn tekoon meni suurin piirtein kolme vuotta. Weaverin musiikki nyt vain on melko massiivista ja ennen kaikkea hidasta tehdä. Yhtyeessä on kolme säveltävää jäsentä, joilla jokaisella on yhtä suuri sananvalta valmisteltavaan materiaalin. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin kypsyttää, kun tuntui, että kumpikaan jäsenistä ei ollut silloin saapuvilla, kun itsellä olisi ollut luovia viboja musiikin suhteen, Laakso aloittaa.

– Noihin aikoihin alkoi syntyä myös idea omista biiseistä, jotka olisivat oikeastaan kaikkea muuta kuin Chaosweaverin musiikki. Synkkää, raskasta ja yksinkertaista.

Noihin aikoihin sopivasti ilmestynyt Triptykonin debyytti, sekä ennen kaikkea biisi The Prolonging, toimivatkin lopullisina suunnannäyttäjinä Kuolemanlaakson tarinassa. Triptykonilla tulisi olemaan myös merkittävä vaikutus yhtyeen jatkotaipaleellakin, mutta siitä hieman lisää myöhemmin.

– Ensimmäisenä valmistui biisi nimeltä Minä elän, josta äänitin demon Studio Perkeleessä, hän muistelee.

Tässä vaiheessa sattuma alkoi kuitenkin puuttua peliin. Chaosweaverin rumpalin Jack Tygerin pitämissä bileissä oli ihmisille soiteltu kaikenlaisia miehen koneelta löytyviä projektidemoja. Myös Kuolemanlaakson Minä elän -biisiä. Kuinka ollakaan, demokappale teki lähtemättömän vaikutuksen Chaosweaverin kitaristiin, joka otti oitis yhteyttä Laaksoon.

– Kouta halusi mukaan bändiin välttämättä. ”Tee nyt tästä oikea bändi”, hän vaati ja niinhän siinä lopulta sitten kävikin. Bändi muodostui luontevasti omista kaveripiirin muusikoista, Laakso kertoo.

Kuolemanlaakson eteneminen yhdestä demobiisistä juuri julkaistuun debyyttialbumiin parin vuoden aikana voi tuntua monesta varsin nopealta sykliltä. Väkisinkin herää kysymys, kuinka suunnitelmallista tämä kaikki on ollut?

– Ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa. Lähinnä toive siitä, miten asioiden soisi kehittyvän. Halusin tehdä levyn joka tapauksessa valmiiksi ennen kuin edes lähestyn levy-yhtiöitä sillä. Tiesin heti demot tehtyäni, että tällainen musiikki tarvitsee todella tykit soundit toimiakseen optimaalisesti. Kun saimme levyn tehtyä, olimme varjoja, että kyllä sillä diili napsahtaa, Laakso kertailee.

Miehistön tuntuma osoittautui oikeaksi, sillä albumi on nyt julkaistu Svart recordsin kautta. Kyseinen yhtiö tuntuukin olleen Laakson listalla heti kärkipäässä.

– Svart oli oikeastaan ainoa vaihtoehto meille. Tätä kautta julkaisustamme saadaan edustava vinyyli ja jokainen lafkan kanssa tekemisissä ollut muusikkotuttu on yhtiötä kehunut. Kaiken lisäksi sieltä tuli vielä heti nopea vastaus promon lähettämisen jälkeen. Svart menikin helposti ohi isoista ulkomaisista yhtiöistä, sillä koen että on kunnia olla osa Svartin laadukasta katalogia. Uljaasta uudesta maailmasta tulee vielä kaiken lisäksi ulos kaksi eri gatefold-vinyyliä ja digibook-cd! Tämä jo sinällään on varsin palkitsevaa. Iso respect heille kaikesta!

