Kategoria: Artikkelit

Scarecrow – Saalistusta, nahanluontia ja ylösnousemusta

Rosoista, punk-vivahteista ja thrashin suuntaan kumartavaa rokkenrollia esittävä hyvinkääläistaustainen Scarecrow julkaisee perjantaina 4.4. seiskatuumaisen ep:n nimeltä Amores De Vampiros. Tämän asian tiimoilta bändin vokalisti Jack Scarecrow avautui Miasmalle pienen haastattelun verran.

Miltäs vaikuttaa Scarecrow’n kevät?

– Kevät on kiireinen kaikilta muilta osin paitsi keikkailun tiimoilta. Äänityksiä ja biisien kirjoittamista, jotta saadaan syksyksi kaikki pienimmätkin suunnitellut julkaisut ja äänitykset toteutettua, Jack kaavailee.

Äkkiseltään teidän musiikkinne kuulostaa siltä kuin sekoittaisi Sodomia ja Misfitsiä. Millaista musiikillista taustaa bändin soittajilla on: kaikki heavy- ja punkpohjalta lähteneitä?

– Misfitsin mainitseminen kuulostaa vielä vuosienkin jälkeen oikein mukavalta. Sodomiin, Entombediin ja vastaaviin koviin bändeihin Scarecrowin vertaaminen saa kyllä aina hymyn suupieliin. Scarecrow’ta on tulkittu suomessa aina hyvin monella tavalla ja toisinaan se on aivan helvetin hämmentävää. Ehkä sieltä kuuluu toisinaan bändin taustalla piilevät muutkin projektit joissa soitetaan punkrockia, sludgea, metallia, hardcorea ja brutaalia black metallia.

 

promopicture_2014

 Bändin perustamisen ajoittuu tyylikkäästi vuosituhannen alkuun:

– Kun vuosi vaihtui vuoteen 2000, niin sillä sekunnilla otimme bändin nimen käyttöön ja siitä se alkoi. Ensimmäinen varsinainen julkaisu saatiin 2002.

Soititte pre-Steelfest -bileissä Helsingissä 22.3. Oliko hyvä keikka?

– Death metal -bileissä soittaessa on aina hauska nähdä kuinka leukaluut loksahtelevat,
nautin siitä ja toivon, että PRKL clubilla tykitellään tulevaisuudessa paremmalla valmistautumisella esimerkiksi rundin yhteydessä. Pistokeikoissa on joskus vähän punnerrettavaa ja alkoholissakin tuntuu olevan liikaa humalaa. Itse hyvän keikan voi määritellä hyvin monella eri tavalla.

Kolme sanaa, jotka sopivat kuvaamaan Amores de vampiros -ep:tä:

– Metal, punk ja ylösnousemus.

Jos Scarecrow olisi eläin tai mielikuvitusolento, millainen se olisi?

– Hämähäkit voivat olla liikkumatta ja syömättä kuukausia, ilman mitään selitystä, kunnes taas alkavat liikkua ja saalistaa 100% teholla. Omat hämähäkkini eivät syö mitään valmiiksi tapettua ja se jos mikä on kunnioitettavaa myös musiikkimaailmassa. Nahanluonti on myös erittäin kiehtova yksityiskohta ja tätä yhtäläisyyttä löytyy sekä levyistä että bändin toiminnasta.

Toisaalta tällaisesta rupisesta rokkailusta saa helposti mielikuvan, että meiningissä korostuu huumori, splatter, kaljoittelu ja muu sikailu… Piileekö Scarecrown musiikissa myös jokin vakavampi pohjavire – jos nyt ei mikään yksioikoinen ”sanoma”?

– Kaikki nuo kuuluvat tavalla tai toisella juoneen halusimme tai emme. Minulle Scarecrow on henkilökohtainen risti jonka varjolla pääsen suunnittelemaan juuri sellaista frankensteinia jota olen aina diggaillut. Muuttujia on totta kai paljonkin, sillä Scarecrow on nimenomaan bändi ja kaikki jäsenet tuovat oman raajansa siihen ommeltavaksi. Toisinaan juuri tämän takia lopputulos ei ole kovinkaan lapsille soveltuvaa.

