Kategoria: Artikkelit

Kaarna / Anima Arctica – Metsäkansan ääniä

Kotimainen Anima Arctica -levy-yhtiö on usean laadukkaan julkaisun takana. Valehtelematta levy-yhtiön julkaisuihin ihastunut allekirjoittanut päätti haastatella miestä kaiken takana, ja raottaa hieman mystisyyden verhoja – jos se antaisi vielä uuden ulottuvuuden jo ennestään rikkaille ja monimuotoisille julkaisuille. Anima Arctican lisäksi Kaarna on tuttu muista musikaalisista yhteyksistään, joten samalla kertaa keskusteltiin myös niistä.

Retaliatory Measures – Iän tuoma varmuus kera vanhan tutun kuoleman

Paikallisessa olutpanimossa on maanantai-illasta rauhallinen tunnelma. Puheen sorinaa kantautuu kevyesti sieltä täältä. Pian pöydän toiselle puolelle istuutuu kaksi pitkätukkaista miestä oluttuopit käsissään: Kalle Hahtamo ja Kalle Aaltonen, Retaliatory Measuresin kitaristit. Heistä huokuu selvästi rentous, heitä on haastateltu monta kertaa ennenkin.

RM_nj

Hahtamo on toiminut Retaliatory Measuresin kitaristina yhtyeen ensisoinnuista lähtien, eli vuodesta 2009. Aaltonen on toiminut yhtyeessä noin vuoden päivät. Ennen Retaliatory Measuresia mies soitti Synestesiassa sekä Mors Principium Estissä.

– Kalle pyysi minut sopivaan aikaan mukaan, sillä Synestesian taival oli juuri päättynyt. Tunsin kyllä jätkät jo ennen yhtyeeseen liittymistä, sillä olin mukana tuottamassa yhtyeen ensimmäistä EP:tä sekä debyyttialbumia, Aaltonen kertoo.

Viimeisen vuoden aikana Retaliatory Measures on kokenut enemmänkin muutoksia jäsenistössä. Rumpali on vaihtunut kokonaan ja alkuperäinen basisti palasi useamman vuoden tauon jälkeen. Lisäksi toisen alkuperäisen kitaristin ja bändin tiet erosivat vuosi sitten elokuussa.

– Yksinkertaisesti hänellä oli eri tavoitteet bändin suhteen, kuin minulla ja solisti Pessi Haltsosella. Tärkeimpinä asioina bändissä pitäisi kuitenkin olla musiikki ja soittaminen, Hahtamo kommentoi aihetta lyhyesti.

 

”Musiikki kuulostaa nyt meiltä viideltä”

Mediassa yhtye on linjattu death-thrashmetal -yhtyeeksi. Aaltonen toteaa naureskellen, että death-suuntaus on solistin syytä.

– Kun Pessi alkaa laulaa, alkaa thrash metalkin kuulostamaan heti death metalilta.

Alkuaikoina Hahtamo hoiti pääasiassa sävellyksen. Nykyään vetovastuuta on myös Aaltosella, mutta sovitustyö tehdään koko bändin toimesta. Hahtamo toteaakin, että nyt kun kaikki osallistuvat musiikin tekoon, niin musiikki kuulostaa heiltä viideltä. Aaltonen kertoo taas tuoneensa yhtyeeseen omaa melodeath-taustaansa vaikka yhtyeen musiikin kärkenä toimii edelleen thrash.

– Yhtyeen musiikki ei ole enää niin genreriippuvaista. Soitamme sitä, mikä kuulostaa hyvältä, Aaltonen sanoo.

– Musiikillisesti olemme syventyneet enemmän joka suuntaan, Hahtamo lisää.

Solisti Pessi Haltsonen on alusta alkaen työstänyt yhtyeen kappaleiden sanoituksia ja toteaa sähköpostitse, että niissäkin on kehitytty tiettyyn suuntaan.

– Musiikillinen syventyminen näkyy myös meidän lyriikoissa. Nykyään ne ovat enemmän henkilökohtaisia kokemisia kuin ns. suoraa turpiin vetoa. Sanomat tulevat nykyään ehkä epäsuoremmin esille. Kuolema sen eri muodoissa on teema, joka on pysynyt alusta asti mukana. Tarkoitan siis kuolemaa käsitteenä, sen kohtaamista, kuoleman hetkeä ja kuolemanjälkeistä olotilaa.

 
Nuoruuden innostuksen lähdöstä huolimatta uutta tuotantoa

Retaliatory Measures on hetken aikaa näyttäytynyt vähemmän keikkalavoilla, sillä keskittyminen on siirtynyt treenaamiseen, säveltämiseen ja sanoittamiseen. Yhtyeelle on varattu studioaikaa marraskuussa, eli loppuvuodesta olisi tarkoitus saada uusi EP ulos.