Uudesta uljaasta maailmasta puhuttaessa nousee kuitenkin yksi yhteistyökuvio ylitse muiden. Levyhän nimittäin nauhoitettiin Saksassa Triptykonin ja Dark Fortressin Victor Santuran studioilla, miehen hääriessä itse tuottajana. Melkoinen napakymppi, varsinkin kun ottaa huomioon Kuolemanlaakson syntytarinan.

– Menin nykimään Finnish Metal Expossa Victoria hihasta ja kyselemään miehen halukkuutta miksata tuleva projekti. Vastaus oli oitis, että totta ihmeessä! Meidän piti nauhoittaa levy alun perin Suomessa, mutta kun näin hinnat, joilla Victor oli valmis homman hoitamaan omilla studioillaan, mietittiin, että missä muualla tämäntyylistä musiikkia kannattaisi muka nauhoittaa, jos ei samassa studiossa, jossa Eparistera Daimoneskin tehtiin! Victor oli aina tuottajalistamme ykkösjätkä muutenkin. Kaiken lisäksi hän oli hyvin innokas tekemään projektin.

– Levyn tekeminen Saksassa oli todella hauskaa. Istua nyt siellä Victorin sohvalla ja juoda koreittain halpaa kaljaa… Mies on sen verran pätevä ammattilainen, tai sanoisinko kovin tuntemani, että jo pelkät raakasoundit kuulostivat ihan vitun tykeiltä! Kaiken lisäksi hän on yksi mukavimmista tuntemistani ihmisistä, Laakso hehkuttaa.

 

 

Leinon perilliset

 

Kuolemanlaakso on bändinä varsin uusi ja monelle nimenä vielä jopa tyystin vieras. Mitä sitten kertoisit itse yhtyeen musiikista siihen perehtymättömälle?

– Levyämme kuulleet ovat kertoneet sen olevan yllättävän monipuolinen, raskas, synkkä ja rankka kokonaisuus. Ihmiset ovat kuitenkin huomanneet biisien tarttuvuuden ja levy-yhtiön väkeä suoraan lainatakseni ”myös perus Amorphis-fanit voivat siihen tarttua”. Se ei siis ole pelkästään musertava, vaan siellä on mukana myös melodioita ja kiippareita. Omasta mielestäni se on hyvin pelkistetysti sanottuna synkkää ja tarttuvaa musiikkia.

– Levy koostuu viiden biisin rungosta ja sillä on ikään kuin kolme haara, oksaa. Yksi poikkeuksellisen nopea biisi (Ikiuni), yksi Muumi-marakassibiisi (Roihusydän) ja Twin Peaks -lopetus (Aurinko), taiteilija kertaa.

Näistä tämä mystisen tuntuinen Muumi-marakassibiisi on shamanistinen noitarumpuun, ja kyllä, Laakson pojan Muumi-marakassiin nojaava loitsunomainen väliraita. Taiteilijan jälkikasvua itseäänkin kuullaan kappaleessa Kuun Lapset, jolla Akseli Laakso toteaa levyä varsin hyvin kuvaavasti ”pimmeetä”.

Levyn ennakkoon kuulleet tahot ovat kuulemma kokeneet vaikeaksi rinnastaa Kuolemanlaaksoa mihinkään muuhun suomeksi laulavaan yhtyeeseen, ja tietyllä tapaa tämä on kyllä allekirjoitettavakin, sillä bändin synkkä ja hämyinen jyräys ei oikein yhtymäkohtia aiempaan suomeksi levytettyyn tarjoile.
Levyä tehdessään Laaksolla ei kuulemma ollut muita tietoisia vaikutteita kuin Tom G. Warrior ja ”tietynlainen lynchmainen fiilis”. Kumpaakaan näitä ei ole vielä aiemmin naitettu yhteen suomen kielen kanssa.

Myöskään lyriikoissa ei kotimaisia rock-tekstejä mietitty. Uljas uusi maailma pohjaa vahvasti Eino Leinon Helkavirsiä-runokokoelmaan. Tästä synkkyyden lähteestä on ammennettu paljon kappaleiden tekstin rytmiin ja silmiinpistävän vanhahtavaan kieleen.

