Kategoria: Artikkelit

Miasmaattista höpinää: Pitkien öiden aika

Huomenna, lauantaina 21.12., maapallomme on taas sellaisessa asennossa, että pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään. Pohjoisen napapiirin eteläpuolella ei sentään olla kunnon kaamoksen piirissä, koska aurinko jaksaa hetkeksi hivuttautua horisontin ylle, mutta tällä hetkellä eteläisessä Suomessa lumeton maa korostaa pimeyden hallitsevuutta entisestään.

Ennakkomietteitä: Black Flames of Blasphemy IV

Oho, sehän on jo huomenna, tuo musta perjantai. Ei siis se amerikkaisten kiitospäivän jälkeinen perjantai vaan kaksipäiväisen black metal -tapahtuman ensimmäinen päivä. Tämänvuotisen kekkerin nimi kokonaisuudessaan on Black Flames of Blasphemy pt. IV: Never Stop the Madness ja tapahtumapaikkana Nosturi Helsingissä. Kolme miasmalaista heräsi alkavasta talvihorroksestaan ja kommentoi tapahtuman antia.

 

Seppo: – Keikkapaikan suhteen asenteeni on sellainen puolinihkeä. Eli jos homma muuten toimii, eiköhän tuollakin viihdy. Ja toivottavasti olut ei lopu kesken, kuten vuosi sitten Gloriassa. Harmi kyllä, jos tämä jää viimeiseksi BFOB-festariksi, kuten jostain huhua kuulin. Itse ehdin olla mukana viime vuonna, kahden ensimmäisen kerran jäädessä välistä. Mutta eiköhän näitä spesiaalimpia black metal -bändejä tavalla tai toisella maahamme saada rahdattua jatkossakin. Yksittäiset muutaman bändin keikat voisivat olla siinä mielessä parempiakin, että ei olisi samanlaista runsaudenpulaa. Eli tokihan sitä pitää tästäkin valittaa, kun tapahtumassa on liikaa bändejä eikä jaksa keskittyä kaikkien keikkoihin, yhyy.

Markus: – Omasta näkökulmastani Nosturi toiminee ihan hyvänä paikkana tapahtumalle, joskaan ei ole ihan yhtä keskeisellä paikalla kuin Gloria. Tilaa ainakin riittää, ja onhan tuolla raskaampaa musiikkitarjontaa ennenkin tullut tähystettyä. Huhuihin siitä, että tämä on viimeinen BFOB, en ota kantaa. Säälihän se olisi, sillä parempaa black metal -tarjontaa saa todellakin Suomen sisä- ja ulkoilmatapahtumista hakea.

Jaakko: – Islannnin Svartidaudi on eräs eksoottisimmista nimistä tapahtumassa. Ei mitään helpointa kuunneltavaa – eteeristä soitantaa outoine, kuiskailevine vokaaleineen – mutta jo tämän täkyn vuoksi kannattaa tulla paikalle perjantaina ajoissa. Soittoaikahan on heti päivän kakkosena. Eikä sovi väheksyä heti kolmantena soittavaa Alankomaiden veteraania, jo 1991 aloitellutta Funeral Windsiä. Näkökulmansa black metaliin ei ole ehkä omaperäisimmästä päästä, mutta vaikkapa Mardukin ystäville taattua kaahausta, uskaltaisin luvata.

Markus: – Tällä kertaa paikalla esiintyy enemmän yhtyeitä, jotka eivät ole itselleni ennestään tuttuja. Perjantain kaartista omalla kohdallena kiinnostusta kerää Akitsan lisäksi Cult of Fire, joka herätti mielenkiinnon kuunneltuani hieman bändin tuotantoa ennakkoon.

Seppo: – Perjantain annista itselleni ehkä eniten mielenkiintoa synnyttää Puolan Plaga, joka luontevasti vertautuu viime vuoden Mglaan, vaikka ei täysin samanlaista pimeää virtausta olekaan. Aikaisemmin perjantaina soitteleva kanadalainen Akitsa taas viehättää minimalismillaan ja vinksahtaneella otteellaan. Saattaa rokata mainiosti tai olla masentavan kämäinen, saapa nähdä.