– Kuten sanottu, jokaisen jäsenen musiikkimaku ja kädenjälki kuuluu materiaalissa tavalla tai toisella. Luvassa on maalailua, kaahailua ja fiilistelyä melodeathista aina moderniin thrashiin. Musiikissa se kuuluu siten, että tunnelmissa keinutaan välillä laidasta laitaan. Meiltä on tullut nyt ulos ”Grave” –niminen kappale, josta olemme saaneet vielä maltillista palautetta, Aaltonen kertoo.

 

Retaliatory Measures – Grave

 

– Biiseissä tulee olemaan synkempää tunnelmaa kuin ennen, Hahtamo lisää.

Yhtye odottaa, että pääsisi soittamaan keikoille uutta materiaalia. Hahtamo toteaa, että uusia kappaleita on yksinkertaisesti helvetin hauskaa soittaa. Aaltonen on tähän mennessä soittanut keikoilla vain yhtyeen vanhaa materiaalia, joten nyt kun kappaleissa näkyy myös hänen kädenjälki, hän pääsee tekemään sitä mitä on odottanutkin.

– Olimme keväällä keikalla, jossa oli kyllä ihan hyvä fiilis soittaa, mutta kuitenkin minulla oli niin vähän tarttumapintaa vanhaan materiaaliin, Aaltonen sanoo.

Tulevaisuuden suhteen yhtyeellä ei ole tällä hetkellä suurempia suunnitelmia. Kitaristit toteavatkin, että he soittelevat ja katsovat mitä siitä tulee. Keikkoja tullaan tekemään, mutta se ei ole bändin elinehto. Yhtyeen jäsenillä on sen verran ikää, että koulut on jo käyty ja vankka keikkailukokemus on näyttänyt mitä tämä voisi ammattina olla.

– Itselläni vanhat musiikkikuviot imivät minut kuiviin. Toisinaan soittaminen jopa vitutti. Tässä on tullut nähtyä levy-yhtiökuviot, isot ja pienet sekä hyvät ja huonot keikat. Soittaminen on nyt pääasia, Aaltonen kommentoi.

– Iän myötä on tullut se ero, että musiikin suhteen ei ole enää pakko päästä mihinkään. Sellainen nuoruuden into on tainnut jättäytyä. Sopiva määrä keikkoja ja julkaisuja riittää meille. Pitkästä aikaa soittaminen on ollutkin todella nautinnollista, Hahtamo toteaa haastattelun lopuksi.

https://www.facebook.com/retaliatorymeasures?fref=ts

 

Teksti: Inka Mustonen
Kuva: Niko Juhola

KETZER – Heretics on their own path

57499_logo

On a warm Saturday evening in July in Tampere, Finland we had a chance to witness a German demonic assault in musical form, as Ketzer played at a local pub Dog’s Home. Before the gig I sat down with those Teutonic metalheads and asked what they were up to.

*

The band has just finished making their sound check for the night and the actual gig is still a few hours ahead. We sit down at a kebab/fast food restaurant near the pub. The interviewees answer to my questions while they are waiting for their orders, and after a while, in the middle of enjoying their meals.

The whole band is present: the guitarists Marius and Chris, bass player David, vocalist Gerrit and drummer Søren. On the albums, they are named with their stage names: Necroculto, Sinner, Executor and so on. At this moment, however, they want to use their real names.

Yeah, we use those names on the booklets but if you’re asking my name, I’m not going to say “I’m Necroculto”, the bass player points out.

Last night Ketzer was playing in the Finnish capital Helsinki. The guys seem quite satisfied with the event.

We hadn’t been to Finland before, so we didn’t know what to expect, but we drew quite a nice crowd. I guess we can be really satisfied and happy, says Gerrit.

They didn’t face significant technical problems, but Marius adds:

It’s always a problem, when you have to fly to your gigs and can’t have your usual equipment. I, for example, use a certain effect board and here I can’t use that. Still, the technique yesterday was ok, and the sound also.

And after last night, you guys have rested well, I guess?

Not really! Because these bastards kept me awake, and now I have kind of a hangover – and I’m the oldest in the band! They decided to have a party at my hotel room. So, I had maybe half an hour of sleep. So thank you guys, chuckles Søren.

57499_photo

It has been over two years since the second album Endzeit Metropolis came out. So it’s not right-out-of-the-oven fresh any more, but the band themselves are not bored of it at all.