– Otin Leinolta tämän tavan mennä rivi riviltä syvemmälle aiheeseen, luoden samalla hyvin visuaalista tekstiä. Oli jotenkin hyvin luontevaa yhdistää Eino Leino sekä raskas ja synkkä musiikki toisiinsa. Helkavirsistä löytyi paljon sanastoa Uljaan uuden maailman teksteihin ja onpa Kuun lapset -kappaleessa ihan suoria lainauksiakin. Toki teksteissä on paljon muutakin. Tämä on ensimmäinen tekemäni levy, jonka teksteissä on paljon omaa elämää läheltä liippaavaa juttua. Chaosweaverin tekstit ovat puhdasta fiktiota tai historiasta tai tieteestä luotsaavia… Siihen nähden tämä on ehdottomasti minulle henkilökohtaisin levy, Laakso toteaa.

Leinon teksteistä löytyi myös taiteilijanimi kitaristi Koudalle.

– Nimi Kouta tulee samannimisestä runosta. Siinä lapin Kouta on niin kova jätkä, ettei mitään rajaa. Suorastaan pakotin ottamaan tuon nimen käyttöön, Laakso nauraa.

Kouta-runon alku nousee myös Laakson mieleen ensimmäisenä Leinon tuotannon värikkäintä sitaattia kysyttäessä.

Miltä sitten tuntui kirjoittaa tekstiä suomeksi?

– Kirjoitan toimittajana tietysti suomeksi töikseni, mutta sanoittamisen totesin todella hankalaksi. Suomen kieli nyt vain on sellainen, että se menee hyvin helposti kornin kuuloiseksi. Kun levyn laulujen nauhoitukset lähestyivät ja tekstit raahasivat perässä, oli pakko ottaa töistä viikko vapaata. Sitten kello vain soimaan aamuseitsemältä ja siitä viemään lasta hoitoon. Sen jälkeen vain kirjoitin. Biisi per päivä, niin kauan, kunnes teksti ja lauludemo olivat kunakin päivänä loppuun asti valmiita. Tämä toimintamalli osoittautui tehokkaaksi. Ihminen toimii paineen alla näköjään tehokkaasti. Näin oli pakko tehdä, sillä en halunnut lähettää keskeneräisiä tekstejä lainkaan eteenpäin. Journalisteille tyypillinen deadlinen alla aktivoituminen toimii siis myös näköjään sanoittamisessakin.

 

 

Ameno

 

Laakso mainitsikin jo aiemmin vinyyliformaatissa julkaisun olleen yksi tärkeimmistä tekijöistä levy-yhtiötä valittaessa. Mies osoittautuukin varsin palavasieluiseksi perinteisen levypaketoinnin puolustajaksi.

– Olen levyfriikki ja keräilijäluonne, hän aloittaa. – Musiikki, teksti ja kansi muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka on vaillinainen ilman jotain näistä kolmesta. Mp3-kulttuuri on kyllä hanurista. En edes lataa niitä koneelleni laisinkaan. Tällä tavoin musiikista välittyy vain yksi osa kokonaisuudesta.

– Tämähän on tietyllä tapaa asiakaspalveluammatti. Voi tehdä musiikkia vain itselleen, jolloin pelkkä tiedosto riittää, tai sitten tehdä hommat kunnolla valmiiksi, että jokainen osapuoli voi nauttia siitä täysillä. Minun on ainakin pakko itse viedä kaikki levyprojektit kunnolla päätökseen, kuvineen ja kansineen. On ihmisten aliarviointia jättää homma kesken ja tyytyä vain johonkin. Varmasti vituttaa myöhemmin itseäänkin…

Jos Chaosweaverin uusimman levyn kansitaide oli persoonallinen ja yksilöllinen, samaa voidaan sanoa Uljaan uuden maailman grafiikoista. Näyttävästä kansitaiteesta vastaa nuori malediivilaistaiteilija Maahy Abdul Muhsin, jonka töihin Laakso tutustui netin välityksellä.