– Tuosta ”sanomasta” mainittakoon sen verran, että toistaiseksi olen pyrkinyt tekemään kaikkeni jotten sortuisi kirjoittamaan mitään naiivia ”sanomaa” kuuntelijoille.
Hoitakoot muut bändit paskan jauhamisen.

Sitten vielä pohdintaa siitä, mihin suuntaan bändi tästä jatkaa – vai onko järkeä tehdä tarkkoja suunnitelmia, kun kuitenkin bändit hajoavat, maailmanloppu on varmasti nurkan takana ja niin edelleen?

– Maailmanlopun ja sotien jälkeen tulee uusi alku ja sama pätee bändien lopettamiseen. Heikot putoaa ja sitä rataa. En tiedä musiikillisista linjauksista mitään, mutta etulinjassa joutuu improvisoimaan, jotta homma toimii. Tämä uusi Amores de vampiros -minilevy on kuitenkin herättänyt jotakin aivan karmivaa ja pelottavaa Scarecrow:ssa.

 

Kuva: Scarecrow

Teksti: Seppo Rautio

 

====================

Kotimaisen kauhua levittävän Scarecrow -yhtyeen viime vuonna julkaistu pitkäsoitto Flesheaters saa jatkoa huhtikuussa. Vinyylinä julkaistavan neljän biisin 7” ep:n Amores De Vampiros julkaisupäivä on 4.4. 2014.

Saatavilla on myös sadan kappaleen rajoitettu painos valkoisella vinyylillä. Julkaisussa mukana 82 Records, Devils Shitburner Records (Saksa) ja Horror-shop (Helsinki).

MetalScum” ja ”Jesus, Lucifer and Me” -videot Youtubessa.

scarecrow_AmoresDeVampiros_800

=====================

Miasmaattista höpinää: Pitkien öiden aika

Huomenna, lauantaina 21.12., maapallomme on taas sellaisessa asennossa, että pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään. Pohjoisen napapiirin eteläpuolella ei sentään olla kunnon kaamoksen piirissä, koska aurinko jaksaa hetkeksi hivuttautua horisontin ylle, mutta tällä hetkellä eteläisessä Suomessa lumeton maa korostaa pimeyden hallitsevuutta entisestään.

Ennakkomietteitä: Black Flames of Blasphemy IV

Oho, sehän on jo huomenna, tuo musta perjantai. Ei siis se amerikkaisten kiitospäivän jälkeinen perjantai vaan kaksipäiväisen black metal -tapahtuman ensimmäinen päivä. Tämänvuotisen kekkerin nimi kokonaisuudessaan on Black Flames of Blasphemy pt. IV: Never Stop the Madness ja tapahtumapaikkana Nosturi Helsingissä. Kolme miasmalaista heräsi alkavasta talvihorroksestaan ja kommentoi tapahtuman antia.

 

Seppo: – Keikkapaikan suhteen asenteeni on sellainen puolinihkeä. Eli jos homma muuten toimii, eiköhän tuollakin viihdy. Ja toivottavasti olut ei lopu kesken, kuten vuosi sitten Gloriassa. Harmi kyllä, jos tämä jää viimeiseksi BFOB-festariksi, kuten jostain huhua kuulin. Itse ehdin olla mukana viime vuonna, kahden ensimmäisen kerran jäädessä välistä. Mutta eiköhän näitä spesiaalimpia black metal -bändejä tavalla tai toisella maahamme saada rahdattua jatkossakin. Yksittäiset muutaman bändin keikat voisivat olla siinä mielessä parempiakin, että ei olisi samanlaista runsaudenpulaa. Eli tokihan sitä pitää tästäkin valittaa, kun tapahtumassa on liikaa bändejä eikä jaksa keskittyä kaikkien keikkoihin, yhyy.

Markus: – Omasta näkökulmastani Nosturi toiminee ihan hyvänä paikkana tapahtumalle, joskaan ei ole ihan yhtä keskeisellä paikalla kuin Gloria. Tilaa ainakin riittää, ja onhan tuolla raskaampaa musiikkitarjontaa ennenkin tullut tähystettyä. Huhuihin siitä, että tämä on viimeinen BFOB, en ota kantaa. Säälihän se olisi, sillä parempaa black metal -tarjontaa saa todellakin Suomen sisä- ja ulkoilmatapahtumista hakea.

