Kirjoittajalta Seppo Rautio

THE WAY OF PURITY – Equate

 

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: WormHoleDeath Records

 

Salaperäistä. Vokalistia lukuunottamatta bändin jäsenet esiintyvät naamioituneina eikä myöskään heidän kansallisuuksiaan paljasteta. Monesta eri maasta soittajat kuitenkin ovat lähtöisin. Saatekirjeen mukaan eläinten oikeudet ovat lähellä tyyppien sydämiä. Toisaalta kansissa on jos jonkinlaisia mystisiä symboleita ja esteettisiä viitteitä black metalin suuntaan. Jotain epäilyttävää tässä on.

Sinetti epäilyksille tulee, kun saatekirjeestä huomaa genreksi merkityn ”blackened metalcore”. Moinen ei ihan hirveästi innosta kuuntelemaan. No, antaapa soida. Sieltä se nyt lähtee, nousee siivilleen…ja katoaa kompuroiden lähimetsikköön. Sen verran kököstä tavarasta on nyt kyse. Jonkinlaisen melodeathin ja tönkösti päristelevän metalcoren välimaastossa tässä hiihdellään. Välillä tavoitellaan hieman kaupallisempaa, peräti Evanescence-tyylin silkkimekkopomputtelua mutta varsin kömpelö ote on siinäkin. Soundimaailma on kohtalaisesti kohdillaan mutta jotenkin ontto ja muovinen. Vokalistinainen kähisee vaivaannuttavan ponnettomasti, puhdas vokalisointi sentään toimii kohtalaisesti. Parissa pehmeämmässä veisussa toinen neito käy vierailevana vokalistina lauleskelemassa jotain. Sävellykset ovat tylsiä ja kompit ärsyttävästi tykytteleviä.

Viides kappale alkaa karummalla black metal -piiskauksella. Se kuulostaakin viileältä tuulahdukselta muuten tunkkaisessa ympäristössä. Tuokin biisi muuttuu pian tyhjänpäiväiseksi ostariheviksi, jossa muka nokkelasti lurittelevat kitarat ja vokalistin ankea korina viimeistelevät keskinkertaisen tunnelman. Muutamissa kohdissa, kun musiikki ei pysähdy rankistelemaan ja nykimään, orkesteri onnistuu sentään luomaan kohtalaisen toimivia tummasävyisen melodisia äänimaisemia.

Seppo Rautio

WHEN NOTHING REMAINS – As All Torn Asunder

 

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Solitude Productions

 

Onpa taas kerran bändillä typerä nimi. Kun kansivihkoon on vielä tungettu aimo annos goottilaisen kauhun kliseitä, on mieliala ennen kuuntelun aloittamista hieman epäileväinen. Eipä levyltä kuitenkaan mitään ihan onnetonta räpellystä ilmoille kantaudu. Tyylilajina näillä ruotsalaisilla on selkeälinjainen, maltillisella tempolla soitettu gootahtava doom metal varsin 90-lukulaisessa hengessä.

Rapeasoundisten riffien ja leijailevien kosketinmattojen johdolla kuljetaan niillä poluilla, joilla muun muassa Moonspell, Tiamat ja Paradise Lost kohosivat suureen suosioon. Eipä tämä kauhean kauas mene myöskään Swallow the Sunin ilmaisutavasta. Vokalisti käyttää tyylille tavanomaista, kohtalaisen selkeästi artikuloitua puoliörinää, parissa kohtaa kuullaan myös puhdasta vokalisointia. Siinäpä ne ainekset sitten alkavatkin olla.

Tasapainoisen tunnelmallista ja helposti seurattavaa musiikkia orkesteri on onnistunut luomaan, joskin hieman lisää syvyyttä ja särmää tähän hommaan kaipaisi. Nyt kun tunnutaan luottavan liikaa tasaisen tummaan tallusteluun, eikä omalaatuisten kipinöiden anneta säihkyä kovinkaan monessa kohtaa. Lisäksi, kun levyn kesto on seitsemänkymmentä minuuttia, häämöttää edessä vajoaminen keskinkertaisuuden suohon. Kuitenkin, jotain toimivaa tässä on. Paikoitellen haikea tunnelma tiivistyy hienoiksi pisaroiksi. Kannattaa siis antaa When Nothing Remainsille – edelleen typerästä nimestä huolimatta – mahdollisuus, jos tällainen synkeä herkistely kiinnostaa.