– Minulla on ollut paha pöllöfetissi jo vuodesta 1991, kun näin Twin Peaksin ekan kerran. Joku oli ladannut nettiin Maahyn tekemän pöllökuvan, joka kiinnitti oitis huomioni. Laitoin hänelle välittömästi mailia, että olisi levyä tulossa ja haluaisitko tehdä siihen kannet. Laitoin jonkinlaisen alustavan idean, johon sainkin pian vastauksen. Kaveri tarttui ideaan mielellään. Kansi tehtiin toiveitteni mukaan, toki taiteilijan omaa näkemystä hyödyntäen. Oikein hampaat mätänee ja tippuu, kun on niin kovat kannet, Laakso nauraa.

– Kansien selkeästi itämainen ilme erottuu kyllä vahvasti. Jos on musiikki suomalaisessa kentässä harvinaista, niin samaa voi kyllä sanoa kansistakin.

Erillisenä yksityiskohtana mainittakoon vielä kansilehdistä löytyvät Laakson itsensä valitsemat Leinon runonpätkät.

– Pidän paljon Celtic Frostin ja Triptykonin tavasta laittaa kansilehtiin selvennys kunkin kappaleen synnystä ja taustoista. Minä valitsin tähän tarkoitukseen levyä vahvasti värittäneen Leinon runot. Kustakin kansilehtisiin valitusta runosta voi löytää yhtymäkohtia Leinon oman tekstin ja lyriikoideni väliltä. Nämä liitännäiset puolestaan ruokkivat lukijan mielikuvitusta edelleen ja tuovat levyn ostajalle kenties jonkinlaista lisäarvoa.

Mitäpä tulevaisuus sitten tuo Kuolemanlaakson osalta tullessaan? Tuskin tämä ihan projektiksi kuitenkaan jää…

– Uusia biisejä on jo jonkin verran valmiina. Myös muilla bändin jäsenillä on kuulemma ideoita varastossa. Näistähän saadaan varmasti uusia harmaan sävyjä musiikkiin lisää. Muutenkin tekisi mieleni tehdä jatkossa kenties enemmän levyn päättävän Auringon kaltaisia hämympiä raitoja, mutta tällä hetkellä uudet biisit ovat vain pelkästään synkkiä.

Tämä samainen päätösbiisi on myös säveltäjän itsensä suosikki, Kuun lapsien ohella.

– Meillä jokaisella tuntuu olevan bändin sisällä hieman eri suosikkibiisi. Yleensä porukka on tykännyt eniten Minä elän -kappaleesta, mutta itseäni se hieman tympii, sillä väistämättä tulee mieleen ajatus, että enkö muka ole kehittynyt säveltäjänä laisinkaan, jos ensimmäinen tekemäni Kuolemanlaakson biisi on se paras? Myös nimibiisi Uusi uljas maailma, sekä Nostos & Algos ovat saanet bändin sisällä suosikkistatuksia.

Levyn päättävän Auringon lopussa kuullaan melkoisen hämmentävä, mutta erityisen koukuttava rytminvaihdos, joka vain korostaa levyn ennakkoluulotonta ja hämyistä luonnetta. Asiasta tiedusteltaessa luurin toisesta päästä kuuluu naurahdus.

– Tiedät varmaan tämän Studio Julmahuvin Ameno-sketsin, jossa Petteri Summanen kyselee matkalippuja se uskomaton letti päässään? Levyn päättävä komppi on se sama, mitä rumpali bussin takaosassa vetää. Ohjelmoin sen demolle vitsinä ja yllättäen rumpali innostui, että vittu että on siisti komppi ja opettelikin sen!

