Black Flames of Blasphemy V, 14. – 15.11.2014 Nosturi, Helsinki

Perjantai 14.11.

Onneksi tuli mentyä Nosturin oville jo ennen kuutta, niin ehti katsomaan Demonic Christia alusta asti. Aika monelta kuulin katkeraa avautumista jopa 45 minuutin jonottamisesta. Paska juttu, sillä Dana Duffeyn jo 90-luvun alussa kasaama porukka pieksi tapahtuman hyvälle alulle! Käytännössä vuonna 1995 ilmestyneestä ainokaisesta täyspitkästä koostuva materiaali yhdistelee mielestäni Norjan melodisempaa meininkiä USA-tyyliseen yksinkertaisempaan death metal -vaikutteisempaan kohkaukseen, vanhan Profanatican malliin. Apumieheksi toiseen kitaraan oli haalittu suomalaisvahvistuksena kukas muu kuin työmyyrä Shatraug, jolla oli edellisenä päivänä Hoathin keikka ja vielä Behexen perjantaina myöhemmin. Ei mitään tajunnanräjäyttävää osastoa, mutta varmaa, eleetöntä ja laadukasta jyräämistä. Basistin luiseva narkkarihabitus teki vähän pahaa katsella, mutta hyvin ne sormet liikkuivat, joten ei siinä mitään. Dana näytti, että black metal -emäntä on edelleen voimissaan.

 Demonic Christ-7Demonic Christ

 

Irlannin Malthusian on vasta yhden demon kasannut death metal -tapaus, jossa on tätä ajan hengen mukaista ”huppupää-kaaoskaahausta”, mutta jonkun verran myös vanhan liiton USA-DM-riffiäkin. Laidoilla kaksi hupparikitaristia ja keskellä basisti, joka oli ihan rehdisti t-paidassa ja pieksi tukkaa, eli lavallakin uusi ja vanha liitto kohtasivat ikään kuin toisensa. Biiseissä oli hyviä jekkuja ja tunnelmallisia jumittelupaloja, mutta kaasuakaan ei epäilty painaa. Bonus vielä basistin kurkkulaulumaisesta ärinästä yhdessä kappaleessa, kuulosti hyvältä. Oikein hyvä setti.

Malthusian-3Malthusian

 

Behexenin aikaan oli lepotauon aika, ja lopusta pari biisiä seuranneena pystyin vain toteamaan, että minun musiikkiani tämä ei edelleenkään ole. Biiseissä tapahtuu liian vähän, mutta toisaalta liikaa, että saavutettaisiin sellainen hypnoottinen fiilis. Enemmistö yleisöstä näytti olevan eri mieltä, ja hyvä niin – ei se väärin ole.

Behexen-8Behexen

 

Bölzer oli taas Bölzer. Tykkään levyltä enemmän. Se on jännä juttu, miten voisi kuvitella vain kitarat, rummut ja laulun olevan todella helppo miksata, mutta käytännössä vähän suttuiselta kuulosti – ja nimenomaan loppua kohti huonontuen mielestäni. Kitaristi KzR oli lopussa vielä aloittelemassa yhtä biisiä, mutta soittoaikansa oli jo mennyt umpeen, joten tyhjäksi lupaukseksi se sitten jäi. Tykkäsin kyllä, mutta vähän hämillään olen edelleenkin tästä bändin suosiosta.

Bölzer-1-2Bölzer

 

Taaken Hoestille pitää antaa tunnustusta, että juuri kukaan muu ei onnistu välittömästi saamaan aikaiseksi meikäläisessä näin kovaa vitutusta. Heti kun kaveri avaa turpansa ja alkaa kaakottaa, niin alkaa otsasuoni tykyttää. Tyyppi vetää täysillä ilman juurikaan nyansseja ja se on totta kai miksattu niin, että se varmasti porautuu kalloon ja vie huomion itse bändin soitolta. Yksikin kappale oli liikaa katsoa Taakea taas kerran, argh!

