BLACK FLAMES OF BLASPHEMY III: The 3rd Invocation 16.–17.11. Kulttuurikeskus Gloria, Helsinki

Teksti: Jaakko Marttila
Kuvat: Timo Hanhirova

Kolmas BFoB aiheutti järjestäjä KRK:lle kaikenlaista päänvaivaa. Heinäkuussa jo uutisoitiin siitä, kuinka Glorian lähistöllä olevista asukkaista johtuen koko tapahtuma oli perumisuhan alla. Aiempi areena Dom ei tullut kyseeseen, koska paikka ilmeisesti nykyään ihan silkka disko. Juuri ennen kekkereiden alkua syntyi kunnon draama siitä, että Glorian porukat olivat yhtäkkiä tiedostaneet Goatmoonin olevan ”natsibändi”.

Metro-lehden haastattelussa Glorian tuottaja Juha Oinonen vetoaa tapahtumasta tehtyyn ”esiintymissopimukseen, jossa pidätetään oikeus kieltää valitsemasta tapahtumaan bändejä, jotka tuovat selkeästi esille Glorian arvomaailmaan sopimattomia asioita. Niitä ovat muun muassa rasismi ja natsismin ihannointi.” KRK:n Johnny Nurmi kertoo puolestaan, että he ”vain buukkaavat bändejä esittämään taidettaan”. Tilanteesta selvittiin ”perumalla” Goatmoonin esiintyminen.

 

Perjantai

Arjen velvollisuuksista johtuen pääsin perjantaina paikalle vasta pettymään IXXI:n suoritukseen. Hurrit ovat sekä levyllä että livenä jotenkin vaivaannuttava bändi. Ei mitenkään susi tapaus, mutta tässä vaiheessa soundipuoli oli pahemman kerran hakusessa ja kavereiden elvistelevät elkeet eivät auttaneet asiaa lainkaan.

Goatmoonia paikannut ”Sarven varjo” vaikutti kovasti tutulta. Eri nimellä tehty esiintyminen ehkä muodollisesti vastasi Glorian vaatimukseen, mutta heti maanantaina tapahtuman jälkeen Gloria ilmoitti, etteivät he eivät tee enää KRK:n kanssa yhteistyötä. Vaikka tällaisia sopivan kokoluokan ja vuokratason paikkoja ei Helsingissä ilmeisesti ole kovinkaan paljon BFoB:n kaltaiselle tapahtumalle, oli tämä sumutus KRK:n uskottavuuden kannalta ainoa oikea ratkaisu. Periksi antaminen olisi ollut kompromissi, ja aivan sama koskee toki myös Gloriaa. Goatmoonin tapaisten bändien paikka taitaa tulevaisuudessa olla yksityistilaisuuksissa.

Kuvassa: Goatmoon

Itse keikan yhtye veti tällä kertaa koskettimien kera, mutta ensimmäisen Hammer Open Airin keikan tapaan nyt pimputtimissa ei ollutkaan herra Werwolf, vaan herra Stormheit, joka antoi palkeiden puhaltaa myös kurkustaan puhtaana jollotuksena. Suurelta osin ulkomaisista metallituristeista koostuva ryhmä yleisössä antautui sen luokan kädenantoon, että varmaan tästä hurmioituneina myöskään Stormheit ja päämies Blackgoat eivät voineet enää pidätellä oikeita käsiään kurissa. Tohtori Outolempi -assosiaatiolta ei voinut välttyä. Black metal muuttui sekä vierailevan soittajan että yleisön käytöksen myötä melkoiseksi kansanhuviksi, jota kuitenkin seurasi ihan mielellään.

Saturnian Mist oli ennen keikkaa outo nimi, ja oudoksi se edelleenkin jäi. Ehkäpä Goatmoonin kepeästä menosta nousu syvällisemmän black metalin pariin ei yksinkertaisesti ollut mahdollista… vielä. Tarttumapintaa oli vaikea löytää, kun levyltä bändi on minulle edelleen aivan tuntematon. Charnel Windsistä tuttu vokalisti jäi mieleen omintakeisine liikkeineen lavalla.

Puolan Mgła oli sen sijaan niin odotettu vieras Suomeen, että mikään ei voinut haitata tätä keikkaa. Ei edes se, että kuuleman mukaan bändin suunnitellut lennot oli peruttu, ja he joutuivat myöhästelyn vuoksi suurin piirtein suoraan koneesta Glorian lavalle. Hieman pientä viivettä ja soundcheck-säätöä tästä aiheutui, mutta se oli pientä. Kuvaajakollegan harmiksi Presence-EP:ltä ei soitettu mitään, mutta muuten soittolista oli mukava läpileikkaus heidän tuotannostaan.

Kuvassa: Mgła

Huppujen lisäksi kavereilla oli naamojensa edessä vielä mustat rätit, joilla he totaalisesti erottivat persoonansa tilanteesta. He vain seisoivat täysin paikallaan ja soittivat. Patsastelu on joskus tympeää, mutta näinkin syvälliseen black metal -nerokkuuteen se sopi täydellisesti. Jotenkin käsittämättömästi Mgła onnistuu samalla kertaa olemaan mahtipontinen ja syvällinen sekä sahaamaan tremoloja, olemaan samalla black metalin perinteisen äänimaiseman äärellä ja silti nousemaan kauas sen yläpuolelle. Tietyllä tavalla Mgła on onnistunut palauttamaan uskoni black metaliin taidemuotona, jossa on edelleen saavutettavaa ja löydettävää.

