Kategoria: Artikkelit

Haastattelu: Karelian Warcry

19056_logo

Kylmän jyhkeästi black ja death metalin maastoissa rytistelevä Karelian Warcry julkaisi huhtikuussa uuden kappaleen musiikkivideon kera. Teoksen nimi on Unholan tuntemattomat ja sen hämäränsynkeä tunnelma nostatti mieleen monenlaisia kysymyksiä. Ja jos vastauksia haluaa saada, on kysyttävä. Bändi vastailikin reippaasti koko miehistönsä voimalla.

Sähköisesti tehtyyn haastatteluun vastanneet musikantit olivat: A. Heiskanen, rummut (myöhemmin A), H. Järvinen, basso ( H), J. Kousa, kitara (J) sekä M. Mikkonen, kitara & vokaalit (M) Aivan aluksi pureudutaan yhtyeen nykytilaan, mitä siis on tapahtumassa, millaisia haaveita, unelmia ja pelkoja horisointissa siintää?

A: –  Veripellot-nimeä kantava albumi on valmistumassa piakkoin. Nimi liittyy löyhästi Kouvolan seudun tapahtumiin sisällissodan aikana, mutta kyseessä ei ole mitenkään täysin tähän teemaan sidottu kokonaisuus. Idea nimeen syntyi, kun olin jo vuosia ihmetellyt tämän seudun paljasjalkaisten suhtautumista toisiinsa. Naapureiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat saattaneet sotia toisiaan vastaan ja olen tuntenut täällä asuessani, että ne haavat eivät ole vieläkään täysin parantuneet. Tarkoitus ei ole repiä auki näitä vanhoja haavoja tai mitään tällaista, lähinnä herättää ajatuksia ja keskustelua. Samanniminen kirja löytyy jo entuudestaan, jonka kirjoittajana on toimittaja-tutkija Mirja Turunen. Toivon, että ihmiset perehtyisivät tuohon kirjaan ja sen ajan tapahtumiin yleensäkin!

– Albumimme on hioutunut useiden vuosien saatossa ja sen nauhottamisen aikana jäsenille on tapahtunut paljon muutoksia elämäntilanteissa. Tästä syystä julkaisemisessa on kestänyt ihan hävyttömän kauan. Esimerkiksi rummut on nauhoitettu jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Nauhoituksia on tämän jälkeen hoidettu milloin missäkin ja liian lyhyissä jaksoissa. Tämän julkaisun myötä nettilevitykseen on tulossa lisää videomateriaalia.

J: – Uusi levy tulee, jahka saadaan loput raidat narulle ja joku julkaisemaan kokonaisuuden.

H: – Julkaisurintamalla on odotettavissa tämän uuden musiikkivideon jälkeen ainakin pientä making of / dokumentti -tyyppistä videota ja myöhemmin sitten täyspitkää olisi tarkoitus työntää ulos. Täyspitkälle on julkaisija vielä hakusessa.

 

 

 

Usva ja joukkohauta

Entäpä biisi Unholan tuntemattomat, onko siinä taustalla jokin tietty tarina, joka on inspiroinut kappaletta tai videota, vai onko kyseessä enemmän luova mielikuvituksen lento?

H: – Videon tarina on hieman sellainen ”pohjautuu tositapahtumiin” -kertomus, mutta ei varsinaisesti mikään tietty tapaus historiasta. Kyseessä on enemmänkin ajatusmatka sota-aikojen tunnelmiin kuin varsinaisiin yksittäisiin tapahtumiin.

J: – Unholan tuntemattomat kertoo fiktiivisen tarinan ajasta sodan jälkeen. Perinteinen musta/valkoinen, hyvä/paha -asetelma. Eli minulla pyöri joskus mielessä kuva komeasta ja kauniista metsämaisemasta, jonka maan pinnan peittää kylmän yön usva. Kuitenkin tuon kauniin maiseman alla piilee karu totuus, joka valkenee seuraavana aamuna. Aamulla usvan kaikottua maiseman alta paljastuu jonkin sortin joukkohauta, kasa ruumiita, joista näkee selkeästi etteivät he ole kuolleet ”normaalin” taistelun seurauksena. Heitä on kohdeltu hyvin kaltoin ennen kuolemaa. He ovat uhreja, joita ei kukaan tunne tai ei uskalla tunnustaa. Muistaakseni tein ensin sävellyksen, josta tuo maisema maalautui mieleeni.

A: – Itse olen tulkinnut kappaleen osaksi historiallisista lähtökohdista, vaikka se ei suoranaisesti viittaakaan mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Videota tehdessämme halusin kuvittaa sen omien visioideni mukaan, joita kappale minussa herätti.

Mistäs sitten alunperin syntyi idea videon tekemiseen, ja kuinka juuri Unholan tuntemattomat valikoitui videobiisiksi?

J: – Kyseinen kappale on ollut varmaan pisimpään lähes valmis ja varmaan sitä kautta varmasti ajautui videobiisiksi.

H: – Ajatus siitä, että pitäisi tehdä video uudesta materiaalista, on ollut varmasti koko ajan läsnä. Varsinaisen toteutuksen mahdollisti rumpalimme koulutyö. Hän kertokoon siitä lisää.

A: – Kaikki tulevan levyn kappaleet pystyisi visualisoimaan kuvalliseen muotoon. Unholan tuntemattomat oli ensimmäinen täysin valmis kappale, joten se valikoitui melko luonnollisestikin videokappaleeksi antamaan jotain käsin kosketeltavaa kuulijoillemme levyn valmistumista odotellessa. Tämän biisin kohdalla tuli itselle ne vahvimmat visuaaliset vibat, joten päätin lähteä toteuttamaan kappaleelle videota lopputyönäni. Nykypäivänä konkreettisten levyjen julkaisu on vähentynyt ja tavallaan kansilehdet sekä bändien visuaalinen maailma elävät yhä voimakkaina videoissa, varsinkin lyriikkavideoissa. Totta kai toivon, että saisimme julkaistua levymme myös painettuna versiona.

– Videon tekeminen oli paikoitellen vaikeaa, sillä meillä ei entuudestaan ollut virallista itse tehtyä musiikkivideoita, vaikka bändi on ollut kasassa jo reilut kymmenkunta vuotta. Aiemmat levityksessä olleet videot ovat lähinnä olleet livevideoita ja esimerkiksi yksi video on kasattu sotien arkistomateriaalista. Vallalla oleva käsitys siitä, että ”bändi jolla ei ole omaa musiikkivideota, ei ole lainkaan olemassa” toimi myös vahvana perseelle potkijana videota tehdessä.

 

Karelian Warcry - Unholan Tuntemattomat 2 3

 

Tuolla videolla ei kauheasti pompita, syöksähdellä tai muutenkaan sekoilla ympäriinsä. Mielestäni tunnelma onkin lähinnä unenomainen. Aivan, kuin jokin salattua asia liikkuisi lähistöllä ja koko ajan valmistauduttaisiin taisteluun. Ei siis tarvita syöksyviä hävittäjiä, ydinräjähdyksiä eikä esimerkiksi moshaavia soittajia. Heiskanen jatkaa aihepiiristä:

A: – Hyvä, jos unenomaisuus välittyy myös katsojille! Olin itse editoijanakin usein unenomaisessa transsissa videota leikatessani. Tämä oli yksi lähtökohdistani, että vien katsojan unenomaiselle matkalle. Alunperinkään tarkoituksena ei ollut tehdä perinteistä soittovideota tai digitaalista lyriikkavideota. Aluksi ajattelin jopa animaationa toteutettua musiikkivideota, mutta sen aika ei ollut ihan vielä. Halusin kuitenkin, että videolla näkyy ihmisen kädenjälki ja orgaanisuus. Esimerkiksi päävalona toimi ison nuotion antama valo ja lyriikat on käsinkirjoitettu vanhan ajan mustetekniikalla sulkakynää ja tussia käyttäen. Tällainen kotikutoinen ja käsin kosketeltava tunnelmallisuus on aina ollut ominaista Karelian Warcrylle. Kuvakerronnan hidas tempo luo sopivan ristiriidan musiikin raskauden ja kuvallisen ilmaisun lempeyden välille. Itse en juurikaan pidä nopeatempoisesta leikkausrytmistä, jollaisia iso osa nykypäivän musiikkivideoista on. Jouduin jättämään paljon hyviä kuvia pois ja olisi tuntunut väärältä tunkea ne väkisin mukaan, koska silloin leikkausrytmi olisi muuttunut lähinnä epilepsiaa aiheuttavaksi kuvamössöksi.

Kuinka hyvin Unholan tuntemattomat edustaa tulevan levyn yleistä musiikillista linjaa?