If we were bored with the songs, we would have made a wrong album. The songs from that album feel very good to play live, though they are not “new” any more, says Gerrit.

Maybe it’s a little bit boring to practise those songs, but it’s a necessity. Still, playing them live is an opposite of boring, Marius defines, and Søren continues:

When we play in a country we’ve never played before, we see the different reactionsto those songs and it makes them still interesting for us to play.

*

Over the boundaries

Before this summer I personally hadn’t heard much about Ketzer, maybe I had seen the band’s name somewhere. You seem to be getting a good amount of recognition in some other parts of European metal underground, though.

That’s why we are here now. Of the Scandinavian countries we have played only in Denmark so far, and now in Finland. So we have never been to Sweden and Norway. I my opinion there are so many bands in this area. For example in Sweden, it’s not very easy to get your feet to the underground there. I guess it’s a little hard to take a place in the scene here for a band outside Scandinavia. Of course, if you’re a good band, you should make it anyhow. But compared for example to southern Europe, it’s much more difficult, Søren says.

The guys recall the southern European countries they have already played in: Spain, Italy, Portugal, and state that the reaction there has been very good.

boundaries

Looking back to the first album, Satan’s Boundaries Unchained, I ask do the band members still feel proud of it. Marius tells:

Yeah, we do. I think we picked up so much the energy of our youth for that album. It’s our first album and the title says it right.

At this point the band members talk shortly in German, trying to find the right way to describe their feelings in English.

To make long story short: Yes, we still feel proud of it. It was our first step into the world of making rock’n roll music, adds Søren.

Some of the songs on that album we wrote, when we were sixteen or seventeen years old, so it’s like the best of our days of youth as a band. And I think you can hear that, continues Chris.

Then they tell about the times after the debut album:

We were lucky to play some really cool shows after it, for example some festival shows in Germany, like Party San and Rock Hard festival. Those were good experiences. We did a small tour back then with an Italian band Baphomet’s Blood. And the writing process of Endzeit Metropolis began right after we had done the shows. We had written a little music while doing the shows, but after those we really put our energy into making new songs. I guess many experiences we had on different stages came into Endzeit Metropolis, recalls Søren.

Let’s talk about the song writing then. Who of you guys actually make the songs musically?

I’m composing it on a harp… No, I’m kidding! I just play drums, laughs Søren. Marius can tell more about the issue:

We are doing it together. Previously I made the riffs with the guitar and then we as a band worked on them to create a certain feeling. But now, for the songs to come, we are working more together in a rehearsal room. So instead of making some riffs and after that building on them, we jam together and try to find a right atmosphere, for example just a single tone or a drum beat. In that way the riffs come out of the jamming. Compared to previous albums, we are freer in the process.

Ketzer’s lyrics have also changed quite a lot since the coarse and brazen hubris of the first album. David, who now writes all Ketzer’s lyrics, tells:

On Satan’s Boundaries Unchained the lyrics were really raw and sort on intuitive. They could maybe be classified more as traditional heavy metal lyrics. On the second album I started to write the lyrics, and now they are based more on a research and my own experiences.

endzeit

On the musical side, the guys again point out that nowadays the music flows more freely, as in the early days they just wanted to record evil, fast songs with sharp riffs.

It’s hard to describe the song making process, because it’s quite intimate atmosphere where it happens. We talk a lot when we are rehearsing, but we also feel a lot, Søren describes.

An organic process?

Yes, it’s an organic process! Those are the right words.

*

Football?

The band is originated from the city of Bergisch Gladbach, and all the guys are from there, except the drummer. They laugh a little bit and say that there’s not much to tell about that place: it’s small (about 100 000 people living there) and boring, but on the other hand, Heidi Klum is from there.

Me and the other guitar player went to kindergarten together, so we’ve known each other over twenty years. We’re basically like a small family, says David.

But now we are based in Cologne, which is much cooler city, adds Søren and is accompanied with positive laughter.

Because we already got aside from musical issues, it’s good time to talk about football. At the time of the interview, the soccer world championship is going to end in the final game between Germany and Argentina the next evening.

We were asked the same question also yesterday, Søren laughs.

The guys say that they know Germany is going to win once again. And as I admit that I’d like to see Argentina win, they point out that today’s Argentina is not as fabulous as it used to be in the old days, and now Germany has so tight and diverse team that they are the winners. Well, as you all surely know by now, the interviewees were right!

