BEFORE THE DAWN – Rise Of The Phoenix

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Stay Heavy Records

Kotimaisten metallimusiikkijulkaisujen laadukkuus hämmentää näin kesän kynnyksellä. Viime talvi taisi olla tavallista pidempi, kylmempi ja lumisempi, jos sitä voi pitää laadun mittapuuna. Herra Tuomas Saukkonen on saanut kiitosta sekä kritiikkiä musiikin julkaisun tiheydestä. Eipä se edellinen Black Sun Aeon – albumi minuakaan hirveästi liikauttanut suuntaan tai toiseen. Antaapa sen asian olla ja keskitytäänpä nyt tähän Before the Dawnin seitsemänteen täyspitkään.

Instumentaalin näppäilyintron jälkeen pärähtää levy kunnolla liikkeelle. Oikeastaan jo toinen kappale, Pitch-Black Universe, kertoo mitä tuleman pitää. Kerroksittain soivia melodioita, tiukkaa riffittelyä, tuplabasareita ja hengenvetohetkiä. Kaikki hienosti yhteen sovitettuna. Levy kokonaisuudessaan toimii moitteetta, mutta jokaisen kappaleen voi silti kuunnella vaikka yksittäinkin. Tämä kertoo mielestäni kuinka paljon yhdessä biisissä voi olla nyansseja.  Kappaleet ovat sävelletty ja sovitettu niin äärimmäisellä tyylitajulla, ettei voi kuin ihailla ja nauttia musiikista. Juuri kun luulit kappaleen kliimaksin tulleen jatkuukin teos yllättäen, mutta toimivasti.

Albumin puolivälin akustinen näppäily osuus on yleisesti käytetty elementti metallilevyllä. Rise of the Phoenixin kohdalla kyse ei ole jostain puolipakolla mukaan ympätystä katkosta vaan lupaus siitä, että jo kuulemaasi on tulossa jatkoa. Kaikki tämän teoksen hetket, jokainen melodia ja jok’ikinen rummun isku kuuluvat osaksi albumia eikä mitään ole lisätty perusteetta. Esimerkkinä vaikka levyn seitsemäs raita; Fallen World. Nokkelan ja yksinkertaisen riffin ympärille on rakennettu semmoinen maailma että on todella helppo hypätä mukaan ja antaa mielikuvien tulvia päähän.

Kokoonpano: Saukkonen, Juho Räihä ja Pyry Hanski ovat Before the Dawn vuosimallia 2012. Heihin lisättynä sessiorumpali Joonas Kauppinen sekä vieraileva kosketinsoittaja Saku Moilanen loivat erittäin esittelykelpoisen levyn. Kahteen bonusraitaan en keksi muuta selitystä kuin levyn keston kasvattaminen. En tiedä miten voisi tehdä murinalaululla läpivedetyn melodisen metallialbumin paremmin. Ja siitä lyriikan tulkitsemisesta…sitä on vaikea kuvailla, kuuntele itse!

Hannu Marila