J: – Mielestäni melko hyvin. Biisi on siinä kultaisessa keskilinjassa suhteessa muihin kappaleisiin, eli ei ole rauhallisin mutta ei myöskään rankin kappale levyltä. Kappaleesta löytyy viitteitä uusiin elementteihin, joita KW on tuonut muihinkin uusiin sävellyksiin.

A: – Kappale on meille ominainen jylhine melodioineen ja väkevine runttauskohtineen. Puhtaiden vokaalien määrä on lisääntynyt huomattavasti aiempaan verrattuna ja hyvä niin. Mielestäni tämä kappale ei kuitenkaan anna koko kuvaa tulevasta levystä. Tavallaan linja on kauttaaltaan keventynyt hieman ja toisaalta taas aggression määrä on kasvanut esimerkiksi rumpujen osalta. Oma linjani tälle levylle oli yksinkertaistaa soittoani ja jättää paljon turhia asioita soittamatta, joten kaikesta tuli paljon mietitympää kuin aiemmin. Voisinkin sanoa, että ensimmäistä kertaa olen täysin tyytyväinen siihen miltä rummut kuulostavat. Osa levyn vokaaleista on vielä sovittamatta ja nauhoittamatta, joten jää nähtäväksi millaiset ne tulevat olemaan sitten koko levyn matkalla. Lyriikat kuitenkin määrittävät aina paljon levyn lopullista muotoa ja soundia. Olen itse kirjoittanut parit sanoitukset tälle levylle ja sovittanutkin ne lähes valmiiksi. Nähtäväksi jää, miten ne lopulta istuvat vokalistien suuhun.

H: – Unholan Tuntemattomat on ehkä levyn raskaimpien ja kokeilevimpien teosten välimaastossa. Sikäli se on varmasti hyvä kappale esittelemään nahkansa luonut Karelian Warcry.

 

 

Karelian Warcry- Unholan Tuntemattomat

 

Sota ja elämä

Bändillä on aikaisemminkin ollut biiseissään melko paljon sotaan liittyvää tematiikkaa, ja myös yhtyeen nimestä löytyy sana ”war”. Hieman provosoiden voisi sanoa, että ovathan nuo iänikuiset panosvyöt ja panssarivaunut pahimmillaan aika latteaa kuvastoa metallissa – toisaalta esim. Bolt Thrower on osannut luoda omanlaistaan ilmapiiriä todella vakuuttavasti. Kitaristi-vokalisti Mikkonen pitää kyseistä aihepiiriä joka tapauksessa varsin kelpona inspiraation lähteenä:

M: – Iänikuisista panosvöistä ja panssarivaunuista saa varmaankin materiaalia louhittua ikuisesti, joten sanoisin, että ihan hedelmällinen maaperä. Myös monet tarinat ovat usein mielenkiintoisia juuri siitä syystä, että ympärillä on ollut näitä tappokaluja. Harvassa on tilanteet, joihin aseen tai väkivallan lisääminen eivät toisi tiettyä lisäväriä. Sota on myös kaikkia bändinjäseniä yhteisesti kiinnostava aihepiiri. Teemoja voi biiseihin kuitenkin vapaasti virrata mistä tahansa ja suunnata minne vain, emmekä ole lukkiutuneet vain tietyn tason aiheisiin. Sotaan kuitenkin kytkeytyvät ihmisiä ”melko vahvasti” yhdistävät asiat: elämä ja kuolema. Näistä peruspilareista voikin sitten rönsyillä loputtomiin.

H: – Lyriikkapuolella sota on varmasti edelleenkin yksi vahvimpia teemojamme. Ehkä perinteinen metallin tematiikka sodasta voi olla latteaa ja yksipuolista, mutta me olemme aina koettaneet tuoda hieman enemmän sodan filosofista ja ihmisyyttä tutkiskelevaa puolta esiin lyriikoissamme. En usko, että aihe on täysin loppuunkulutettu. Asioilla on aina niin monta puolta ja näkökulmaa kuin on niitä asioita pohdiskeleviakin. Tähän asti kaikki, jotka ovat musiikkiamme jotenkin kuvailleet, ovat kuvailleet sitä eri tavalla. En edes itse löydä yhtä ainutta samankaltaista bändiä. Minulle se kertoo siitä, että olemme tehneet jotain oikein ja onnistuneet luomaan yksilöllisen ilmaisun kaiken geneerisen massan sekaan.

Kieltämättä bändin tyyli punookin langat eri lähteistä siten, että sen kummemin black, death kuin melankolinen heavy metalkaan eivät riitä rajaamaan lopputulosta. Näin siitäkin huolimatta, että musiikin tyyli ei eritysesti poukkoile laidasta toiseen. Heiskanen jatkaa:

A: – Myö leimauduttiin kai aika vahvasti ekojen äänitysten ja kappaleiden myötä jo ihan bändin nimenkin takia. Itse en ole kuitenkaan koskaan kokenut, että jatkossakin olisi asetuttava pelkästään siihen sotalokeroon. Se tappaisi luovuuden täysin. Sotateemojen ulkopuolellakin kun on paljon aiheita, jotka käsittelevät ihmisen pimeämpiä puolia ja meille muuten sopivia teemoja. Omien isovanhempieni poisnukkumisen myötä koen itse vapautuneeni edellisten sukupolvien traumoista vaikkapa sotaan liittyen, joten se aihepiiri tuntuu aiempaa etäisemmältä. Tällekin levylle tuli kuitenkin kirjoitettua parit sota-aiheiset lyriikat. Toisaalta, kun katsoo lähiaikojen tapahtumia maantieteellisesti suht lähellä meitäkin, niin taitaa sota-aiheissa valitettavasti riittää kirjoitettavaa ja laulettavaa myöhemmillekin sukupolville.

J: – Kyllä tässä taitaa olla vielä aika paljon sotaan keskittyviä sanoituksia, mutta olemme pyrkineet tuomaan aihetta esiin eri kantilta. Sota ei meidän tapauksessa aina tarkoita perinteisessä mielessä käsitettävää miekkojen kilistelyä, konekiväärejä, tankkeja jne. ”Sotia” ja ”taisteluitahan” sisältyy meidän jokapäiväiseen elämäämme.

 

Karelian Warcry - Unholan Tuntemattomat 2

 

Hiljaisemman kauden jälkeen

Bändi on perustettu vuonna 2002, useampi vuosi on noistakin ajoista jo vierähtänyt. Haastateltavat miettivät, mitkä ovat tähänastisen uran huippuhetkiä:

M: – Hyvät keikat ja ne kaikki illat, jotka on bänditoverien kanssa saanut viettää. Soittaen ja muuten yhdessä sekoillen.

A: – Festarikeikat Nummirockissa ja Räntämetallissa ovat jääneet elävimpinä mieleen, ja tietenkin Rotting Christin lämppärinä soittaminen viime syksynä!

J: – Tähän mennessä huippuhetki on ehkä ollut Nummirockin keikka vuonna 2006.

H: – Uran huippuhetket ovat varmaan aina silloin, kun pääsemme soittamaan keikkoja hienojen bändien kanssa, kuten viimeeksi Rotting Christ. On hienoa päästä soittamaan sellaisten yhtyeiden kanssa, jotka olivat kovassa soitossa teinivuosina ja tietysti edelleen. Luonnollisesti myös levyjen julkaisu on aina hieno hetki. Sitä tosin tapahtuu Karelian Warcryn kohdalla valitettavan harvoin.

Miltäs keikkailutilanne näyttää? Sopivasti, liian vähän, liikaa?

H: – Keikkoja on tällä hetkellä hyvin vähän, koska olemme viettäneet pitkään hiljaisempaa kautta ja joutuneet myös sanomaan ei osalle keikoista. Meillä kaikilla on omat kiireemme ja asumme eri puolella Suomea. Se tekee asioihin omat haasteensa ja rajoittaa keikkojen määrää jonkin verran. Uuden levyn julkaisemisen myötä olisi tarkoitus keikkailla maksimikapasiteetilla.

A: – Meillä on ollut tavoitteena soittaa vähintään yksi keikka vuodessa ja se on useimmiten järjestynyt kotikaupungissamme Kouvolassa. Ainoastaan yksi keikka taitaa olla näköpiirissä tulevana syksynä Lappeenrannan suunnalla, yhdessä Verjagenin ja Bloodriden kanssa, mikäli tehdyt suunnitelmat pysyvät ennallaan. Tietenkin keikkoja toivoisi enemmänkin paikoista, joissa ei ole vielä päässyt vierailemaan.

J: – Keikkoja on ollut kyllä liian vähän, mutta toisaalta oma elämäntilanne tällä hetkellä ei sallisi keikkoja esimerkiksi joka viikonlopulle. Muutama esiintyminen vuodessa on ihan ok. Varsinkin kun ne ovat meidän tapauksessa olleet usein niin sanotusti persnettokeikkoja.