Niinpä niin. Jos kyseisessä sketsissä mainitaan esitetyn tapaisia rumpalitapauksia sattuvan kohdalle vain muutamia vuoteen, voi samaa sanoa myös Kuolemanlaakson debyytin kaltaisista uskaliaasti uutta latua puskevista levyistäkin. Yksi vuoden persoonallisimmista kotimaisista albumeista on tässä ja esikuvansa Celtic Frostin monisyisen, sekä rajoja halveksineen Into the Pandemoniumin tavoin Uljas uusi maailma tullaan varmasti muistamaan metallikentässä kauan.

 

www.kuolemanlaakso.net

HAASTATTELU: Wardruna – Uusien siementen kylvämistä, vanhojen juurien voimistamista

Teksti: Antti Ojala

Kuvat: Carina Damm / svartseiðr.photography

Norjalainen Wardruna on 2000-luvun alkupuoliskolta lähtien tehnyt tärkeää työtä herättessään uudelleen henkiin muinaisskandinaavista perintöä musiikkinsa kautta.

 

Haastattelun alkuun Wardrunan perustajajäsen ja keulahahmo Kvitrafn eli oikealta nimeltään Einar Selvik selventää yhtyeen syntyhistoriaa sekä oleellisia motiiveja työn takana.

– Minulla on lapsesta saakka ollut vahva kiinnostus muinaisnorjalaisia myyttejä ja sen perinteitä kohtaan. Vuosien varrella kiinnostukseni syveni ja otti sitä myöten käytännöllisemmän suunnan, mikä tämä puolestaan synnytti ensimmäiset ideat ja nauhoitteet vuosina 2002 ja 2003. On niin paljon muinaisia viisauksia ja perinteitä ainoastaan keräämässä pölyä, että minusta jonkun piti ottaa asiakseen niiden käsittely muutenkin kuin vain metallisanoituksissa tai jossain pohjoismaalaiseksi maailmanmusiikiksi nimitettävässä jazzissa, jossa joikaa saamelaistyttö.

– Wardruna kehittyi silloisten muiden projektieni varjossa, mutta pian siitä tuli ykkösprioriteettini. Kyllästyin panostamaan projekteihin, joilla ei ollut minulle merkitystä. Oli luontevaa ottaa Gaahl [Gorgorothin vokalisti] mukaan ideoimaan, koska hän on läheinen ystäväni ja tietää paljon riimukirjoituksesta sekä muinaisen Norjan historiasta. Naissolistimme Lindy Fay Hellan kanssa olin jo hetken aikaa halunnut tehdä yhteistyötä, koska hänellä on ainutlaatuinen ja fantastinen ääni. Mukaan tahtomieni instrumenttien soittamiseen ei oikein ollut ihmisiä tarjolla, joten opettelin niiden soiton itse.

Wardrunan pääasiallinen tavoite lienee muinaispakanallisen hengellisyyden herättäminen henkiin riimukielen avulla. Kvitrafn kertoo, kuinka on mielestään onnistunut työssään.

– Koen näiden ensimmäisten askelten onnistuneen hyvin. Ensimmäisen levymme [Runaljod – gap var Ginnunga] vastaanotto on ollut ylitsevuotavan positiivista, ja Wardruna on saanut paljon huomiota näinkin marginaaliseksi projektiksi. Muinaissoittimien käyttö ja kiinnostus niitä kohtaan on kasvussa Norjassa, ja ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita riimuista, aasainuskosta [ásatrú] ynnä muista vastaavista, saavat musikaalisen välineen ilmaisulleen. Kyseinen prosessi on antanut myös itselleni mahdollisuuden toimia vastaäänenä muinaisnorjalaisten symboleiden oikeistolaiselle väärinkäytölle. Levyssä on kysymys juuri uusien siementen kylvämisestä, ja tässä arvelen onnistuneemme.

Erilaisissa tilanteissa nauhoittaminen on myös olennainen osa Wardrunan konseptia, Kvitrafn kertoo.