Jaakko: – Islannnin Svartidaudi on eräs eksoottisimmista nimistä tapahtumassa. Ei mitään helpointa kuunneltavaa – eteeristä soitantaa outoine, kuiskailevine vokaaleineen – mutta jo tämän täkyn vuoksi kannattaa tulla paikalle perjantaina ajoissa. Soittoaikahan on heti päivän kakkosena. Eikä sovi väheksyä heti kolmantena soittavaa Alankomaiden veteraania, jo 1991 aloitellutta Funeral Windsiä. Näkökulmansa black metaliin ei ole ehkä omaperäisimmästä päästä, mutta vaikkapa Mardukin ystäville taattua kaahausta, uskaltaisin luvata.

Markus: – Tällä kertaa paikalla esiintyy enemmän yhtyeitä, jotka eivät ole itselleni ennestään tuttuja. Perjantain kaartista omalla kohdallena kiinnostusta kerää Akitsan lisäksi Cult of Fire, joka herätti mielenkiinnon kuunneltuani hieman bändin tuotantoa ennakkoon.

Seppo: – Perjantain annista itselleni ehkä eniten mielenkiintoa synnyttää Puolan Plaga, joka luontevasti vertautuu viime vuoden Mglaan, vaikka ei täysin samanlaista pimeää virtausta olekaan. Aikaisemmin perjantaina soitteleva kanadalainen Akitsa taas viehättää minimalismillaan ja vinksahtaneella otteellaan. Saattaa rokata mainiosti tai olla masentavan kämäinen, saapa nähdä.

 

http://www.youtube.com/watch?v=pszNbg9kNeo

 

Jaakko: – Ride for Revengen keikoista moni on jäänyt mieleen erikoisina tapahtumina, joista ei ole draamaa ja kokeilullisuutta puuttunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on ensimmäinen esiintyminen ilman miltei alusta asti mukana ollutta basisti Spirit Krusheria. Jo pelkästään bändin kokoonpano on siis mysteeri. Voisin kuvitella, että hypnoottista Beherit-rumpukomppia ei kuitenkaan ole unohdettu.

Seppo: – Tuon Ride for Revengen saastaista porinaa en ole aikaisemmin päässyt livenä kokemaan, tämän jos osaisi olla missaamatta niin hyvä. Ruins of Beverast voi tarjota massiivisen kokemuksen – tai sitten aimo annoksen tylsyyttä. En oikein vielä osaa päättää, olen vasta alkanut tutustua tuohon saksalaismiekkosen projektiin, joka vyöryttää synkeän black metalin ohella doomdeathin matelevaa painolastia. Ehkä osittain samat mahdollisuudet toimia kuin viimeksi Necros Christosilla.

Markus: – Lauantailta vanha Enochian Crescent -fanipoika odottelee tietysti True Black Dawnia, sillä eihän se tylsä keikka voi olla jos lavalla on Wrath!

Jaakko: – Wrath kertoi Facebook-päivityksessään, että kolme uutta kappaletta tullaan kuulemaan keikalla. Jokunen vuosi sitten yhden tuoreemman, edelleen julkaisemattoman kappaleen kuulleena muistelen, että se ei yllättäen ollutkaan nopeaa pieksentää vaan jotain erilaisempaa. Kannattaa pitää korvat höröllä, ja perinteisesti lavallakin on tapahtunut kaikenlaista.

Seppo: – Acherontas on kyllä pirun hienoa kreikkalaista mustaa metallia, jossa suitsukkeen savu ei ole liikaa turruttanut aisteja vaan esoteeristen salaisuuksien haussa ja demonipainissa on tarpeeksi verevää intohimoa ja raikkautta. Nähtävien listalle menee niin että napsahtaa. Lopuksi tietysti Marduk. Kahdella edellisellä Mardukin keikalla olen kuunnellut sotaisaa häväistystä yhdellä tai jopa vain puolikkaalla korvalla. Jos siis nyt onnistuisin keskittymään paremmin. Eikä haittaa lainkaan, että svedut ovat luvanneet soittaa Those of the Unlight -levyn kokonaan julhistaakseen albumin 20 vuoden ikää. Pitääkin verestää historiantuntemusta ottamalla levy pitkästä aikaa kuunteluun.