Vielä klassisesti tiivistävät adjektiivit loppuun. Mitkä kolme sanaa siis mielestänne kuvaavat parhaiten tulevaa Veripellot-levyä?

H: – Väkevä, maalaileva, raskas.

J:  – Erilaista, monipuolisempaa, kokeilevampaa.

M: – Kylmä, lämmin, kuuma.

A: – Jylhä, kaunis, ajaton.

 

http://www.facebook.com/karelianwarcry

 

Teksti: Seppo Rautio

Kuvat: Karelian Warcry

Steelfest 16.­-17.5. 2014 – Terästä kolmannen kerran

steelfest

 

Kappas, taas on metallisen festarikesän aloitus käsillä. Kai se on uskottava, että kesä sieltä tulla hölköttelee ja Hyvinkään Steelfest tarjoilee taas makoisaa hevikiisseliä rankemman metallimusiikin ystäville. Nyt kolmatta kertaa järjestettävät kekkerit luottavat aikaisempien vuosien linjaan, eli valikoimaan kuuluu tuttuun tapaan black, death ja thrash metalia.

Seppo: – Melko vahvasti monen bändin nimen kohdalla tuli itselleni tuntemus ”nähty jo Hammer Open Airissa tai muualla, mutta kelpaa nytkin”. Näin myös Nokturnal Mortumin kohdalla, joka valitettavasti joutui perumaan saapumisensa bändin jäsenistön henkilökohtaisten ongelmien ja Ukrainan epävakaan turvallisuustilanteen vuoksi.

Markus: – Nokturnal Mortumin peruminen oli itselleni suurin menetys näillä festareilla. Myös kroatialainen Manheim perui keikkansa viimehetkillä, mutta tilalle saatiinkin pahennusta aiheuttamaan mikäs muu kuin Goatmoon. Minun mielestäni viimeksi mainittu siis kääntyi paremmin päin.

Seppo: – Perjantai on kyllä hyvin asiallinen kokonaisuus. Baptismin hartaan raastava black metal saa mahdollisuuden vakuuttaa jo alkuillasta. Ruotsalaiset Nifelheim ja Valkyrija kiinnostavat myös. Edellämainittu piikkien, nahan, reippaiden kitaramelodioiden ja pälvikaljujen karnevaali on varmasti viihdyttävää seurattavaa. Jälkimmäinen saa aatoksissani osittain leiman ”Watain v. 2.0”, mutta ehkäpä tuo livenä säväyttäisi paremmin. Deströyer666 on tullut nähtyä pariin kertaan ja hemmetin asialliseltahan tuo röyhkeän rosoinen, mutta myös komeisiin eeppisiin kaarteluihin kykenevä mustametallinen thrash kuulostaa. Illan päättävä Inquisition on omaa luokkaansa ainakin levyltä kuultuna. Toivottavasti pimeästi pyörteilevä kosminen rytinä, pulputus ja mummokärinä säkenöi myös liveolosuhteissa.

Markus: – Tavoitteena olisi pitkästä matkasta huolimatta ehtiä Baptism katsomaan, mutta kovimmat nimet ovat kyllä vasta iltakahdeksan jälkeen. Ruotsalainen Valkyrja ei ollut ennenstään tuttu, mutta pienen esimakustelun perusteella on kyllä nähtävä. Inquisition kruunaa illan minulle. En bändin livetouhuista ole kuullut mitään muuta kuin hyvää ja levyllähän homma toimii täydellisesti.

Seppo: – Lauantaina Convulse jyskyttää vanhan koulun suomi­kuoloaan. Ihan kohtalaiselta tyyppien comeback­levy Evil Prevails kyllä kuulosti. Ei siis loistavalta, mutta ehkä live­soiton kiihkossa ja vanhan materiaalin seassa nuokin biisipalikat loksahtelevat oikeille paikoilleen. Archgoat on sitten sitä itseään, rienaavaa mustaa saastaa, jossa lopputulos on suurempi kuin yksinkertaisten osiensa summa. Odotan suurella mielenkiinnolla. Urfaust on pyörinyt Suomessa viime vuosina varsin ahkerasti. Kyllä kai tuon känni­shamanismi­duon räminät tulee nytkin tarkistettua. Loppuillasta Puolan Vader esittää konkareiden kokemuksella thrashaavaa death metaliaan. Enpä ole näitä turjakkeita aikaisemmin onnistunut näkemään. Kiinnostaa kohtalaisesti. Irlannin Primordial on myös rampannut maassamme ahkeraan mutta onhan bändin musisointi väkevää kamaa, joten en ihmettele suosiota. Eiköhän katkeran kaihoisa pakanametalli päätä lauantai-­illan oikein komeasti.

Markus: – Kotiseutua pitää tukea, joten lauantain aloittava jyväskyläläinen demokilpailun voittaja Apocryfal on sopiva aloitus päivälle. Peräänhän tulee lisää Keski-Suomen rytinää nimittäin Alghazanth, jolta odottelen kuulevani erinomaisen The Three-Faced Pilgrim -levyn tuotantoa livenä. Mustan Kuun Lapset tavallaan kiehtoo myös nähdä, sillä itse en kyseistä bändiä ole juuri kuunnellut sitten Prologi ep:n ilmestymisen jälkeen vuonna ’98. Tyyli on sittemmin ilmeisesti hieman perinteisestä black metalista keventynyt. Lauantaina kattaus on melkein kokonaisuudessaan käytävä tiirailemassa, sillä sen verta kiinnostavat esiintyjät on tällä kertaa valittu.

Seppo: – Ai niin, sitten ne Jalostamon jatkoklubitkin. Katsoo nyt, jos jaksaa vielä noin myöhäiseen aikaan kylillä hillua. Ainakaan Deathia ja Iron Maidenia tributoivat bändit eivät kuulosta lainkaan hullummalta tavalta viettää aamuyölle kääntyviä tunteja.

Seppo: – Säiden suhteen vaikuttaa nyt kohtalaisen siedettävältä, jos ennusteet eivät tämänhetkisistä vielä muutu. Toissavuonnahan meininki oli enimmäkseen peräti hyytävää, kun taas viime vuonna pystyi jopa makailemaan nurmikolla parinkymmenen asteen lämmössä, ja lempeä kesätuuli hiveli festarikansan kauniita kasvoja.

 

Steelfestin puuhamies Jani Laine kertoi tapahtuman lähestyessä fiiliksistään netin kautta chattaillen.

Mitkäs ovat tunnelmat nyt, onko kiirettä pitänyt?

– Hyvä ja odottava tunnelma. Ei sen suurempia kiireitä, edetään suunnitelman mukaan. Nyt mennään kohti konkreettisempaa tekemistä.

Miten ovat järjestelyt sujuneet edellisiin vuosiin verrattuna – meneekö jo rutiinilla?

– Ei festareiden järkkääminen kyllä rutiiinia ole, paljon on liikkuvia osia ja asiat elävät päivittäin. Sehän tästä hauskaa tekeekin. Tietysti kokemuksesta on paljon hyötyä ja tietyt asiat sujuvat helpommin. Paljon pyritään taas parantamaan järjestelyitä, tekemään puitteista yleisölle ja bändeille parempia.

Kuinka iso organisaatio teitä on itsesi lisäksi Steelfestiä järkkäämässä ?

– Meitä on sellainen ”seitsemän veljeksen” ydinryhmä, joka kantaa taloudellistakin vastuuta tapahtuman järjestämisestä. Lisäksi järjestelyissä on mukana noin 80 vapaaehtoista eri tehtävissä. Koko organisaatio on noin sata henkeä.

Mikä on tänä vuonna ollut eniten harmia aiheuttanut seikka festaria järjestäessä, entä eniten iloa tuonut asia?

– Harmia saisi nyhdettyä varmasti monesta asiasta, mutta enpä ole niihin juuri keskittynyt. Erittäin iloinen olen meidän vapaaehtoisjoukoistamme. Maailmassa on vielä ihmisiä, jotka tekevät asioita rakkaudesta lajiin tai sen takia että ”jotain tapahtuu”. Tästäkin vuodesta varmasti meille jokaiselle jää kiikkustuoliin muisteltavaa…ja sehän tuottaa iloa loppuelämäksi!

Mitkä bändit ovat omaan makuusi maistuvimpia tämän vuoden esiintyjäkaartissa?

– En yksinkertaisesti pysty valitsemaan suosikkeja. Suunnittelen ja päätän festarin rosterin kohtuullisen itsenäisesti, joten lineup on jonkinlainen oma tämänhetkinen suosikkilistaus.

 

Teksti: Seppo Rautio, Markus Mähönen

Ride For Revenge – Fightin’ the night!

 

 

header

Fight the Night II: Nightmare City on kakkososa tapahtumalle, joka viime syksynä keräsi porukat lähinnä punkin ja thrashin ystäviä Ääniwalliin yhtenä iltana. Hommat ovat selvästi isollaan, sillä nyt tapahtumassa on päiviä järjestysluvun mukainen määrä ja ajankohtana 13.–14.6. Areena on sama kuin viimeksi.