Taake-19Taake

 

Nargarothin näkemistä odotin kovasti bändin ristiriitaisen maineen vuoksi, vaikka musiikkiin en ollut tutustunut. Näinkin melodinen ja melankolinen meininki ei minua ole juurikaan black metalissa puhutellut, mutta Nargaroth teki sen niin alastomalla ja pelkistetyllä otteella, että olin hyvin pian myyty. Tämän bändi toteutti kahdella kitaralla, ilman bassoa. Helvetin rohkea ja samalla perusteltu ratkaisu. Kaiken kruunasi Ashin (aiemmin Kanwulf) tiukat ja riipivät vokaalit. Jos nyt jostain voi urputtaa, niin bändin jostain syystä sanelemasta kuvauskiellosta sekä rumpalin turhan erottuvasta triggeri-bassorummuista. Muutamaan otteeseen rumpali kikkaili basareiden kanssa niin, että muutaman oluenkin jälkeen hyvin pystyi kuulemaan, etteivät ne iskut nyt ihan kohdalleen aina menneet. Miksi elvistellä, jos ei ole mikään Hellhammer? No, sittenkään ei kyllä kannattaisi elvistellä… Joka tapauksessa, hieno keikka!

Nargaroth-2 Nargaroth…

 

Mgła oli minulle perjantain bändeistä ehdottomasti rakkain, mutta samalla oli toki asettanut heille jo ylittämättömät odotukset eikä Nargarothin ja muiden hyvät setit ainakaan helpottaneet tilannetta. Sitten kun soitto alkoi ja verhotut huppunaamat aivan kuin kaksi vuotta sitten BFOB III:ssa pönöttivät lavalla, en oikein tiennyt mitä ajatella. Myös miksaaja teki ”tihutöitään”: kun basso saatiin takaisin arsenaaliin edellisen bändin jälkeen, nyt sitä korostettiin liikaa kitaramelodioiden kustannuksella. Samalla työpäivän jälkeinen uupumus alkoi painaa toden teolla. Ei bändi huonolta missään tapauksessa kuulostanut, mutta ymmärsin heti, että parasta oli jättää leikki kesken ja kerätä voimia lauantaille. Tornihuhu kertoi etukäteen, että viimeinen kappale olisi joku todellinen erikoisuus. Kertokaa, oliko näin!??!?!

Mgla-3Mgla

 

 

 

Lauantai 15.11.

Baptismin 1998–2004 tuotantoon keskittynyt setti toimi mainiosti, ehkä paras näkemäni keikka heiltä. En niinkään tiedä, oliko se biisimateriaalin ansiota lopulta vai ei. Bändin helposti kuunneltava, helposti lähestyttävä black metal toimi näin aloituspaikalta mainiosti, vaikka kotona harvemmin eksyy kuunteluun. Keikan aikana muistan mietiskelleeni, että jos Wikipedian black metal -artikkelissa pitäisi olla ääninäyte joltain modernilta black metal -bändiltä, se voisi ihan hyvin olla Baptism. Biiseissä on vaihtelevasti ja tasapuolisesti eri elementtejä. Tasapaksua, enimmäkseen hyvässä mielessä. Lavalla ei juuri mitään tapahtunut, mutta eipä elämöinti ole bändin tyyliin koskaan tainnut kuuluakaan.

Pabtism-5Baptism

 

Black Witcheryltä odotin takuuvarmaa ja intensiivistä purkausta, joka on Suomessa jo muutaman kerran totuttu näkemään. Pitkään mukana ollut kitaristi Tregenda joutui jättämään taistelukentät viime vuonna, huhujen mukaan päihteiden saatua miehestä niskalenkin. Tuo iso kalju, joskin toki aina kaapuun pukeutunut mies ja ennen kaikkea suuret kourat saahamassa äärinopeita kitarakuvioita olivat osa BW:n habitusta. Nyt kun mäiske käynnistyi, niin jo ensimmäisen kappaleen aika selväksi, että suutariksi jäi tällä kertaa. Tregendan tuuraaja, myös Hellvetronissa soittava Alal’Xhaaszturin kitara oli silkkaa kohinaa. En tiedä, oliko vika miksauksessa, uudessa kitaristissa tai hänen laitteistossaan, mutta soitto oli kuuntelukelvotonta. Jos kitaravoittoisesta bändistä otetaan kitara pois, ei siitä paljon jää käteen. Eikä basisti-vokalisti Impurathkaan vaikuttanut läheskään niin fanaattiselta kuin aiemmin näkemilläni kerroilla. Ehkä havaitsi itsekin, että joku oli pahasti päin helvettiä. Saman luokan soundikatastrofi kuin aikoinaan Bal-Sagoth saman areenan lauteilla 2008. Ei näin.