 

Lauantai

The True Werwolf on ollut livenä milloin mitäkin, dark ambientia ja rumpukoneen kanssa kitaralla soitettua nekroilua ainakin. Juuri se herra Werwolfin spontaanimpi puoli, erotuksena Satanic Warmasterin harkitummasta linjasta. Nyt lavalla oli kolmihenkinen kokoonpano, joka soitti… mitäs muuta kuin black metalia, eikä edes mitenkään eriskummallista sellaista. Vähäinen treeni hieman näkyi esiintymisessä, mutta ajoittaiset rock-elkeet toisaalta muistuttivat, mistä tässä nyt on oikeasti kyse. En osannut tätä kovin spontaanin oloisena pläjäyksenä pitää, mutta ehkä se intuitio oli virrannut jo sävellysvaiheessa.

Kanadan Godless North soitti ikään kuin melodista black metalia, mutta jonkinlaisella kanadalaisella överillä bestial-intensiteetillä. Omalla tavallaan erittäin äärimmäistä tavaraa, jonka potentiaali kuitenkin jäi omalta kohdaltani täysin lunastamatta. Esitys herätti ihmisissä hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Lavaesiintyminen oli lisäksi sen verran aneemista, että oma mielenkiinto ei millään pysynyt pari kappaletta pidempään yllä. Perusteltu valinta kuitenkin tapahtumaan, kuuleman mukaan parhaita vetoja monien muiden mielestä.

Ascensionia sen sijaan jaksoi seurata herpaantumatta. Vaikka tällainen moderni teistinen black metal voi tuntua kuinka kliseiseltä vuonna 2012, viime kädessä laatu ratkaisee, ja saksalaiset hallitsevat homman erinomaisesti. Musiikissa on mystiikkaa ja salaisuudet paljastuvat hiljalleen. Erityinen bonus täytyy antaa todella tyylitajuisesta cover-valinnasta, nimittäin ilman mitään varoitusta pärähti ilmoille Thornsin klassinen Ærie Descent! Ei ole tätä taidettu kauheasti livenä soitella ikinä, jos koskaan!? Lopussa jäsen kerrallaan poistuu lavalta hypnoottisen toiston saattelemana, loistavaa. Nyt oli lauantai saatu kunnolla käyntiin.

Kuvassa: Ascension

Antaeus laittoi vaihteeksi mardukimpaa vaihdetta silmään, ja vauhdikkaan intensiivinen tykitys sopi oikein hyvin tähän väliin. Yleisöönkin tuli virtaa, ja kontakti lähimmäiseen etualalla yltyi tönimiseksi ja jopa muutamien iskujen vaihteluksi. Kyynärpäät kävivät pelottavan korkealla ja kaljoja kaatui maahan. Urpoilu on totta kai ärsyttävää, etenkin jos itse sattuu olemaan kohteena, mutta tietyllä tavalla myös tuollaiset negatiiviset energiat minusta sopivat hyvin black metaliin. Joskus nyrkin pitää puhua, että sanoma menee perille. Bändin materiaali ei ollut lainkaan minulla hallussa, mutta selkäytimestä tullut tuntuma riitti mainiosti nauttimaan ranskalaisten pieksännästä. Yleisöön heitetty raamattu sai myös kyytiä ja silppua riitti runsaasti imupaperiksi lattialle läikkyneille olusille – kuinka huomaavaista ranskalaisilta.

Baptism ei ole aiemmin saanut minua innostumaan, mutta nyt heidän esittäessään koko uuden levynsä As the Darkness Enters sain sentään katsottua keikan alusta loppuun asti. Ja vaikutelmat olivat varovaisen positiiviset. Tasaisesti, joskus turhankin, etenevään soittoon toivat mukavasti vaihtelua Mynni Luukkaisen ja Wrathin vierailut vokaaleissa. Joko uusi levy on aiempaa tuotantoa parempaa tavaraa, tai sitten olen yksinkertaisesti alkanut paremmin sietää suomalaistyylistä black metalia.

Kuvassa: Baptism

Necros Christos oli tapahtuman ainoa death metal -bändi, vaikka se totta kai noin eetoksena puolesta meneekin sulavasti black metalin kanssa samaan lokeroon. Kolmatta kertaa jo bändin nähtyä – kollegalla ilmeisesti luku pyörii jossain kymmenen kerran kieppeillä – ei enää ollut juuri yllätysmomenttia ilmassa, ja tasaisen turvallinen settihän sieltä tulikin.

Nyt ei saatu haistella suitsukkeita (tai sitten se peittyi ulko-ovelta levinneeseen tupakansavuun) eikä kuulla Goatlord-coveria, tai edes uusia biisejä, mutta hyvillä soundeilla bändi tykiteli kolmannet BFoB-kekkerit päätökseen. Päätökseen meni tässä samalla myös rumpali Raelin Iakhun ura yhtyeessä. Ylipäätään koko Necros Christos yhtyeenä aikoo lopettaa Invisible Oranges -sivuston haastattelun mukaan kolmannen albuminsa myötä, jota saksalaiset taitavat jo pikku hiljaa työstää. Kuka tietää, ehkäpä tässä olikin viimeinen mahdollisuus nähdä heidät livenä, ainakin Suomessa.

On kaikkien näiden käänteiden jälkeen mukavaa todeta, että asiakasnäkökulmasta BFoB III oli erittäin onnistunut tapahtuma. Olin varsin ilahtunut siitä, että bändejä oli molempina päivinä kohtuullinen määrä. Kaikkien katsominen läpi ei ollut ihan ylivoimainen tehtävä, ja ennen kaikkea viimeisten esiintyjien soittoajat eivät menneet järjettömän myöhäisiksi. Hienoa!

Viitteet:
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/natsibandi_sai_kenkaa_kaupungin_tiloista/
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/gloria_kieltaa_metallifestarin/

http://www.invisibleoranges.com/2012/09/io-exclusive-the-final-interview-with-necros-christos/