 

http://www.youtube.com/watch?v=pszNbg9kNeo

 

Jaakko: – Ride for Revengen keikoista moni on jäänyt mieleen erikoisina tapahtumina, joista ei ole draamaa ja kokeilullisuutta puuttunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on ensimmäinen esiintyminen ilman miltei alusta asti mukana ollutta basisti Spirit Krusheria. Jo pelkästään bändin kokoonpano on siis mysteeri. Voisin kuvitella, että hypnoottista Beherit-rumpukomppia ei kuitenkaan ole unohdettu.

Seppo: – Tuon Ride for Revengen saastaista porinaa en ole aikaisemmin päässyt livenä kokemaan, tämän jos osaisi olla missaamatta niin hyvä. Ruins of Beverast voi tarjota massiivisen kokemuksen – tai sitten aimo annoksen tylsyyttä. En oikein vielä osaa päättää, olen vasta alkanut tutustua tuohon saksalaismiekkosen projektiin, joka vyöryttää synkeän black metalin ohella doomdeathin matelevaa painolastia. Ehkä osittain samat mahdollisuudet toimia kuin viimeksi Necros Christosilla.

Markus: – Lauantailta vanha Enochian Crescent -fanipoika odottelee tietysti True Black Dawnia, sillä eihän se tylsä keikka voi olla jos lavalla on Wrath!

Jaakko: – Wrath kertoi Facebook-päivityksessään, että kolme uutta kappaletta tullaan kuulemaan keikalla. Jokunen vuosi sitten yhden tuoreemman, edelleen julkaisemattoman kappaleen kuulleena muistelen, että se ei yllättäen ollutkaan nopeaa pieksentää vaan jotain erilaisempaa. Kannattaa pitää korvat höröllä, ja perinteisesti lavallakin on tapahtunut kaikenlaista.

Seppo: – Acherontas on kyllä pirun hienoa kreikkalaista mustaa metallia, jossa suitsukkeen savu ei ole liikaa turruttanut aisteja vaan esoteeristen salaisuuksien haussa ja demonipainissa on tarpeeksi verevää intohimoa ja raikkautta. Nähtävien listalle menee niin että napsahtaa. Lopuksi tietysti Marduk. Kahdella edellisellä Mardukin keikalla olen kuunnellut sotaisaa häväistystä yhdellä tai jopa vain puolikkaalla korvalla. Jos siis nyt onnistuisin keskittymään paremmin. Eikä haittaa lainkaan, että svedut ovat luvanneet soittaa Those of the Unlight -levyn kokonaan julhistaakseen albumin 20 vuoden ikää. Pitääkin verestää historiantuntemusta ottamalla levy pitkästä aikaa kuunteluun.

 

 

Teksti: Jaakko Marttila, Markus Mähönen, Seppo Rautio

Kuiskaus Pimeässä #2 [Lehti]

2013Kansi-sivu001

Julkaisija: H.P. Lovecraft Historiallinen Seura

Kuiskaus pimeässä on vuosittain ilmestyvä H.P. Lovecraft Historiallisen Seuran julkaisema lehti, joka on saamassani kappaleessa päässyt jo kolmanteen numeroonsa. Ensimmäinen numero ilmestyi kaksi vuotta sitten vuonna 2011, jolloin lehti tunnettiin vielä Nyarlathotep nimellä. Nyt julkaistu lehti on jotakuinkin sata sivua kattava ja A5-formaatissa julkaistu lehti. Sisältönsä puolesta siinä on paljon mielenkiintoista luettavaa kaikille kauhukulttuurista (ja eritoten Lovecraftista ja hänen töistään) kiinnostuneille.

Lehti sisältää kuusi suomalaistuottoista novellia, muutaman haastattelun, kirja-arvosteluja ja erilaisia artikkeleita jotka käsittelevät eri aiheita kauhun saralta. Vaikka en pitäisi itseäni missään tapauksessa minään äärimmäisenä lovecraft-fanina, olen aina ollut sitä mieltä, että juuri hänen tuotantonsa on ainutlaatuisinta ja omaperäisintä kauhua mitä on ikinä tullut luettua. Ehdottomasti. Lovecraftin ansioita on myös täysin turha käydä kiistämään, sillä niin on maailma pullollaan sekä suoria imitaattoreita, että myös vaikutteensa myöntäviä taiteilijoita, jotka ovat imeneet omiin teoksiinsa vaikutteita kaikilla mahdollisilla taiteen alueilla.