Jos päivien määrä on kerrottu kahdella, myös musiikillinen skaala on suorastaan ammuttu avaruuteen. Sen sijaan, mitkä genret ovat edustettuna, voisi ehkä kysyä, mitkä valtavirran ulkopuolisen rockin alalajit eivät olisi edustettuina! Yksi näistä on kuitenkin black metal, jota edustamassa on helsinkiläinen, omissa kirjoissani genressään Suomen paras, Ride For Revenge.

Hellfestissä taas piinkova kattaus

Hellfest vuosimallia 2014 vyöryttää, jos mahdollista, vielä aiempia vuosia näyttävämpää ja kovempaa bändikatrasta äärimusiikki-ihmisten kuuluviin. Festivaali on jo vuosia pyrkinyt antamaan kirjaimellisesti kaikille kaikkea, ja yleensä onnistuukin siinä useimmiten paremmin kuin muutamat nimeltä mainitsemattomat kotimaiset festivaalimme. Underground-faneja tosin nikotuttaa paikalla vellova hirveä ihmismäärä, mutta uhrauksia on tehtävä kun ranskalaiset saavat aina jotain ainutlaatuista kehiteltyä.

Stadion-luokan hevirokin faneja miellyttää järjettömän iso ja kova troikka Iron Maiden, Black Sabbath ja Aerosmith. Kun vielä kakkoskasti on Slayerin, Deep Purplen, Megadethin, Soundgardenin ja Rob Zombien tasoa, myös kaupallisemman musiikin ystävät voivat lähteä Ranskaan hyvillä mielin joraamaan. Miasmaattisesti huomio kiinnittyy silti aivan muihin nimiin. Death To AllNocturnus AD, Incantation ja Gorguts ovat oman listan kärkeä. Varsinkin Nocturnus (AD) on näillä leveysasteilla sen verran harvinaista herkkua, että The Keyn klassikot soivat jo nyt toistolla päässä keikkaa odotellessa.

Hellfest on taitava poimimaan myös nousevat ja vakiintuneet underground-lemmikit. Puolan Mgła on toki jo takonut vuosia black metaliaan, mutta nyt bändi alkaa olla sillä suosion tasolla, että Hellfestissä ei tarvitse soittaa varmasti aivan aamuslotissa. Mielenkiintoista tummaa antia ovat myös Ranskan black/death-kollektiivi Necroblood, muutama vuosi sitten Suomessa käväissyt Impiety, doom-jyrä Conan ja Black Flames of Blasphemyssä kovasti mielipiteitä jakanut The Ruins of Beverast. Jos tämä ei riitä, kymmenistä artisteista löytyy varmasti useita kiinnostavia.

hellfest

Teksti: Timo Hanhirova
kuva: Hellfest

Haastattelu: Molestor Kadotus

Kysymykset lähetettiin alunperin heinäkuun puolella 2013, mutta haastateltavan kiireistä johtuen vastaukset tulivat vasta nyt. Tästä syystä joissakin kysymyksissä saattaa esiintyä jo hieman vanhahtavaa tietoa.

Hei Molestor Kadotus, Hammer of Haten primus motor, jonka lisäksi vaikutat toisessa pienemmässä Spread Evil Productions -julkaisijassa. Sinulla on myös sormet pelissä mukana useammassa yhtyeessä. Mutta ennen kuin syvennymme näihin aiheisiin tarkemmin, voisitko esitellä itsesi hieman tarkemmin lukijoille?

Tervehdys! No siinähän sitä tulikin jo aika perinpohjaista esittelyä. Jonkinlaiseksi skenevaikuttajaksi joku on tituleerannut ja Suomen skaalalla varmaan hyvinkin tunnettu mies olen. Julkaisutoimintaa on tullut harjoitettua runsaasti ja muutenkin näkyvillä oltua Black Metal ympyröissä. Musiikillista aktiviteettia on ollut runsaasti vuosien varrella monessa yhtyeessä mutta sanotaan että pääasialliset tällä hetkellä ovat BLASPHEMOUS DEVOTION (ex-Anal Blasphemy), MUSTA KAPPELI ja ITSEMURHA.

Lisäksi on sitten kaikkea epäsäännöllisempää kuten suomalais-saksalainen BLACK PRIEST OF SATAN, mutta eniten keskittymistä ja aikaa vie tuo edellä mainittu kolmikko ja melkeinpä luetellussa järjestyksessä.

 

Kappeli

Jokaisella ihmisellä lienee se jokin ns. breaking point, kun on löytänyt raskaamman metallimusiikin. Minkälainen kokemus tämä oli omalla kohdallasi? Kuka vietteli sinut pimeälle puolelle?

Sanotaan että portti metalliin on itselle kulkenut pikkupoikana ja teininä perushevin kautta King Diamondin ja Mercyful Faten + myös Venomin luoman synkemmän maailmankuvan läpi aina vaan pimeämpään ja raskaampaan musiikkiin. Ja sitten taas välillä takaisinpäin kevyempään. Black Metal on se dominoiva musiikkimakuani määrittävä genre mutta maistuu laajasti myös muu metalli ja metallin ulkopuoleltakin jonkin verran. Melko laajasti musiikkia siedän poislukien iskelmän ja reggaen ja kaikesta voi melkein jotain hyvääkin löytää. Yleisesti kaikki iloinen ja hilpeä musiikki lähinnä vituttaa, vahvana säännön vahvistavana poikkeuksena Helloween ja muu kasarihevi.

Kiehtomus pimeyteen ja pahuuteen lähti ihan pienestä pitäen. Minut kasvatettiin kristinuskoon mutta siinä jo pikkupoikana eniten kiinnosti Saatana, langenneet enkelit, demonit, riivaukset jne. jne.. 90-luvun alusta päätään nostavalla saatananpalvonnalla kiinnostus jatkui ja syvennyin satanismiin, raskaan metallimusiikin siivittämänä.

Kaikki tuo on ollut mystistä ja pelottavaakin. Ennen internetin aikakautta asioissa säilyi sellainen mystisyys mikä tänä päivänä ei ole niin itsestään selvä. Norjan kirkonpoltot ja saatananpalvontadokumentit telkkarista olivat jotain ihan muuta kuin leppoisa, vanhoille ajatuksilleen takkinsa kääntänyt Ihsahn youtubessa kertomassa miten Inno a Satana soitetaan.

Black Metal on arkipäiväistynyt ja sen mystiikka hälventynyt siinä missä se on ihan räjähtänyt tähän laajuuteen missä se on, että hipit ja jopa kristitytkin ovat vallanneet sen äänitorvekseen. Mutta minua on aina pimeys kutsunut puoleensa ja polku käynyt pimeämmäksi ja minulle Black Metallissa kajastaa aina sen aito musta valo.

 

Olet ollut tekemisissä black metal -musiikin ja metallimusiikin parissa jo pitkään, pyörittänyt levy-yhtiötä ja soittanut. Mikä on sinulle se henkilökohtainen elementti tällaisessa raa’assa ja pimeässä musiikissa, joka pitää mielenkiinnon yllä yhä kaikkien vuosien jälkeen? Soiko soittimessasi ikinä vaihtelun vuoksi joskus kevyempi musiikki tai levy joka ei millään tavalla liity metallimusiikkiin?

Soipa hyvinkin. Kaikenlaisiin erikoisuuksiin on tullut perehdyttyä tässä ja hankittua ihan levynä kaikenlaista mitä ei olisi ikinä uskonut. Mutta siinä onkin taas se, että ostan kaiken musiikkini fyysisinä levyinä enkä lataa netistä tai kuuntele spotifyistä tai vastaavista paskatötteröistä. Mutta kuten edellä totesin on Black Metal kuitenkin aina se dominoiva musiikkilaji. Ja tuntuu ettei siihen koskaan kyllästy.

Vaikka tuossa edellä syljinkin Black Metallin ylitsevuotavan laajentumisen päälle niin se on kuitenkin myös onnistuneesti uusiutuva genre eli se on niin laaja hyvällä tapaa, että siitä ammentaa monenlaisiin hetkiin erityyppistä tavaraa, joka kuitenkin puhuu yhteistä kieltä. Blasphemyn, Black Witcheryn tai Weregoatin rumasta turpaanvetopieksennästä Xasthurin, Woods of Desolationin tai Brocken Moonin aavemaisista melankolian äänimaisemista oudompiin tulkintoihin kuten Lurker of Chalice, Grand Belial’s Key ja Cauldron Black Ram vaihtelu on valtava.