*

No doctrine to follow

The band was put together over ten years ago. Their musical direction was not clear-cut and a closed deal back then. Actually they started playing together at a very young age:

When we began playing, we were eleven or twelve years old. We started to make cover songs of Black Sabbath and Sex Pistols. Then we found out that we are good in making this kind of “heavy music”, and began to be more interested in metal bands. So it was natural for us to begin making this kind of music. But we never chose some special genre to play. We don’t care about these genres, that you should now play thrash metal or black metal and so on, tells Marius. He continues on the subject:

Often we like to call us just a hard rock band. We don’t like these expectations, when you say for example “black metal”, people are expecting something certain sound, and we don’t like that kind of limitations.

And some expect superficial things like bullet belts and superficial lyrics. We don’t just identify with those things, Chris adds.

But of course bullet belts are cool… And certainly we have these metal influences, Søren points out. He and Chris agree that they have influences from black and thrash metal but also quite a lot from 70’s heavy metal.

After these two shows in Finland, Ketzer are heading to U.S. The guys say they are quite excited about it and they have twelve gigs to do there.

I find it amazing that people manage to play twelve shows in a row, because now after one night I feel so tired and still there are so many shows to go, Chris admits.

On the other hand, in my opinion the guys look quite sharp now – they haven’t been zombified at least at this point.

Both Ketzer albums have quite stylish and powerful painted covers. Gerrit tells:

It was Andrei Bouzikov. I think it started when we saw the cover picture of Nocturnal Graves album Satan’s Cross. We really liked his work and contacted him. After that he made both our album covers. We don’t know yet if we are going to use his art again for next album. We’ll see.

There are quite many blackish thrash metal bands in Europe nowadays, so I ask the interviewees to define, which things make Ketzer stand out above average bands of that style.

Maybe it’s the fact that we didn’t just try to found the band to sound like some earlier black or thrash metal bands that we think are cool. The special thing about Ketzer is that we’ve known each other since we were eleven, twelve, thirteen years old. Together we have grown and the music has developed during the years also. There’s no plan behind it, this just works, Chris depicts. Marius confirms:

A lot of bands split up after one or two albums. But we are very good friends and we benefit from that. If some of us would be replaced by some totally new guy, it wouldn’t work.

Maybe it would have been possible years ago, but now it’s too late, adds Chris.

Someday the world will see the third Ketzer album. There are some songs made for that record already.

One idea behind the new songs was to get some special sound for every instrument. For example, to hear only the drum sound in some point should be interesting. And we’ll use the time to get a very special feeling for a song. The feeling should build up towards the end of the song and there should be room to wait for the guitar to come in…I guess dynamics is what we are after now, Marius describes.

I think there will be more diversity in the new songs compared to Endzeit Metropolis. That album was quite a big step from the debut, and I think the next album will be even bigger step, tells Søren.

We’re going to play a new song tonight, just like we did last night, reveals Gerrit.

Ketzer means heretic in German. So I let the men tell, do they discuss religious or anti-religious topics together a lot. Søren says:

We discuss all the time. A lot of topics…Religion is just one small topic among others.

It was more interesting at the beginning, at the time we chose the band name. Because when you grow up, you have to think about what you believe in. It was really hot topic back then. We talked about it a lot. We didn’t like the church and wanted to distance us from it and from religion. Of course it’s still an important topic but not that big anymore, Chris formulates.

But it’s a good thing that we are named Ketzer, because religion will always be big part of themes of the band and for the next album it will be explored even more, adds David. Søren continues:

And if you look at it from historical perspective, heretics were, for example in the medieval times, the people who didn’t believe the way that was thought to be the “right” way by others. Maybe that’s us: we don’t want to follow any trend or mainstream or some doctrine.

As the interview comes closer to its end, it’s time to talk about beer. These fellows say they really like beer and Søren suggests wheat beers of southern Germany. Chris says a brewery in the area of Cologne produces really good beer called Mühlenkölsch. Well, have to remember that!

At the end of discussion the guys want to thank Tomi [who also is a member of a Finnish band Ominous], for organising these two gigs and inviting them to Finland. They seem to be very pleased to be in Finland for the first time, so let’s hope they come back some time soon.

A few hours later: the Ketzer’s show is energetic and to my ears it has some more rocking, old school heavy metal edge to it, when compared to the music on their studio records. Maybe there’s more Hell Awaits -era Slayer and less Watain-styled modern black metal? Anyway, songs from the first and the second album fit together for an intense set. Maybe some of their songs sound a little like average drafts of some Deströyer 666 tracks, but at their best they come up with some really interesting glow and aggressive hooks. Good example of this is the set closing He, Who Stands Behind the Rows. Also the new song sounds meaty with its powerful bass line and mid-tempo rocking grasp.