Seppo Rautio

NAUTICUS: The Wait

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: omakustanne

Tyylikästä tavaraa. Värikkäiden psykedeelisten kansien sisältä löytyy levyllinen tummasti jymisevää ja ovelasti kiemurtelevaa musiikkia. Mitään tiettyä genrelappua ei bändin päälle kannata lätkäistä, mutta yhteyksiä on havaittavissa doomiin, tietynlaiseen avant garde -metalliin ja progeen. Enimmäkseen tempo on rauhallinen, tunnelman keskittyessä odottamiseen ja hiiviskelyyn. Soundit ovat erittäin onnistuneet: soittimet erottuvat hyvin ja erityisesti rumpujen jytinässä ja napsahtelussa on napakkuutta ja luontevaa ilmavuutta.

Sanoitukset liikkuvat lähinnä kollektiivisissa syyllisyyden, toivon ja epätoivon kysymyksissä, filosofisesti ja psykologisesti pohdiskellen ja varsin abstraktilla tasolla pysyen. Tämä sopiikin musiikin liukuvaan ja vähitellen muotoaan vaihtavaan luonteeseen. Kahdeksan kappaletta, joista kaksi on instrumentaaleja, kutovat yhtenäistä mielikuvien verkostoa, joka tihenee ilman suurempia kompasteluja tai sekoiluja.

Perusainekset ovat siis erittäin hyvin hallussa ja visio on selkeästi tavanomaista rokkailua syvempi. Myös rytmilliset nykimiset ja venymiset on toteutettu tyylillä. Miksi levy sitten ei kuulosta loistavalta? No, ehkäpä kappaleissa on liikaa odottelua ja toistoa, jotta ideat tiivistyisivät tajunnassa kimmeltäviksi timanteiksi. Kitaroissa on makuuni liikaa varovaista näppäilyä väkevämmän riffivirran sijaan. Vokalistikin on ihan kelvollinen mutta ei ainakaan tällä äänitteellä erityisen säväyttävä puolikarheine lauluineen. Harmillisesti kokonaisuus jää jonnekin kauniin tunnelmoinnin ja synkemmän jyräyksen välimaastoon. Kummallekaan alueelle ei uskalleta hypätä täysipainoisesti. Hyvin tasokasta musiikkia bändi soittaa, eikä tässä mikään erityisesti korvaan särähdä. Ehkäpä kaipaisin enemmän mausteita nimeltä särmä, hulluus ja herkkyys. Edellytyksiä bändillä selvästi on vaikka mihin.

Seppo Rautio

TOMORROW’S OUTLOOK: 34613

 

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija:Battleground Productions

 

Kaipaatko kailotusta? Tältä levyltä sitä löytyy. Norjassa perustettu ryhmä on ottanut debyytilleen mukaan monia vierailevia vokalisteja – nimekkäimpinä Graham Bonnet ja Michael Kiske – ja myös rummuissa ja kitaroissa kuullaan useamman soittajan työnäytteitä. Musiikkityylinä on progehtava power metal.

Kohtalaisen toimivasti tässä laukataan, tunnelmoidaan ja vingutellaan. Varmaankin tyypeillä on ollut ihan hauskaa studiossa. Kuulijalla ei sitten niin hauskaa olekaan. Toki muutama kappale on aika pirteä tapaus ja pystyn aistimaan vivahteita vanhan Queensrÿchen ja Helloweenin suunnalta, paikoitellen yhdistettynä Symphony X:n tyyppiseen paisutteluun. Pari imelähköä (sekä valitettavan keskinkertaisilla melodioilla varustettua) slovariakin löytyy, kuten myös Lizzy Borden -cover. Jos reippasti kilkutteleva heavy-lurittelu on mielestäsi parasta mitä maa päällään kantaa, suosittelen antamaan tälle mahdollisuuden. Itse rokotan armotta pisteitä tunnelman latteudesta, kylmistä soundeista ja sävellysten laahaavuudesta. Ihan kohtalaisesti vaihtelua levyllä kyllä on, mutta tylsä jahkailu vie liikaa tilaa hurjemmalta kiidolta.

Seppo Rautio