Myös tässä lehdessä julkaistut novellit nostavat hattua herralle, jotkin lainaten hänen kehittämiä mythos-elementtiä suoremmin, jotkut kanavoiden enemmän tunnelmaa. Omalla kohdalla lehden novellit olivatkin tarjonnasta parasta antia, vähättelemättä kuitenkaan artikkeleita tai haastatteluja jotka olivat myöskin mielenkiintoisia.

Erityismaininnan ja viralliset selkääntaputtelut ovat mielestäni ansainneet Antti Pohjamiehen “Teatteri” ja Harri Linneran “Kuminaama.” Joista ensimmäinen sai vahvalla kerronnallaan aikaiseksi erittäinkin visuaalisia mielikuvia ja jälkimmäinen enemmän “lovecraft-kaavan” mukaan tehty kunnianosoitus, joka oli miellyttävästi saatu sijoittumaan uskottavasti Suomen kamaralle. Myös muut novellit ovat noudattaneet tätä aiemmin S. Albert Kivisen luomaa ohjenuoraa, ja yhtään hullummin siinä onnistumatta.

Läpi koko lehden on aistittavissa sellainen lämminhenkinen, ja aito, tekemisen riemu, joka saa myös lukukokemuksen tuntumaan hyvin miellyttävältä. Ratkaisu A5-formaatin valinnasta tuntuu itselle tosin hieman oudolta, sillä se saa nyt lehden tuntumaan enemmänkin vihkoselta. Olisin itse lukenut lehteä mieluummin hieman ohuempana ja isommalta paperilta. Myös joissakin sivuissa tuntui siltä, että taustagrafiikka häiritsi lukemista ja oli liian tummaa. Mutta nämä seikat olivat hyvin pieniä ärsytyksiä, eivätkä kuitenkaan haitanneet lukukokemusta kovinkaan paljoa.

Lehden voi ostaa joko seuran verkkokaupan kautta, tai sen voi saada myös liittymällä seuraan jäseneksi, jonka vuosittainen jäsenmaksu on kirjoitushetkellä 10 euroa, mikä ei myöskään tunnu kovin suurelta summalta. Lehden mukana tullut kissakortti sai myös allekirjoittaneen oikein hyvälle tuulelle, sillä kaikkihan sen tietävät että kissat eivät ole tältä planeetalta…

http://www.lovecraftseura.net/index.php/fi/kuiskaus-pimeassa


Aleksi “Cthulhu fhtagn!” Vaittinen



lovecraft-and-a-cat

HAASTATTELU: Speedtrap – Kiihdyttäen kohti entistä kovempaa heavy metalia

3540261110_logo

 

Vauhtia, liekkejä, voimaa ja vaaran tunnetta. Niistä on kotimaisen Speedtrapin ensimmäinen kokopitkä Powerdose tehty. Jo muutaman vuoden takaisella Raw Deal -ep:llä vakuuttanut nelikko syöksyy speed metalin eturiviin rivakalla, perinteisellä mutta tuoreen kuuloisella otteellaan.

 

Tämänhetkisiä tunnemia, kun Powerdose on juuri julkaistu, kuvailee sähköpostitse kontaktoitu kitaristi Ville:

– Suoraan sanottuna tuntuu todella oudolta. Olen odottanut levyä jo muutaman vuoden, mutta muiden bändikiireiden ja jokseenkin hektisen elämäntyylin takia Speedtrapin lp:n äänityksiä siirrettiin useita kertoja, kunnes vihdoin alkuvuodesta pääsimme studioon. Levyn osakseen saama huomio on yllättänyt todella paljon. Huomion myötä myös haastattelupyyntöjen ja postin määrä on moninkertaistunut, ja kaiken kiireen keskellä en edes ehtinyt kunnolla huomata levyn ilmestyneen.

 

Olut, viski, arvot

Speedtrap perustettiin vuoden 2007 joulukuussa.