*

http://www.ketzer-thrash.de/

Text: Seppo Rautio

Pics: Ketzer

Haastattelu: Karelian Warcry

19056_logo

Kylmän jyhkeästi black ja death metalin maastoissa rytistelevä Karelian Warcry julkaisi huhtikuussa uuden kappaleen musiikkivideon kera. Teoksen nimi on Unholan tuntemattomat ja sen hämäränsynkeä tunnelma nostatti mieleen monenlaisia kysymyksiä. Ja jos vastauksia haluaa saada, on kysyttävä. Bändi vastailikin reippaasti koko miehistönsä voimalla.

Sähköisesti tehtyyn haastatteluun vastanneet musikantit olivat: A. Heiskanen, rummut (myöhemmin A), H. Järvinen, basso ( H), J. Kousa, kitara (J) sekä M. Mikkonen, kitara & vokaalit (M) Aivan aluksi pureudutaan yhtyeen nykytilaan, mitä siis on tapahtumassa, millaisia haaveita, unelmia ja pelkoja horisointissa siintää?

A: –  Veripellot-nimeä kantava albumi on valmistumassa piakkoin. Nimi liittyy löyhästi Kouvolan seudun tapahtumiin sisällissodan aikana, mutta kyseessä ei ole mitenkään täysin tähän teemaan sidottu kokonaisuus. Idea nimeen syntyi, kun olin jo vuosia ihmetellyt tämän seudun paljasjalkaisten suhtautumista toisiinsa. Naapureiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat saattaneet sotia toisiaan vastaan ja olen tuntenut täällä asuessani, että ne haavat eivät ole vieläkään täysin parantuneet. Tarkoitus ei ole repiä auki näitä vanhoja haavoja tai mitään tällaista, lähinnä herättää ajatuksia ja keskustelua. Samanniminen kirja löytyy jo entuudestaan, jonka kirjoittajana on toimittaja-tutkija Mirja Turunen. Toivon, että ihmiset perehtyisivät tuohon kirjaan ja sen ajan tapahtumiin yleensäkin!

– Albumimme on hioutunut useiden vuosien saatossa ja sen nauhottamisen aikana jäsenille on tapahtunut paljon muutoksia elämäntilanteissa. Tästä syystä julkaisemisessa on kestänyt ihan hävyttömän kauan. Esimerkiksi rummut on nauhoitettu jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Nauhoituksia on tämän jälkeen hoidettu milloin missäkin ja liian lyhyissä jaksoissa. Tämän julkaisun myötä nettilevitykseen on tulossa lisää videomateriaalia.

J: – Uusi levy tulee, jahka saadaan loput raidat narulle ja joku julkaisemaan kokonaisuuden.

H: – Julkaisurintamalla on odotettavissa tämän uuden musiikkivideon jälkeen ainakin pientä making of / dokumentti -tyyppistä videota ja myöhemmin sitten täyspitkää olisi tarkoitus työntää ulos. Täyspitkälle on julkaisija vielä hakusessa.

 

 

 

Usva ja joukkohauta

Entäpä biisi Unholan tuntemattomat, onko siinä taustalla jokin tietty tarina, joka on inspiroinut kappaletta tai videota, vai onko kyseessä enemmän luova mielikuvituksen lento?

H: – Videon tarina on hieman sellainen ”pohjautuu tositapahtumiin” -kertomus, mutta ei varsinaisesti mikään tietty tapaus historiasta. Kyseessä on enemmänkin ajatusmatka sota-aikojen tunnelmiin kuin varsinaisiin yksittäisiin tapahtumiin.

J: – Unholan tuntemattomat kertoo fiktiivisen tarinan ajasta sodan jälkeen. Perinteinen musta/valkoinen, hyvä/paha -asetelma. Eli minulla pyöri joskus mielessä kuva komeasta ja kauniista metsämaisemasta, jonka maan pinnan peittää kylmän yön usva. Kuitenkin tuon kauniin maiseman alla piilee karu totuus, joka valkenee seuraavana aamuna. Aamulla usvan kaikottua maiseman alta paljastuu jonkin sortin joukkohauta, kasa ruumiita, joista näkee selkeästi etteivät he ole kuolleet ”normaalin” taistelun seurauksena. Heitä on kohdeltu hyvin kaltoin ennen kuolemaa. He ovat uhreja, joita ei kukaan tunne tai ei uskalla tunnustaa. Muistaakseni tein ensin sävellyksen, josta tuo maisema maalautui mieleeni.

A: – Itse olen tulkinnut kappaleen osaksi historiallisista lähtökohdista, vaikka se ei suoranaisesti viittaakaan mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Videota tehdessämme halusin kuvittaa sen omien visioideni mukaan, joita kappale minussa herätti.

