Kategoria: Arkisto

Miasma 3/2012 tulossa!

Miasma 3/2012 on parhaillaan teon alla.

Mukana muun muassa:
Acherontas
Arkhamin kirjasto
Azhirock
Behexen
Grave
Grunt
Jaakko Vanhala
Temples
Ufomammut

Esimakua 2/2012: Förgjord

Helmikuun lopussa ilmestyi Förgjordin uusi kokopitkä albumi, Sielunvihollinen, ja edellisestä levystä on jo nelisen vuotta aikaa. Kysynkin, mitä mieltä Valgrinder itse on levystä ja kuinka hän vertaisi sitä edelliseen albumiin.

– Neljä vuotta ei ole mitään, meidän mittakaavassa voisi puhua jopa lyhyestä ajasta. Silti Sielunvihollisen luominen oli aikaa vievä prosessi, ja kun kaikki pyrittiin tekemään mahdollisimman paljon itse, niin joitakin juttuja tuli hangattua kyllästymiseen asti. Kun on ollut mukana synnyttämässä ensimmäiset soinnut, jankannut niitä mielessään tuhansia kertoja lyriikoiden luomisen kanssa, hoitanut soittamisen, nauhoituksen, miksauksen ja niin edelleen, niin materiaalia katsoo aivan liian läheltä eikä pysty näkemään kokonaiskuvaa. Kun levy saatiin painokuntoon, niin en viikkoihin kuunnellut sitä, koska halusin puhdistaa korvani ja mieleni, että voisin kuunnella sitä kuten ulkopuolinen. Silti en vieläkään osaa kuunnella sitä puhtaana kokonaisuutena, vaan osiensa summana, kriittisesti pieniä yksityiskohtia miettien ja punniten.

Valgrinder kertoo, että uuden levyn tunnistaa Förgjordiksi tahtomattaankin, vaikka se kuulostaa erilaiselta kuin edeltäjänsä, Ajasta ikuisuuteen.

– Vaikka levyt ovatkin aikansa peilejä ja kuvastavat meitä kahta siltä hetkeltä, niin silti (tai juuri siksi) niitä ei tarvitsekaan verrata toisiinsa. Tietysti Förgjordilla on tietty visio ja polku, joita seurataan, mutta olemme aikojen saatossa kasvaneet niin yksilöinä kuin bändinä, ja tämä varmasti kuuluu musiikissamme.

Levyn tekemisen prosessin Valgrinder toteaa vaativan itselleen ja bändille pitkää sapattiaikaa, jolloin säveltäminen ja luominen unohdetaan kokonaan, kunnes pienet melodiat ja tekstinpätkät alkavat pyörimään mielessä ja luomisen ensiaskel on syntynyt.

– Lopulta noista yksittäisistä sanoista tulee lauseita, lauseista säkeistöjä ja säkeistöistä kokonaisia lyriikoita. Samalla tavoin pienistä melodioista tulee sävelmiä ja sävelmistä biisien runkoja. Tämä vaihe voi kestää vuodenkin, ja kun pää on lopulta niin täynnä ideoita, ettei aloillaan kestä, niin vasta tällöin tartutaan kitaraan ja aloitetaan itse luominen.

Tarvitaan siis oikea hetki ja mieliala, jotta luominen onnistuu. Valgrinder lisää, että kyseinen metodi ei ehkä sovi kaikille ja se on äärimmäisen hidas, mutta Förgjordille se on ainut oikea tapa.

– Väkisin vääntämällä ei saada kuin teeskentelyä aikaiseksi. En halua tehdä biisejä aivan loppuun saakka, ainoastaan pelkät rungot. Kun sovitukset jättää hieman avoimiksi, itse soittovaiheessa voi tehdä spontaaneja muutoksia, ihan fiiliksen mukaan. Ja tuo senhetkinen fiilis on se, minkä haluamme taltioida.

Teksti: Markus Mähönen

Lue loput Miasman numerosta 2/2012!

Osta: http://www.miasma.fi/kioski/
Tilaa: http://www.miasma.fi/tilaus/

Esimakua 2/2012: Convulse

1994 lopetellut suomalainen death metal -yhtye Convulse nousi aika ajoin etenkin tällä vuosituhannella ihmisten huulille ja yhdysvaltalainen Relapse Records julkaisi levyt uudestaan.

Kitaristi-vokalisi Rami Jämsä kertoo, että tämä poiki muun muassa kyselyjä bändin paluusta.

Kyllä sitä tuli huomattua jo tuossa vuosituhannen alkupuolella, että Convulsella on edelleen faneja ja tietynlainen kulttibändin status. Relapsen uusintajulkaisu oli kyllä tyylillä hoidettu kokonaisuus, ja ensimmäistä kertaa Convulsen uralla tipahtaa rojaltejakin pankkitilille. Ei niillä kuuhun mennä, mutta kyllä niillä yhden demon äänittää.