– Käytännössä katsoen Pyrotoxic– ja Nailgunner -yhtyeiden pohjalta. Edellä mainitut bändit alkoivat pikkuhiljaa hiipua, ja molemmilla bändeillä oli enemmän perinteisen heavy metalin suuntaan kallistuvia biisejä, jotka eivät sopineet bändien linjaan. Esimerkiksi uuden lp:n ensimmäisen raidan pääriffi on noilta ajoilta. Suunnitelmissa oli alusta lähtien perustaa oikea bändi, eikä jättää Speedtrapia pelkäksi projektiksi. Mitään pidemmän kaavan suunnitelmia ei kuitenkaan tehty, vaan bändiä alettiin kehittämään pikkuhiljaa. Perustamiseen ei siis liity kovinkaan ihmeellisiä tarinoita.

Esimmäisen levyn saaminen maailman kuultavaksi on tietysti hieno hetki, mutta ollaanpa hetken ajan negatiivisia. Mitkä ovat nykymetallissa piirteitä, jotka aiheuttavat tympääntymistä ja ”huh mitä paskaa” -fiiliksiä? Ville määrittelee:

– Liika yrittäminen ja teennäisyys paistavat helposti läpi. Ei sillä, pidän siitä, että heavybändi näyttää siltä miltä kuulostaa, mutta edelleenkin tulee törmättyä liian usein bändeihin, jotka tuntuvat panostavan promokuviin ja mainostamiseen mielettömästi, kun taas musiikillinen puoli saattaa olla mitättömän panostuksen takia täysin yhdentekevää. Myös moderneilla nuclear-blast-tykityssoundeilla varustetut levyt tulee skipattua muutaman sekunnin jälkeen kokonaan.

Monissa yhteyksissä Speedtrapin musiikista on mainittu löytyvän myös punk-henkisiä tuulahduksia.

– Selvimmin punkin vaikutus kuuluu varmasti nopeissa temmoissa, rumpukompeissa ja sointukierroissa. Useampikin bändiläinen on viettänyt reilusti aikaa hardcorepunkin parissa, ja esim. Poison Idea, Discharge ja Zeke (vaikkei hardcorepunkia olekaan) ovat vaikuttaneet sävellys- ja kirjoitusprosessiin. Osa vaikutteista tulee tietoisesti, mutta yhä suuremmissa määrin punkin parissa vietetyn ajan myötä osa vaikutteista tulee varmasti myös alitajuisesti, kitaristi pohtii.

Thrash ja speed metaliin liitetään usein rehvakas kaljoittelu ja kännisekoilu. Millainen on bändin alkoholipolitiikka?

– Oluet, viskit ynnä muut maistuvat kyllä, mutta keikkailu-, äänitys- ja soittotilanteet ylipäätään otetaan aina tosissaan. Bändihommat eivät toistaiseksi ole kärsineet kertaakaan liiasta ryyppäämisestä tai sekoilusta, mikä on äärimmäisen helpottavaa.

Politiikasta: saako sitä sotkea musiikkiinne, vai oletteko epäpoliittinen ryhmä?

– Saa sotkea. Pitkäsoiton takakannessa oleva merkki jo itsessään tekee bändiläisten linjan selväksi.

Speedtrap ei toki ole ainoa räväkämpää hevimetallia kotimaassamme veivaava porukka. Ville mietiskelee suomalaisia bändejä, jotka ovat jollain tavalla heidän hengenheimolaisiaan:

– Speedtrapin kanssa lähes samanaikaisen vinyylijulkaisun ja ahkeran keikkailun myötä pinnalla ollut Ranger täytynee mainita. Lisäksi mieleen tulee Lord Fist, jonka kasetista tykkäsin paljon. Mielenkiinnolla odottelen tulevia Lord Fist -julkaisuja, ja keikallakin katsoisin bändin mielelläni. Suurin osa hengenheimolaisista tuntuu kuitenkin löytyvän punkskenen puolelta, missä ajatus- ja arvomaailman suhteen tunnen olevani kotona.

  

speedtrap_promo1

 

 

Musiikkia tehdään tosissaan

Joku saattaisi pitää Speedtapin musiikkia humoristisena, koska siinä meininki on niin ronskia ja heavy metalin perinteisiä taistelun, vauhdin ja kapinan mielikuvia hyödynnetään häpeilemättä. Tällaiset tyypit tietenkään eivät tajua bändin pointtia.