Mistäs sitten alunperin syntyi idea videon tekemiseen, ja kuinka juuri Unholan tuntemattomat valikoitui videobiisiksi?

J: – Kyseinen kappale on ollut varmaan pisimpään lähes valmis ja varmaan sitä kautta varmasti ajautui videobiisiksi.

H: – Ajatus siitä, että pitäisi tehdä video uudesta materiaalista, on ollut varmasti koko ajan läsnä. Varsinaisen toteutuksen mahdollisti rumpalimme koulutyö. Hän kertokoon siitä lisää.

A: – Kaikki tulevan levyn kappaleet pystyisi visualisoimaan kuvalliseen muotoon. Unholan tuntemattomat oli ensimmäinen täysin valmis kappale, joten se valikoitui melko luonnollisestikin videokappaleeksi antamaan jotain käsin kosketeltavaa kuulijoillemme levyn valmistumista odotellessa. Tämän biisin kohdalla tuli itselle ne vahvimmat visuaaliset vibat, joten päätin lähteä toteuttamaan kappaleelle videota lopputyönäni. Nykypäivänä konkreettisten levyjen julkaisu on vähentynyt ja tavallaan kansilehdet sekä bändien visuaalinen maailma elävät yhä voimakkaina videoissa, varsinkin lyriikkavideoissa. Totta kai toivon, että saisimme julkaistua levymme myös painettuna versiona.

– Videon tekeminen oli paikoitellen vaikeaa, sillä meillä ei entuudestaan ollut virallista itse tehtyä musiikkivideoita, vaikka bändi on ollut kasassa jo reilut kymmenkunta vuotta. Aiemmat levityksessä olleet videot ovat lähinnä olleet livevideoita ja esimerkiksi yksi video on kasattu sotien arkistomateriaalista. Vallalla oleva käsitys siitä, että ”bändi jolla ei ole omaa musiikkivideota, ei ole lainkaan olemassa” toimi myös vahvana perseelle potkijana videota tehdessä.

 

Karelian Warcry - Unholan Tuntemattomat 2 3

 

Tuolla videolla ei kauheasti pompita, syöksähdellä tai muutenkaan sekoilla ympäriinsä. Mielestäni tunnelma onkin lähinnä unenomainen. Aivan, kuin jokin salattua asia liikkuisi lähistöllä ja koko ajan valmistauduttaisiin taisteluun. Ei siis tarvita syöksyviä hävittäjiä, ydinräjähdyksiä eikä esimerkiksi moshaavia soittajia. Heiskanen jatkaa aihepiiristä:

A: – Hyvä, jos unenomaisuus välittyy myös katsojille! Olin itse editoijanakin usein unenomaisessa transsissa videota leikatessani. Tämä oli yksi lähtökohdistani, että vien katsojan unenomaiselle matkalle. Alunperinkään tarkoituksena ei ollut tehdä perinteistä soittovideota tai digitaalista lyriikkavideota. Aluksi ajattelin jopa animaationa toteutettua musiikkivideota, mutta sen aika ei ollut ihan vielä. Halusin kuitenkin, että videolla näkyy ihmisen kädenjälki ja orgaanisuus. Esimerkiksi päävalona toimi ison nuotion antama valo ja lyriikat on käsinkirjoitettu vanhan ajan mustetekniikalla sulkakynää ja tussia käyttäen. Tällainen kotikutoinen ja käsin kosketeltava tunnelmallisuus on aina ollut ominaista Karelian Warcrylle. Kuvakerronnan hidas tempo luo sopivan ristiriidan musiikin raskauden ja kuvallisen ilmaisun lempeyden välille. Itse en juurikaan pidä nopeatempoisesta leikkausrytmistä, jollaisia iso osa nykypäivän musiikkivideoista on. Jouduin jättämään paljon hyviä kuvia pois ja olisi tuntunut väärältä tunkea ne väkisin mukaan, koska silloin leikkausrytmi olisi muuttunut lähinnä epilepsiaa aiheuttavaksi kuvamössöksi.

Kuinka hyvin Unholan tuntemattomat edustaa tulevan levyn yleistä musiikillista linjaa?

J: – Mielestäni melko hyvin. Biisi on siinä kultaisessa keskilinjassa suhteessa muihin kappaleisiin, eli ei ole rauhallisin mutta ei myöskään rankin kappale levyltä. Kappaleesta löytyy viitteitä uusiin elementteihin, joita KW on tuonut muihinkin uusiin sävellyksiin.

