BORN OF THORNS – In Awe of the End DEMO

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: demo

Tällä julkaisulla espoolainen Born of Thorns liittää yhteen vuonna 2009 julkaistun MMIX-ep:n ja kaksi muuta biisiä. Yhteensä paketti käsittää kuusi raitaa synkeän melodista dark metalia. Ensikuuntelulla vaikutelma on melko hiottu ja linjakas. Toisaalta tuntuu, että etenkin joskus 90-luvun loppupuoliskolla tämän tyylistä ärhentelyä tehtiin vähän joka niemessä ja notkossa. Mutta eipäs anneta moisen häiritä vaan pyöräytellään kiekkoa soitinlaitteessa.

Meininki on hyvin pohjoismaisen kuuloista. Öisen tähtaivaan kurkottelussa äänimaisema kuulostaa parhaimmillaan Arcturusin debyyttilevyltä, soundeissakin on jotain samaa. Välillä vellotaan syvemmissä vesissä hieman progeilevaan death metaliin vivahtaen, tietyissä kohdin taas sorrutaan imelyyden puolelle kitara- ja syntikkaluritusten kanssa. Toisaalta syntikat ovat hyvinkin olennainen osa bändiä ja niille voisi tunnelmointipätkissä antaa enemmänkin tilaa, mutta joissakin kappaleissa jäin vastaavasti kaipaamaan keskittymistä jykevämpään riffittelyyn ilman ylimääräisiä pianonpimputuksia. Joka tapauksessa soitannollinen osaaminen kuulostaa olevan korkealla tasolla, eikä amatöörimäisestä räpellyksestä ole pelkoa. Lisäksi sävellyksissä on ideaa, liikettä, nostatuksia ja sukelluksia siihen malliin, että mielenkiinto säilyy. Ärinävokaalit vakuuttavat ärhäkkyydellään; tältä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään raivokasta ilmaisua entistä monisävyisemmäksi. Toisaalta puhtaat vokaalit ovat vielä hieman laimeat – eivät surkeat toki – ja niitä käytetäänkin harvoin ja harkiten. Myös naisvokaaleja kuullaan ja ne tulevat esiin tämänkaltaiseen musiikkiin tyypillisellä tavalla. Ei suurempaa vikaa silläkään osastolla, mutta omaperäisemmät ratkaisut ja yllätykset toisivat ilmaisuun lisäsärmää.

Soundit ovat kirkkaat ja tasapainoiset, ehkä rumpuihin kaipaisin enemmän potkua ja kitaraan raskautta, jos hienosäätöä hakisin. Kappalemateriaali on kenties toimivimmillaan jossain kolmannen ja viidennen biisin tienoilla. Mitään noloa sekoilua ei ilmene muissakaan biiseissä. Kokonaisuus siis on hyvin toimiva nippu reippaasti etenevää, kuulaan melodista tummanmpuoleista metallia. Ehkäpä äärilaitojen venytys, kokeilu ja kuningasriffien viljely nostaisi musiikin entistä lähemmäksi yötaivaan korkeuksia.

Seppo Rautio