– Speedtrap ei todellakaan ole huumoribändi, vaikka joku kotimainen musatoimittaja joskus näin asiasta kirjoittikin. Musiikkia tehdään 500% tosissaan, eikä huumorille ole tällaisessa ilmaisussa mitään sijaa. Räikeimmät “hevikliseet” on osittain yritetty kiertää, mutta kyllähän jo esimerkiksi Battle Cry biisin nimenä tuo mieleen 80-luvun alkupuolen.

Jossain välissä pitää tietysti kysyä, mistä bändin nimi on peräisin.

– Nimi on napattu vuonna 1977 tehdystä kaahailuleffasta. Se sopii biisimateriaalin kanssa hyvin yhteen, mitään syvempää merkitystä sillä ei ole, Ville selventää.

Nimestähän saisi väännettyä jonkun hauskan tai vammaisen kutsumanimen, tyyliin spederäppi tai ST.

– Toisinaan näitä on tullut vastaan keikkareissuilla tai baarissa, jos samaan seurueeseen eksyy joku akateeminen henkilö. Bändin sisällä näitä ei kuitenkaan käytetä.

ST:stä puheenollen, mitä itsellesi merkitsee yhtye Suicidal Tendencies?

– Itse en ole koskaan ollut niitä kovimpia Suicidal Tendencies -faneja, mutta ymmärrän toki mikä tässä bändissä vetoaa ihmisiin. D.R.I. iskee paljon kovempaa.

Bändi on taustaltaan lappeenrantalainen, mutta nykyään ainakaan haastateltava ei hehkuta kyseistä kaupunkia suurena inspiraationlähteenä:

– Itseltäni ei juurikaan heru kotiseuturakkauta idän suuntaan. Olin todella helpottunut päästessäni muuttamaan pois, ja bändihommatkin tuntuivat huomattavasti helpommalta, kun maisema vaihtui. Nykyään en enää jaksa valittaa Lappeenrannasta yhtä paljon kuin muutamia vuosia sitten, mutta kotiseudulla käydessäni käyn todella harvoin vaikkapa paikallisissa baareissa, koska en kaipaa siitä meiningistä yhtään mitään.

Speedtrapin musiikissa nopeus on tärkeässä osassa, mutta arkielämän puolella Ville ei aktiivisesti harrasta rallia, syöksylaskua tai vastaavaa:

– Kyllähän nuo nopeat laitteet jossain määrin kiinnostavat, mutta en koe olevani mikään alan harrastaja. Musiikin puolella kaahailu on paljon lähempänä sydäntä.

 

Rakkaus heavy metaliin

Mietitäänpä bändin toimintaa treenaamisen kautta. Haastateltava kertoo, että Speedtrapin yhteisiä bänditreenejä ei valitettavasti ole viime aikoina ollut kovin usein, koska jäsenet asuvat eri puolella Suomea.

– Nykyään tosin tilanne on helpottunut muutaman vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin kaikki asuivat eri kaupungeissa. Tällä hetkellä bändi on levittäytynyt Helsinkiin ja Joensuuhun, joten osa bändistä pääsee silloin tällöin treenaamaan ja pitämään soittovirettä yllä. Kiireiden takia myös yksilöllinen treenaaminen on jäänyt paljon vähemmälle, mutta yritän soittaa joka päivä edes vähän, ettei joka kerta tarvitse mennä sormet jumissa treeneihin.

Kappaleiden syntyprosessi on usein monen jäsenen yhteisten ideoiden summa:

– Osa kappaleista tulee treenikämpälle täysin valmiina, mutta suurin osa luomistyöstä, sovituksesta ja koukuista tehdään yhteisten päätösten perusteella treeneissä. Monet kappaleet ovat syntyneet yhdestä riffistä tai ideasta, jonka ympärille on kehitetty treeneissä jatkoa yhteisten ideoiden myötä. Tällainen luomisprosessi sopii bändille hyvin, ja monesti treeneissä syntyvät ne kaikkein älyttömimmät ratkaisut, joita lp:lläkin kuuluu useassa biisissä.

Yleismeininki Powerdosella on ripeä mutta ei mitenkään pakotetun ylikiihdytetty, ja pari keskitempoisempaakin kappaletta sopii mukaan ilman, että niissä energiataso kuulostaisi liian alhaiselta. Ville pohtii, mistä tällainen reippaus Speedtrapin soitossa kumpuaa:

– Energisyys ja nopeat temmot tulevat varmasti rakkaudesta tälläiseen musiikkiin, ja niihin fiiliksiin, joita nopeasta heavy metalista saa irti. Vastaavaa tunnetta ei välity kovinkaan monesta asiasta, joten tuo energisyys ja sen ylläpitäminen ovat olleet äärimmäisen tärkeitä bändin alkuajoista lähtien.

