Cannibal Corpse, DevilDriver 9.2.2013, Teatria, Oulu

 

MS-Club-Teatria-2013-cannibal-corpse-1456

Cannibal Corpsen viimeisimmästä Oulun vierailusta on vierähtänyt jo kohta yhdeksän vuotta. Niin se aika vierähtää. Tuolloin 2004 syksyllä tällaiset paketit olivat uutta ja ihmeellistä oululaiselle yleisölle, ajatella, Cannibal Corpse Oulun periferiassa asti. Kuusisaaren keikka jäi mieleen George Corpsegrinderin nopeasti vispaavasta päävärkistä ja lämppäri Spawn of Possessionista. Oi niitä aikoja kun toimittajaan ei ollut ihan piloille hemmoteltu. Jo siis pelkistä nostalgiasyistä oli syytä siis käydä todistamassa kannibaalien uutta tulemista pohjoisessa.

Illan aloittaneet Hour of Penance ja The Black Dahlia Murder jäivät väliin logistisista syistä. Varsinkin ensiksi mainittujen italialaisten toimintaa olisi ollut mukava nähdä, mutta ei voi mitään. Toimittajakin on valitettavasti ihminen, ja kun Teatrialle saavuttaessa ensimmäisenä käsketään jättää vartavasten paikalle raahattu täysi kamerakalusto narikkaan, v-käyrä alkoi nousta. Kukaan pressistä ei kuulemma saa kuvata. Kaiketi tämä oli joku kiertuemanagerin päätös, ja vastoinkäymistä sulatellessa yhdysvaltalaisen co-headliner DevilDriverin keikka tuntui vielä tylsemmältä kuin se todennäköisesti oli. Suhteellisen mukavan kokoisella yleisöllä tuntui olevan tosin ihan mukavaa, mutta groovejuntta oli omiin korviin vailla koukkua. Teatrian soundit eivät myöskään auttaneet nyanssien erottamisessa. Rutiinilta keikka silti tuntui, sillä bändi on kiertänyt huomattavan isompiakin lavoja.

Illan pääherkku Cannibal Corpse on jäänyt viimeisien vuosien aikana omalla levylautasella pahasti paitsioon. No, mitäpä sitä turhaan kiertelemään, uusin ostettu CC on niinkin uusi kuin Vile vuodelta 1996, Corpsegrinderin debyyttialbumi. Tuolloin Barnesin lähdettyä Cannibal Corpse tuntui menettäneen identiteettiään, ja vaikka bändi on tässä välissä väsymättä suoltanut ulos suhteellisen laadukasta materiaalia, homma ei ole jaksanut oikein kiinnostaa levyltä. Livenä asia on toki aivan toinen, sillä heti alkutahdeista käy selväksi, että lavalla on ammattilaisten ohjastama rutinoitunut death metal -kone. Corpsegrinderin vieteripää heilui taas tappotahtia, joten tunne oli kotoisa.

Materiaalia tuli tasaisesti uran varrelta. Tosifanista kun ei voi puhua, en tunnistanut juuri mitään Vilen jälkeisiä biisejä, mutta en ehtinyt pahemmin tylsistyä vaikka tietyllä tavalla Cannibal Corpsen murjonta on varsin yksiulotteista. A Skull full of maggotsin tapaiset vanhemmat Barnesin ajan biisit erottuivat setistä tarttuvina täkyinä. Ehkä maailman tunnetuin death metal -hymni – Hammer Smashed Face – oli tällä kertaa toiseksi viimeinen biisi ja ilahduttavasti The Bleedingin Stripped, Raped And Strangled päätti armottoman tunnin setin.

Timo Hanhirova