Jokaisella maalla on melkeinpä oma, tunnetuksi tehty soundinsa. Tämä kaikki sekä ennen kaikkea musiikin taustalla läsnäoleva pimeyden filosofia pitävät mielenkiinnon yllä varmasti vielä vuosia ja vuosia eteenpäin. Paljonhan on näitä ”aikuiseksi kasvaneita” sekä kuuntelijoita että muusikoita mutta jotenkaan en näe heidän kiinnostuksen olleen aitoa missään vaiheessa. Ainakin minut Black Metal on temmannut niin vahvasti mukaansa, ettei siitä ole helppoa irrottautua, vaikka haluaisikin.

 

DTL_live

 

 

Hammer of Hate on ollut pystyssä jo aika monta vuotta. Muistatko vielä mitkä seikat johtivat tarpeeseen perustaa oman levy-yhtiön?

Hammer of Hate täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Oma vahva visioni ja syyni levy-yhtiön perustamiseen on vahvana mielessä vieläkin kyllä. Minun ajatukseni lähteä ”levybisnekseen” oli saada julkaistua laadukasta Saatanallista musiikkia ja suoda mahdollisuus laadukkaille bändeille sanomansa ilmaisuun ilman että rahanahne lafka huohottaa niskaan. Lähdin hommaanniin sanotustii artistin näkökulmasta.

Tuntui että bändejä ei kohdeltu hyvin, mitä seurasi tuttavien bändejä ja omiakin kokemuksia. Levy-yhtiö oli siis vain yksi osio omaa palavaa omistautumista pimeyteen eli ei pelkästään, että itse tekee musiikkia vaan että myös julkaisee sitä. Raha ei ollut missään vaiheessa motiivina levy-yhtiö hommiin lähtiessä mutta onhan se välttämätön paha.

Ei minua niinkään kiinnostanut oman rahapussin lihominen vaan toivoin koko ajan levyjen myyvän siksi, että saisi taas painoon uusia julkaisuja ja homma pyörisi omillaan, ilman että tarvisi koko ajan syytää omia varojaan siihen. Ja se turhautti, että levyt eivät vaan myyneet tarpeeksi, että olisi saanut toteutettua kaiken mitä olisi halunnut.

 

Black metal on vahvasti ideologista musiikkia ja Hammer of Haten levykatalogi sisältää pääasiassa puhtaasti black metal -artisteja, tai ainakin yhtyeitä jotka vahvasti flirttailevat paholaisen kanssa ja sisältävät vahvan antikristillisen sanoman. Kun levy-yhtiönä alat kiinnittämään jotain yhtyettä, minkälaisiin seikkoihin kiinnität huomiota. On lienee sanomattakin selvää, että kaikki eivät käy – mutta voitko mahdollisesti avata hieman tuota kuinka seulot jyvät akanoista?

Sanotaan näin, että olen hyvin nirso julkaisemisen suhteen. Kaikkien palasten vaan pitää kolahtaa kohdilleen. Pelkkä hyvä soittotaito tai hyvät soundit eivät ole koskaan riittäneet. Hain aina sitä Mustan Liekin roihua, jonka aistii musiikista ja bändin ulosannista. Toisaalta sitten kysymys on kuitenkin aina musiikista joten kompuroiva epämusiikki ilman mitään tolkkua mutta vahvallakin ideologialla varustettuna ei ansaitsisi  minulta levysopparia.

Kun pyörität levy-yhtiötä ja bändejä on maailma täynnä niin niitä promoja ja näytebiisejä tursuaa ovista ja ikkunoista. Muutama ihan selkeä ja vahva periaate minulla oli että mm. Facebook-viestinä lähetetty youtube-linkki tai mailin mukana lähetetty MP3 eivät saisi millään muotoa diiliä. Se jo viestii siitä, että bändi ei ole tosissaan oikeasti haluamassa levytysdiiliä, jos sen eteen ei olla valmiita tekemään muuta kuin lähettämään lafkalle joku biisilinkki.

Olen aina peräänkuuluttanut sitä, että pelkällä hyvällä musiikilla en lähde julkaisemaan, eli haluan tietää kaiken, mitä bändi haluaa itsestään ilmaista. Kuvat, lyriikat, julistukset. Kaikki on aina plussaa. Fyysinen paketti lähetettynä kertoo myös vaivannäöstä ja välillä tuli komeitakin promopaketteja. Silloin suorastaan harmitti, jos hienon paketin lähettänyt bändi ei kuitenkaan kolahtanut, mutta kyseistä pakettia tuli käytyä läpi ihan erilaisella intensiteetillä kuin jotain kämäistä MP3:ea.

Sitten kun palaset loksahtivat kohdilleen niin ei osannut ajatella mitään kaupallista menestystä. Hyvänä esimerkkinä venäläinen EVANGELIVM jonka myynnit ovat jääneet aika olemattomiin mutta johon olen uskonut itse alusta lähtien. Todella vahvaa ilmaisua joka iski lujaa. Silloin aina harmittaa kun suuri yleisö ei näe bändin hienoutta samalla tavalla kuin itse näkee. Mutta toisaalta, tarjontaa on niin valtavasti tänä päivänä.

Kyllä tosiaan se Saatanallisuus/pimeys on yhdistävä tekijä kaikissa Hammerin julkaisuissa ja oli yksi edellytys julkaisua varten. Siitä minussa kuitenkin Black Metallissa on kyse pohjimmiltaan ja siihen pohjaan Hammer of Hate perustettiin. Julkaisujoukkoon mahtuu toki pari death metalliksi profiloitavaa julkaisua mutta sanoma niissä on sama eli millään perus gore deathilla ei levyttämään pääsisi Hammer of Hatelle.

 

mainpage_logo

Nykyteknologia mahdollistaa halvat ja kustannustehokkaat keinot nauhoittaa omaa materiaalia. Vähänkin taitavammissa käsissä myös DIY-hengellä luodut tuotokset voivat olla laadultaan erinomaisia. Tästä ja internetin tarjoamista mahdollisuuksista johtuen uusia yhtyeitä ja uusia julkaisuja tulee lukemattomia määriä. Koetko tämän kehityksen positiivisena vai negatiivisena seikkana? Itse ajattelen, että määrällisesti iso osa uudesta musiikista on varmasti täyttä paskaa, mutta sieltä tunkiolta voi vastavuoroisesti myös löytyä helmiä, jotka eivät välttämättä muuten saisi itseään kuultavaksi. Nyt yhtyeet kuitenkin julkaisevat helposti levyjä, vaikka materiaalia ei ole vielä edes kypsää eikä minkäänlaista itsekritiikkiä ole harrastettu. Minkälaiset mietteet itselläsi ovat tällaisista asioista?

Tätä jo vähän sivusin edellisessä eli tosiaan tarjonta on massiivista nykypäivänä, sekä julkaisijalle että kuuntelijalle. Tosiaan kotikonstein saadaan jo yhtä hyvää ja vielä enemmän omansa kuuloista materiaalia mitä studiossa. Mutta tässä tulee sitten juuri se homman helppous. Ei tahdota tosiaan harrastaa sitä itsekritiikkiä.

Paljon on tullut muun muassa blackmetal.fi -foorumille näitä puoliraakileita ladattuna johonkin Bandcamppiin ja ne sitten linkataan kansantuomiolle foorumille vähän jopa anteeksipyydellen ettei ole lopullinen versio ja vähän sinne päin roiskaistu mutta mitä mieltä ollaan. Samassa on ollut keskustelua myös näistä digitaalisista julkaisuista esim. demot. Se, että painatat demokassuja tai CD-R:iä vaatii jo huomattavasti enemmän vaivannäköä ja yritteliäisyyttä kuin vain ladata biisi linjoille ja linkkailla sitä sitten ympäriinsä. Lafkaa se ainakin turhauttaa, kuten edellä totesin.

Kuuntelijallekin käy aina vaan haastavammaksi löytää sieltä tusinapaskan joukosta jotain arvokasta. Mutta sitten niitä löytyykin ja puskaradion myötä nämä bändit nousevat suuren yleisön tietouteen. Näin se homma ilmeisimminkin nykypäivänä sitten toimii. Myönnettäköön, että olen itsekin välillä pistänyt pihalle liian hätäiseen sellaista materiaalia, jota olisi sitten halunnut myöhemmin parannella.

Arvostan bändejä, jotka jaksavat kypsytellä tuotostaan ja panostavat enemmän laatuun määrän sijaan.

 

Ensimmäinen julkaisu Hammer of Hate -nimikkeen alla oli Baptismin ja Uncreation’s Dawnin vuoden 2004 7” split-ep. Sen julkaisusta on nyt kulunut jo yli kymmenen vuotta, minkälaisia muistoja ja tuntemuksia tämä ensimmäinen julkaistu nimike näinä päivinä herättää?

