Bölzer – Hero

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Iron Bonehead Productions

Sveitsin duon mopo on keulinut varsin kovaa jo muutaman vuoden. Aura-EP aiheutti sen verran kovat värinät kentällä, että odotukset debyyttialbumille ovat tavallaan jo räjähtäneet katosta avaruuteen. En itse ihan kaikkein kovimpiin faneihin ole koskaan kuulunut, mutta edeltävien tapaan nelikirjaimisella nimellä paiskattua Heroa on tullut kuitenkin kuunneltua enemmän kuin tietoisesti oli tarkoituskaan. Kyllä tässä jotain erikoista ja hohdokasta on.

Selvimpänä muutoksena ovat tietysti puolipuhtaat mylvinnät ja hoilotukset, joihin herra KzR on saanut tekniikkansa hiottua kunnolla kuntoon. Muistelen muutamien vuosien takaisilta keikoilta, että silloin se öhinä ainakin oli välillä vähän puolivillaisen kuuloista – miten lie nykyään irtoaa studion ulkopuolella? Erittäin hyvä syy kyllä käydä katsomassa seuraavalla kerralla keikka. Nyt levyltä kajahtaa nimittäin todella komeasti! Pienenä kauneusvirheenä tosin viimeisen raidan Chlorophyllia matalampi laulu ei lähde aivan niin hyvin enää. Jos KzR on aika kova jätkä, niin on myös rumpali HzR! Kannujen paukutuksesta mitään tietämättömälle meikäläiselle tässä on juuri oikeassa suhteessa kappaleiden ehdoilla pelaavaa nakutusta että tehokkaita nyansseja.

Musiikin painopiste on siirtynyt jonkun verran laulumelodioiden varaan riffien sijasta. Hero on pirun koukuttavaa kuunneltavaa. Iso kysymys onkin, kestääkö tällaisella ”popimmalla” tavalla toteutettu musiikki oikeasti kuuntelua. Toisaalta, biisit ovat kuitenkin melkoisen pitkiä 5–10 minuutin haarukassa. Monumentaalisuutta ja leijailua ei todellakaan puutu, mutta riffinälkäisille Hero on ehkä pettymys ja ”tylsä” levy. Jo aiemmin mainittu Chlorophyllia on sellainen kappale, johon kulminoituvat Bölzerin heikkoudet: yliyrittäminen vokaaleissa ja päämärätön melodioiden lateleminen riffikoneen ollessa tyhjäkäynnillä. Sen sijaan jo etukäteen maistiaisina julkaistu 10-minuuttinen järkäle I Am III on mielestäni oikeastaan aivan täydellinen kappale, en muuttaisi siitä yhtään mitään!

Jos pystyy hyväksymään sen, että bändi on – edelleenkin – ajautunut vielä etäämmälle death/black metal -juuriltaan kohti psykedeelisempää hippimystiikkaa, niin Hero on takuuvarma hitti. Jos tuli Kryptsin kakkoslevyn kohdalla mieleen välillä ”post-death metal -ajatuksia”, niitä tulee vielä enemmän mieleen Bölzerin kohdalla – ja nimenomaan hyvässä mielessä. Eipä sillä, hieman liian pitkää kehitysharppausta tässä on ehkä yritetty ottaa, mutta Hero vakuuttaa silti ja jättää sopivasti odotuksia tulevia tuotoksia varten.

Jaakko Marttila