Black Witchery-1Black Witchery

 

Pelkona oli tietysti tässä vaiheessa, että loppujenkin bändien soundi on mystisesti pilalla. Totta kai kyse on black metalista, jossa raaka ilmaisu ajaa hienostuneen soundin edelle. Silti, raakuus ei välity aivan pelkästä kohinasta kuitenkaan. Archgoat on ollut aina takuuvarma tapaus, ja nytkin se todisti pelot aiheettomiksi. Soundi oli julma, mutta se palveli tätä primitiivistä myllytystä täydellisesti. Välissä maukkaat hidastelut ja välillä hakattiin ilmat pihalle. Ja se kruunu tietysti edelleen ihmetyttävä Lord Angelslayerin demoninen korina. Worship.

Archgoat-3Archgoat

 

Countess se vaan jaksaa vielä 20 vuoden jälkeenkin, vaikka varsinaista suurempaa tunnustusta ei ole ikinä saanutkaan osakseen. Osa pitää naurettavana, osa arvostaa sitkeää vuodesta toiseen puurtamista. Archgoatin turpasaunan jälkeen Countessin käppäiseen menoon oli vähän hankalaa sopeutua. Syntikkavetoinen black metal ei todellakaan kuvaa tätä menoa kunnolla. Enemmänkin touhu oli kuin lukiolaisten black metal -projekti soittamassa Deep Purplea. Ei mitään nopeaa tykittelyä, vaan vanhaa heavyäkin oli paljon mukana, niemenomaan erittäin käppäistä sellaista. Vähän julma luonnehdinta, sillä siihen nähden soittelua oli ihan hauska seurata ja välillä itsekseen hyväntahtoisesti vähän naureskella korneille kitarasooloille ja harmaantuneen päämies Orlokin jäykälle basson pompottelulle. Jollain kierolla tavalla viihdyttävää ja rentoa väliaikamusiikkia.

Countess-2Countess

 

One Tail, One Head soittelee edelleen kovasti livenä, vaikka uutta materiaalia ei ilmestynyt vuosikausiin. BFOB-tapahtumassa 2011 heidän suoraviivainen, jopa rockaava black metalinsa oli ihan mukiinmenevää. Niin nytkin, mutta bändi ei ole tavallaan mennyt millään tavoin eteenpäin sillä välin. Jätkien rokkikukkoilusta voi olla montaa mieltä, ja välillä mennään minustakin teennäisyyden puolelle pahasti. Ei todellakaan Norjan Nidrosian-skenen parhaita bändejä. Nyt olisi keikkojen sijaan paikka tehdä se oikea ensimmäinen albumi ja näyttää, onko tästä bändistä oikeasti yhtään mihinkään muuta kuin demoskenen ikuiseksi lupaukseksi.

One Tail, One Head-8One Tail, One Head

 

Morbosidadin kohdalla oli taas hieman pelkoa Black Witcheryn kohtalosta, mutta onneksi turhaan. Tiukalla latinoenergialla pommitettiin sitä black metalin eläimellisempää ilmaisua, joskin vaikkapa Archgoatiin tai BW:hen verrattuna minusta Morbosidadissa on minusta enemmän grindcore-vivahdetta. Ikään kuin hieman ketterämpi ja ei ihan niin raskaasti panssaroitu sotakone kuin vaikkapa mainitut. Molemmille on ydinsodassa kyllä oma paikkansa. Espanjan kieli ja sitä kautta erilainen rytmiikka vokaaleissa myös virkistää suhteessa moniin muihin kaahajabändeihin. Helvetin hyvä! Loppuvaiheilla Suomen bm-historiaa kovasti arvostava vokalisti Tomas Stench komensi oman rumpalinsa tilalle Sodomatic Slaughterin, jonka kera rykäistiin Beheritiltä Salomon’s Gate. Hieno ele ja spesiaalia herkkua, jota varmasti kaikki ymmärsivät arvostaa.

Morbosidad-5Morbosidad

 

Absun aikoihin alkoi taas olla jo takki tyhjänä vähistä yöunista ja seisoskelusta. Tulihan tuota toki useamman kappaleen verran taas kuitenkin ihmeteltyä, vaikka edelleenkään en näiden jenkkien aivoituksista oikeasti saanut kiinni. Black metalia ja thrashiä siellä oli joo, mutta jos haluan hyvää black thrashiä, niin Absu ei vieläkään hyppää läheskään ensimmäisenä mieleeni. Proscriptorin rumpusetti oli nyt tuotu aivan lavan edustalle, joten fanit saivat hyvät näköalat miehen näyttävään soittotyyliin. Uniikki bändi kyllä kieltämättä. Sääli, etten vaan oikein tajua.

Absu-8Absu

 

Teksti: Jaakko Marttila

Kuvat: Heikki Sikanen