Siitähän se tosiaan lähti. Edelleen hyvä julkaisu, joskaan ei ole tullut vuosiin pyöräytettyä. Mutta molemmat bändit edustavat laadukasta otosta Suomen nykyskenen tarjonnasta ja varsinkin Baptismia tulee aktiivisesti seurattua. Täytyykin kaivaa levy esille ja ottaa nostalgiahetki näin kymmenen vuoden kunniaksi.

 

Kirjoitushetkellä julkaisuja on jo 58, viimeisen ollessa Jumalhämärän “Slaughter the Messenger / Initiated into Trivialites” LP. Noin monen julkaisun joukossa on varmasti myös jotakin joka on jäänyt jälkikäteen vaivaamaan. Onko mikään julkaistu levy sellainen joka ei lopulta täyttänyt kaikkia odotuksia joko sinulle julkaisijana tai yhtyeelle?

Tokihan se on näin, että joitain julkaisuja jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt julkaista ollenkaan. Mutta tehty mikä tehty niinkuin Nils Gustafsson sanoi murhista syytettynä. Ja varmaan on bändejäkin, jotka ovat pettyneitä Hammer of Hateen tavalla tai toisella. Ei kaikki yhteistyö suju saumattomasti mutta itselleni on tärkeintä, että oli monia bändejä, joiden kanssa tunsi suorastaan veljeyttä. En viitsi alkaa mustamaalaamaan tässä nyt ketään ja puhumaan paskaa, mutta kyllä sai välillä pettyä joidenkin rokkikukkojen asenteeseen, kun bändi alkoi menestymään. Ihan suoraa naamalle kusemista ilman häpeää. Tai sitten ongelmana oli ihan yleinen kusipäisyys, jota ei vaan aluksi havainnut.

Mutta mistäpä näitä tietää. Julkaisemaan lähtiessä musiikki ja sanoma on puhutellut vahvana eikä ilmi ole tullut sen tekijöiden vittumaisuus. Ja näissä tapauksissa on myös käynyt niin, ettei ole bändin musiikkiakaan enää pystynyt kuuntelemaan. Mutta toivottavasti löytävät vielä edestään palkkansa, tavalla tai toisella. Yleisesti kuitenkin aika pieni prosentti julkaisuistani on tämmöisiä. Muutama mätä omena korissa ja niin edelleen.

 

BD

 

 

Onko sinulle kaikista Hammer of Haten lukuisista julkaisuista yhtä ylitse muiden? Joku mikä erottuu jostakin henkilökohtaisesta ja erityisestä syystä muiden joukosta? Jos on niin voitko kertoa hieman sen taustoja?

No niitä on paljon. Olisi monta mainitsemisen arvoista mutta aivan pakko mainita Förgjord, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä. Kaikki Förgjord-materiaali toimii täysillä ja ko.bändin osuu juuri tähän kategoriaan, josta edellä mainitsin eli bändit joiden kanssa tuntee veljeyttä. Ehkä ”Ajasta Ikuisuuteen” yltyy kovimmaksi tekeleeksi noista kolmesta täyspitkästä, mitä olen julkaissut. Förgjordilla on niin aito ja voimakas ilmaisu ilman mitään turhaa starailua ja hyvin vahvasti suomalainen ote musiikissaan. Helvetin raaka soundi mutta itse musiikki on lopulta todella melodista ja kaunistakin. Erittäin toimiva tasapaino. Tietyssä määrin nauttii suurtakin suosiota mutta silti aivan liian aliarvostettu bändi.

Behexen/Satanic Warmaster-splitMLP on myös ihan vertaansa vailla ja parhaita julkaisujani. Edellä mainitsemani Evanglivmin täyspitkä on suosikkejani ja myöskin aliarvostettu bändi. Valottoman täyspitkä lukeutuu parhaisiin julkaisuihini. Noenumin kaikki tuotokset lukeutuvat SuomiBM:n kärkikastiin ja viimeisenä mainittakoon (ainakin vielä) melko tuntematon Orfvs. Kuten sanottu, liikaa suosikkeja mutta tähän nyt listattuna ainakin näitä tärkeimpiä.

 

Hammer of Hatella on tapahtunut lähiaikoina isoja muutoksia, kuten esimerkiksi mail order -puolen sulkeminen kokonaan. Minkälaiset syyt johtivat tähän, jopa melko radikaalilta tuntuvaan toimenpiteeseen?

Nyt tähän haastatteluun vastatessa suurelle yleisöllekin on jo paljastunut se isoin muutos mitä Hammer of Haten leirissä on tapahtunut eli kymmenen vuoden jälkeen olen luopunut lafkasta ja se on siirtynyt uuden omistajuuden alle. Hammer of Haten myyminen oli samaan aikaan vaikeimpia ja myös parhaimpia ratkaisujani vuosiin.

Ongelmana oli se, että lafka oli jo paisunut sellaisiin suuruuksiin, että sitä ei voinut pyörittää ”harrastuspohjalta” päivätyön ohessa mutta ei kuitenkaan tarpeeksi suureksi, että siitä olisi tienannut elantonsa ja olisi voinut jättäytyä sen varaan. Näin ollen oma vapaa-aikani, energiani ja hermoni olivat jatkuvasti lopussa, enkä jaksanut niin kuluttavaa elämää. Siihen päälle kun löi vielä kaikki levybisneksen huonot puolet eli levymyynnin jatkuva lasku, vaikeat ja vittumaiset asiakkaat, rokkistarailevat ja aina vaan vaativammat bändit sekä rakoilevat yhteistyöt muiden lafkojen kanssa maailmanlaajuisesti, niin alkoi olla motivaatiot todella hukassa hommaan. Se tuntui vaan loputtomalta pään seinään hakkaamiselta, jossa yritit parhaasi ja teit kaikkesi mutta tuloksena oli lapiollinen paskaa eikä mitään kunnioitusta keneltäkään. Omaan musiikkiin ei riittänyt aika eikä omaan elämään muutenkaan. Ja tämän ovat varmasti havainneet muutkin päivätöitä ja lafkaa samanaikaisesti pyörittäneet. Jompi kumpi kärsii joka tapauksessa ja minun kohdallani päivätöissä vastuut ja työmäärä olivat vaan kasvamassa niin koin, että Hammer of Hate ja sen bändit eivät ansaitse vain puolivillaista panostamista.

Kun tarjoutui tilaisuus myydä koko pulju KVLTin miehistölle, ei ollut riemulla rajaa. Tilanne oli kuitenkin se, etten olisi halunnut himmata tahtia, enkä kokonaan lopettaa, enkä myöskään myydä jollekin tuntemattomalle. Myydessä KVLTille minusta oli tärkeää, ei pelkästään päästä eroon Hammer of Hatesta, mutta että se päätyy hyviin käsiin. Molemmat KVLTin herrat ovat olleet levybisneksessä kauan ja heillä on hyvä visio sekä ammattitaito tähän hommaan. Toivotan heille suuresti menestystä, samoin kuin kaikille jotka jaksavat vielä puurtaa levyalalla! Se ei ole tänä päivänä helppoa. Hammer of Hate onkin jo julkaissut ensimmäisen julkaisun, jota minä en ole ollut päättämässä eli Verhextin täyspitkän. Kannattaa ottaa haltuun.

 

Sinulla on myös pienempi Spread Evil Productions -nimellä toimiva levy-yhtiö ja vaikka se ei tässä nyt ole pääaihe, niin voidaan siitäkin muutama sana vaihtaa. SEP on ymmärtääkseni täysin kasettijulkaisuihin keskittynyt. Julkaisut ovat myös luonteeltaan käsittääkseni hieman raaempia ja lo-fi, kun verrataan Hammer of Haten julkaisuihin.

Spread Evilin olemassaolo on käynnistynyt siinä vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Pyöritin sillä semmoista pienimuotoista distroa ja ensimmäinen julkaisu tuli 2002 kun julkaisin Anal Blasphemyn debyyttidemon yhdessä Paganfire Recordsin kanssa.

SEP on tosiaan ihan puhtaasti kassulafka enkä sillä koskaan oikein suunnitellut mitään sen kummempaa. Aika paljonhan sillä on puskenut pihalle noita omia juttuja mutta sitten myös hyväksi havaitsemiani muita demoja. Noenumin demo on ehdottomasti kärkijulkaisujani SEP:llä.

Nyt kun Hammer of Hate on poissa omista käsistä, jatkan Spread Eviliä, samalla tavalla pienimuotoisena. Sen kautta on helppo kaupitella noita omien bändien rojaltikopioita samalla.

 

SpreadEvilLogoPROD

 

 

Olet vuosien saatossa vaikuttanut ja vaikutat edelleen lukuisissa eri yhtyeissä. Osa niistä on allekirjoittaneelle myös tuttuja, mutta voitaisiin käydä merkittävimmät ja ajankohtaisimmat tapaukset läpi.