Kyllä tuon Relapsen julkaisun jälkeen tuli hieman kyselyitä paluusta. Kun julkistimme Convulsen reunionin 2012, niin on tullut todella paljon positiivista palautetta ja yhteydenottoja vanhoilta faneilta. Ja onpa siellä joukossa ollut nuorisoakin, jotka ovat Convulsen jostain löytäneet. Lupaava pöhinä on päällä. Katsotaan mihin se johtaa.

Kaksi keikkaa on buukattu tulevaksi kesäksi, Raskaammat tahdit ja Jalometalli. Mitä näillä keikoilla tullaan kuulemaan ja näkemään? Tuleeko olemaan mitään sellaista, mitä joku vanhempi faninne ei nähnyt rapiat 20 vuotta sitten?

Ei tässä pyörää lähdetä uudestaan keksimään. Keikat tulevat painottumaan vahvasti World Without God -levyn materiaaliin. Se vanha jantteri, joka on nähnyt Convulsen 20 vuotta sitten, tulee yllättymään. Nimittäin Convulse on nyt tiukempi. Onhan tuossa välissä kuitenkin tullut soitettua 20 vuotta. Ei se treenaaminen koskaan hukkaan mene. Ei varsinkaan kun lähdetään keikoille.

Paluukokoonpanolla ette ole vielä soittaneet livenä ollenkaan. Jännittääkö?

Totta kai jännittää, vaikka nyt on tullut varmuus siitä, että homma toimii eikä kyse ole mistään haudanryöstöstä. Voi olla kuitenkin, että jonkinlainen salakeikka tarvitsee vetää ennen ensimmäistä keikkaa.

Ette siis ehkä pysty vielä vertaamaan vanhoja keikkoja tuleviin, mutta millainen mielikuva sinulla on, mikä on erilaista?

Jos paiskoo old school death metalia, niin ei välttämättä juuri mikään. Paitsi se, että soittotaito on kasvanut vuosien saatossa. Into on ainakin yhtä kova kuin 20 vuotta sitten. Jos jaksaa potkukelkkailla 20 kilometriä, niin keikan soittaminen täydellä energialla on hiekkakakkujen taputtelua.

Uusiakin kipaleita on jo tehty. Uskallatko vielä paljastaa millaista kamaa siellä on valmistumassa, milloin ja missä muodossa sitä päästäisiin kuulemaan?

Ehkä syksymmällä. Aika perinteisissä tunnelmissa mennään. Pysykää kuulolla. Kun on vihdoin tultu takaisin, niin ei passaa kiirehtiä!

www.facebook.com/convulse

Teksti: Petri Klemetti

Esimakua 1/2012: Ride for Revenge

Miltei pelkkään bassokitaraan ja rumpuihin aiemmin luottanut Ride for Revenge on viime vuosina soitellut yllättävän paljon livenä ja sulauttanut pikkuhiljaa myös kitarataajuudet osaksi rytmisen alkukantaista, armotonta rytinäänsä.

Hyvin pitkään kyseessä oli haastattelussa olevan Harald Mentorin sekä basisti Spirit Krusherin duo, mutta parin viime vuoden aikana lavoilla on nähty vakituinen kitaristi, jonka henkilöllisyys on täsmentynyt myös Neutron Hammerissä sekä Crosswreckerissä soittavaksi J. Perveroriksi. Kaveri mainitaan vasta ilmestyneen kolmosalbumin krediiteissä.

– Kyllä, RFR toimii nyt lähinnä triona, Harald Mentor vahvistaa. – Ja J. Pervertor osallistui myös sävellystyöhön parissa kolmessa biisissä.

Mikä alun perin loi tarpeen kitaristille RFR:n kokoonpanossa?

– Liveen haettiin samanlaista voimaa, Harald perustelee. – Eli vaikka joskus on pärjätty lauteilla ilman kitaristia, on nykyään kitara tasaveroinen instrumentti muiden kanssa. Uudella albumilla lähdettiin täyttämään äänimaailmaa erilaisella asenteella, basso on nyt todella matalaa jyrinää ja kitara totaalisen kireää sirinää. Toimii.

Tiiviin keikkaputken kruunuksi Ride for Revenge julkaisi kolmannen albuminsa Under the Eyen alkuvuodesta. Hypnoottisen rytmiseen poljentaan on haettu sopivasti lisää mausteita, ja sitä kautta rumpukompeissa on hitaan beheritiaanisen jyskytyksen lisäksi tarjota vähän nopeampiakin purskahduksia. Jos uutukaisella on aiempaa enemmän esillä kitara, edellisellä levyllä Wisdom of the Few’llä pääosaan pääsivät todella käskyttävästi raastavat lautaset.