 

 

Teksti: Jaakko Marttila, Markus Mähönen, Seppo Rautio

Kuiskaus Pimeässä #2 [Lehti]

2013Kansi-sivu001

Julkaisija: H.P. Lovecraft Historiallinen Seura

Kuiskaus pimeässä on vuosittain ilmestyvä H.P. Lovecraft Historiallisen Seuran julkaisema lehti, joka on saamassani kappaleessa päässyt jo kolmanteen numeroonsa. Ensimmäinen numero ilmestyi kaksi vuotta sitten vuonna 2011, jolloin lehti tunnettiin vielä Nyarlathotep nimellä. Nyt julkaistu lehti on jotakuinkin sata sivua kattava ja A5-formaatissa julkaistu lehti. Sisältönsä puolesta siinä on paljon mielenkiintoista luettavaa kaikille kauhukulttuurista (ja eritoten Lovecraftista ja hänen töistään) kiinnostuneille.

Lehti sisältää kuusi suomalaistuottoista novellia, muutaman haastattelun, kirja-arvosteluja ja erilaisia artikkeleita jotka käsittelevät eri aiheita kauhun saralta. Vaikka en pitäisi itseäni missään tapauksessa minään äärimmäisenä lovecraft-fanina, olen aina ollut sitä mieltä, että juuri hänen tuotantonsa on ainutlaatuisinta ja omaperäisintä kauhua mitä on ikinä tullut luettua. Ehdottomasti. Lovecraftin ansioita on myös täysin turha käydä kiistämään, sillä niin on maailma pullollaan sekä suoria imitaattoreita, että myös vaikutteensa myöntäviä taiteilijoita, jotka ovat imeneet omiin teoksiinsa vaikutteita kaikilla mahdollisilla taiteen alueilla.

Myös tässä lehdessä julkaistut novellit nostavat hattua herralle, jotkin lainaten hänen kehittämiä mythos-elementtiä suoremmin, jotkut kanavoiden enemmän tunnelmaa. Omalla kohdalla lehden novellit olivatkin tarjonnasta parasta antia, vähättelemättä kuitenkaan artikkeleita tai haastatteluja jotka olivat myöskin mielenkiintoisia.

Erityismaininnan ja viralliset selkääntaputtelut ovat mielestäni ansainneet Antti Pohjamiehen “Teatteri” ja Harri Linneran “Kuminaama.” Joista ensimmäinen sai vahvalla kerronnallaan aikaiseksi erittäinkin visuaalisia mielikuvia ja jälkimmäinen enemmän “lovecraft-kaavan” mukaan tehty kunnianosoitus, joka oli miellyttävästi saatu sijoittumaan uskottavasti Suomen kamaralle. Myös muut novellit ovat noudattaneet tätä aiemmin S. Albert Kivisen luomaa ohjenuoraa, ja yhtään hullummin siinä onnistumatta.

Läpi koko lehden on aistittavissa sellainen lämminhenkinen, ja aito, tekemisen riemu, joka saa myös lukukokemuksen tuntumaan hyvin miellyttävältä. Ratkaisu A5-formaatin valinnasta tuntuu itselle tosin hieman oudolta, sillä se saa nyt lehden tuntumaan enemmänkin vihkoselta. Olisin itse lukenut lehteä mieluummin hieman ohuempana ja isommalta paperilta. Myös joissakin sivuissa tuntui siltä, että taustagrafiikka häiritsi lukemista ja oli liian tummaa. Mutta nämä seikat olivat hyvin pieniä ärsytyksiä, eivätkä kuitenkaan haitanneet lukukokemusta kovinkaan paljoa.

Lehden voi ostaa joko seuran verkkokaupan kautta, tai sen voi saada myös liittymällä seuraan jäseneksi, jonka vuosittainen jäsenmaksu on kirjoitushetkellä 10 euroa, mikä ei myöskään tunnu kovin suurelta summalta. Lehden mukana tullut kissakortti sai myös allekirjoittaneen oikein hyvälle tuulelle, sillä kaikkihan sen tietävät että kissat eivät ole tältä planeetalta…

http://www.lovecraftseura.net/index.php/fi/kuiskaus-pimeassa


Aleksi “Cthulhu fhtagn!” Vaittinen



lovecraft-and-a-cat