A: – Kappale on meille ominainen jylhine melodioineen ja väkevine runttauskohtineen. Puhtaiden vokaalien määrä on lisääntynyt huomattavasti aiempaan verrattuna ja hyvä niin. Mielestäni tämä kappale ei kuitenkaan anna koko kuvaa tulevasta levystä. Tavallaan linja on kauttaaltaan keventynyt hieman ja toisaalta taas aggression määrä on kasvanut esimerkiksi rumpujen osalta. Oma linjani tälle levylle oli yksinkertaistaa soittoani ja jättää paljon turhia asioita soittamatta, joten kaikesta tuli paljon mietitympää kuin aiemmin. Voisinkin sanoa, että ensimmäistä kertaa olen täysin tyytyväinen siihen miltä rummut kuulostavat. Osa levyn vokaaleista on vielä sovittamatta ja nauhoittamatta, joten jää nähtäväksi millaiset ne tulevat olemaan sitten koko levyn matkalla. Lyriikat kuitenkin määrittävät aina paljon levyn lopullista muotoa ja soundia. Olen itse kirjoittanut parit sanoitukset tälle levylle ja sovittanutkin ne lähes valmiiksi. Nähtäväksi jää, miten ne lopulta istuvat vokalistien suuhun.

H: – Unholan Tuntemattomat on ehkä levyn raskaimpien ja kokeilevimpien teosten välimaastossa. Sikäli se on varmasti hyvä kappale esittelemään nahkansa luonut Karelian Warcry.

 

 

Karelian Warcry- Unholan Tuntemattomat

 

Sota ja elämä

Bändillä on aikaisemminkin ollut biiseissään melko paljon sotaan liittyvää tematiikkaa, ja myös yhtyeen nimestä löytyy sana ”war”. Hieman provosoiden voisi sanoa, että ovathan nuo iänikuiset panosvyöt ja panssarivaunut pahimmillaan aika latteaa kuvastoa metallissa – toisaalta esim. Bolt Thrower on osannut luoda omanlaistaan ilmapiiriä todella vakuuttavasti. Kitaristi-vokalisti Mikkonen pitää kyseistä aihepiiriä joka tapauksessa varsin kelpona inspiraation lähteenä:

M: – Iänikuisista panosvöistä ja panssarivaunuista saa varmaankin materiaalia louhittua ikuisesti, joten sanoisin, että ihan hedelmällinen maaperä. Myös monet tarinat ovat usein mielenkiintoisia juuri siitä syystä, että ympärillä on ollut näitä tappokaluja. Harvassa on tilanteet, joihin aseen tai väkivallan lisääminen eivät toisi tiettyä lisäväriä. Sota on myös kaikkia bändinjäseniä yhteisesti kiinnostava aihepiiri. Teemoja voi biiseihin kuitenkin vapaasti virrata mistä tahansa ja suunnata minne vain, emmekä ole lukkiutuneet vain tietyn tason aiheisiin. Sotaan kuitenkin kytkeytyvät ihmisiä ”melko vahvasti” yhdistävät asiat: elämä ja kuolema. Näistä peruspilareista voikin sitten rönsyillä loputtomiin.

H: – Lyriikkapuolella sota on varmasti edelleenkin yksi vahvimpia teemojamme. Ehkä perinteinen metallin tematiikka sodasta voi olla latteaa ja yksipuolista, mutta me olemme aina koettaneet tuoda hieman enemmän sodan filosofista ja ihmisyyttä tutkiskelevaa puolta esiin lyriikoissamme. En usko, että aihe on täysin loppuunkulutettu. Asioilla on aina niin monta puolta ja näkökulmaa kuin on niitä asioita pohdiskeleviakin. Tähän asti kaikki, jotka ovat musiikkiamme jotenkin kuvailleet, ovat kuvailleet sitä eri tavalla. En edes itse löydä yhtä ainutta samankaltaista bändiä. Minulle se kertoo siitä, että olemme tehneet jotain oikein ja onnistuneet luomaan yksilöllisen ilmaisun kaiken geneerisen massan sekaan.