– Käsittelen riimuja niin paljon niiden omilla ehdoilla kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa, että käytän oleellisia instrumentteja ja ääniä, nauhoitan oleellisissa paikoissa ja jopa oleellisina ajankohtina tietyn riimun kanssa työskennellessäni.

Yhtyeen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levy, Runaljod-trilogian avannut Runaljod – gap var Ginnunga, sisältää kahdeksan kappaletta, joista jokainen vastaa jotain tiettyä riimua. Perinteisesti vanhempi futhark-riimukirjaimisto on jaettu kolmeen ryhmään, joista kukin sisältää kahdeksan riimua. Näitä ryhmiä kutsutaan nimellä aettir eli riimuperhe. Wardruna ei kuitenkaan poikkeuksellisesti käytä samaa jaotelmaa.

– Vanhemman futharkin jako kolmeen riimuperheeseen on itse asiassa tuoreempi näkemys kuin vanhempi futhark itsessään on. Tämän jaon esitteli ensin islantilainen Runólfur Jónsson vuonna 1651, ja silloin jako koski nuorempaa futharkia. Jaon soveltaminen vanhempaan aakkostoon on siis vain viimeaikainen olettamus. Trilogialla kertomani tarinan takia en käytä samaa aettir-jakoa. Käyttämäni kaava tulee kyllä tarkkaavaisille ilmi trilogian edetessä.

 

Loitsintaa ja noituutta

 

Mikä on mielipiteesi erilaisten uskontojen iniatorisista järjestelmistä? Koetko eksoteeristen uskontojen muodollisessa toteutuksessa olevan transsendenttista linkkiä arkkityyppisiin ideoihin?

– Koen uskomusten olevan jotain erittäin henkilökohtaista, ja täten niiden tulisi olla oman itsensä muovaamia jatkuvasti etsien ja kokien “totuutta” ennemmin kuin perustaen totuuden muiden ihmisten kokemukselle samasta asiasta.

– On olemassa paljon linkkejä ja yhtäläisyyksiä moniin paikkoihin, mutta minulle mielenkiintoisinta on opiskella perinteitä, jotka lähestyvät asiaa niin kutsutun shamanistisen vyön kautta. Tietomme norjalaisista perinteistä on monilta aspekteiltaan hajanaista, joten on ainoastaan luonnollista katsoa muihin vastaaviin traditioihin löytääksemme enemmän paloja arvoituksesta.

Musiikissaan Wardruna käyttää arkaaista galdr-tekniikkaa hyväkseen; myös feminiinisempi vastine samankaltaiselle taidolle, nimeltään seidhr, on myös mukana ilmaisussa. Galdr-tekniikka on eräänlainen väline tietyn riimun ja konkreettisen olemisen tason välille. Seidhr vastaavasti viittaa shamanistiseen työskentelyyn noituuden kanssa, ja ”noituus” käsitettynä muulla kuin kristillis-moralistisella tavalla. Sekä galdr että seidhr ovat molemmat olleet olennainen osa muinaisnorjalaista yhteiskuntaa.

Wardrunaa aloittaessasi, oliko ilmiselvää että tulisit harjoittamaan näitä taiteenlajeja itsekin? Onko lähestyminen näitä harjoitteita kohtaan ollut haasteellista?

– Kuten aiemmin sanoin vastauksessani, se oli osittain omaa harjoitustani muinaisnorjalaisen mystiikan viitteiden sisällä, joka sai minut alun perin perustamaan Wardrunan, joten on oikeellista sanoa näiden olevan tärkeä osa niin tätä projektia kuin henkilökohtaista elämäänikin. Kyseistä traditiota saattaa olla vaikea lähestyä, koska käytettävissä olevat lähteet ovat vähäiset ja hajanaiset. Kuinka muinaisnorjalaisessa yhteiskunnassa harjoitettiin seidhriä, sitä emme ehkä koskaan saa tietää; vaikka seidhr on melko usein mainittu lähteissä, ne eivät itsessään kuvaa kuin asiaan liittyviä olosuhteita, pääasiallista intentiota tai lopputulosta. Pyrin muodostamaan vakaata pohjaa sillä tiedolla, mitä tiedämme, ja etenemään siitä eteenpäin. Ajat ovat muuttuneet niistä ajoista, kun seidhr oli elävä perinne, ja uskon todella että näiden muinaisten tekniikoiden ja traditioiden henkiinherättämisen työssä on yhtä tärkeää katsoa nykyhetkeen kuin menneisyyteen.