Onko toisaalta suunnitteilla tehdä kunnon sytkärinheilutus-slovaria?

– Ei.

Se siitä aiheesta siis. Jatketaan kappalemateriaalin luomisesta. Villen mukaan sitä syntyy epäsäännöllisissä jaksoissa:

KUN joskus pääsemme työstämään uusia biisejä yhdessä, niin yleensä saamme paljonkin aikaan. Viime aikoina uuden materiaalin työstäminen on kuitenkin jäänyt vähemmälle, joten olisi aika taas aktivoitua sen suhteen enemmän. Täyspitkän äänitysten jälkeen bändiläisillä tuntui olevan todella kova nälkä tehdä uutta materiaalia mahdollisimman pian. Powerdosella on kuitenkin käytetty parinkin vuoden takaisia ideoita, joten vaikka levy on kuuntelijalle tuore, se tuntuu osittain jo vanhentuneelta itselleni.

Spekuloidaanpa lopuksi sillä, mihin suuntaan Speedtrapin meno jatkossa kehittyy. Äärimmäisempää metallia, punkimpaa soundia, progempaa venkoilua?

– Nyt kun oma soundi tuntuu löytyneen, en näe mitään syytä sekoittaa musiikkiin väkisin mitään uutta, tai yrittää kehittää bändiä johonkin suuntaan pelkän kehittämisen takia. Kehitystä tavoitellaan ainoastaan entistä kovempien keikkojen ja biisien muodossa.

 

www.facebook.com/speedtrapmetal

 

Teksti: Seppo Rautio

Kuvat: Speedtrap

HAASTATTELU: Aratic – Provosoiva paluu kasarithrashiin

levy


Porilaisessa mediassa ”thrash-jyräksi” nimitetty Aratic tuottaa vanhan liiton thrashmetallia moderneilla soundeilla. Puolentoista vuoden ikäinen yhtye nauttii provosoimisesta ja janoaa entistä enemmän päästä lavoille soittamaan.

Yhtyeen bändikämpällä näkyy ja kuuluu thrash-meininki. Matoilla ja seinälipuilla päällystetyillä seinillä kantautuu kitaran särinä, välissä huumoria ja naurua. Rumpuja hakkaa pitkä tukka heiluen Mika Uusivirta, kitaraa soittavat Teemu Täckman ja Henri Virolainen, joka myös säännöllisin väliajoin rääkyy mikrofoniin. Bassoa soittaa varsin tatuoitu Antti Hurmerinta. Hetken soittelun jälkeen miehet malttavat istua alas juttelemaan heidän musiikistaan.

Teemu: Yksinkertaisesti me soittamme sellaista mistä itse pidämme.

Antti: Sitä me ei ainakaan mietitä, että mikä myy.

Rohkeus tehdä haluamaansa musiikkia on vienytkin miehiä esiintymislavoille Satakunnan alueella. Yhtenä tärkeänä piirteenä musiikin valmistamisessa yhtye näkee olevan myös tinkimättömyys. Vaikuttajia Araticilla on laajasti ja ne vaihtelevat kausittain. Tämän kauden inspiraatiosta vastaavat saksalaiset thrash metal -bändit.



”Ihmiset sotivat sen takia, kenen mielikuvitusystävä on parempi”

Bändin ensimmäisen painoksen ”To the early grave” sanoituksista huokuu synkkää okkultismia ja jumalanvihaa. Okkultismin piirteet ovat tulleet miehiä innoittaneista kauhuelokuvista.

Henri: Pahuus ja yliluonnollisuus ovat vahvoja teemoja.
Antti: Shrooms on ainakin toiminut inspiraationa. Se on todella erilainen kauhuelokuva.

Kun kysyn mitä uskonto heille merkitsee, tulee nopeana huulen heittona ”Saatana on herra”. Kaikki räjähtävät nauramaan. Sen jälkeen starttaa mielipiteiden ja näkemyksien tulva.