Kieltämättä bändin tyyli punookin langat eri lähteistä siten, että sen kummemin black, death kuin melankolinen heavy metalkaan eivät riitä rajaamaan lopputulosta. Näin siitäkin huolimatta, että musiikin tyyli ei eritysesti poukkoile laidasta toiseen. Heiskanen jatkaa:

A: – Myö leimauduttiin kai aika vahvasti ekojen äänitysten ja kappaleiden myötä jo ihan bändin nimenkin takia. Itse en ole kuitenkaan koskaan kokenut, että jatkossakin olisi asetuttava pelkästään siihen sotalokeroon. Se tappaisi luovuuden täysin. Sotateemojen ulkopuolellakin kun on paljon aiheita, jotka käsittelevät ihmisen pimeämpiä puolia ja meille muuten sopivia teemoja. Omien isovanhempieni poisnukkumisen myötä koen itse vapautuneeni edellisten sukupolvien traumoista vaikkapa sotaan liittyen, joten se aihepiiri tuntuu aiempaa etäisemmältä. Tällekin levylle tuli kuitenkin kirjoitettua parit sota-aiheiset lyriikat. Toisaalta, kun katsoo lähiaikojen tapahtumia maantieteellisesti suht lähellä meitäkin, niin taitaa sota-aiheissa valitettavasti riittää kirjoitettavaa ja laulettavaa myöhemmillekin sukupolville.

J: – Kyllä tässä taitaa olla vielä aika paljon sotaan keskittyviä sanoituksia, mutta olemme pyrkineet tuomaan aihetta esiin eri kantilta. Sota ei meidän tapauksessa aina tarkoita perinteisessä mielessä käsitettävää miekkojen kilistelyä, konekiväärejä, tankkeja jne. ”Sotia” ja ”taisteluitahan” sisältyy meidän jokapäiväiseen elämäämme.

 

Karelian Warcry - Unholan Tuntemattomat 2

 

Hiljaisemman kauden jälkeen

Bändi on perustettu vuonna 2002, useampi vuosi on noistakin ajoista jo vierähtänyt. Haastateltavat miettivät, mitkä ovat tähänastisen uran huippuhetkiä:

M: – Hyvät keikat ja ne kaikki illat, jotka on bänditoverien kanssa saanut viettää. Soittaen ja muuten yhdessä sekoillen.

A: – Festarikeikat Nummirockissa ja Räntämetallissa ovat jääneet elävimpinä mieleen, ja tietenkin Rotting Christin lämppärinä soittaminen viime syksynä!

J: – Tähän mennessä huippuhetki on ehkä ollut Nummirockin keikka vuonna 2006.

H: – Uran huippuhetket ovat varmaan aina silloin, kun pääsemme soittamaan keikkoja hienojen bändien kanssa, kuten viimeeksi Rotting Christ. On hienoa päästä soittamaan sellaisten yhtyeiden kanssa, jotka olivat kovassa soitossa teinivuosina ja tietysti edelleen. Luonnollisesti myös levyjen julkaisu on aina hieno hetki. Sitä tosin tapahtuu Karelian Warcryn kohdalla valitettavan harvoin.

Miltäs keikkailutilanne näyttää? Sopivasti, liian vähän, liikaa?

H: – Keikkoja on tällä hetkellä hyvin vähän, koska olemme viettäneet pitkään hiljaisempaa kautta ja joutuneet myös sanomaan ei osalle keikoista. Meillä kaikilla on omat kiireemme ja asumme eri puolella Suomea. Se tekee asioihin omat haasteensa ja rajoittaa keikkojen määrää jonkin verran. Uuden levyn julkaisemisen myötä olisi tarkoitus keikkailla maksimikapasiteetilla.

A: – Meillä on ollut tavoitteena soittaa vähintään yksi keikka vuodessa ja se on useimmiten järjestynyt kotikaupungissamme Kouvolassa. Ainoastaan yksi keikka taitaa olla näköpiirissä tulevana syksynä Lappeenrannan suunnalla, yhdessä Verjagenin ja Bloodriden kanssa, mikäli tehdyt suunnitelmat pysyvät ennallaan. Tietenkin keikkoja toivoisi enemmänkin paikoista, joissa ei ole vielä päässyt vierailemaan.

J: – Keikkoja on ollut kyllä liian vähän, mutta toisaalta oma elämäntilanne tällä hetkellä ei sallisi keikkoja esimerkiksi joka viikonlopulle. Muutama esiintyminen vuodessa on ihan ok. Varsinkin kun ne ovat meidän tapauksessa olleet usein niin sanotusti persnettokeikkoja.

Vielä klassisesti tiivistävät adjektiivit loppuun. Mitkä kolme sanaa siis mielestänne kuvaavat parhaiten tulevaa Veripellot-levyä?

H: – Väkevä, maalaileva, raskas.

J:  – Erilaista, monipuolisempaa, kokeilevampaa.

M: – Kylmä, lämmin, kuuma.

A: – Jylhä, kaunis, ajaton.

 

http://www.facebook.com/karelianwarcry

 

Teksti: Seppo Rautio

Kuvat: Karelian Warcry