– Galderi tai galdr on muinaisnorjalainen ilmaisutapa oraaliselle loitsinnalle, tehty eritellyssä runomitassa, joka voidaan esittää myös kuvallisesti riimujen tai muiden abstraktien kuvioiden avulla. Galderilla siis itsessään ei välttämättä ole yhteistä kurkkulaulannan kanssa, ja täten sitä voisi yhtä hyvin vaikkapa esittää huutamalla, mutta käytän kyseistä tekniikkaa tietyissä kappaleissa, koska minusta ne ovat voimakkaita ja niissä on erittäin miellyttävä sekä sopiva saundi.

 

 

Rituaalin eläväksi tekeminen

 

Wardruna on tehnyt live-esiintymisiä vuodesta 2009 lähtien aina tähän päivään saakka. Sekä esteettinen että musikaalinen puoli ovat olleet erittäin tarkoin harkittuja ja näyttäviä, eikä kokonaisvaikutelman vakuuttavuudesta voi ainakaan allekirjoittanut olla eri mieltä.

Kvitrafn, kuinka kuvailisit live-tilanteitanne? Perinteitä kunnioittavat puvustukset ja historialliset soittimet ovat osana esiintymisiä tehden kokemuksen autenttisen ja koherentin. Mutta onko näiden käytölle olemassa muitakin kuin esittämiseen liittyviä syitä?

– Konsertimme ovat enemmän musiikillisen rituaalin kuin tavallisen keikan kaltaisia. Pyrimme visuaalisella kokemuksella tukemaan musiikkia niin paljon kuin mahdollista tehden koko ilmaisusta paljon voimallisemman. Ei ole kyse niinkään pyrkimyksestä autenttisuuteen, vaan pikemminkin oikean energian ja tunnelman saavuttamisesta. Lisäksi esiintyminen Wardrunan kanssa poikkeaa täysin siitä, mitä olen aiemmin tehnyt. Kyseessä on paljon henkilökohtaisemmasta, tunnepohjaisemmasta ja kommunikaativisella tasolla erilaisesta tavasta aiempiin tekemisiini verrattuna.

Kvitrafn jatkaa kommunikaatiosta Wardrunan esiintymisiin viitaten:

Wardrunan konsertissa on kaikkiaan kyse kommunikaatiosta ja yhteydenpidosta yleisön kanssa musiikin kautta. Näen sen dialogina, jossa ruokimme toisiamme, ja tämä vuoropuhelu on joskus paljon vahvempi soittaessa lavoilla, jotka eivät ole niin korkealla ja istuvan yleisön edessä. Minusta on erittäin epämiellyttävää soittaa humaloituneen yleisön edessä!

Haastattelumme saapuu kohti päätöstään, mutta sitä ennen perinteiset tiedostelut tulevan materiaalin etenemisestä. Suomalaiselle yleisölle lupaillaan myös jotain odottamisen arvoista.

– Uusi materiaali edistyy erittäin hyvin. Ensimmäisen levymme jälkeen minulta otti hieman aikaa löytää rytmi ja rauhallisuus työskentelyä varten, mutta nyt olen jälleen vauhdissa toivoen julkaisua varhaiselle keväälle seuraavaa vuotta. Suunnittelemme keikkoja levyn julkaisun jälkeen, ja Suomi on todella korkealla listalla, missä haluamme vierailla musikaalisen rituaalimme kanssa! Til árs ok fridar!

 

www.wardruna.com