Henri: Se on vanha instituutti, jolla on edelleen liian paljon valtaa niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Ei ole tervettä uskoa mielikuvitusolentoihin ja tehdä lakeja sen perusteella. Se toimii sanoituksissa, sillä provosoiminen on helvetin hauskaa. God hates us all.

Mika: Niin minäkin sen kiteyttäisin.

Antti: Vaarini sanoi joskus minulle kun olin pieni, että raamattu on kirjoitettu sitä varten, jotta ylempiarvoiset ihmiset saavat pidettyä alempiarvoiset pois pahan teosta. Kai se on aika lailla siinä.

Teemu: Ihmiset sotivat ja tappavat toisiaan sen takia…

Antti: … kenen mielikuvitusystävä on parempi!

Teemu: Ei se kovin terveeltä vaikuta.

 

keikka

 

Arvostelijoiden mielipiteet jakautuvat kahtia

Aratic on viime aikoina ollut monien musiikkisivustojen arvioinnin kohteena. Palautetta on tullut laidasta laitaan, mutta musiikkilajin toimivuus tänä päivänä on jakanut mielipiteet raa’asti kahtia. Suomessa miehille on todettu tyylin olevan jo käytetty, mutta yhtyeestä on oltu onnesta soikeana esimerkiksi Saksassa. Yhtyeellä tulee kaikki palaute luettua mutta eri asia on, että noteeraavatko he sitä.

Mika: Palaute ei vaikuta meidän musiikkilinjaan ja niin se pitää ollakin.

Henri: Arvostelut ovat tähän mennessä olleet melko samanlaisia. Se on sitten arvostelijan henkilökohtainen helvetti, että pitääkö siitä vai ei. Hyviä pointteja on kyllä tullut. Laulustakin jotain, mutta jos ei osaa niin ei osaa.

Araticin kuuntelijoita löytyyympäri maailmaa. Euroopassa faneja on muun muassa Venäjällä, Saksassa, Puolassa ja Tsekissä. Kaukaisimmat fanit tulevat Etelä-Amerikasta.

Jopa EP:n kansi on herättänyt mielipiteitä ja ihmetystä: mistä idea siihen lähti? Kansi on kuulemma muokkaantunut ajan kuluessa. Alkuperäisessä kannessa oli thrash-liivisiä zombeja ryyppäämässä hautausmaalla. Sitten alettiin pohtia, voisiko zombit tehdä tunnistettaviksi.

Henri: Teemu taisi heittää idean ydinräjähdyksestä ja Mika halusi kanteen lisää värejä. Sitten aloin työstämään kuvaa, jota teinkin sitten viikon verran.

 

 

”Kaikki haluavat loppujen lopuksi Wackeniin”

Satakunnan alueella keikkaillut yhtye janoaa päästä laajemmin keikkailemaan, jopa ulkomaille asti. Seuraavana keikkalistassa on Porispere 2013, joka tulee olemaan Araticille isoin keikka tähän mennessä. Miehet muistavat ensimmäisen keikan olleen innostuksen sekoittamaa jännitystä mutta sen jälkeen keikat ovat sujuneet itsestään.

Henri: On hauskaa soittaa lavalla kun porukka tietää jo meidän biisejä ja örisevät mukana moshaten eturivissä.

Antti: Soittaminen on jo itsessään niin hienoa ja vielä kun näkee se, että se iskee! On helvetin hienoa katsoa lavalta sitä meininkiä.

Mika: En tiedä mikä 40 minuuttinen menisi nopeammin kuin lavalla. Juuri kun on päässyt vauhtiin, niin keikka onkin jo ohi.

Antti: 40 minuuttia kännissä menee kyllä aika nopeasti…

Teemu: Ensi alkuun olisi kyllä hienoa päästä Tavastialle soittamaan. Ulkomaat eivät varmaan vielä ole näköpiirissä. Toisaalta alussa tuntui, ettei keikkojakaan ole ja heti seuraavana päivänä tuli pyyntöä kahdelle keikalle. Ties vaikka ensi vuonna pyydettäisiin jo ulkomaille.

Antti: Kaikki varmaan haluavat loppujen lopuksi Wackeniin!

 

 

Teksti: Inka Mustonen
Kuvat: Hanna Lukka (keikkakuva) ja Aratic (Levyn kansi)