Itseä henkilökohtaisesti kiinnostaisi tietää, että mitä Calvariumille kuuluu, julkaisitte yhden täyspitkän ja yhden EP:n ja ne olivat mielestäni melko hyviä ja tunnelmallisia molemmat. Etenkin suomenkieliset kappaleet toimivat erinomaisesti.

En sanoisi että ajankohtainen, hah! Mutta mukava kuulla että ”melko hyviä”, heh. Calvariumin tuotokset ovat kyllä oikein mainioita, varsinkin MCD:n suhteen olen erittäin tyytyväinen. Ja erityisesti suomenkieliset biisit ovat omiakin suosikkeja. Calvarium on kyllä viettänyt erittäin vahvasti hiljaiseloa tässä viimeiset 10 vuotta.

Pari kertaa on koitettu elvyttää bändiä, mutta on huomattu että kukin meistä kolmesta on ollut omalla tahollaan liian kiireinen. Kyselyitä Calvariumin suhteen tulee edelleen kyllä, niinkuin tässäkin haastattelussa mutta valitettavan kylmäksi alkaa raato käydä.

Omasta puolestani näkisin mielelläni vielä täyspitkän synnyn Calvariumille, ikäänkuin naulana arkkuun jos ei muuta. Mutta saapa nähdä. Viime tiedon mukaan Veilrothilla oli jotain uusia riffejä/biisejä rakenneltuna että ”never say never” niinkun sanotaan.

 

Anal Blasphemy on sitten musiikillisesti sellaista rujoa ja rumaa ulostusta, jonkinlaisella shokkiarvollakin varustettua raakaa black metalia. Sillä nimellä onkin tullut aika paljon demoja ja useampi täyspitkäkin, josta  voisi päätellä että se olisi ehkä jonkinlainen kanava sinulle jolla voit ns. päästellä “höyryjä pihalle”, vai menenkö aivan metsään spekulaatiossani?

No en varsinaisesti valjastaisi Anal Blasphemyä miksikään höyryventtiiliksi itselleni. AB:sta on vuosien varrella muodostunut tärkein kaikista bändeistäni. Se on hyvin henkilökohtainen ja olen sen kautta kehittynyt niin paljon muusikkona kuin henkiseltä puolelta, vaikkei kumpakaan välttämättä bändin ulosannista uskoisikaan. AB:lla on vahva fanipohja, joka on yllättänyt minut täysin. Yhteydenottoja tulee ympäri maailman ja Facebookissa on yli 3000 tykkääjää.

 

AB2pieni

Anal Blasphemyn ulosanti on aina tapahtunut saastan ja perversioiden kautta mutta sanoma on yleensä hyvinkin hengellinen. AB:n kanssa tunnen, ettei ole mitään rajoitteita mitä teen. Seksi ja alastomuus ovat vahvasti AB:n kuvastoa, koen sen seksuaalisen energian lataajana ja esiinmanaajana, himon vuohen palvontana.

Anal Blasphemy lähti liikkeelle vahvasta jumalanpilkallisesta aspektista mutta on siirtynyt enemmän ja enemmän saatananpalvontaan, vaikka sekin elementti on toki ollut tärkeänä ainesosana alusta pitäen. Rujous ja rumuus on hioutunut massiiviseksi sotavasaraksi, etten sanoisi VIHAN VASARAKSI ja sillä ruhjon näkemiäni vääryyksiä ja epäkohtia Saatanan nimeen.

Tämän haastiksen tullessa pihalle on jo julkaistu uutinen, että vaihdoin Anal Blasphemyn nimen BLASPHEMOUS DEVOTIONiksi. 12 vuotta nimi AB palveli minua hyvin, mutta bändin soundi ja tyyli on muuttunut siinä määrin, että koin tarpeelliseksi muodonmuutoksen toiselle nimelle. Itselleni sanat ovat magiaa ja koen, että Blasphemous Devotion nimenä ilmentää voimakkaammin sitä energiaa, jota viestin ja nimi kuvastaa hyvin otsikkona polkua jota kuljen.

 

Blasphemous Devotion Logo Black

 

 

Musta Kappeli on taas raakuudestaan huolimatta hieman enemmän tunnelmallista materiaalia, johtuen varmasti paljon keskitempoisesta laahauksesta, koskettimien käytöstä ja kappaleissa viljellyistä vanhojen kauhuelokuvien sampleista.

Vaikka onkin syntynyt samoista aivoista, samasta sielusta, koen Mustan Kappelin ihan eri entiteettinä kuin Anal Blasphemyn. On suorastaan vaikea puhua niistä samaan aikaan, ne ovat niin merkittävästi erilaiset vaikka pohjana on toki sama, Saatanallinen Black Metal.

Musta Kappeli syntyi rakkaudestani pohjoismaisen Black Metallin soundiin ja tyyliin. Sen esikuvina ovat toimineet Ulver, Gehenna, Emperor, Evol ja niin edelleen.  Nyt kun sekin on käynyt läpi merkittävän muodonmuutoksen duosta trioksi, olemme IkiHorroksen ja Krythin kanssa valmistelleet uutta täyspitkää kohta viimeiset 4 vuotta ja se tulee ylittämään kaikki aiemmat tuotokset.

Se on lähinnä sitä visiota, mikä minulla on Mustan Kappelin ilmaisusta ollut mutta taitojen vajavaisuudesta johtuen en ole pystynyt toteuttamaan. En malttaisi odottaa saada levyä jo julki, sillä se uudistaa koko bändin. Maistiaisia voi kokeilla hiljattain julkaistulta ”Kohti Manalaa” treeninauhalta, jota on vielä saatavilla.

 

Kappeli_live

 

Vielä yksi musikaalisista projekteista on suhteellisen tuore Itsemurha? Tämä on ainakin allekirjoittaneelle tuntematon, niin voisitko kertoa siitä hieman jotakin?

Itsemurha on luomuksistani tuorein ja jälleen hyvin poikkeava muihin nähden, vaikka enemmän yhtäläisyyttä on Mustan Kappelin kanssa kuin Anal Blasphemyn.

Olen aina ollut hyvin melankolinen sielu ja kokenut vahvaa samaistumista surulliseen musiikkiin. Sanotaan että viimeisen vuoden-kahden aikana minut on riivannut totaalisesti amerikkalainen Xasthur. On tullut lähes päivittäin kuunneltua Xasthurin tuotantoa läpi ja se vaan osuu jonnekin pintaa syvemmälle itselle.

Itsemurhalla haluaisin kovasti välttää lokeroitumisen paljon parjattuun DSBM-genreen mutta se kai lienee lähimpänä ilmaisuani. DSBM-genren suurin ongelma lienee, että 85% siitä on täyttä kuraa ja onnetonta, ponnetonta valitusta. Siksi en haluaisi suoraan siihen karsinaan lukeutua.

Itsemurhan tematiikka käsittelee surua ja epätoivoa mutta erityisesti, nimensä mukaisesti ratkaisua päättää elämänsä omien käsien kautta. Se on kiehtova ilmiö ja hyvin suomalainen asia. Itsemurha on ihmisen epätoivoisin hetki, kun ei löydä mitään muuta ulospääsyä ahdingostaan kuin elämänsä lopettaminen. Käsittelen aihetta silti eniten hengelliseltä kantilta: Itsemurha on synti ja tabu kaikissa uskonnoissa. Se on ihmisen oma irtiotto saamastaan elämästä ja samalla sen kärsimyksestä sillä olemassaolo on kärsimystä jossain muodossa. Jos katsotaan okkultistisesta näkökulmasta että sielu kulkee läpi syntymän, kuoleman ja jälleensyntymän, itsemurha rikkoo hyvin rajusti tuon kiertokulun. Se on ikään kuin vastalause jumalille. Jos kristillisen opin mukaan jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, onko itsemurha tällöin jumalmurha? Näen elämän ja kuoleman pyhittämisenä Saatanalle ja itsemurha joissain tapauksissa on se äärimmäinen uhraus Saatanan nimeen. Tätä teemaa käsittelee ”All my life for Satan” demon nimibiisi.

Bändillä en sinänsä ihannoi tai kehota itsemurhaan niin kuin useimmat DSBM-bändit, mutta käsittelen sitä semi-objektiivisesti, omasta subjektiivisesta näkökannastani. Uskon, että jokaista suomalaista itsemurha ilmiönä koskee tavalla tai toisella. On se sitten läheisen/tutun ratkaisu tai ihan vaan tilastollinen fakta, että tässä kylmässä, kolkossa ja pimeässä maassamme ollaan itsemurhatilastojen kärkikastia.

 

itsemurhalogo

 

 

Kiitokset mielenkiintoisesta haastattelusta ja hyvistä vastauksista. Haastattelun loppuun voitaisiin ottaa vielä tyypillinen lopetus; eli mitä  Molestor Kadotuksen kuilusta on lähitulevaisuudessa odotettavissa? Mainitsit jo pitkään työstön alla olleen Mustan Kappelin uuden levyn ja aikomuksesi jatkaa pienjulkaisujen verkkaista julkaisua Spread Evil Productionsin kautta? Mutta olisiko vielä jotain muuta sanottavaa haastattelun loppuun joka voisi kiinnostaa lukijoitamme?