– Wisdom of the Few’n symbaalisoundi syntyi, kun aluksi rummut kuulostivat liian kevyiltä ja ”oikeaoppisilta”. Oli välttämätön pakko tehdä jotain radikaalia ja rikkoa ääni kunnolla päästäksemme haluttuun lopputulokseen.

Teksti: Jaakko Marttila

Lue loput Miasman numerosta 1/2012, muista myös Miasman digitaalinen versio!

Esimakua 1/2012: Funeral

Funeral

Norjan Funeral, jos joku, on oikea kulttibändi. Tämä vuonna 1991 perustettu tyylin pioneeri on rikkonut urallaan kaikkia raja-aitoja ja vienyt niitä järjestelmällisesti kauemmas turvallisesta ilmaisusta. Yhtyettä voidaankin hyvällä syyllä pitää nimeään kantavan funeral doom -suuntauksen isänä. Edelläkävijän statuksesta huolimatta yhtyeen taival on ollut kaikkea muuta kuin helppo.

Miasman piinapenkkiin istutetaan yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, rumpali ja musiikillinen johtohahmo Anders Eek. Hän perusti Funeralin kaksikymmentä vuotta sitten yhdessä kitaristi Thomas Angellin kanssa. Kokoonpano eli aikansa, kunnes basisti-laulajan paikkaa päätyi täyttämään Einar Fredriksen. Ryhmittymän painostava ja erityisen hidas sointi olivat tuolloin jotain tyystin ennen kuulematonta ja ehdottomasti aikansa äärimmäisintä ilmaisua. Kun vastaavia yhtyeitä ei ollut, meni Funeral monilta yli ymmärryksen. Toisaalta, vahvan omintakeista uraa kulkeva bändi availi tietämättään uuden musiikkityylin ensimmäistä lukua.

Anders tiedostaa kahdenkymmenen vuoden uran olevan pitkä taival kuljettavaksi. Hän kertoo kuitenkin suhtautuvansa ajan kulumiseen varsin kaksijakoisin tuntein.

– Tähän asti on tapahtunut valtavan paljon. Bändimme on päättänyt olla kuolematta lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta ja siitä onkin vuosien saatossa muodostunut yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Ajan kulun huomaa parhaiten vanhoja levyjä kuuntelemalla, mutta oma asenteeni musiikkiin on edelleen täysin muuttumaton. Haluan vain palavasti soittaa todella raskasta doomia!

Funeralin aloittaessa yhtyeen tyylisuuntaa ei ollut ennalta päätetty. Kunpahan soittaisivat, kuten Anders sen ilmaisee, ”hitaampaa death metalin tyylistä juttua”. Norjalaisten soundi lähti kuitenkin kehittymään luontaisesti kohti aina vain hidastempoisempaa ja raskaampaa ilmaisua. Jossain vaiheessa kuvioon lisättiin vielä eteeriset melodiat ja tällä taipaleella ollaan kuulemma edelleenkin.

Koetko musiikkinne sitten muuttuneen missä määrin vuosien saatossa? Millainen oli Funeralin kappaleen lähtökohtainen idea vuonna 1991 ja millainen se on tänä päivänä?

– Biisit ovat periaatteessa edelleen samanlaisia. En tiedä onko musiikillamme mitään lähtökohtaista ideaa, pyrimme lähinnä vain ilmaisemaan sillä haluamiamme tunnetiloja. Kappaleet sävelletään edelleen samalla tavoin kuin silloin alussakin, joskin ne toivottavasti ovat nykyään hieman paremmin soitettuja ja sävellettyjä. Tällä saralla on nähtävissä kehitystä niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Pyrin tekemään jokaisesta albumista erilaisen ja koen, että tässä on onnistuttukin. Lukuisat miehistönvaihdokset ovat auttaneet tässä, heh. Kenties musiikkimme heijastaa tänä päivänä aina vain enenevässä määrin rakkauttani klassista musiikkia kohtaan.

Yksi Funeralin uraa uurtavista linjanvedoista, yltiöpäisen hitaan ja painostavan äänivallin lisäksi, oli naislaulajan pestaaminen ensisijaiseksi vokalistiksi jo vuonna 1994. Tokihan naisääntä oli metallissa kuultu ennenkin, mutta enemmän statistin roolissa kuin pääasiallisena tuomion julistajana. Mistä idea Toril Snyenin pestaamisesta mikin varteen alun perin läksi?

– Varmaankin klassisen musiikin kautta. Kuulin naisääntä myös Celtic Frostin ja Paradise Lostin levyillä ja innostuin ideasta valtavasti. Uskon, että olimme ensimmäinen doom-bändi, joka kiinnitti naislaulajan ensisijaiseksi vokalistikseen.

Teksti: Markus Makkonen

Lue loput Miasman numerosta 1/2012, muista myös Miasman digitaalinen versio!