Kiitos itsellesi hyvästä haastattelusta ja mielenkiinnosta. Musiikkia kumpuaa täältä suunnalta niin kauan kuin henki pihisee. Tunnen voimakkaan palon sen luomiseen ja Saatanallisen vakaumukseni peilaamiseen sen kautta, niin itseeni kuin yleisööni. En osaa kuvitella hetkeä, jolloin se polte helpottaisi niin että lakkaisin tekemästä kokonaan. Ei ole kyse aikuistumisesta tai muusta sellaisesta paskasta. Päinvastoin, tuntuu että vanhemmiten itseilmaisu vain terävöityy sekä musiikilliselta että ideologiselta puolelta. Minulla on suuria visioita laajentaa tuota musiikillista ilmaisua oman musiikkimaun laajentuessa, vanhojen puritaanisempien aikojen jättäytyessä hiljalleen taakse. Kyllähän se vihan liekki palaa edelleen ja äärijyrkät mielipiteet roihuavat mutta sitä on oppinut nauttimaan pimeyden ilmaisusta myös Black Metallin ulkopuolelta. Sitä olisi hieno soveltaa omaankin tuotantoon, joskin Black Metallin (joidenkin mielestä) ahdas karsina on sellainen missä viihdyn hyvin, eikä ole tarvetta ruveta keksimään siihen erikoisuuksia ihan vaan ”erottautuakseen muista”. On mentävä sinne minne sielu johdattaa.

Mustan Kappelin toinen täyspitkä saatiin valmiiksi näin sopivasti Jeesuksen kuoleman pyhänä ja siitä tuli kyllä mahtava teos, vaikka itse sanonkin. 4 vuotta sitä rautaa taottiinkin ja on hyvä että sen työn jälkeen on tyytyväinen tulokseen. Julkaisu toivottavasti myöhemmin tänä vuonna. Spread Evil jatkaa pienjulkaisujen parissa hyvin rauhakseen. Ei ole missään nimessä tarkoitus enää astua siihen hullunmyllyyn, jossa Hammer of Haten aikoina olin. Siinä tulee ikä ja jaksaminen jo vastaan negatiivisella tavalla, heh.

Sanottavaa lukijoille… Hmm. Kiitokset ystäville, vihamiehille ja muille jotka jaksoivat ajatuksiani näin pitkästi lukea. Lisää tulee, halusitte tai ette. Minun visioni ilmaisustani on puhdas ja vaikka luon sitä ensisijaisesti itselleni, lähetän tervehdykseni niille, jotka samaistuvat siihen. Ylistetty olkoon Saatana, harmageddonin herra ja kaaoksen ruhtinas, ikuinen pimeyden langennut enkeli.

 

Teksti: Aleksi Vaittinen

Kuvat: Molestor Kadotus

Scarecrow – Saalistusta, nahanluontia ja ylösnousemusta

Rosoista, punk-vivahteista ja thrashin suuntaan kumartavaa rokkenrollia esittävä hyvinkääläistaustainen Scarecrow julkaisee perjantaina 4.4. seiskatuumaisen ep:n nimeltä Amores De Vampiros. Tämän asian tiimoilta bändin vokalisti Jack Scarecrow avautui Miasmalle pienen haastattelun verran.

Miltäs vaikuttaa Scarecrow’n kevät?

– Kevät on kiireinen kaikilta muilta osin paitsi keikkailun tiimoilta. Äänityksiä ja biisien kirjoittamista, jotta saadaan syksyksi kaikki pienimmätkin suunnitellut julkaisut ja äänitykset toteutettua, Jack kaavailee.

Äkkiseltään teidän musiikkinne kuulostaa siltä kuin sekoittaisi Sodomia ja Misfitsiä. Millaista musiikillista taustaa bändin soittajilla on: kaikki heavy- ja punkpohjalta lähteneitä?

– Misfitsin mainitseminen kuulostaa vielä vuosienkin jälkeen oikein mukavalta. Sodomiin, Entombediin ja vastaaviin koviin bändeihin Scarecrowin vertaaminen saa kyllä aina hymyn suupieliin. Scarecrow’ta on tulkittu suomessa aina hyvin monella tavalla ja toisinaan se on aivan helvetin hämmentävää. Ehkä sieltä kuuluu toisinaan bändin taustalla piilevät muutkin projektit joissa soitetaan punkrockia, sludgea, metallia, hardcorea ja brutaalia black metallia.

 

promopicture_2014

 Bändin perustamisen ajoittuu tyylikkäästi vuosituhannen alkuun:

– Kun vuosi vaihtui vuoteen 2000, niin sillä sekunnilla otimme bändin nimen käyttöön ja siitä se alkoi. Ensimmäinen varsinainen julkaisu saatiin 2002.

Soititte pre-Steelfest -bileissä Helsingissä 22.3. Oliko hyvä keikka?

– Death metal -bileissä soittaessa on aina hauska nähdä kuinka leukaluut loksahtelevat,
nautin siitä ja toivon, että PRKL clubilla tykitellään tulevaisuudessa paremmalla valmistautumisella esimerkiksi rundin yhteydessä. Pistokeikoissa on joskus vähän punnerrettavaa ja alkoholissakin tuntuu olevan liikaa humalaa. Itse hyvän keikan voi määritellä hyvin monella eri tavalla.

Kolme sanaa, jotka sopivat kuvaamaan Amores de vampiros -ep:tä:

– Metal, punk ja ylösnousemus.

Jos Scarecrow olisi eläin tai mielikuvitusolento, millainen se olisi?

– Hämähäkit voivat olla liikkumatta ja syömättä kuukausia, ilman mitään selitystä, kunnes taas alkavat liikkua ja saalistaa 100% teholla. Omat hämähäkkini eivät syö mitään valmiiksi tapettua ja se jos mikä on kunnioitettavaa myös musiikkimaailmassa. Nahanluonti on myös erittäin kiehtova yksityiskohta ja tätä yhtäläisyyttä löytyy sekä levyistä että bändin toiminnasta.

Toisaalta tällaisesta rupisesta rokkailusta saa helposti mielikuvan, että meiningissä korostuu huumori, splatter, kaljoittelu ja muu sikailu… Piileekö Scarecrown musiikissa myös jokin vakavampi pohjavire – jos nyt ei mikään yksioikoinen ”sanoma”?

– Kaikki nuo kuuluvat tavalla tai toisella juoneen halusimme tai emme. Minulle Scarecrow on henkilökohtainen risti jonka varjolla pääsen suunnittelemaan juuri sellaista frankensteinia jota olen aina diggaillut. Muuttujia on totta kai paljonkin, sillä Scarecrow on nimenomaan bändi ja kaikki jäsenet tuovat oman raajansa siihen ommeltavaksi. Toisinaan juuri tämän takia lopputulos ei ole kovinkaan lapsille soveltuvaa.

– Tuosta ”sanomasta” mainittakoon sen verran, että toistaiseksi olen pyrkinyt tekemään kaikkeni jotten sortuisi kirjoittamaan mitään naiivia ”sanomaa” kuuntelijoille.
Hoitakoot muut bändit paskan jauhamisen.

Sitten vielä pohdintaa siitä, mihin suuntaan bändi tästä jatkaa – vai onko järkeä tehdä tarkkoja suunnitelmia, kun kuitenkin bändit hajoavat, maailmanloppu on varmasti nurkan takana ja niin edelleen?

– Maailmanlopun ja sotien jälkeen tulee uusi alku ja sama pätee bändien lopettamiseen. Heikot putoaa ja sitä rataa. En tiedä musiikillisista linjauksista mitään, mutta etulinjassa joutuu improvisoimaan, jotta homma toimii. Tämä uusi Amores de vampiros -minilevy on kuitenkin herättänyt jotakin aivan karmivaa ja pelottavaa Scarecrow:ssa.

 

Kuva: Scarecrow

Teksti: Seppo Rautio

 

====================

Kotimaisen kauhua levittävän Scarecrow -yhtyeen viime vuonna julkaistu pitkäsoitto Flesheaters saa jatkoa huhtikuussa. Vinyylinä julkaistavan neljän biisin 7” ep:n Amores De Vampiros julkaisupäivä on 4.4. 2014.

Saatavilla on myös sadan kappaleen rajoitettu painos valkoisella vinyylillä. Julkaisussa mukana 82 Records, Devils Shitburner Records (Saksa) ja Horror-shop (Helsinki).

MetalScum” ja ”Jesus, Lucifer and Me” -videot Youtubessa.

scarecrow_AmoresDeVampiros_800

=====================